Tuotot

Milloin sovelletaan tätä? En ole kuullut,että näin olisi vaarin jälkeen tehty missään.

2 §.

Mikäli pesän omaisuuden tuottoa ei ole käytettävä yhteisen talouden
kustannuksiin
tai muutoin yhteiseen lukuun, on kullakin osakkaalla oikeus jokaisen
kalenterivuoden
päätyttyä vaatia tuoton säästö jaettavaksi
1224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onko vaariltasi jäänyt oikeasti tuottavaa omaisuutta.

Rahavarojen korko on tälläinen tuotto sekä myöskin osakkaiden osingot. Luulisin että osakkeiden arvonnousu ei ole omaisuuden tuottoa, samoin kuin irtaimen omaisuuden (esim. antiikin) arvonnousu tai kiinteistön arvonnousu.
Metsän kasvu periaatteessa on tuottoa mutta sen tuoton realisoituminen vaatii metsänhakkausta.

Periaatteessa voi vaatia tuon perintökaaren 24 luvun 2 § perusteella edellä kuvaamaani tuottoa mikäli sitä ei ole käytetty pesän yhteisen talouden kustannuksiin. Mutta ainakin suomessa normaalien tilien korkoa ei juuri kannata vaatia, on niin pieni. Osingot ovat asia erikseen.

Mutta kuten huomaat niin laki sanoo ettei tuottoa jaeta automaattisesti vaan se pitää osakkaan vaatia. Jos vaarisi oli suurinpiirtein normaali ihminen, (jonkinverran rahaa, ei osakkeita tai muita arvopapereita erityisen paljon, omisti osan talosta tai maatalosta) niin eipä hänen kuolinpesä juurikaan tuota ja useinhan esim tilien korko käytetään kuolinpesän toimesta osittain esim. pankkien palvelumaksuihin jne... joten tuskin sanottavaa tuoton säästöä jää jota jakaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voitto kirjoitti:

Milloin sovelletaan tätä? En ole kuullut,että näin olisi vaarin jälkeen tehty missään.

2 §.

Mikäli pesän omaisuuden tuottoa ei ole käytettävä yhteisen talouden
kustannuksiin
tai muutoin yhteiseen lukuun, on kullakin osakkaalla oikeus jokaisen
kalenterivuoden
päätyttyä vaatia tuoton säästö jaettavaksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu