Oy-laki

Voiko osakeyhtiö estää osakkeenomistajan valtuutettua edustajaa tai edunvalvojaa saamasta yhtiön lähettämää kokouskutsua lähettämällä kutsu kirjattuna merkinnällä "Vain vastaanottaja henkilökohtaisesti, ei valtakirjalla"?
Meneekö osakeyhtiölaki ja yhtiön yhtiöjärjestys edunvalvontalain ja valtuutetun edustajan käsittelevän lain edelle?
Vastaukset mieluiten lakiviittauksin. Kiitos
2114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mielenkiintoinen kysymys. Hyvin hankala.

Periaatteessa on ongelma, että voidaan ylipäätään lähettää tuollaisia "vain henkilökohtaisesti" kirjeitä, koska vastaanottaja voi olla vaikka sairaalahoidossa eikä fyysisesti pääse missään nimessä hakemaan kirjettä. Tällöin se jää saamatta, vaikka siinä olisi tärkeää tietoa. Tätä voi sitten lähettäjä periaatteessa käyttää hyväkseen: lähettäjä voi osoittaa lähettäneensä tiedon, jota vastaanottajalla ei ole mahdollista ottaa vastaan.

Mutta jos lähtee pykälätasolla asiaa ratkomaan, aloittaisin holhoustoimilain 89 §:stä. Sen mukaan:
"Edunvalvojalla on tehtäviinsä kuuluvissa asioissa oikeus saada ne tiedot, joihin päämiehellä olisi itsellään oikeus, jollei erikseen toisin säädetä.
Edunvalvojalla on ilman päämiehensä suostumusta oikeus avata vain sellaisia päämiehelleen saapuneita kirjeitä tai niihin rinnastettavia suljettuja viestejä, joiden voidaan lähettäjän nimen tai muun erityisen seikan perusteella päätellä koskevan asiaa, josta edunvalvojan tulee huolehtia."

Jos ajatellaan, että edunvalvojan tulee valvoa holhokin etua yhtiöön liittyvissä asioissa, niin edunvalvojalla olisi oikeus avata yhtiökokouskutsu ilman holhokin lupaakin. Tällöin kaikki valtakirjoihin tai muihin suostumuksiin liittyvän seikat menettäisivät merkityksensä joka tapauksessa. Jos kirjeestä on pykälän 2 momentin mukaisesti pääteltävissä, että se koskee asiaa, josta edunvalvojan tulee huolehtia, niin sanoisin, että kirje pitää antaa edunvalvojalle. Milläs sen sitten osoitat, onkin toinen kysymys.

Mielenkiintoinen homma kaiken kaikkiaan, ja ilmeisesti kiusantekoa yhtiön puolelta vai?

Äänestä
  • Osakeyhtiölain 5 luku 20 pykälässä säädetään siitä, että kutsu yhtiökokoukseen tulee lähettää kirjallisesti, jollei yhtiöjärjestyksessä toisin määrätä. Saman luvun 8 § sanoo, että osakas voi käyttää asiamiestä ja avustajaa yhtiökokoukseen osallistumisessa.
    Näiden perusteella olisi todella kummallista, jos kokouskutsua ei voisi ottaa vastaan asiamiehen (valtuutetun) välityksellä.

    Edellä mainittiin jo holhoustoimilain mukainen edunvalvojan valtuus saada tietoa päämiehen asioista. Näiden lisäksi oikeustoimilaki säätelee yleisesti asiamiehen käyttöä.

    Kysyjä haluaa lakiviitteitä. Siihen voisi todeta, että tilanteissa, joissa asialle ei löydy selkeää tukea laista, po. menettelyn voidaan sanoa olevan lakiin perustumaton. Tässä tapauksessa voisi katsoa asian olevan juuri näin, koska valtakirjan käytön kieltoa koskevaa pykälää ei löydy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuuklattu on kirjoitti:

Voiko osakeyhtiö estää osakkeenomistajan valtuutettua edustajaa tai edunvalvojaa saamasta yhtiön lähettämää kokouskutsua lähettämällä kutsu kirjattuna merkinnällä "Vain vastaanottaja henkilökohtaisesti, ei valtakirjalla"?
Meneekö osakeyhtiölaki ja yhtiön yhtiöjärjestys edunvalvontalain ja valtuutetun edustajan käsittelevän lain edelle?
Vastaukset mieluiten lakiviittauksin. Kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu