Uhmaikä

Iski minuun just nyt.
Mitähän ilkiää tekis?
Höh kun ei musta kuiteskaan ole mihinkään sellaiseen niin uhittelen sitten vaan mielessäni :(
Pitäisköhän alkaa hattuilemaan ketjuissa. Hommais sellaisen kukkahatun.
Että tälläistä tänään.
24200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Täällä toinen. Mieleni tekisi kirjoittaa painavia kirjaimia, mutta kirjoita nyt yhdellä kädellä, kun toinen käsi pyyhkii koko ajan nenua. (räkätaudin ihanuus)

Äänestä
  • Painavat kirjaimet ja niistä koostuvat vielä painavammat sanat jäävät kyllä hyvin mieleen ja toisekseen poistavat omaa uhmaa.
    Joten yritä vaan. Aina niiston välillä muutama kirjain kovalla vauhdilla.
    Paranemista sinne. *uhmakkaalla äänellä sanottuna*

    Äänestä

Ei kantsi hattuilla siis kukkahattua päähänsä asettaa, kukat vain alkaisivat kuihtumaan ja se olisi surkea katseltavaa ; ( Kukkahame ja paanalle ; )

Äänestä
  • No lähe nyt sitten baanalle kun kohta täytyy lähteä töihin (GRRRR)
    No ehkäpä jatkan sitten hattuilua siellä, siinä hatussa mitä joudutaan töissä pitämään ei ole kylläkään kukkia.
    Ellen niitä tänään siihen piirrä.

    Äänestä

lattiaan ja kaikkeen pitää sanoa EI! Sitten voisit mennä kauppaan rähjäämään, että miksi siellä ei osata palvella ja kassakin sinuttelee arvokasta keski-ikäistä. :-D))))))))))

Äänestä
  • Kyllä ne kattoiskin näissä kaupoissa pitkään kun huutamaan alkaisin.
    Tottuneet niin ovat sivistyneeseen käytökseen minulta, tervehdyksien ja muiden kera.
    Mutta uhmaikäinenhän ei koskaan ajattele muita eli laitan harkintaan tuon :))

    Äänestä

  • Meriläinen kirjoitti:

    Kyllä ne kattoiskin näissä kaupoissa pitkään kun huutamaan alkaisin.
    Tottuneet niin ovat sivistyneeseen käytökseen minulta, tervehdyksien ja muiden kera.
    Mutta uhmaikäinenhän ei koskaan ajattele muita eli laitan harkintaan tuon :))

    karkkihyllyn eteen, heittäydyt selällesi lattialle ja alat huutaa, että haluat karkkia.:-)

    Äänestä

  • old_profile_47084 kirjoitti:

    karkkihyllyn eteen, heittäydyt selällesi lattialle ja alat huutaa, että haluat karkkia.:-)

    Toi on aika hyvä, en ole suklaata syönytkään pitkään aikaan. Siitäköhän tää johtuukin?

    Äänestä

  • Meriläinen kirjoitti:

    Toi on aika hyvä, en ole suklaata syönytkään pitkään aikaan. Siitäköhän tää johtuukin?

    sitten tuoteselosteesta patukan tai levyn suklaapitoisuus, sillä niissä on eroja ja terveystietojen mukaan ainoastaan runsaasti kaakaota sisältävä tumma suklaa omaa tarvittavat terveysvaikutukset.

    Äänestä

  • old_profile_47084 kirjoitti:

    sitten tuoteselosteesta patukan tai levyn suklaapitoisuus, sillä niissä on eroja ja terveystietojen mukaan ainoastaan runsaasti kaakaota sisältävä tumma suklaa omaa tarvittavat terveysvaikutukset.

    Onneks töissä oli tarjolla fazerin sinistä kun oli synttärit eräällä, paras suklaa oli mun himooni.
    Ja tummasta mie en tykkää mitä iloa joillain terveysvaikutuksilla on, silloin syödään porkkanaa ja raakana.

    Äänestä

  • Meriläinen kirjoitti:

    Onneks töissä oli tarjolla fazerin sinistä kun oli synttärit eräällä, paras suklaa oli mun himooni.
    Ja tummasta mie en tykkää mitä iloa joillain terveysvaikutuksilla on, silloin syödään porkkanaa ja raakana.

    Belgiasta saa niin halavatun hyvää tummaa sukua ja sitten on niitä flavonoideja kans.

    Äänestä

  • old_profile_47084 kirjoitti:

    Belgiasta saa niin halavatun hyvää tummaa sukua ja sitten on niitä flavonoideja kans.

    Ja höh. Mitä iloa on syödä jotain flavonoideja silloin kun äksyilee, ei se oo hauskaa.

    Äänestä

en jaksa hattuilla, ku koskaa sellaista kapistusta omistanutkaan. :)

Äänestä
  • No kyllä nyt on jo sinunkin aika ostaa, jos et vielä ole omistanut. Nih
    Mukaan vaan sitten hattuilemaan kaikelle kansalle, ja kaikesta.

    Äänestä

Läiskä, läiskä, Meriläiskä. Kävikös sulla niin, että heräsit ja rupesit nousemaan ylähä ja vaikka aikomuksesi oli siirrätyttää oikean jalkasi laattialle, niin eiköhän sun vasen jalaka menny oikean jalan ylitte ja ruvennut hapuilemaan pintaa, johon laskea jalanpohjansa? Korkkiruuvimainen ylösnousu.
Joo, uskon, että on hankala nousta väärällä jalalla. Kenelle tahansa ihmiselle iskisi Uhma ja hatutustilanne. :(

Mua tekee ihan Ilkikiää, jos sun tekis mieli tehdä Ilikiää.
Onneksi oot tommonen ihmisystävällinen tyyppi, ettet kovin helposti ala toisia "lyöskentelemään" Hituilla :)


Jos nyt jostakin syystä kuitennii on uhmaikä iskenyt krampinomaiseksi, mikä sallittaneen ihmisille aika-ajoin, niin jos hittuilemaan alat, niin tee se sitte kans kunnolla.
Ei mitään kukkahattuja. Vedä pääs yli kunnon kypärä ja silmille suojukset ja ala konekiväärimäisesti tulittamaan. Jokaiseen vastaukseen tulitat TRÄTÄ-TÄ-TÄ-TÄÄÄÄÄ.....

Pieni kimpaantuminen on joskus paikallaan. Saa sisua sisuksiin ja kumman nopiat jalaat allensa. Tuo toimeliaisuutta ja saa tosi paljon aikaseksi. Tai jos lähtee lenkille, niin kävely on, kuin entisajan nopeutetuissa filmeissä.

Minua ei tänään uhmaikätä. Oon laupealla tuulella. Loma loppu ja kohta töihin.

Äänestä
  • Löysää ja vetelää velliä on olo tänään, oikein tekis terää kramppailla paikasta toiseen.
    Käsi kun äkkiä kramppaisi jonkun nokkaan niin hyvä olis mutta kun vetelänä nytkin naputtelee näitä kirjaimia.
    Ja mun pitää töihin tälläisenä mennä, ei tuuuuu mitään.
    Onneks oon vähän saanut sitä terää itteeni.
    Ja väärä jalkako se olikin aamulla, noh olin vielä niin unessa kun heräsin etten ite sitä tajunnutkaan, jossain kumman väärässä asennossa kyllä heräsin, ymmärrä en itekään.

    Äänestä

sä mitään piruuttaosaa tehdä, tuommonen maitonaama ;)
Kengätkin on väärissä jaloissa ;) lälläri.

Äänestä
  • JA NYT kyllä näytän vielä koko kansalle kun täältä pesee ja linkoaa, aamupäivä on vasta menoillaan.
    Huomenna olen jonkun lehden etusivulla vielä tekoineni.
    *menee miettimään mitähän sitä keksis*

    Äänestä

  • Meriläinen kirjoitti:

    JA NYT kyllä näytän vielä koko kansalle kun täältä pesee ja linkoaa, aamupäivä on vasta menoillaan.
    Huomenna olen jonkun lehden etusivulla vielä tekoineni.
    *menee miettimään mitähän sitä keksis*

    mennä kaupungille ja allkaa laskeen renkaista ilmoja, tai kaupan kassalle ja vetasta komeeta marssia siinä.
    tai jätskikaapille ja alkaa syömään siinä.
    Rullaportaissa juoksenteleen ylös alas ja vartijoita pakoon, tai kirjoitella huulipunalla viestejä näyteikkunoihin...
    Etpä uskalla, etpä uskalla

    Äänestä

  • Anjaniina kirjoitti:

    mennä kaupungille ja allkaa laskeen renkaista ilmoja, tai kaupan kassalle ja vetasta komeeta marssia siinä.
    tai jätskikaapille ja alkaa syömään siinä.
    Rullaportaissa juoksenteleen ylös alas ja vartijoita pakoon, tai kirjoitella huulipunalla viestejä näyteikkunoihin...
    Etpä uskalla, etpä uskalla

    Ja mie kun uskalsin mennä hankeen vaikka kenkään tuli lunta, mutta käännyin kyllä takaisinkin kun huomasin että upottaa niin paljon ettei se kiertotie olekaan enää kiertotie.
    Ja uskalsin mennä toista reittiä naisen perässä jolla oli molemmissa käsissä kävelysauvat, enkä pelännyt yhtään.
    Ja uskalsin mie yhtä ja toista muutakin, mutta sitä en kyllä kerro tänne :) NIH.

    Äänestä

meinasit, en taho, en anna, en ota, en tee, en ----- ja teet just kaik päinvastoin, kokeile töissä.
Voit päästä lomalle,.

Äänestä
  • Mä haluun just nyt ja heti, tahompas ja teempäs jne.
    Just sitä, oikein sielua myöten nyt känkättää.
    Joo ja töihin lähen just nyt että saas näkee mitä tää päivä vilä tuo tullessaan
    Hyvät päivät sulle ja muillekin.

    Äänestä

Sanotaan että "nuoruus on vaiva josta paranee päivä päivältä"
Hyvin monille, ei onneksi ihan kaikille, miehille iskee uhmaikä/teiniangsti uudestaan ikävuosina 50 - 60.
Tietää ja osaa ihan kaiken paremmin kuin muut, siis sietämätön besserwisser.

Äänestä
  • Joo, miehet joille sellainen iskee on ihan hirveitä. Eihän niitä kestä mikään.
    Onneks me naiset ollaan tälläisissäkin tiloissa ihan siedettäviä, etten sanois hauskoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Meriläinen kirjoitti:

Iski minuun just nyt.
Mitähän ilkiää tekis?
Höh kun ei musta kuiteskaan ole mihinkään sellaiseen niin uhittelen sitten vaan mielessäni :(
Pitäisköhän alkaa hattuilemaan ketjuissa. Hommais sellaisen kukkahatun.
Että tälläistä tänään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu