minulle kun saan laittaa poikani ja tyttäreni huushollia.Ostin molemmille uudet kauniit verhot,he vain sanoivat minkä väriset hakuavat.Pojan huusholli on puyhdas,ja tänään lähden tyttären huushollia laittamaan,verhot jo laitoin.ja kukkapistokkaita otin molemmille.Pienilläkin asioilla voi läheisiään ilahduttaa.Kotini jo laitoin kuntoon,jotta sinne voi koska tahansa tulla vieraita,Diakonissa tulee perjantaina.ystäviä viikonloppuna.
Terapiaa
ira¤
82798
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 82
Vanhimmat
ilman tätäkään tietoa emme olisi voineet saada päiväämme käyntiin:)))
verhot ja vessapaperikin lienee paikoillaan,toivottavasti on muistanut pannulaput pestä,jännityksellä odotamme sitä tietoa ;-))))))
että monella palstalla täällä ihmiset kertovat päivän tapahtumistaan tänne, eikä sitä pidetä mitenkään omituisena???
heillä on aina sama nimimerkki ja tulevat tutuiksi, ja mielellään luetaan sitten tutun ihmisen kuulumisia.
ihmettelen miksei tällä palstalla tehdä samoin, vaan hyökätään iran kimppuun kun hän juttelee omista kuulumisistaan..?
entiset syöpäpotilaat eivät juuri kukaan inahdakaan, ovat kuin suuttuneet jostakin, vaikka kovasti heitä kaipaillaan täällä...
sinä itse,äläkä kirjoita joka kirjoitustasi eri nimimerkillä:)
päivää paremmin käyntiin.eipä tuo arvostelu parempaa päivän käyntiä ole,mene itseesi,jos haluat loukata,ehdota vittuilu palstaa sinne saisi kaltaisesi kirjoitella niin paljon kun sielu sietää,mutta takaisin saisit takkiisi todellakin.
hommiisi nyt ira¤ hyvä ,älä jatka enää tuohon empaattiseen tyyliisi:-)
Nyt ulos ja lenkille,ainakin minä,ihana ilma.
halua lukea.Taidan pitåå paussin.Etsikää joku toinen kirjoittaja jolle voitte ryppyilla koko sielunne syvyyksistä.Sillä jotlin saavat tyydytyksen siitä kun saavat lyötyä jo aiemmin lyöntiä.Ei muuta kun kirjoittelemisiin.Toivotaan jotta sieltä tulisi kauniita,ja kannustavia kirjoituksia muille,Herran haltuun,palsta on vapaa,jättäkää minut pois,kirjoitelkaa toisistanne,tsi itsestänne.
..Kuka ryppyilee ja kenelle tässä ketjussa?
palstoja,niin jokaisessa melkein riidellään,ja halveeretssn jotakin.Harvinaiset ovat rimpsut jossa ei riisdeltäisi.
Sinä Ira itse olet pahin riitelijä ja tappelija tällä palstalla. Usein itse jopa aloitat kunnon riitelyketjun. Katsopa peiliin!! Mitä näet??? Kerro meille mitä näet.
muita kuin syöpäpotilaat -palstaa?
kielenkäyttöä:((((
IRA¤; kirjoittelit tässä pari päivää sitten että et aio aikoihin tulla palstalle! (tosin jo samana päivänä kirjoittelit useampaan ketjuun)
Miksi et perusta ihka omaa blogia, siellä voit harjoittaa tätä hajoita ja hallitse-tyyliäsi.
Tämä on julkinen palsta ja täällä on sananvapaus, MUILLAKIN kuin sinulla!
Tuntuu että oikein hakemalla haastat riitaa.
Ja usko nyt jo, juttuihisi ei uskota koska kirjoitat asioistasi niin ristiriitaisesti, sekoat itsekin omiin valheisiisi.
(itselläni on tallessa mm. kaikki viestisi, eli jos ihmettelet mitä tarkoitan ristiriidoilla niin voin kyllä postata tänne viestejäsi. Sellaisia joissa kirjoitat maanantaina (esimerkki) yhtä ja heti tiistaina toista, ihan samasta asiasta).
Ehkä moni muukin kuin minä on kyllästynyt valheisiisi ja siihen miten nostat itseäsi (tai yrität nostaa) monen muun yläpuolelle.
Ei kaikki puppu mene lukijoille alas!
Blogi sopisi sinulle vallan mainioisti, tämä on syöpäpotilaiden VERTAISTUKIPALSTA, ei kenenkään yksittäinen päiväkirja.
Iran kielenkäytöstä jo heti huomaa, onko hän toisten yläpuolella - ei tosiaankaan ole. Niin ruokotonta kieltä ei täällä käytä kukaan muu, ei ilkeä tavallinen ihminen käyttääkään.
Että hän kirjoittaa niinkuin päiväkirjaan? Onko tämä palsta terapiaa Ira¤lle? Hän haki koko ajan v.2007 vakkareita.
Ikävä totuus Ira¤lle. Tärkeät vakkarit hänelle tuttuine nimimerkkineen eivät tule takaisin enää! Anonyymisti he kirjoittavat, niin minäkin. Ira¤, koeta olla kirjoittamatta tässä palstassa useasti. Tsemppiä eteenpäin!
mukavampi kirjoittaa,jos on samaa maata,eikös vaan?Kyllä täällä on monikin kirjoittanut sellaista tekstiä,kuin katujätkä,heillä kun ei ole vakituista nimimerkkiä,niin on paha vastata nimettömälle.
jo kauan sitten kirjoitit ottavasi kaikki kirjoitukset ylös.miksi?Jotta saisi kaivella vanhoja asioita,sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee.En hae riitaa,enkä kuvittele olevani ketään muuta parempi.Se on sinun mielikuvitustasi.Ehkäpä itse kuvittelet olevasi muita korkeammalla.Pyysit kirjoittamaan sähköpostia.Kirjoiteltiinkin.Yht äkkiä sanoit että älä valehtele,vaikka totta tuhuinkin.Siihen loppui meidän kirjoituksemme.Olet liian utelias ämmä joka haluaisi tietää jokaisen elämästä kaiken,muttei kerro omastaan mitään.
tämä mainitsemasi henkilö ottaa viestisi talteen samasta syystä kuin itsekin otan; on sitten näyttää mitä olet kirjoittanut, sinä kun kirjoitat samasta asiasta tänään tätä, huomenna jotain muuta ja seuraavalla viikolla taas ihan toista.
Kun et itse muista mitä puppua olet kirjoittanut, ts. mitä olet yrittänyt muille syöttää, niin hyvähän se on jotta joku pysyy ajan tasalla.
Tänäänkin olet kirjoittanut että sinun syöpäsi on levinnyt. Jota se ei ole tehnyt. Imusol.levinneisyys todettiin v-07, kuten niin kovin monella muullakin.
Kerroit KAKSI VIIKKOA SITTEN että saat tulokseet kahden viikon kuluttua ja TAAS MENEE KAKSI VIIKKOA, omien sanojesi mukaan. JOS lääkäri epäilisi levinneisyyttä niin et sinä kuukautta joutuisi odottamaan (siis 2 viikkoa 2 viikkoa= kuukausi).
Minä en ole Jatta, eli räksytät nyt ihan väärälle henkilölle, jospa antaisit nimimerkki Jatan olla ihan rauhassa. Monihan on huomannut tyylisi valehdella.
Kyllä simä haet riitaa ja kuvittelet itsesi muiden yläpuolelle, kyllä se tässä on nähty.
Nimittelysi on kaameata! Ei kukaan toisia kunnioittava ihminen nimittele ketään esim. ämmäksi. No, löytyyhän viesteistäsi pahempaakin nimittelyä.
Saat ihan rauhassa riidellä itsesi kanssa. Päätin että minun ei ole pakko ottaa vastaan huorittelua ym., eli jokaisesta nimittely- ja mollausviestistä lähtee ylläpidolle ilmoitus.
Olet kaiketi tietoinen että ylläpito saa selville sen koneen IP-osoitteen josta kirjoitetaan?! Ellet ollut niin nyt olet.
ilmoita vaikka Suopolle,tai KGB:lle.Nauraisivat sinut ulos.Luuletko jotta jotain kiinnostaa teidän ylöskirjoituksesi,-ei ketään,eiväthän he muuta kerkiäisi tekemäänkään.Heh,heh kirjoita poliisille naapurin ämmistä ja äijistä montako pulloa he kantavat kotiinsa,ja pitäisikö heidät viedä putkaan.Ihme kyylä,eikö sinulla ole omaa elämää lainkaa.Sinut voitaisiin palkata talokyyläksi joka kertoo moneltako joku tuli,tai lähti,ja kävikö hänellä kavereita,Näyttivätkö huumejätkiltä?
rakkaat terveiset,jos luet joskus tämän viestin.
Miten voit ja mitä muuta elämääsi kuuluu?Toivotaan että olet saanut helpotusta sairauksiisi:-))
Oma elämäsi,ira¤ hyvä?
Naapureitasihan kyttäät jatkuvastai ja haukut heitä palstalla,missä on omatuntosi vai onko sinulla sellaista ollenkaan????
elää rauhassa omaa elämääni,en jotta eukot verhojen välistä heiluvat,Roskikselle menevät heti perässä.Pihalla jäävät hidastelemaan,Olen kun en heitä huomaisikaan,ja sekös heitä ottaa pattiin,kun eivät tiedöä elämästäni mitään,eivätkä tule ttietämäänkään.
vain luulla,ei kai ne sinusta ole niin kiinnostuneita?
Miksi olisivat,kuullostaa oudolta.Asun Kannelmäesää ja en koe että kukaan täällä luulee minusta mitään,kukaan ei kyttää.
Minulla on ystävie´ä naapuristossa,eräskin naapuri toimittaa asioita puolestani silloin,kun en itse siihen kykene.
Toisaalta,kyttäätkö itse naapureitasi,käsi sydämelle,ira¤..:)
valoverhot,ja iltaisin sellaiset ettei läpi näe.Talon asukkaista en ole kiinnostunut pötkääkään,olkoon miehiä.tai naisia,Kunhan klo 34 jälkeen eivät möykkää.Ihanin hetki illlasta,kun saa vervot sulkea,ja kulkea vaikka pikkuhousuallaan,ei kukaan näe,Eläisivät omaa elämäänsä,ja antaisivat nuidenjib elää.
oma elämääsi ja anna naapureittesikin elää.
Kukaan ei ole sinusta niin kiinnostunut,että kurkkisi sisään asyntoosi,ei ainakaan minun ikkunastani kurkita,vaikka asun eka kerroksessa.
Ehkä se on niin,että mitä itse teet,sitä epäilet muittenkin tekevän:)
Täällä on niin paljon ihmisiä ja asuntoja,ettei kenenkään kiinnostus riitä kurkkimaan tisien ikkunoita.
Hyvä ihme,oletko nyt ihan kunnossa henkisesti?
lähtee klo 17 jölkeen kiertelemään,toisten ikkunoista sisälle miltä siellä näyttää.Hän kiertekee asunto näyttelyissä aikomustakaan ostaa asuntoa,Haluaa vain nähdä miltä siellä näyttää.Y´Toiset ihmiset ovat sairaan utelijoits.Huvinsa kullakin.Häntä.ja lähi naapureita oli äijä kiikareilla kiikaroinut jotta näkisi paljasta pintaa,sai siitä tuomion.
..ja sinulla on tietenkin lupa kertoa tämän" ystävättäresi" asioista täällä?
Koska tapaat häntä kun lähes aina istut poikasi luona koneella?
Älä höpöjä kirjoita.
jaa-a ira¤ kenellekähän oletkaan uskoutunut?Missä ovat nyt ne uskonsisaresi ja veljesi,diagonissat ja papit?Olet ehkä uskoutunut väärälle henkilölle lapsesi huostaanotosta,juomisestasi ja riettaasta elämästäsi!Ja nyt huudat ja haukut täällä kurkku suorana viattomien ihmisten silmille!Itse olet valheitten soppasi keittänyt,kiehu nyt siinä ja yritä keksiä uusia valheita.Ehkä joku vasta palstaan tullut uskookin hullut juttusi.Ja et edes hävetä älyä.
että kukaan vahtii,koska menet viemään roskia.Kerrostalossa sattuu usein,että joku toinen tuo roskat samaan aikaan kuin minä, saatan samalla vaihtaa muutaman sanan naapurini kanssa.
Joskus joku yksinäinen,sairas , liikuntakyvytön tai vanhus saattaa ikkunasta seurata maailmanmenoa,kun harvoin pääsee ulos.
Ei naapurisi ole uteliaita,eivätkä ole kiinnostuneita millaista elämää elät,ehkä haluavat vain tervehtiä.
Miten ajattelet noin,että heitä ottaa pattiin,kun eivät sinusta tiedä mitään?
Monessa kerrostalossa läheskään kaikki ihmiset eivät tiedä toisistaan mitään,eikä heitä kiinnostakkaan.
Joittenkin kanssa tutustuu helposti,jopa ystävystyy.
Ota rauhallisesti ja yritä tajuta,ettei kukaan sinua kyttää,tuntemmatonta ihmistä.
Jos et itse annna aihetta ,kenelläkään tuskin on mielenkiintoa seurata menojasi:))
on jo rikos.Lähden vaikka raastupaan tuosta.Voinhan sinustakin kertoa että olet kulahtanut entinen huora,jätkien patjana elämäsi elänyt.Lasta et ole saanut kun olet kaikki sukupuolitautisi sairastanut,olet maho katkera vanha kulahtanut ämmä.Aivan turha ihminen ja niin paskanpuhuja,Turpaan saisit oikein kunnolla joa tapaisimme.Onneksi YläkerranHerra tuon sinulle palkitsee.
Olet sinä hävytön suustasi! Ei voi muuta kuin ihmetellä, että joku jaksaa vuodesta toiseen roikkua netissä riitelemässä ja annattelemassa. Kehtaatko mennä puhtaalla omallatunnolla sinne uskonsisartesi ja -veljiesi pariin ja teeskennellä harrasta uskovaista?
Terv. vilmuska
Ira kiltti.En käsitä,kuinka voit olla olevinasi jonkinlainen uskovainen.Olen tuntenut ja tunnen paljon uskovia ihmisiä,ja yksikään ei käytä tuollaista kieltä,eikä tuomitse ketään.Jumalaako yrität leikkiä,se ei tule onnistumaan,koska Jumala auttaa ja pelastaa just syntisiä.Jos olet niin hyvä ja synnitön ,Jumalalla ei ole sitten sinussa enää mitään korjaamista.Toki Jumala pitää huolen synnittömistäkin ja hyvistä ihmisistä,mutta eihän niissä enää ole mitään korjattavaa,ja näin ollen luulen ,että syntiset ovat koko ajan työn alla.Meillä maanmatosilla ei ole oikeutta tuomita ketään,kaikilta meiltä pahoja tekoja löytyy.Ja jos ei muuta ,niin pahoja ajatuksia.
Jos joku on sairas ja sairastaa,luulisi hänen ajattelevan tätä elämää vähän toiselta kantilta.Toisten parjaaminen ei edistä edes paranemista.Minä en sinua tuomitse,koska minulla ei ole siihen valtaa eikä halua.Tiedän miltä tuntuu,kun kaikki tuntuu olevan vastaan ja pielessä,mutta ei sitä pahaa oloa voi toisille purkaa,tulee vaan enemmän paha olo.Voimia sinulle.Uskon että vielä voitat taistelun pahaa vastaan.
katsotaan pääsetkö sieltä pois,vai ottavatko sinut pakkohoitoon?Paha osaat ainajin olla tosi paha.Onneksi Jumala näkee touhusi.
ira tämä jae ja luku Matt.15:11 ja tutki mielessäsi.
mutta kun aamulla avaa koneen,ja sieltä löytyy törkyä törkeämpää kirjoitusta,niin inhimillisenä ihmisenä tulee halu puolustautua,ja antaa samalla mitalla takaisin.Muutenhan tänne voisi kirjoitella jatkuvasti sontaa.Pappien ja diakonissojen kanssa olen tästäkin jutellut.He sanovat että antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.Kuitenkin vain ja ainoastaan Jumala tietää miten asiat ovat.Annan Hänen toimia tuonkin naisrassukan puolesta.
hengellinen kirjallisuus kotona,joita iltaisin luen.Tästä lähtien en jaksa vastata pahaan pahalla,siihen ei tule loppua milloinkaan.Annan Jumalan hoitaa sen,niin kuin on hoitanut tähänkin asti.saatana tekee temppujaan ja laittaa kanssa ihmisistään tuollaisia alaarvoisia kirjoituksia.Kaipa hän saa tyydytystä tuollaisesta.
paha suustaan joka tuon herjan aloitti?Niinkö minustako saa kirjoittaa mitä hyvänsä.Vilmuska muistan kun porukka oli kimpussasi kauankin aikaa.Kyllä tuli sinultakin sieltä sellaista tekstiä,joka ei päivänvaloa kestä.Ei kukaan ole niin lapamato jotta itsestään mitä tahansa antaa kirjoittaa,vai oletko sinä?Saako sinusta kirjoittaa tuolla tavalla,ettet suuttuisi ja vastaisi samalla mitalla?En usko,kyllä sinullakin sana on hallussasi,ja sen jo olet näyttänyt,silloin esim.kun joku kertoi työpaikastasi,ja haukkui ulkonäköäsi.Selaappa taaksepäin niin näet mitä silloin kirjoitit.Ei millään pahalla.Ihmisellä on halu ja oikeus puolustaa itseään herjakirjoituksilta,vai eikö olekkaan?
ira olet oikeilla jäljillä ja jatka samaa tyyliä,paha jatkuu jos sen antaa jatkua,voimia sinulle koko elämääsi.
käyn 3-4 kertaa viikossa vapaaehtoistyössä,joka perustuu uskontoon.Siellä käy nuoria jotka ovat päässeet huumeista,tai alkoholista eroon.Tuemme,ja kuuntelemme heitä.On ilo nähdä jokainen joka saapuu,niin tietää jotta on jaksanut olla selvänä.Rukoilemme heidän puolestaan.Uskontoa emme tuputa.Kerran viikossa pappi käy pitämässä hartauden,siihen ei ole pakko osallistua.Kerran viikossa tarjoamme lämpöisen aterian,johonka saa tulla ketä tahansa syömään,muina päivinä kahvipannu on kuumana koko päivän,voileipiä ja pullaa tai kakkua saa syödä vatsan täyteen.Pomomme ohjaa nuoria kenen puoleen kannattaa kääntyä hakiessaan asuntoa,työpaikkaa,tai opiskelupaikkaa.Yrityksenä saada nuori normaaliin elämään takaisin,Mikäli joku haluaa keskustella elämästään kahden kesken onnistuu sekin.Minullakin on oma nuori nimeä en voi sanoa jota autan ja käyn hänen kanssaan viemässä papereita,tai hakemassa hakemuksia.Pidämme toisistamme,samoin muista.Ketään ei käännytetä ellei ole sekaisin.
Onnea Ira¤.Nyt puhut järkeä.Niinhän ne sodatkin jatkuvat,kun jokainen vaan iskee takaisin aina vaan rajummin ja rajummin.Vielä kun myöntäisit,että sinäkin olet kirjoittanut aika pahasti,niinkuin meistä ,ikävä kyllä moni muukin,niin sinulle tulee aina parempi mieli.Neuvotaanhan raamatussakin kääntämään toinen poski,mutta kokemuksesta tiedän ,että siinä sitä kääntämistä onkin.Ja että ,rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.Siihenhän se useimmalla tyssääkin.Että vielä rakastaa noita höhliä ,muka lähimmäisiä.Mutta siihen meidän jokatapauksessa pitäisi itseämme koulia joka päivä.Meillä vajavaisilla kun on sama taistelu jokaikinen päivä.Ei riitä ,että yksi päivä menee hyvin,seuraavana päivänä on sama koetus edessä,mutta emmehän me ole yksin.Voimia Ira¤.
kysyin lähimmältä papilta joka tietää koko elämäni lapsesta lähtien,jotta osaako papit olla synnittömiä.Hän vastasi että ei vaikka kuinka haluaisi,tulee ajatuksin joskus tehtyä syntiä.Se jotta rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi on todella vaikeaa vaikka kuinka yrittäisi.Mikäli joku tekee sinulle pahaa voitko sittenkin rakastaam häntä kuin itseäsi.Usein pahan puhujat haluavatkin jotta itsekkin alentuisit samanlaiseen kirjoitukseen.He haluavat pahaa ja saavat siitä tyydytyksen.Varsinkin jos vastaa samalla mitalla takaisin.Parempi olisi jättää koko juttu hypätä yli,niin kuin ei sellaista kirjoitusta olisi nähnytkään.Nyt minun on mentävä nuorteni pariin.Hyvät päivän jatkot kaikille.
olla totta,kukaan normaali ihminen ei kirjoita tällaista tekstiä syöpäpotilaat palatslle - eikä minnekkään muuallekkaan.
Mikä oikein olet IRA¤ ,ja mikä luulet olevasi?
niin kuin metsä vastaa kun sinne huudetaan,kaiku tulee takaisin sellaisenaan,vai oletko eri mieltä.Täytyisikö minun niellä tuollainen moska mitä tuo toinen kirjoitti.On omituista jotta aina puolustatte sitä moskankirjoittajaa,Oliko sinun mielestäsi hänen kirjoituksensa Jumalan sanomaa?Vai onko toisilla oikeus kirjoittaa aivan mitä sontaa tahansa,ja täytyisi leikkiä että on niin tomppeli ettei ymmärrä hänen tarkoitus periään.Onko hänellä ja hänenlaisillaan erikois oikeus kirjoitella mitä tahansa,ja te vielä puolustatte häntä.Entä jos tuo kirjoittaja olisi sinusta tuollaista kirjoittanut olisitko riemastunut siitö,tokkopa?
ei ole mitään oikeutta nimitellä ketään noin hirveillä nimityksillä,mitä tekstissäsi käytät.Vie kirjoituksesi mukanasi uskonsisariesi luettavaksi,kerro mitä mieltä he ovat kirjoituksistasi.
Olet todella ilkeä ja katkera ihminen,missä on omatuntosi vai onko sinulla sellaista?
Anna jo rauha tänne syöpäpotilaitten palstalle,kukaan ei jaksa enää että yksi saa päivästä toiseen purkaa oman katkeruutensa täällä.
Vilmuska,hyvä etteivät kaikki vain paapo tuollaisen kirjoittajaa:)
,,,yläkerran Herra palkinnee sinutkin näistä kirjoituksistasi? eikö niin.
näet peilistä itse,katso ja mieti.
sinä itse tyydytystä omista ala-arvoisista kirjoituksistasi?
Samat sanat sinulle.
Muistaakseni ainoa joka hyökkäili minun kimppuun olit sinä itse. Niin paljoa minun dementia ei vielä vaivaa ettenkö muista keneltä ne h...rittelut ja toisen naisen miehenryöstö-puheet olivat lähtöisin. Toki myönnän, että minullakin on sana hallussa, mutta ihan kiroamisen asteelle en sentään ryhdy. Niinpä sitten olen pysytellyt taka-alalla ja seuraillut aika ajoin sinunkin kirjoittelujasi.
Hyvää kevättä kaikesta huolimatta ja ihan vilpittömästi toivon Sinun pysyvän terveenä kaikilta osin.
Terv. vilmuska
kuin sinunkin,turhautuneen ja katkeran naisrassun puolesta.
Pakkohoitoon ei noin vain pääse, ihmisen tulee olla vaarallinen joko itselleen tai muille, ja jotain lisäksi. Eihän meistä kukaan ole toisia parempi, jokainen meistä on epätäydellinen, onneksi voimme kehittää itseämme parempaan suuntaan, siitä sitä haastetta.
olet että ira¤n kirjoituksissa on paljon ristiriitaisuuksia,jopa valheita.
Ja hän haukkuu paljon ihmisiä ja todella rumin sanoin haukkuu täällä toisia huoriksi yms.
Parempi jättää hänen kirjoitukset omaan arvoonsa,ei kannata ottaa vakavasti,jos hänelle tuo iloa täällä kirjoittaminen vuodesta toiseen .
En ole ollut kauan palstalla mutta tuntuu että poistun,ei ole oikein minun tyyliseni tämä palsta.
Sinä vilmuska vaikutat asialliselta kirjoittajalta ja nyt jäin ihmettelemään tätä että miksi ihmeessä nimimerkki ira¤ on joskus huo..tellut myös sinua?
En voisi ikinä kuvitella,luettuani nämä muutamat kirjoituksesi,että sinä kiroaisit tai huo..ttelisit ketään palstalla.
En koe sinua riitaa haastavaksi ,pikemminkin sovittelijaksi ja oikeudenmukaiseksi.
terv. yksi syöpäpotilas viime vuodelta.
2v,taaksepäin ja vertaa tähän päivään.Ennen ei tuollaisia kirjoituksia ollut.Ne olisi hiljennetty.Nyt kaikki puolustavat tämänkin kirjoituksen morkkaajaa.Hän saa nimitellä miten tahansa,niinkö?
ps.15:2.
Se,joka on rehellinen ja tekee oikein,jonka sydän on vilpitön ja puheet totta.
Se,joka ei panettele,joka ei tee lähimmäisilleen pahaa
eikä saata naapuriaan huonoon huutoon.
kahdenkin vuoden takaisia kirjoituksia,osa sinun pahimmista kirjoituksistasi poistettu.
Löytyy kaiken laista,huorittelet sielläkin - myöskin Vilmuska saa osansa.
Luuletki,että kaikki jaksaa puolustaa sinua vuosia. AINA VAAN JATKAT SAMAAN MALLIIN.
Kukaan muu ei ole huoritellut ketään kuin sinä,kukaan ei ole nimitellyt yhtä pahoin sanoin kuin sinä.
Mene jo itseesi.
kirjoitus sinusta asiallinen haukuttiin dokuksi,Ikävä kyllä en juo lainkaan,onko oikeutettua vieraan ihmisen haukkua nuoruuttani,kun ei siitä mitään tiedä.Hekö vain saavat kirjoitella,mitä syli suuhun tuo,ja minun pitäisi olla kiitollinen tuollaisista kirjoituksista.Yksi ainutkaan ei ole kirjoittanut hänen kirjoituksestaan halaistua sanaakaan.Saako yksi ihminen vain kirjoitella sontaa ja muut vaikenee?
kirjoituksessahan ei haukuttu sinua dokuksi,kerrottiin vain,mitä olet paljastanut elämästäsi eräälle henkilölle.
Itse sinä aloitit sen täysin asiattoman haukkumisen,huorittelu ja se muu,mitä kirjoitit,on pahempaa kuin koskaan kenenkään muun arvosteleva kirjoitus.
Vilmuskakin oli rumine kirjoituksineen.Poistui sitten palstalta,kun häntä vastaan hyökättiin moneltalaidalta.Hänen joku oppilas paljasti Vilmuskan ketä hän on ja minkä näköinen.Minä en ole ainuttakaan kirjoitusta poistanut tänne kirjoittamaani,ja muille palstoille en kirjoitakkaan.
on mennyt ilmoitus näistä järkyttävän ala-arvoistekstisistä viesteistä. Ylläpitohan saa selville IP-osoitteenkin.
Joku raja se sentään on .
EI OLE KOSKAAN HUORITELLUT KETÄÄN,hänellä on sydämensivistystä.
Joku muu halusi poistaa sinun pahimmat kirjoituksesi,et sinä itse:
on vakavasti häiriintyneen ihmisen kirjoitus,toivotaan että saa jostain apua,sitä hän tarvitsee,ei muuta.
samanlainen,hae ira¤ hyvä jo apua vaikka mielenterveystoimistosta,tarvitset nyt terapiaa ja jotain hoitoa,en pahalla sano,mutta kukaan mieleltään terve ei tällaista kirjoita-
myös sen alkuperäisen kirjoituksen.En koskaan kenellekkään ole sanonut ryyppääväni,se on hänen keksittyä potaskaa.Vihaan viinaa y,-tuotteita.Antaisitko sin'ä kirjoitella itsestäsi tuolla tavalla,ettet puolustaisi itseäsi,et toki.Siksi keittikin yli.
käytät lääkkeitä,kuten olet kertonut,niin niitten lääkkeiden kanssa ai voi käyttää alkoholia.
Jos joku kirjoittaisi minusta negatiivisesti,en alkaisi huorittelemaan,
sulkisin koneen ja sinne ne kirjoitukset jäisi.Niin helppoa se on.
Sitä paitsi,kukaan ei ole kertonut sinun ryyppäävän vaan ehkä joskus ryypänneen.
Miten ne käyttämäsi lääkkeet muuten vaikuttaa,tuntuu että välillä käyttäydyt pahemmin kuin päihtynyt?
on ollutkin tarkoitus jotta ihmiset uskoisivat.Olen absolutisti,huumeita en ole koskaan käyttänyt,enkä Diapamia,tai muitakaan psyykelääkkeitä.Täällähän voi satuilla sitten mitä lystää.Kertoo kuulleensa jostakin että hän on ollut puliakka ja myynyt itseään kadulla,ja ihmiset uskovat.Haluaisitko jotta sinustakin kirjoitettaisiin tälläista?
sama tyyppi joka aikoinaan halusi sulkea koko meidän palstan,ja niin tehtiin,Siellä toisella palstalla ei saanut kirjoittaa kun syövästä.Kirjoittajat vaan loppuivat vähiin,ja kai tarkoituksesi taas on sama.Raada riita aikaan,mutta nyt et onnistu.Lirjoita sinne omalle palstallesi joka sinulle perustettiin,Tietty yksiksensä on vaikea kirjoitella.Kirjoitithan sielläkin aluksi kun ei ollut muita kirjoittajia,että mikäköhän tämä patti on ja vastasit itsellesi sen jokainen huomasi-
10.11.2008 klo. 16.24
Dosentti Bono
kirj.Ira¤
Syöpäklinikalla kirjoitti vuodeksi lääkkeet tenoxin 400kpl,arimidex syöpälääkkeen 499*00kpl sekä diapamia 400kpl.
KÄYTÄT PSYYKELÄÄKKEITÄ KUN KERRAN KÄYTÄT XANORIA JA TENOXIA!!
Ne kun ovat bentzoja, molemmat, PKV-lääkkeitä.
"Olen absolutisti,huumeita en ole koskaan käyttänyt,enkä Diapamia,tai muitakaan psyykelääkkeitä"
Ja Diapamin käytöstäsikin olet täällä kertonut.
Onko sinulla tosiaan noin huono muisti vai luuletko että voit pitää meitä ihan pilkkanasi?
Tässäpä infoa käyttämistäsi lääkkeistä:
XANOR 0,5 MG TABLETTI 100 fol
KolmiolääkeXANOR 0,5 MG TABLETTI 100 fol
Normaalihinta 9,45 € (0,09 €/kpl)
Reseptilääke
Korvattavuus
Lääke on peruskorvattava.
Viitehinta
9,46 €
Myyntiluvan haltija/markkinoija
Pfizer
Lääkeopas
Lääkemuoto
Tabletti ja depottabletti. Tabletteja saa neljänä ja depottabletteja kolmena vahvuutena.
Vaikuttava aine
Alpratsolaami, joka on bentsodiatsepiineihin kuuluva lääkeaine.
Käyttötarkoitus
Alpratsolaamia käytetään lievittämään ahdistuneisuutta ja tuskaisuutta, etenkin jos niihin liittyy masennusta. Sen käyttöaiheita ovat myös ns. paniikkihäiriöt, joissa ihminen tietyissä tilanteissa tuntee äkillisesti voimakasta, hallitsematonta pelkoa.
Vaikutustapa
Muiden bentsodiatsepiinien tavoin lääke kohdistaa vaikutuksensa keskushermostoon, jolloin psyykkiset oireet lievittyvät.
Annostus
Lääkärin ohjeen mukaan. Lääkitystä ei pidä keskeyttää äkillisesti omin päin, koska psyykkiset oireet voivat tästä pahentua.
Lääkkeen ottaminen
Tabletit niellään nesteen kera, depottabletit kokonaisina.
Haittavaikutukset
Etenkin käytön alkaessa lääke voi väsyttää, jolloin tarkkaavaisuus liikenteessä ja muissa vastaavissa tilanteissa heikkenee. Lääke vahvistaa alkoholin ja muiden rauhoittavien lääkkeiden vaikutusta. Joillakin käyttäjillä on esiintynyt päänsärkyä, unettomuutta, hermostuneisuutta, huimausta, suun kuivumista, näön tarkkuuden lievää heikkenemistä tai vatsavaivoja. Nämä oireet voivat myös ilmentää liian suurta annosta. Pitkäaikainen käyttö voi totuttaa elimistön saamaan lääkettä, jolloin lääkityksen lopettaminen aiheuttaa vieroitusoireita.
Raskaus ja imetys
Valmistetta ei suositella käytettäväksi raskauden aikana eikä imetyksen yhteydessä.
Säilytys
Huoneenlämmössä, 15- 25 asteessa. Kelpoisuusaika pakkauksessa.
Päivitetty
en kirjoittanut jotta sain elämän loppuun asti lääkkeet ja tukku alennuksen noin suuresta näärästä.
MG TABLETTI 100
TENOX 10 MG TABLETTI 100
KolmiolääkeTENOX 10 MG TABLETTI 100
Normaalihinta 8,32 € (0,08 €/kpl)
Reseptilääke
Korvattavuus
Lääke on peruskorvattava.
Myyntiluvan haltija/markkinoija
Orion
Lääkeopas
Lääkemuoto
Tabletti, jossa on vaikuttavaa ainetta vahvuudesta riippuen 10 tai 20 milligrammaa.
Vaikuttava aine
Tematsepaami, joka on bentsodiatsepiineihin kuuluva lääkeaine.
Käyttötarkoitus
Tenox on erityisesti nukahtamisvaikeuksien hoitoon tarkoitettu unilääke, joka soveltuu myös tilapäisen ahdistuneisuuden ja jännittyneisyyden hoitoon.
Vaikutustapa
Lääke alkaa vaikuttaa suhteellisen nopeasti ja soveltuu siten nukahtamisvaikeuksien hoitoon. Se myös pidentää unen kestoa ja vähentää heräämistä kesken unen.
Annostus
Lääkärin ohjeen mukaan. Hoito on luonteeltaan tilapäistä, eli lääkkeen käyttö pyritään rajoittamaan enintään muutaman päivän tai joidenkin viikkojen pituiseksi. Ikääntyneiden on vältettävä suuria annoksia.
Lääkkeen ottaminen
Tabletti niellään runsaan nesteen kera. Lääke kannattaa ottaa puolisen tuntia ennen nukkumaan menoa silloin, kun kokemuksesta tietää uniongelmien uhkaavan. Toinen mahdollisuus on yrittää unen saantia ensin tavanomaisin keinoin ja turvautua lääkkeeseen vasta niiden epäonnistuttua.
Haittavaikutukset
Moottoriajoneuvon kuljettamista ja tarkkuutta vaativien laitteiden käyttöä on hyvä välttää etenkin hoidon alussa, koska lääke voi väsyttää myös päiväsaikaan ja heikentää tarkkaavaisuutta. Joskus ilmenee huimausta, päänsärkyä, painajaisia, vatsavaivoja tai lihasheikkoutta. Lääkkeen teho alkaa heiketä, jos sitä käyttää säännöllisesti pitkään. Se voi aiheuttaa riippuvuutta, jolloin käyttöä on vieroitusoireiden vuoksi vaikea lopettaa. Lääke voimistaa alkoholin ja muiden rauhoittavien lääkkeiden vaikutuksia keskushermostoon. Suuri lääkeannos etenkin alkoholin kanssa nautittuna voi olla hengenvaarallinen.
Raskaus ja imetys
Lääkkeen käyttöä raskauden aikana ja imetyksen yhteydessä vältetään turvallisuussyistä.
Säilytys
Tabletit säilytetään kuivassa paikassa huoneenlämmössä, 15- 25 asteessa. Kelpoisuusaika pakkauksessa.
Päivitetty
3.6.2004"
MOLEMMAT OVAT PSYYKELÄÄKKEITÄ=)
Miksi ihmeessä kerrot täällä(ja olet kertonut) koko elämänstoorisi ja sitten kun joku kommentoi jotain olet kuin persiisiin ammuttu karhu?
Kukaan, ei kukaan muu tee tällä palstalla selkoa elämästään samalla tapaa kuin sinä.
Sitä saa mitä tilaa.
Itse aion tästä lähtien ilmoittaa ylläpidolle aivan jokaisen herjausviestisi!
TÄMÄ ON SYÖPÄÄ SAIRASTAVIEN TAI SEN SAIRASTANEIDEN VERTAISTUKIPALSTA, tulkoot set nyt sinullekin IRA¤ rautalangalla väännetyksi!!
Sinä ET tukea jaa. Ja noilla kirjoituksillasi et sitä tule saamaankaan itsellesi. Eikä ole mikään ihme.
Katso sinne peiliin ja mieti
tuotiin esille sinun oma viestisi.
Mitäs kirjoittelit aikoinasi. Etkö tiedä että sen mitä nettiin kirjoittaa niin se jää sinne sitten, ikuiseksi ajaksi.
lääkettä otan,kuin viinaa.Moni ottaa agdistukseensa,kaljaa tai viinaa,Kumpi on parempi vaigtoehto,Olla pöllussä ja krapuloissaam,vai lääkkeet?
kun en käytä kumpaakaan,tuntuisi kyllä oudolta jos olisi aina lääkepöhnässä...Tuskin alkoholin käyttäjät ovat aina kaljapöhnässä?
Missä sitten se normmaili olo?
käytä psyykelääkkeitä ja yhtäkkiä se sitten muuttui sekin asia:
"No mielummin ira¤23.3.2010 18:24
lääkettä otan,kuin viinaa.Moni ottaa agdistukseensa,kaljaa tai viinaa,Kumpi on parempi vaigtoehto,Olla pöllussä ja krapuloissaam,vai lääkkeet? "
Ei pöhnää:
näin on, onhan sitä vähän sumussa koko ajan jos käyttää päivittäin bentsoja.
Kirotusvireitäkin saaattaa tulla normaalia runsaammin:))))
mutta täällä jutut pysyvät samoina. Mikäs se olikaan se raamatun tarina siitä, ettei näe malkaa omassa silmässään?
Ja taas joku kiusanhenkinen nosti vanhan ketjun.
Tänä viikonloppuna tuli paljon kommenttia liittyen vakkariin. Joku päätti nostaa todistaakseen, että hän ei olekaan ainoa kiusattu. Hän nimitteli usein rumasti. Lue hänen kommenttinsa, "Tuo kirjoitukses 23.3.2010 klo 09.25".
ja sielä keskustellaan juuri näistä -ran viesteistä ja mitä ne tekee syöpä potilaiden palstalla?
tästä palstasta.lupasi lukea ja seurata mitä täällä tapahtuu,on hyväksi lääkärinkin saada tietää mitä potilas touhuu eri tehtävissä.ja miten potilaan elämä sujuu muutenkin.kiitteli kovasta vinkistä
Ei kiinnosta tippaakaan ira¤14.3.2010 15:28 ilmoita vaikka Suopolle,tai KGB:lle.Nauraisivat sinut ulos.Luuletko jotta jotain kiinnostaa teidän ylöskirjoituksesi,-ei ketään,eiväthän he muuta kerkiäisi tekemäänkään.Heh,heh kirjoita poliisille naapurin ämmistä ja äijistä montako pulloa he kantavat kotiinsa,ja pitäisikö heidät viedä putkaan.Ihme kyylä,eikö sinulla ole omaa elämää lainkaa.Sinut voitaisiin palkata talokyyläksi joka kertoo moneltako joku tuli,tai lähti,ja kävikö hänellä kavereita,Näyttivätkö huumejätkiltä
Jatalle terveiset ira¤14.3.2010 14:59 jo kauan sitten kirjoitit ottavasi kaikki kirjoitukset ylös.miksi?Jotta saisi kaivella vanhoja asioita,sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee.En hae riitaa,enkä kuvittele olevani ketään muuta parempi.Se on sinun mielikuvitustasi.Ehkäpä itse kuvittelet olevasi muita korkeammalla.Pyysit kirjoittamaan sähköpostia.Kirjoiteltiinkin.Yht äkkiä sanoit että älä valehtele,vaikka totta tuhuinkin.Siihen loppui meidän kirjoituksemme.Olet liian utelias ämmä joka haluaisi tietää jokaisen elämästä kaiken,muttei kerro omastaan mitään.