tuliaisena ötökän pistot

ötökisti

Toin "tuliaisina" Sharmista ötökän pistoja. Molempia jalkoja kutittaa, kuin olisivat tulessa. Paikanpäällä sain pistoksen, antihistamiinilääkkeet ja salvan. Kuinka kauan tämä ällöttävä kutina jatkuu ja paukamat punoittavat. Suomessa en ole huomannut olevani mitenkään allerginen ihminen, mutta tämä käy jo hermoille.

18

3136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyypakkausta

      itselläni on sama vaiva aina Luxorissa ja muuallakin Egyptissä.Eräs tuttava sairaanhoitaja ehdotti kokeilemaan kyypakkausta,sillä oireet muistuttavat ampiaisen pistoa.Minulle tulee vielä usein kutinan ja paukamien lisäksi kuume.Oireet kestävät yleensä muutaman päivän ja sen jälkeen tekee mieli raapia iho rikki.Yleensä niistä pistoista jää vielä ikävät ruvet muistoiksi :(

      • Matkamiäs

        Vai että kyypakkausta.
        Levitä mehiläisvahaa paikamiin, oikein kunnolla.
        Kestää viikon pari, ruvet jää jos oikein olet raapinut.
        Paukamat vetää pahimmillaan ihan vesikelloille, mutta ei enää suomessa, vaan muutaman päivän sisällä pistosta.

    • isis85

      ovat? Kun itse sain hurjan määrän pistoja Alexandriassa, ilmeisesti torilla, ostettuani vaatteen, jota tuli käytettyä ennen kuin pesin sen. Ja samantyyppisiä paukamia olen kuullut saadun myös jostain hotellista Kairossa.
      Myöhemmin sain tietää, että kysymys voisi olla lintukirpuista, joiden puremat kutisevat hurjasti. Niitä on muuten myös Suomessa ja esiintyvät keväisin linnunpönttöjen läheisyydessä. No, hoidosta en itse asiassa tiedä, mutta jos tuo arvio vaikka auttaisi.

      • Matkamiäs..

        olet saanut allergisia oireita vaatteissa käytettäistä TODELLA vahvoista torjuntamyrkyistä.
        Suomessakin löytyy näitä vaatteita vuosittain ja niitä poistellaan myynnistä.
        Yleensä vaatteista johtuvat paiseet tulevat hartioiden/käsien olka-alueiden selkäpuolelle.
        Toinen paikka on reisien yläosat heti pakaroiden alapuolella.

        Hyttyset taas pistelevät usein nilkkoihin ja sääriin, yleensäkin jalkoihin koska ovat usein paljaanailtaisi.
        Itikoita ei edes tunne, yöllä vasta tuntee kutinan:) Vaikea niitä on myös nähdä, ovat mustia pikku-perkeleitä.
        Olenkin oppinut joa lämpimissä maissa illalla hieromaan kunnon moskitovoidetta nilkkoihin ja sääriin ennen ulos menoa.

      • Matkamiäs

        Ei kai tuohon mitään tervettä lisättävää sitten ole.

      • matkamummo
        Matkamiäs kirjoitti:

        Ei kai tuohon mitään tervettä lisättävää sitten ole.

        menin saunaan, nostin jlat seinälle ja voi p---e kun alkoi kutittaa. Se helpotti. kun päästin kylmää vettä paukamille suihkulla.

    • tulivaanmieleen

      Tuli vaan mieleeni, että voisiko kyseessä olla lude ? Luteen puremat voivat olla tuollaisia.

      • olisivatko

        luteet syynä minullakin?Nimittäin katoin metistä luteen puremajälkiä ja minulla on ollut samantapaisia joskus,vuokrasin nimittäin huoneiston,en ollut hotellissa.

      • ei oo hauska
        olisivatko kirjoitti:

        luteet syynä minullakin?Nimittäin katoin metistä luteen puremajälkiä ja minulla on ollut samantapaisia joskus,vuokrasin nimittäin huoneiston,en ollut hotellissa.

        Onko noita siellä aina? Ja onko yöllä, tai päivällä?
        Ollaan menossa huhtikuussa ja nyt todella pelotta.

      • ei oo hauska kirjoitti:

        Onko noita siellä aina? Ja onko yöllä, tai päivällä?
        Ollaan menossa huhtikuussa ja nyt todella pelotta.

        joissain paikoissa enemmän kun toisissa. joka reissu on vähän tullu puremia mut nykysin jo vähemmän. pelätä ei tarvitse, jos tulee oireita, paikallisesta apteekista löytyy myrkyt.
        mutta ihan käytännön vinkkinä kannattaa ottaa esimerkiski joki hyttysen karkoitus vehje jo suomesta mukaan. itse käytän niitä sähköpistorasiaan laitettavia ni saa nukkua rauhassa.

      • 4+20
        haavi kirjoitti:

        Domina Coral Bayssa lokakuussa. Ei ainutkaan hyttysen tms pistoa. Joillakin oli ollut huonompi tuuri ja raapivat itseään kuumeisesti. Ei kannata ainakaan puskien läheisyydessä iltaisin majailla.

      • Sibyl
        ei oo hauska kirjoitti:

        Onko noita siellä aina? Ja onko yöllä, tai päivällä?
        Ollaan menossa huhtikuussa ja nyt todella pelotta.

        Kirppujen puremat ovat tosi yleisiä Egyptissä. Yleisimmät pistopaikat ovat nilkat, sääret ja vyötärö. Tulehtuvat helposti ja turpovat valtaviksi laikuiksi. Aivan kamala kutina. Ilmenevät yleensä kolmen pistoksina. Ilmeisesti luteen pistokset ovat saman tyyppisiä. Luteiden läsnäolo ilmenee kuulemma verisistä laikuista sängyssä. Karkotteet toimivat erinomaisesti niin hyttysten kuin kirppujenkin kohdalla. Paikallisessa apteekissa myydään kumpaakin. Jos hotellissanne on luteita, siihen auttaa vain hotellin vaihto.

      • EgyptFun
        Sibyl kirjoitti:

        "Kirppujen puremat ovat tosi yleisiä Egyptissä"

        Vastaan 20v ja n 60 matkan kokemuksella eri puolille Egyptiä ja olen yöpynyt 2* -5* eri hotelleissa, että minulla ei ole koskaan ollut kirppujen puremia! EI KOSKAAN.
        Hyttysaikaan keväämmällä, kun tulee kuumempaa, niin joidenkin hotellien läheisyydessä on enemmän hyttysiä, kun toisten taas ei ollenkaan. Riippuen kasvillisuudesta, ruohikosta, puskista hotellin ympärillä.
        Ikkunat ja parvekkeen ovet kiinni auringon laskiessa klo 16-18 aikaan, niin välttyy kärpästen ja hyttysten sisääntulemmiselta. Täältä kaupoista saa hyviä Killer-spray'tä myös.

      • sibyl
        EgyptFun kirjoitti:

        Toi kirpputietous tulee paikallisilta. Itsekin olen saanut kirpun puremia joka kerta. Pahiten ovat purreet mua vyötärölle.

      • sääski
        ei oo hauska kirjoitti:

        Onko noita siellä aina? Ja onko yöllä, tai päivällä?
        Ollaan menossa huhtikuussa ja nyt todella pelotta.

        Moi
        Ei niitä ole aina ja eivät ole suomalaisia hyttysiä kummempia. Tosin pieniä eivätkä pidä samanlaista surisevaa ääntä kuin suomalaiset, niin siksi huomaamattomia.
        hyvää hyttyskarkotetta ihoon laitettavaa mukaan ja pistokohtaankin kortisoonipitoista.
        Hyvin selviää ja apteekkiapuakin löytyy sieltä suomeksi ostosreissulle. Katso www.mohamedisokarhu.com

    • Voi teitä!

      saat asiallisia neuvoja. Täältä vain kehnoa puoskarointia.

      Voi teitä uusavuttomia.

    • mitäihmetttäääää

      Tulin muutama päivä sitten Hurghadasta ja jalassa kutiavia paukamia...mitä ihmettä?

    • hirnuvahumma

      Raavi koipia, se on kivaa.
      Vuoden päästä sulla on säärihaavat ja ainakin toinen jalka on amputoitava. Se on se Faaraon kirous n:o 2.

      Ensin punoittaa ryppyreikä ja sitten lähtee koipi.

      Hyviä Egyptin- matkoja kaikille.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      98
      1683
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      55
      1103
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      437
      1076
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1013
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      792
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      772
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      730
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      675
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe