eroon exästä

Olen eronnut pari kktta sitten pitkittyneestä ja vaikeasta suhteesta jossa naiseni manipuloi mua ja koukutti väärillä tavoin. Pari vuotta ehdittiin seurustella, siitä noin vuoden verran jotenkin onnellisesti. Pari kuukautta sitten tapasin ihanan naisen, johon ihastuin. En ollut suunnitellut uutta suhdetta niin pian, mutta aloittaessani tämän suhteen olin jo tunnepuolelta yli entisestäni. Ongelma on nyt exäni, joka ei jätä mua rauhaan. Hän yrittää edelleen kiristää ja manipuloida mua, ja otta jatkuvasti yhteyttä mitä älyttömämpien tekosyiden varjolla. Tiedän et exäni on jollain tavalla häiriintynyt ja mun tunteet on muuttumassa suht ystävällisistä vähän vähemmän ystävällisiin. Ex puhuu yhteisille kavereillemme musta arkaluontoisia ja henk.koht juttuja, sillä seurauksella että olen joutunut katkaisemaan välit aika moniin yhteisistä kavereista. Nykyiselleni ex soitti joskus kännissä ja alkoi puhua meidän seksielämästä, ja uhkaili väkivallalla.. Ton jälkeen mä raivostuin, soitin exälle, ja siitäpäs hän vasta innostui. Olen vaihtanut puhelinnumroa, mutta häirköinti on tästä huolimatta jatkunut..
Tietääkö kukaan voinko jatkuvan puhelin häirköinnin takia tehdä poliisille ilmoituksen kotirauhan häirinnästä? Tai onko kellään kokemuksia vastaavasta, jos vois saada jotain jelppiä, mitä tehdä? Oon niin turhautunut, sekä surullinen siitä etten tiedä kauanko mun nykyinen kestää tätä tilannetta..
9672
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

voi mennä poliisille. laitat ensi ylös itelles pvm ja ajat milloin on soittanut ja mistä numerosta. ei tollasta paskaa tarvi sietää. voimia sulle...

Äänestä

hae poliisilta lähestymiskieltoa sun exälle,koskee puhelinsoittoja ja tekstareita.
Jos rikkoo,joutuu poliisin luo.
Vaihda puhelinnumero salaiseksi.

Äänestä

Ahaa, mä vaan olin sellaisessa käsityksessä, että siihen tarvitaan "painavempia" syitä että voidaan asettaa lähestymiskielto. Tiedättekö maksaako ne käsittelyt ja meneekö oikeuteen?
Mulla on jo salainen nmr, se oli vaan sen jostain saanu ongittua.
Kiitos!!

Äänestä
  • niin hanki semmonen puhelin jolla voit nauhoittaa eksäs puhelut joissa se uhkailee tai muuten painostaa jne.
    Jos sulla ei oo vielä vastaajaa, ota sellainen.Eksäs varmasti latelee sinne "hyvää matskua" jonka kanssa sun on hyvä kävellä p.laitokselle.Sitten sulla on konkreettista näyttöä, eikä vaan sun sanas, ja sun eksälle napsahtaa lähestymiskielto!

    Puhun kokemuksesta ja kun poliisilaitokselta otettiin yhteyttä mun eksään, niin mun eksä oli onneks senverta "fiksu", et sille riitti "isoveljen" puhuttelu:)

    Toivottavasti sulle käy yhtä helposti ja nyksäs jaksaa tän ajan sun kanssa! Voimia!

    ps.Uhkailu poliisilla ja lähestymiskiellolla ei yleensä tehoo, vaan nostaa suotta lisää ärsytyskynnystä:(

    Äänestä

la asiasta ihan kauniisti kasvotusten?
Ihan rauhassa, sanoa että et oikeasti jaksaisi sitä viestimaratoonia ja ilmeisesti puheluitakin?
Se että et reagoi tai reagoit huutamalla on vaan ärsyke, ja sinä et tunnu ymmärtävän sitä että juuri silloin kun sinä luulet ettei toinen ikinä päästä irti hän on juuri päästämässä irti.
Häiriökäyttäytyminen johtuu yleensä siitä ettei asioita ole käsitelty oikein, kenties hän on sinulta koittanut pyytääkin sitä?

Äänestä
  • "Se että et reagoi ... pläpläplä ... on vaan ärsyke "

    Kyllä on kuule eksällä aivoherneen tilalla vain juustosoppaa, jos ei ymmärrä jättää toista rauhaan!!!

    Olkoon se sitten vaikka kuinka ärsyttävää, senkus eksä vaan nielee.

    Asiat ovat kyllä just tarkkaan käsitelty jos toiseen ei halua pitää minkäänlaista yhteyttä.

    Äänestä

  • on asiaa. Tuo viimeinen lause on Niin Tosi kuin vain voi olla. ainoa mikä siinä on hankalaa saada ex ymmärtämään kuinka ääliömäisesti ja ahnkalasti itse käyttäytyy ja toiselta vain proput palavat ja sama jumi tilanne jatkuu.

    Onko tällä ex.llä mahdollisesti ystäviä tai henkilöitä(ö) joiden kanssa Asiallisesti pystyisi purkamaan tilannetta?.
    vaikkapa päätohtori..

    joskus vain asiat menevät niin solmuun ettei itsekään tajua kuinka ääliö on..ja tätä voi jatkua vuosia, vihaa, katkeruutta, toivottomuutta ym.

    Puhun koska itse olin tuollainen ääliö monta vuotta vieläpä.
    Minut aika sai järkiini
    (masennus alkoi häviämään ja päälääkärillä tuli käytyä)
    ja olimme ex.n kanssa toista vuotta tekemättömissä mikä oli aiankin itselle hyväksi, sai pohtia kunnolla. Varovaisesti otin ajan kuluttua yhteyttä ja pikku hiljaa selvisi että olin selvillä vesillä =) vihdoin.

    Äänestä

  • painuu sinne vaan kirjoitti:

    "Se että et reagoi ... pläpläplä ... on vaan ärsyke "

    Kyllä on kuule eksällä aivoherneen tilalla vain juustosoppaa, jos ei ymmärrä jättää toista rauhaan!!!

    Olkoon se sitten vaikka kuinka ärsyttävää, senkus eksä vaan nielee.

    Asiat ovat kyllä just tarkkaan käsitelty jos toiseen ei halua pitää minkäänlaista yhteyttä.

    mua alkaa nyppimään toi sanavalinta.

    Äänestä

se nainen taitaa rakastaa sua liikaa. joka ajaa toisen manipulointiin ... se selkeesti ei oo luovuttaja jos ei osaa hallita omaa mustasukkaisuutta se voi pahimillaan johtaa tohon katkeruuteen toisen vihaan ja kaikki se tuntuu ahdistavan sua mäkin sain yhden naisen haukut kun olin sen naisen pokannut välistä se syytteli mua netissä kaikella mahdolisella keinolla siinä syy miksi en oo enään netissä / sätissä viihtynyt ....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


A.P. kirjoitti:

Olen eronnut pari kktta sitten pitkittyneestä ja vaikeasta suhteesta jossa naiseni manipuloi mua ja koukutti väärillä tavoin. Pari vuotta ehdittiin seurustella, siitä noin vuoden verran jotenkin onnellisesti. Pari kuukautta sitten tapasin ihanan naisen, johon ihastuin. En ollut suunnitellut uutta suhdetta niin pian, mutta aloittaessani tämän suhteen olin jo tunnepuolelta yli entisestäni. Ongelma on nyt exäni, joka ei jätä mua rauhaan. Hän yrittää edelleen kiristää ja manipuloida mua, ja otta jatkuvasti yhteyttä mitä älyttömämpien tekosyiden varjolla. Tiedän et exäni on jollain tavalla häiriintynyt ja mun tunteet on muuttumassa suht ystävällisistä vähän vähemmän ystävällisiin. Ex puhuu yhteisille kavereillemme musta arkaluontoisia ja henk.koht juttuja, sillä seurauksella että olen joutunut katkaisemaan välit aika moniin yhteisistä kavereista. Nykyiselleni ex soitti joskus kännissä ja alkoi puhua meidän seksielämästä, ja uhkaili väkivallalla.. Ton jälkeen mä raivostuin, soitin exälle, ja siitäpäs hän vasta innostui. Olen vaihtanut puhelinnumroa, mutta häirköinti on tästä huolimatta jatkunut..
Tietääkö kukaan voinko jatkuvan puhelin häirköinnin takia tehdä poliisille ilmoituksen kotirauhan häirinnästä? Tai onko kellään kokemuksia vastaavasta, jos vois saada jotain jelppiä, mitä tehdä? Oon niin turhautunut, sekä surullinen siitä etten tiedä kauanko mun nykyinen kestää tätä tilannetta..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu