verorahat. Verokertymä penentynyt 25 % viimevuodesta(samanverran miljardeja) ja samalla velanotto lisääntynyt roimasti. Valtionjohto miettii mistä leikataan ja miten kerätään kansalaisilta valtiolle enemmän rahaa? Vaikka se tehtäisiin millä tavalla tahansa, niin se on varmaa, että köyhiltä ei voi ottaa, kun niillä ei ole enää mitään mistä ottaa. Nyt maksajaksi joutuu vielä työssä käyvä kansanosa, kun rikkaat eivät tule osallistumaan takuulla mitenkään talkoisiin.Rikkaat eivät ennenkään ole osallistuneet kuin rahojen keräämiseen omiin taskuihinsa. Saattaa olla, että Suomen mamupolitiikka kiristyy, kun ei ole enää rahaa maksaa kasvavaa moniosaajien joukon kotiin elättämisen kuluja. Säälittää nykynuoria, jotka joutuvat maksamaan tämänpäivän päättäjien holtittoman poliitiikan kustannukset. Eivät pääse koskaan eläkkeelle ja jos sattuvat elämään niin pitkään, että pääsevätkin, niin eläke tulee olemaan niin onnettoman pieni, että se vastaa perussosiaaliturvan tasoa ja sillä tuskin tulee toimeen. (Eihän sillä kyllä tule nytkään toimeen). Kepun ja kokoomuksen eväät eivät riittäneet tämän maan johtamiseen, se on nähty.Keltanokka ei oikein sovi vastuulliseen valtiovarainministerin pestin hoitajaksi, vaikkei vika yksin hänen olekaan.
Suomelta loppuvat
oujeeesss
3105
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mutta yleismaailmallisessa tilanteessa on aika vaikea tehdä juurikaan mitään. Uhkakuvasi ovat kylä oikeat En usko, että sossut ovat sen parempia valtiohoitajia..
rikastuvat mamuilulla! Yksityisesti perustavat pakolaiskeskuksia jne ja ottavat sen varjolla rahat valtion kassasta. Kun herrat saavat miljoona tolkulla rahaa omaan kassaan niin valtiontaloudella ei ole mitään väliä. Tällä pelillä Suomi menee konkurssiin, eipä se herroja veroparatiiseissaan häiritse.
..kun täällä tunnutaan usein näistä herroista puhuttavan, että ketä ne sellaiset "yleismaailmalliset herrat" oikein on =D
Vai onko kainuulaiset kenties tämmöistä herrasvihaista tai -pelkoista kansaa, jonka on aina helppo viitata ylimalkaisesti johonkin vaan "herroihin"?