Kyseessä olisi siis kahden pojan (4 ja 6 vuotta) leikittäminen, hoitaminen ja ulkoiluttaminen päiväaikaan (n. 6 tuntia / päivä) silloin kun itse olen työmatkalla ja hoitopaikka on suljettuna.
Minkäänlaisia kodinhoitoon liittyviä tehtäviä ei toimeen kuulu.
Asumme Jokelassa.
Poikien päiväkoti on suljettuna heinäkuun ja ainakin heinäkuun viimeiselle viikolle on tulossa itselleni työmatka, jolloin tarvitsisimme vastuuntuntoisen, luotettavan ja lapsirakkaan hoitajan pojillemme siksi aikaa kun heidän äitinsä on töissä.
Lisäksi muutamia muita hajapäiviä todennäköisesti tulee vielä lisää tuohon heinäkuulle - elokuun alkuun ennen koulujen alkua.
Viikonpäivät joita ko. ajoille voisi tulla ovat tiistaista lauantaihin, sillä poikien äiti on kotona itse sunnuntain ja maanantain.
Yhteydenotot osoitteeseen : bitingsound (at) gmail.com
Lastenhoitajaa kesäajaksi?
Matka-Iskä
0
352
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2432142- 1891634
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461282Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50992- 41816
- 14790
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30771Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21760Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24735Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647