Vareksen kohtalo

Vvvaris

Sairastuiko Veijonen oikeasti, saiko hän kylmästi vain potkut vai oliko muita erimielisyyksiä?

Tänään IL kirjoittaa että Juha Veijonen on sairaslomalla. Tuotantoyhtiö Solar Films ei ole ottanut kantaa Veijosen äkilliseen poisjääntiin.

Juha Veijonen piti nousta tulevien Vares-elokuvien myötä Suomen kovapalkkaisimmaksi näyttelijäksi. Miehen piti tienata puolen vuoden kuvausurakasta lähes 100 000 euroa.

Veijosen tilalle pääosaan on kiinnitetty Antti Reini, 45. Ei millään pahalla Reini, mutta nyt on Vares pilalla. Karismaattinen Veijonen on ainoa oikea Vares!

http://www.iltalehti.fi/viihde/2010030911264601_vi.shtml

58

9314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ..

      Uusisuomi.fi n mukaan:

      "Tarkoitus on lähteä markkinoimaan Varesta Suomen ulkopuolelle Finn Crime -nimellä"

      "Varesta lähdetään nyt tekemään samalla tuotantoryhmällä kuin Wallandereja ja Beckejä, jotka ovat suuria ruotsalaisia elokuvasarjoja"

      "Antti Reini on kansainvälistä levitystä ajatellen hyvä valinta, sillä itseoppineen näyttelijän suosio on esimerkiksi Ruotsissa aivan eri luokkaa kuin Suomessa."

      Tuleeko tästä vihdoin se Oscar Suomeen?

      • ...

        fiasko!


      • just older

        Ei ainakaan huonommin voi mennä, kuin nämä aikaisemmat Vares-elokuvat, mutta se ei sitten taas ollut Veijosen vika.

        Nyt odotan enemmän kirjojen henkeä vastaavia elokuvia eikä mitään Aleksi Mäkelä-Selin pikkupoikajunttisarjakuva-elokuvia, jotka eivät tehneet oikeutta kirjasarjalle mitenkään.

        Antti Reiniin luotan täysin, hän on laatunäyttelijä ja kun kunnolla tekevät, niin ainakin Pohjois-maissa voivat tykätäkin. Beck-elokuvat ovat suurin osa hyviä, mutta Wallanderelokuvat ainakaan nämä uudet eivät ole onnistuneita, joten kopioida ei kannata.


      • emilia_eee

        Ei Juha sairastunut. Hän ei lähtenyt siihen mukaan kun olisi pitänyt tehdä kuusi uutta Varesta 1-2vuoden aikana, eli aika hemmetin kovaan tahtiin.

        Juha Veijonen on se OIKEA VARES! Ei Vares ole mitää ilman Varesta (eli Juhaa)!!!


      • miranda

        se on vaan Selinin julkisuustemppu,elokuva saa mainosta ennen kuin sitä on alettu edes tekemään,luule että näin saa enemmän karsojia:) käy samalla lailla kuin Mannerheimin elokuvalle....! ja joku ihme ohjaaja suomalainen noobadi:)


    • 46524643

      En kato yhtään Varesta jos ei Veijonen oo esittämässä PÄÄOSAA PISTE.

      • jooormaaaa

        Annetaan nyt A.Reinille mahdollisuus.Ensimmäisen leffan jälkeen pystyy vasta sanomaan jotakin miehen suorituksesta.Reini on ihan pätevä näyttelijä.
        Siis ensin täytyy nähdä tulos ennenkuin hutkitaan ulos!


      • waheli

        Katsoa,yllä ylimielisen näyttelijän tilalle aina uusi mies kelpaa,että se sitä,vois ruvet ees katton jospa onkin parempi osan suorittaja tiäppä häntä katotaan?? Virtasen porukalle hyvä manageri!


      • 46524643
        jooormaaaa kirjoitti:

        Annetaan nyt A.Reinille mahdollisuus.Ensimmäisen leffan jälkeen pystyy vasta sanomaan jotakin miehen suorituksesta.Reini on ihan pätevä näyttelijä.
        Siis ensin täytyy nähdä tulos ennenkuin hutkitaan ulos!

        No mutta ainahan elokuva kärsii jos pääosan esittäjä vaihdetaan. En muutenkaan käsitä, että miksi elokuvan nimi on ulkomailla sitten Finn crime, miksei voi olla Vares (Vares ei tarkoita mitään, on nimi, joten ei sitä tarvitse kääntää) jos nyt olisi esim. V2 - Jäätynyt enkeli niin mielestäni voisi ihan hyvin olla ulkomailla V2 - Frozen Angel



        Veijonen tunnetaan Suomessa jo Jussi Vareksena, joten suosio Suomessa tulee laskemaan. Jos elokuvat eivät maailmalla saavuta odotettua suosiota ja niiden suosio Suomessakin on romahtanut, tekevät elokuvat selvää tappiota. Joten Veijonen = Jussi Vares!


      • 1245789
        jooormaaaa kirjoitti:

        Annetaan nyt A.Reinille mahdollisuus.Ensimmäisen leffan jälkeen pystyy vasta sanomaan jotakin miehen suorituksesta.Reini on ihan pätevä näyttelijä.
        Siis ensin täytyy nähdä tulos ennenkuin hutkitaan ulos!

        ruotsalaisissa poliisisarjoissa kaikenlaista psykopaatti finskiä - siirtyy sitten lain paremmalle puolelle kotimaassa vai.


    • Eikka+

      on vain yksi Sean Connery ja vain yksi Veijosen Jussi, eihän tota oikeata äijäkarismaa korvaa mikään.

      • quququ

        Siis tottakai Juha Veijonen henkilöityy Jussi Varekseen viitaten kahteen edelliseen elokuvaan. Olisin ite halunnu et Vexi esittää Varesta tulevissa elokuvissa, mut ei Antti Reini oo ollenkaan huono.

        Mun mielestä Reini sopii hemmetin hyvin yksityisetsiväksi, joka vähän taiteilee siinä laillisuuden ja laittoman rajamailla. Antti on ennen esittänyt roiston rooleja ja mulla on semmonen näkökulma et Antti sopii nimenomaan "pahan pojan rooliin".


    • baarienmies

      jopa Veijoa parempi Jussin osaan.

    • Zorro.

      Loistavaa, sulla on karismaa, hyvä ja karhea ääni ja v-ttu sulla on myös elämänkokemusta. Minä tiedän, puputtajat on hiljaa sitten, kun saamme nähdä taas tuloksia! Terveisin fani Kuukuusta 2002:) Ps. Et takuulla arvaa.

    • Antti!!!

      Itse asiassa Vares kirjoja kiitettävän nipun lukeneena olen sitä mieltä, että Antti Reini sopii Jussi Vareksen rooliin paremmin kuin Juha Veijonen.
      Muistakaa! Vares ei ole mikään "Macho"

      • hyvä!!

        Vares kirjat lukeneena rooliin Antti Reini sopii tosi hyvin. Hyvä valinta:)


    • Ruuhinen

      Pahalta tuntuu, oli kyseessä fyysinen tai psyykkinen sairaus.
      Jotenkin asian esittämistavasta ja kähmäisyydestä veikkaisin psyykkistä sairautta. Harmi.

      Reini vaikuttaa minusta uskottavammalta Varekselta jo olemukseltaan, kuin Veijonen. Tosin mitäänhän ei ole Reiniltä nähty, ja saattaa olla omassa arviossani vahvasti mukana se, että olen lukenut aina kaikki Vares-kirjat heti kun ne ovat ilmestyneet.
      Ja Mäen loistavia Vares kirjoja ei voi oikein mitenkään ilman juonen latistumista muuttaa elokuviksi.

      Toivon onnea Veijoselle tilanteessaan ja odotan kaikesta huolimatta innolla Reinin tähdittämää Vares kavalkadia.

      • AA- kuntoilu.

        osuutensa ? Ellun kana menttaliteetti.......? Suosio kun nousee päähän...liemien kera.


    • turus sit taas

      Juuri ruon näköiseksi olen kuvitellut Jussin kirjojen perusteella. Reinihän on tunnettu ruotsissa. Ohjaajan valinta varmaankin? Olin yllättynyt, kun rooliin aikoinaan otettiin Veijonen. Liian voimakasrakenteinen. Mutta elokuvathan ovat eri juttu.
      Veijonen on karismaattinen näyttelijä ja varmaan löytyy hänelle sopivia rooleja vielä. Ei kai mitään vakavaa?
      Pikaista paranemista hänelle. Kuuden leffan putki olisikin ollut tosi rankkaa.

      • oscarii

        karismaattista siinä jos ei osaa muuta kun jauhaa vanhaa purukumia näytelmissä ja elokuvissa.......


      • psychobitchfromhell
        oscarii kirjoitti:

        karismaattista siinä jos ei osaa muuta kun jauhaa vanhaa purukumia näytelmissä ja elokuvissa.......

        No onhan Ana nyt karismaattisin ja paras näyttelijä Suomessa,ehkäpä koko Skandinaviassa!!! Ennen en ole Vareksia katsonut,mutta nyt menen,ihan Reinin takia. Itse et vittu osaa jauhaa varmaan edes sitä purkkaa ja taidat olla vaan kade ku muijas mielestä A.Reini on maailman ihanin mies. Hah,hah...


    • yksityislöytäjä

      Kyllä Reini paremmin hoitaa tuonkin homman.
      Koko roolia pitää vähän tiukentaa, sillä sellainen renttu, jota Veijonen esittää ei ratkaisisi oikeasti mitään rikosta.
      Sairasloman syystä sen verran, että sellaista juttua liikkuu, että entinen "Vares" ja nykyinen Juha ovat vähän samanlaisia elintavoillaan ja sairasloma on tarkoittaa katkaisua tai sen yrittämistä juomaputkeen.

      • Katselija2

        Spekuloimatta nyt syytä sen kummemmin (ja toivoen toki, että ei mitään fyysistä akuutin vakavaa ole), niin kyllä varmaan jo KOVIN kummoista saa olla taustalla ainakin työkyvyttömäksi tekevyyden muodossa, kun vetäytyy tai on vetäytetty pois tuollaisen rahan tuotannoista. Ja samalla kaikesta muustakin vireillä olevasta..

        Yleensähän nyt tupataan tuollaiset (jo henkilö itse) julkistamaan tyyliin "sydän petti" tms. jos taustalla jokin selkeä elimellinen ja yllättävä asia on ollut. Jo siksi, että enemmän hallaa tekee arvailu ja spekulointi luotettavuudelle jatkossa alalla, kuin selkeä syy, vaikkakin sitten olisikin jokin mikä laittaa arvelemaan kannattaako palkata pitkiin produktioihin ja pitkäksi aikaa sitomaan. Kylmästi sanoen rahahan siinä puhuu, eli jos on riski ettei syystä tai toisesta elokuvan päätähti kestä loppuun asti kuvauksia ja miljoonaluokan elokuva, niin aika stara saa olla, että otetaan silti riski kunnon puoleen. Lähinnä nyt puhunkin Ulkomaisista tuotannoista, Suomessa nyt aika poikkeuksetta löydetään pian joku vakinaama paikkaamaan yllättävissä tilanteissa. Joka vuosikymmenellähän aina olleet ne ns. kestotähdet kausiluontoisesti joita käyttämällä nimi ja kansansuosio veti/vetää aina.

        Aika harvassahan nuo ovatkin tilanteet, että joku Suomalainen olisi NIIN juurtunut johonkin nykyaikaiseen rooliin elokuvassa, etteikö voisi vaihtaa. Sarjat melkein enemmänkin tällaisia.. Salattujen elämien Sepon tilalle ei varmaan ihan heti voi lyödä toista ja heti olisi Seppo yhtälailla katsojille, kuten ennenkin.. Ehkäpä Vareksen hahmo nyt onkin vielä vaihdettavissa.. Kaksi elokuvaa ja Veijoseen vain minimaalisesti totuttu. Kirjan henkeen voi Reini sopia paremminkin, sittenhän tuon näkee. Itse en ainakaan tässä vaihdoksessa mitään kovin kummallista näe. 2 elokuvaa ja tuollaista aika hengetöntä vitsailevaa rymistelyä, on eri asia kuin jokin pitkä usean tuotoksen sarja, jossa hahmot saavat sielua ja syvyyttä. Itse nyt en näe aikanaan Veijosen Vareksessa kuin hauskan hahmon ja hyvän läpän. Tai oikeastaan elokuvien muut/sivuhahmot ne aina melkein parhaimpia ovat olleetkin, ei Vares itse.


    • Ansa I.

      Tämä kyllä tykkää Antti Reinistä paljon paljon enemmän.
      Ei millään pahalla edellistä näyttelijää kohtaan. Makuasioita.
      Mutta nyt taidan jopa Varesta katsoa.
      Oliskohan meitsille roolia.. ;)

    • Herbert von Karajan

      Mitään en o kattonu, mutta jos Jiivee on tavattavissa vasta 25.3. ni sitten se on.

    • Varekseksi

      Veijonen olikin liian vanha Varekseksi. Vareksen pitää olla n. 40v ja hieman veijarimainen juopohko mies. Veijonen sopii parhaiten pikkuroiston rooliin.

    • Kasmaar

      Nyt teki Solar Films pahan mokan!!! Veijonen on todellakin ainoa oikea Vares!!!!!!

    • Paxie

      Kuka on Antti Reini...koskaan kuullukaan.

      • Vai Barek?

        eiku Veijonen? En oo ikinä kuullukaan. Mikä ihmeen Vares?


      • oonks´vähä tyhmä
        Vai Barek? kirjoitti:

        eiku Veijonen? En oo ikinä kuullukaan. Mikä ihmeen Vares?

        kaksi (vai yksi) reiskaa, jotka taivastelevat kaikilla mahdollisilla palstoilla asioita ja henkilöitä, joista eivät ole muka ikinä kuulleetkaan. Sinänsä ei mikään ihme juttu, sillä eihän peräkammarin muniin puhaltajia ihan ensiksi uutiset tavoita. Jälkeen jääneitä palvellaan toisessa luokassa..


    • 3534535353

      Harmin paikka, mitä lienee Juha Veijoselle käynyt...Paranemista hänelle. Tosin toivottavasti lyövät joskus tulevaisuudessa Juhan takaisin Vares kansiin...Eipähän tarvitse rahoja kuluttaa uusimman Vareksen katsomiseen...Sen verran tulee vierastettua ajatusta, jossa näyttelijä vaihetaan elokuvien välissä.

      Onnea toki Vares elokuvasarjalle maailmalla. Itselläni ei kyllä enään tarvetta katsella k.o elokuvia. :)

      • Soppaäijä

        Kun keitto maittaa ja Vareksen elämää elää voi näin käydä.


    • MAKELÄVEIJONENFANI

      Jussi Vares!! Se on Veijonen se!!
      Ja minun mielipiteeni on että parasta näissä mäkelän elokuvissa on juuri se poikamainen huumori!!
      Ja joka on eri mieltä sopii ottaa selvää kenen ohjaamat elokuvat ovat olleet suomessa suosituimpia viime vuosina..?

    • mynstykkki

      Molemmat mukavia ja karizmaa omaavia Äijiä.
      Väliikö sillä jos "Varesta" vaidetaan välillä ??
      Mäkelän Tane vois olla sopiva seuraavaksi ? vai mitä??

      • impilempi

        en ole yhtään varesta nähny mutta muistan että siinä oli joku
        Oiva Lohtander? ja Miitta Sorvali
        vai onko eri vilmi?
        siis onhan Veijonen ja Reini aika eri kaliperia
        ja kommenteista ymmärrän ettei Uuno Turhapuroakaan
        voi tehdä kukaan muu kuin Loiri.


      • Luusuo

        Tais Veijosen naama kuluu loppuun, ainakin yksityisdekkarin naamana. Oiva veto, josko ajatuksella tehty.
        Reinistä Vares saa tuoreutta ja oivaa ei yli näyttelemistä, odotan innolla.

        Ei pidä suhtautua uudistuksiin, kuin Vanhanen uuteen maitoon....

        Hyvää ja onnellista kevättä.


      • paavo 41
        Luusuo kirjoitti:

        Tais Veijosen naama kuluu loppuun, ainakin yksityisdekkarin naamana. Oiva veto, josko ajatuksella tehty.
        Reinistä Vares saa tuoreutta ja oivaa ei yli näyttelemistä, odotan innolla.

        Ei pidä suhtautua uudistuksiin, kuin Vanhanen uuteen maitoon....

        Hyvää ja onnellista kevättä.

        nimittäin tämä Reini.rapajuopon näköinen laiheliini poju verrattuna Veijoseen.näyttelijä taidot piiri tasoa Reinillä!harmi jää ainakin meiltä katsomatta/ostamatta.niihän ne myydään firmatkin ulkomaille jotka ovat vahvoja toimivia brändejä kuten myös tässä käy että vahva brändi poistuu!kuten myös tarja turunen hävisi nightwishistä jonka jälkeen laulu ala-aste tasoa uudella solistilla.


      • Soshii
        paavo 41 kirjoitti:

        nimittäin tämä Reini.rapajuopon näköinen laiheliini poju verrattuna Veijoseen.näyttelijä taidot piiri tasoa Reinillä!harmi jää ainakin meiltä katsomatta/ostamatta.niihän ne myydään firmatkin ulkomaille jotka ovat vahvoja toimivia brändejä kuten myös tässä käy että vahva brändi poistuu!kuten myös tarja turunen hävisi nightwishistä jonka jälkeen laulu ala-aste tasoa uudella solistilla.

        Tarja ei niin hävinnyt. Suomipojat Kiteeltä kävivät kadehtimaan Tarjan onnea ulkomaisen miehen kanssa. Ja niin soppa oli valmis. Tähän Vare-juttuun ei ilmeisesti liity toista sukupuolta, Vaikka JV:llä on sitäkin sorttia kait ollut riittämiin. Onnea JV:lle tulevissa koitoksissa. Cave - burnouttia.! Matts


      • odottavaa
        Soshii kirjoitti:

        Tarja ei niin hävinnyt. Suomipojat Kiteeltä kävivät kadehtimaan Tarjan onnea ulkomaisen miehen kanssa. Ja niin soppa oli valmis. Tähän Vare-juttuun ei ilmeisesti liity toista sukupuolta, Vaikka JV:llä on sitäkin sorttia kait ollut riittämiin. Onnea JV:lle tulevissa koitoksissa. Cave - burnouttia.! Matts

        eiköhän joku juorulehdille tekstaa miltä osastolta Veijonen töölöstä löytyy. sitä odotellessa, paranemisia!


      • xxxl woman
        odottavaa kirjoitti:

        eiköhän joku juorulehdille tekstaa miltä osastolta Veijonen töölöstä löytyy. sitä odotellessa, paranemisia!

        Jos halutaan kansainvälistä menestystä sisäsiittonen porukka pitää hajottaa. Tehdään Selin elokuvaa, ei mitään vitun pikku-kakkosta. Ohjaaja vaihtui, hyvä. Kaverinäyttelijät hevon vittuun, niiden kanssa voitte leikkiä vapaa ajalla. Paljon hyviä uusia kasvoja tilalle ! Roolittamisen apuna käytetään Suomen Roolituspalvelua, ei toimi , on nähty. Samassa kaveriporukka leikissä mukana, tarjoavat ohjaajille aina samoja naamoja, ja taas ensi-ilta bileissä halataan ja leikki jatkuu. Jos Veksi sairas, voimia paranemiseen.


      • lukija..
        paavo 41 kirjoitti:

        nimittäin tämä Reini.rapajuopon näköinen laiheliini poju verrattuna Veijoseen.näyttelijä taidot piiri tasoa Reinillä!harmi jää ainakin meiltä katsomatta/ostamatta.niihän ne myydään firmatkin ulkomaille jotka ovat vahvoja toimivia brändejä kuten myös tässä käy että vahva brändi poistuu!kuten myös tarja turunen hävisi nightwishistä jonka jälkeen laulu ala-aste tasoa uudella solistilla.

        se just tuleekin silmiin kun lukee Vares kirjoja. Se laiheliini rapajuopon/rentun näköinen jätkä, jolla ylikasvanut kampaus ja parta ajettu kolme päivää sitten...Kuvasit just aidon Vareksen. Et ole tainnut lukea noita kirjoja ollenkaan..?


    • 12457893

      arvaan kuitenkin, saa tai ei! Se on kuulkaa joko katkolla tai sitten lataamossa!

    • paras persoona

      kirjat lukeneena sanon, että kyllä Reinin habitus osuu kuin nyrkki silmään "aidon Vareksen" kanssa. Veijonen on varmaan hyvä näyttelijä, mutta Antti Reini on paras Vareksen rooliin. En koskaan tottunut pitämään Veijosta Vareksena. Kirjoja lukiessa syntyy vahva mielikuva miltä ko tyyppi näyttää ja Reini sopii osaan enemmän kuin hyvin.

    • arvaltu vaan

      tekstitelevisiossa kyllä oli että tämä näyttelijä on sairauslomalla ja sairaalassa. Jos olis fyysisestä vaivasta kyse, niin varmaan olis se vaiva sanottu, joten taitaa olla lataamojuttuja.

      Tais olla Veijonen kun matkaili kaverinsa kanssa Hämeenlinnaan junalla, - no niin pisti naurattaan, vaan tässähän se nähtiin!

      • almana

        tuskin tarvii lataamoa, toisin kuin nämä kaikenlaiset mailta tulleet jostain kaukaa Seinäjoen takaa, pipopäiset joilla mökissä ikkunatkin metsään päin, nehän ne lataamot täyttää!
        Eiköhän Veijonenkin liene ansainnut kunnon loman, hyvää vointia vaan!
        Onneksi on vielä porukkaa jotka tekee mitä itse haluaa eikä niinkuin muut määrää.
        Ja Vareksesta, mikä ihmeen Reini vai, en oo koskaan kuullutkaan, mönkään meni valinta.


      • onnea sulle!
        almana kirjoitti:

        tuskin tarvii lataamoa, toisin kuin nämä kaikenlaiset mailta tulleet jostain kaukaa Seinäjoen takaa, pipopäiset joilla mökissä ikkunatkin metsään päin, nehän ne lataamot täyttää!
        Eiköhän Veijonenkin liene ansainnut kunnon loman, hyvää vointia vaan!
        Onneksi on vielä porukkaa jotka tekee mitä itse haluaa eikä niinkuin muut määrää.
        Ja Vareksesta, mikä ihmeen Reini vai, en oo koskaan kuullutkaan, mönkään meni valinta.

        SAIRAALAAN!

        Kenellä ne ikkunat mettäänpäin onkaan?


      • 1245789
        almana kirjoitti:

        tuskin tarvii lataamoa, toisin kuin nämä kaikenlaiset mailta tulleet jostain kaukaa Seinäjoen takaa, pipopäiset joilla mökissä ikkunatkin metsään päin, nehän ne lataamot täyttää!
        Eiköhän Veijonenkin liene ansainnut kunnon loman, hyvää vointia vaan!
        Onneksi on vielä porukkaa jotka tekee mitä itse haluaa eikä niinkuin muut määrää.
        Ja Vareksesta, mikä ihmeen Reini vai, en oo koskaan kuullutkaan, mönkään meni valinta.

        ote lipsua jossain suomalaisessa palkintojenjakogaalassa! Että kun lähtee meneen liian lujaa, niin sitten tarvitaan jo jarruttelijoita ulkopuolelta.


      • almana
        onnea sulle! kirjoitti:

        SAIRAALAAN!

        Kenellä ne ikkunat mettäänpäin onkaan?

        ja ikkunat on kyllä ihan tielle päin. Ei paljon kannattaisi höpöttää vasten parempaa tietoaan, vaikka toisaalta ei teilleoikein muuta voi kuin nauraa.


    • Kinoihminen*

      Minusta tuntuu että te etelän ihmiset ootte paisuttanu tuota elokuvaa turhan paljon.
      En usko että suureen ääneen mainostettu tuote näin valveutuneille kansalaisille kovin hyvin uppoaa.Kävin aikoinaan katsomassa tuon kuvan eikä se minusta ollut sen kummempi kuin muutkaan kotimaiset elokuvat.
      En tyrmää teidän ideaa kansainvälistymiseen mutta jalat olis hyvä pitää kuitenkin maassa ja perehtyä itse elokuvan sisältöön.Esimerkiksi ne koomiset piirteet ei sovi rikoselokuvaan ainakaan minun maun mukaan.

      • ...

        Ihan vaan kysyisin, että oletko lukenut Vares-kirjoja? Niissä kun on huumoria, joten miksei niistä tehdyissä elokuvissa saisi olla komiikkaa?..Tulevat elokuvat kyllä tulevat varmasti olemaan vähän erilaisia, mutta se on mielestäni silti vain hyvä asia. Itseasiassa odotan innolla niitä ja uskon, että Antti Reini sopii täydellisesti Jussi Vareksen rooliin.


    • olleet noi

      kaksi jo tehtyä Varesta. Juoni ja sivuosat olivat lähinnä lapsellisia kaikkine hillosilmämunkkeineen, 10-15 vuotiaille suunnattuja. Veijonen ja Markku Peltola pelastivat toki jotain. Oikeaa vakavaa otetta kässäriin ja pois sivuosista hissuhietalahdet. Kyllä siitä voi hyvä tulla.

      • kirjat luettu

        Hillosilmä-Munck on ihan Reijo Mäen luoma hahmo. Aika köyhä elokuva sellainen, mistä puuttuu sivuosanäyttelijät. Ja Markku Peltolakin on edesmennyt, Luusalmen osaan tarvitaan myös uusi näyttelijä.


      • oon mää
        kirjat luettu kirjoitti:

        Hillosilmä-Munck on ihan Reijo Mäen luoma hahmo. Aika köyhä elokuva sellainen, mistä puuttuu sivuosanäyttelijät. Ja Markku Peltolakin on edesmennyt, Luusalmen osaan tarvitaan myös uusi näyttelijä.

        Ja olenkin sitä mieltä ettei niistä ole kunnon käsikirjoituksiksi sellaisenaan. Ovat ainakin suurelta osin liikaa kevyitä kioskikirjoja ja niiden suoraviivaisesta 1:1 filmaamisesta tulee juuri noita vääpelikörmy-tason puskafarsseja. Mäki vääntämään elokuvan juoneksi sopivia kässäreitä kirjojaan sovittaen.
        Eikä sivuosanäyttelijöiden tarvitse puuttua mutta suomifilmi-karikatyyreja niiden ei tarvi olla.


    • Kriitikko-ovimikko

      Joo, siis Varesta ei voi pilata kukaan Antti Reini koska se oli jo entuudestaan niin huonosti näyteltyä skebulia koko paketti. Kaukana kirjojen sfääreistä, joskin ne kirjatkaan eivät kovin kummoisia ole. Veijonen oli huono noissa filkoissa ja jos siitä oikeasti haluttaisiin hyvä niin pääosaan palkattaisiin joku ei teatterikorkeen käynyt näyttelijä. Tosin sekään ei ole laadun tae koska ei täältä löydy tällä hetkellä osaavia näyttelijöitä. Kenties psykiatristen sairaaloiden huomista voisi joku luonnonlahjakkuus löytyä. Hyvä näytteleminen vaatii tiettyä hulluutta ja kykyä heittäytyä tunneskaalasta toiseen, mikä saattaa olla ja onkin, hyvin rasittavaa. Siksi monet hyvät näyttelijät ulkomailla ovat melko epävakaita psyykeltään, käyvät "lataamoissa" aika-ajoin lepäilemässä. Veijonen on epävakaa vain juomistottumuksiltaan ja toivon että mies ymmärtää että se brenkku ei vaan kaikille sovi.

      • kouluttautumaton

        tiennyt sitä, että Antti Reini on itseoppinut näyttelijä eikä ole käynyt mitään teatterikoulua...Reini sopii roliin erinomaisesti.


      • Kriitikko-ovimikko
        kouluttautumaton kirjoitti:

        tiennyt sitä, että Antti Reini on itseoppinut näyttelijä eikä ole käynyt mitään teatterikoulua...Reini sopii roliin erinomaisesti.

        Kuten jo mainitsin: sekään ei ole laadun tae jos ei ole käynyt teatterikork.myllyä läpi ja on ns.kouluttamaton. Reini on myös kehno näyttelijä. Veikkaisin seuraavasta Vareksesta megafloppia.
        Ei täällä osata, ei.


      • SelvänäköinenHarakka
        Kriitikko-ovimikko kirjoitti:

        Kuten jo mainitsin: sekään ei ole laadun tae jos ei ole käynyt teatterikork.myllyä läpi ja on ns.kouluttamaton. Reini on myös kehno näyttelijä. Veikkaisin seuraavasta Vareksesta megafloppia.
        Ei täällä osata, ei.

        Eipä näyttele kumpikaan. Kuvaukset keskeytetään ja vaihdetaan pääosan esittäjä aivan uuteen näyttelijään.


    • pointtari

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      5
      2452
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1617
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1356
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1044
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      919
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe