tavallaan tämä laulu

Varjot! Valaiskaa tieni
lukkiutuneilla ajatuksilla
että minulla olisi jotain mihin paeta:
syyllisyyden vihreät saarekkeet, defenssit, sieluni mustelmat.

Otan kasvoille teatraalisen ilmeen
tekeydyn ihmiseksi jolla on vaikea
ja arvoituksellinen
menneisyys, en ole mikä tahansa, olen selviytyjä:

Äärimmäisin ponnistuksin
joudun joka päivä lunastamaan itselleni
paikan auringossa.

Ah, varjot! Häilykää mieleni reunamilla
kuin suloiset linnut,
painaessani huuleni hänen huuliaan vasten
annan sieluni horjahtaa paidan alla
itsetarkoituksellisesti,
huuliltani purkautuu huokaus kuin
ihmisen joka on liian monta kertaa joutunut hylätyksi
mutta joka pelkonsa voittaen haluaa vielä kerran
rakastua.

Ja sinä painat huulesi huulilleni kiihkeästi,
sulautuessamme varjoihin
pääsemme hetkeksi pakoon
sitä mitä olemme,
sitä mikä meidän pitäisi kohdata -

Todellisia varjojamme?
Ehkäpä niinkin, mutta niitä en tahdo
nyt ajatella, ne
ovat tylsää kamaa, mahtaako minulla sellaisia ollakaan -

Nämä varjot
jotka itselleni kehitän
ovat todellisemmat,
mielenkiintoiset,
nämä vammat joilla itseäni ruokin
tehdäkseni itsestäni viehättävän
sopivasti rosoisen selviytyjän
ovat ah, niin todelliset.

Ne ovat osa minua,
niiden kautta rakastan, ne ovat siltoja
toiseen, häneen,
jonka uskallan kohdata vain varjojemme
valossa.

Näiden todellisten, juuri näiden.

Pakopaikkojen, illuusioiden - tehtyjen hauraiden sumujen
toukokuisena aamuna kello viisi.


09 03 10 18:48 - 52.