Maatalouden

eivät häviä minnekkään, vaikka tuet poistettais. Maksaja vain muuttuu. Maanviljelijälle ei ole väliä, kuka maksaa.
9263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Puuhasteluun avustusta täytyy saada.

Äänestä
  • asiakkaat on niin köyhiä etteivät pysty ruokaansa täysin maksamaan

    Äänestä

-

Äänestä

-

Äänestä

-

Äänestä

-

Äänestä

"Vuonna 2009 maatalousyritykselle maksetusta tukieurosta jäi viljelijäperheelle verotettavana tuloksena palkaksi ja omien pääomien korkoksi keskimäärin 56 senttiä. Kaikki myyntitulot ja loput 44 senttiä tuista käytettiin menojen kattamiseen. Henkilöverotietojen mukaan viljelijäpuolisoiden yhteenlaskettu valtionveronalaisten tulojen mediaani oli 43 300 euroa, josta maatalouden mediaanitulot olivat vain noin 7 300 euroa. Matalouden ulkopuolisten tulojen osuus viljelijäperheen tuloista on siten huomattava. Ilman ulkopuolisia tuloja tilanpidon jatkaminen olisikin monessa tapauksessa mahdotonta. Noin 15 prosentilla tiloista maatalouden tulos jäi nollaan, tai sen alapuolelle, kun lähes kymmenellä prosentilla tiloista tulos ylitti 50 000 euroa. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen julkaisemasta vuoden 2009 Maa- ja metsätalousyritysten taloustilastosta."
http://www.stat.fi/til/mmtal/2009/mmtal_2009_2011-03-24_tie_001_fi.html

Äänestä

ny meni pielehen tua oli liika numroita ja menit sittä vie ne rosentit siihen lykkäämähän, soon ölvökille ymmärtämätrön paikka se rupee taas sopertelleen törskistä sun muista entisistä kavereistansa

Äänestä

.-.-.-.-.-

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuotantokustannukset kirjoitti:

eivät häviä minnekkään, vaikka tuet poistettais. Maksaja vain muuttuu. Maanviljelijälle ei ole väliä, kuka maksaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu