sakko

moi haluaisin tietää, että lähteekö kortti toisesta ylinopeussakosta tänä vuonna jos on väliaikainen kortti???
tietääkö kukaan?
5232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Uudet ajokortilliset ovat seurannassa (teknisesti) siten, että kaksi liikennerikkomusta vuoden kuluessa tai kolme rikkomusta kahden vuoden kuluessa johtaa PÄÄSÄÄNTÖISESTI ajokieltoon.

Jos lyhytaikaisen ajokortín haltija joutuu ajokieltoon kahden liikennerikkomuksen johdosta tai rattijuopumuksesta tai törkeästä liikenteen vaarantamisesta, hän joutuu pääsääntöisesti suorittamaan kuljettajantutkinnon uudestaan ja samalla hän saa jälleen lyhytaikaisen ajokortin kahdeksi vuodeksi.

En tiedä tuosta lyhytaikaisesta ajokortista miten menee tarkalleen ottaen, sitä ei taideta ihan joka kerta tuomita sanktioksi (viimeiset sanat tekstissä), mutta käytännössä tilanne menee niin, että saat ajokiellon (1-6kk haarukka nykyään noista perushölmöilyistä, joissa ei ole mitään sen kummempaa dramatiikkaa vaan pelkästään poliisin määräämä ajokielto ylinopeuksista tms, oletan että 2-3 kk on mikä sinulle tuosta voi paukkua kun nyt alkanut kertyä. Hyvällä säkällä, kauniilla hymyllä ja katuvaisuudella voi hyvänä päivänä päästää sinut kuukaudella).

MUTTA, muista kysyä kun (sanon kun, en jos) tulee kirje tai soitto, "saavu laitokselle juttelemaan asiasta ja ota ajokorttisi mukaan", että meneekö nyt automaationa inssi ja kirjalliset, ainakin inssi uusiksi. Se on aika rutiinikäytäntö kun ykkösvaiheessa lähtee lappu. Ei välttämättä tiedoteta missään, mutta törmäät siihen kun menet kakkosvaiheeseen. Joskus tulee ihan yllätyksenä eikä kukaan ole sanonut asiasta mutta on automaattisena asiana koneella.

Rauhallista ajo jatkossa ja odottelua nyt varmasti tulee, jokusien kuukausien laskuun, ehkä voi mennä jopa puoli vuotta, että olet kohdalla jonossa ja kutsu käy. Eli vaikka nyt ei kuulu mitään välttämättä aikoihin, niin ei tarkoita asian jääneen sikseen. Tietty voit itse soittaa paikalliselle kamarille ja kertoa asiasta, ohjaavat sinut juttelemaan (useimmiten) tahon kanssa joka osaa hieman ehkä sanoa aikataulusta ja käytännöistä. Mutta prosessia ei voi juurikaan kyllä nopeuttaa eli älä sitä ala mankumaan. Ovat aika kypsiä soittoihin "hei mä kaahasin just eilen kameraan 80 alueella 140:iä ja tarvis päästä aika pian ajokiellosta eroon joka on tulossa, mulla ois kesäloma neljän kuukauden päästä." Tällöin kyllä saa luurin korvaansa suurinpiirtein ja kun kohdalle tulee oma vuorosi, niin voidaan muistaa mukavissa merkeissä...

Äänestä
  • Kiitos! mutta mitä tapahtuu jos ajaa autoa ajokiellon aikana?

    Äänestä

  • fima kirjoitti:

    Kiitos! mutta mitä tapahtuu jos ajaa autoa ajokiellon aikana?

    ja vielä haluaisin kysyä, että katsovatko ne sieltä ylinopeuskuvasta että kuka ajoi? Kun viime kuussa ajoin isän autolla suoraan tutkaan ylinopeudella ja siitä tulii kotiin ensin lappu missä kysyttiin, että kuka ajoi autoa niinpä mä laitoin omat henkilötiedot. ja nyt tiistaina ajoin taas ylinopeutta omalla autolla, mutta jos laitan mun isän tiedot siihen niin tarkistetaanko ne sieltä ja sakotetaan sitten? Mutta mitä tapahtuu sitten jos he tarkistavat kuvasta kuka ajoi, mutta papereissa onkin isäni tiedot?

    kannattaa pyytää kuvallinen todiste siitä ketä ajo,jos ei näy ketä siinä on laitat että isäs.

    ja tos ajokortti lähtemisasias ilmeisesti ne kattoo jos ne kutsuu sut ajokieltoasiankäsittelyyn mitä oot tehny, kaks isoo ylinopeutta nii varmasti kutsuu, kaks jotain pienempää ei välttämättä kutsu tai jos kutsuu selviät todennäködesti 1kk ku viel vähä puhut että tarvit autoa

    Äänestä

  • jaahas.., kirjoitti:

    hei hölmöt. Jos laitan isäni tiedot ??? Kameran kuvassa näkyy, että kuljettaja on 18-19 vuotias lapsi, isä 40-50 vuotias, haloo !! Tottakai poliisi vilkaisee eri rekistereitä, pitääkö sille ilmoitettu tieto paikkansa.

    Jos jää kiinni ajokiellon aikana ajo-oikeudetta ajosta, niin seuraa auttomaattisesti se, ettei vuoteen ole asiaa ajokorttiasioissa poliisille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

fima kirjoitti:

moi haluaisin tietää, että lähteekö kortti toisesta ylinopeussakosta tänä vuonna jos on väliaikainen kortti???
tietääkö kukaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu