Näin yöllisten pohdintojen merkeissä aloin vahvasti kokea, että en ole koskaan ollut olemassa. En ole koko elämäni aikana tehnyt yhtään merkittävää päätöstä siksi, että minulla olisi ollut jotain halua ja kiinnostusta siihen suuntaan. Ylipäätään ei minulla ole kai koskaan ollut mitään henkilökohtaisia tavoitteita niin kuin normaaleilla ihmisillä. Olen vain mennyt A:sta B:hen ja sitä rataa, koska niin tässä maailmassa ilmeisesti "pitää" tehdä. Olen ainoastaan yrittänyt esittää ihmistä, mutta tuo ihminen ei ole ollut minä, vaan sosiaalisten normien aiheuttamasta paineesta johtuva heijastus.
Sitä vain joskus toivoisi tämän olevan unta ja heräävänsä maailmaan, jossa olisi jotain järkeä. Nyt olen sivullinen jopa omassa elämässäni.
Sitä vain joskus toivoisi tämän olevan unta ja heräävänsä maailmaan, jossa olisi jotain järkeä. Nyt olen sivullinen jopa omassa elämässäni.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kirjoitit tämänkin.
Me ollaan kaikki ykislöitä ja jokainen elää omaa elämäänsä.
Jokaista ihmistä rakastetaan.
Moni pohtii just näit samoi kysymyksii.
Ja sit havahtuu että sitähän eli juuri tällä hetkellä kun kirjoitti. Kirjoitti itse, omin sanoin, omin tuntein ja vapaasta tahdosta kaikki.
"Ajattelen siis olen."
Tämä kuvaa hyvin tuntemuksiani:
"Their lives sometimes seem directionless, and they appear to ?drift? in their goals. These individuals often react passively to adversity and have difficulty responding appropriately to important life events."
http://www.mentalhealth.com/dis/p20-pe02.html
Ajelehdin vain ympäriinsä eikä mikään herätä minussa mitään erityisempiä tuntemuksia.
murrosikään kuuluu itsensä etsiminen ja juuri tällaisten asioien pohdinta.
Ootko vanhemmilles puhu tunteistas?
Tai kääntynyt terkkarin puoleen, joka vois antaa vaitiolovelvollisen ammattilaisen numeron?
Murrosikäpä hyvinkin taitaa olla menossa, kun ikää on jo 20 vuotta ja naamasta työntyy karvaa enemmän kuin jaksaa ajella. Johonkin ammattilaiseen pitäisi varmaan ottaa yhteyttä, kun elämänhalu on muutenkin hukassa enemmän kuin koskaan.
Sieltä on hyvä aloittaa.
Otappas kuules ittees niskasta kiinni! :)
Jos kyseessä ei ole asennevika, kuullostais siltä että mielenterveydellisiä sairauksia vois löytyä, haeppas apua siis! :)
Miten joku voi vain sanoa noin? "Otappas kuules ittees niskasta kiinni!" "haeppas apua siis!" Ei se ole niin yksinkertaista. Ei ole todellakaan helppoa mennä sanomaan jollekkin randomille että on ihan hukassa elämässään ja kaipaisi apua, vaikka kyseessä kuinka olisi ammatti henkilö, jolla on vaitiolovelvollisuus.
Itselläni avun saaminen vaati talvella jäihin tippumisen. Henkisen ja fyysisen kamppailun elämästä. Kun vasta siinä vaiheessa tajusin haluavani elää. Se oli itseassiassa ensimmäinen kerta kun oikeasti koin Jumalan läsnäolon. Outo tapa auttaa, mutta silloin se toimi.
Poikkesin hieman aiheesta, mutta halusin vain sanoa, että ei se ole niin helppoa. Ei se ole niin yksinkertaista.