Voi kun koittaisi kevät meidänkin perheeseen.
Aurinko paistaa lämpimästi ikkunan läpi.
Tekisi mieli mennä ulos mutta hoidettavaa ei voi jättää yksin. Hänellä on kuumetta lähes 38 astetta, Norovirus tarttui Intervallijaksolla pari viikkoa sitten, ripuli ja oksentelu ovat loppuneet mutta kuumeilu jäi jostain syystä.
Muutenkin heikkokuntoinen ihminen menee aivan voimattomaksi kun tulee lisä sairauksia.
En ole itsekään kunnossa, sairastin myös saman vatsataudin, vähän väliä tulee kummallisen heikko olo ja kylmä hiki pintaan.
Lisänä on hirveä huoli lapsestani, hän on todella vakavasti sairas.
En ole aikaisemmin tarvinnut unilääkkeitä, nyt ei tule nukkumisesta mitään kuin pillerien avulla. Olenkin miettinyt että mikäli näistä vaikeuksista selvitään ei mikään liene enää ylivoimaista kestää.

Vastaukset 8
Vanhimmat
voimia teille kaikille.
Kyllä aurinko vielä paistaa ja luo lämpöä Teidänkin perheellenne. Aika uskomattomalta tuo taakkanne tuntuu. Ja joskus tuntuu, että jotkut valittavat aivan turhista olemattomista pikku murheista.
Voi hyvin ja jaksamista Sinulle toivoo yksi omaishoitaja.
Kiitos myötätunnosta.
Meillä on todella vaikeaa, päivä, tunti ja minuutti kerrallaan....
Nämä vastoinkäymiset loppuu.
Sairautta, sairautta, millään ei ole väliä jos ei ole terveyttä.
Pitäisi olla kiitollinen jokaisesta päivästä minkä saa olla voimisaan, nyt tajuan kuinka turhasta on tullut valitettua.
Turhasta valittaa. On ihan ymmärrettävää ja hyväksyttävää, että joskus päästää vähän paineitaan pihalle. kun oikein ottaa voimille.
Voimia halin kera Sinulle
Mitä eniten pelkäsin ja aavistin, mutta en halunnut uskoa viimeiseen asti, lapseni nukkui pois.
Pahin mahdollinen asia mitä äidille voi sattua, tämän jälkeen ei mikään ole ennallaan, osa minusta vietiin samalla.
Elon kannel soittoa soitteli, omaa säveltä surun ja ikävän.
Se hiljalleen soinnuissaan kertoili sun luotamme pois pian lähtevän.
Se otti hoitoonsa väsyneen, vei lepoon hyvään ja rauhaisaan. Se saatteli meidätkin sävelillään, sinun muistoosi rakkaaseen.
Voimia! Saatko tukea vaikeassa tilanteessasi? toivon voimia sinulle ja läheisillenne!