Uinuu lapsi hangen alla

Tästä Varkautelaista nuoresta kuulemme varmaan tulevaisuudessa paljonkin, enkä usko että hyvää...
Entäs poliisikoira? Ei haista 7m päästä pienokaista. Tekisin siitä huonot rukkaset!
31281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

hakea julkisuutta?

Äänestä
  • Hyvä kun vauva löytyi ajoissa. Enpä luule hänen tästä muistavan vanhempana juuri mitään. Onneksi oli noin pikkuinen tai onneksi ja onneksi. Olisi tuo saanut jäädä tapahtumatta.

    Saisivat viranomaiset hänet vaan kiinni, on pahasti häiriintynyt ihminen. Voi tehdä edelleen paljon pahaa, jos jää kiinnisaamatta.

    Onneksi lapsella tuntuu olevan hyvät vanhemmat ja sehän se eniten lapsen kehitykseen tulevaisuudessa vaikuttaa.

    Äänestä

ihmettelin et miksi ei se koira sitä haistanut. Siinä kunnon jäljittäjä.

Äänestä
  • sanoi että hän huomasi heti että pyykkipojat oli laitettu eri lailla kuin mitä hän oli laittanut siinä kuomussa olevassa harsossa. Luulis että jollain kintailla olis vaikea käsitellä pyykkipoikia, eli oliskohan käsitellyt paljain käsin ja onkohan jäänyt sormenjälkiä näihin pyykkipoikiin?
    Sormenjälkien koostakin voi jo päätellä onko aikuinen vai lapsi ollut kyseessä. Mutta tietenkään mottipääpoliisit eivä ole älynneet edes ottaa niitä pyykkipoikia tutkittavaksi:((

    Äänestä

Saas nähdä, jossain vaiheessa kuitenkin aletaan epäillä äitiä. Onhan noita lastensurmaajaäitejä ollut aina, enempi tai vähempi. On kuulemma semmoinen psyykkinen häiriökin olemassa, että jompikumpi vanhemmista aiheuttaa itse lapselleen vaaratilanteita, kutsuu sitten apua ja toimii kuin olisi viimne hetkellä, avun tullessa paikalle, itse onnistunut "pelastamaan" laspen todennäköiseltä kuolemalta.

Äänestä
  • eiks tää äiti ollut kyläpaikassa, niin miten se olis voinut huomaamatta tollasen tempun tehdä?

    Äänestä

  • old_profile_18895 kirjoitti:

    eiks tää äiti ollut kyläpaikassa, niin miten se olis voinut huomaamatta tollasen tempun tehdä?

    Tietysti hautasi nukkuvan vauvan ensin, sitten vei tyhjät vaunut kaverinsa pihaan sanoen että lapsi nukkuu vielä. Harvemmin kukaan ryhtyy varmistamaan että tuttavan vaunuissa tosiaan on vauva nukkumassa, vai mitä?
    Lapsi sitten jossain vaiheessa heräsi, mikä ei ehken ollut äidille toivottu tapahtuma?

    Huom! Tekstini on spekulointia, kuvitelmaa että kyseessä olisikin mieleltään häiriintynyt äiti. En tunne ko. perhettä enkä tiedä mitään taustoista. Spekulointi vaihtoehdoilla ei ole kiellettyä.

    Äänestä

  • -nimimerkki- kirjoitti:

    saat ihan rauhassa spekuloida asioilla, minä en rupea tuohon leikkiin.

    Kehu vaikka itseäsi....aika sairas mielikuvitus sinulla.

    Äänestä

  • Olen nähnyt jonkin dokkarin tuosta häiriintyneitä vanhempia koskevaa. Siinä oli piilokameroilla tutkittu asioita sairaalassa, jonne viranomaiset olivat halunneet vauvan, joka oli turhan usein toimitettu hoitoon outojen hengitysvaikeuksien takia. Vauva nukkuin vanhempansa kanssa samassa vuoteessa ja kun muutama tunti oli kulunut, vanhempi alkoikin painamaan tyynyä vauvansa kasvoille. Siinä vaiheessa valot räväytettiin päälle huoneeseen ja vanhempi jäi samantien kiinni vaaratilanteen aiheuttamisesta.
    Kaikkea sairasta sitä onkin.

    Äänestä

  • old_profile_18895 kirjoitti:

    saat ihan rauhassa spekuloida asioilla, minä en rupea tuohon leikkiin.

    Vastasin yhden arvion siinä missä te muutkin spekuloitte tapahtumalla.
    Spekulointi ei mielestäni ole leikkiä. Niinhän ne spekuloivat rikostutkijatkin, kaikilla vaihtoehdoilla.

    Äänestä

Itkuhälyttimen toimivuuden? Niidenhän pitäisi olla pomminvarmoja.
En muuten jättäisi lastani vaunuun nukkumaan, ja lähtisi naapuriin kylään...

Äänestä
  • lapsi oli naapurissa mukana. Yritätkö uskotella, että lapsi jätettiin kotipihalle, pah, pöh ja höh. Lue uutiset kunnolla, jos niistä vielä tänne kirjoitat!!

    Äänestä

  • , kirjoitti:

    lapsi oli naapurissa mukana. Yritätkö uskotella, että lapsi jätettiin kotipihalle, pah, pöh ja höh. Lue uutiset kunnolla, jos niistä vielä tänne kirjoitat!!

    Kuka muka niin on väittänyt yhdessäkään tänne tulleessa viestissä?

    Lue sinä viestiketjua kunnolla.

    Äänestä

  • -nimimerkki- kirjoitti:

    Kuka muka niin on väittänyt yhdessäkään tänne tulleessa viestissä?

    Lue sinä viestiketjua kunnolla.

    lukemaasi?

    "En muuten jättäisi lastani vaunuun nukkumaan, ja lähtisi naapuriin kylään... "

    Jättää lapsi nukkumaan, ja lähteä naapuriin, kerropa, mitä se muuta tarkoittaa, jos osaat!!

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    lukemaasi?

    "En muuten jättäisi lastani vaunuun nukkumaan, ja lähtisi naapuriin kylään... "

    Jättää lapsi nukkumaan, ja lähteä naapuriin, kerropa, mitä se muuta tarkoittaa, jos osaat!!

    No, voihan tuon tulkita niinkin että kednah tarkoitti ylipäätään ulos jättämistä ja vanhemman poistumista vaunun luota sisätiloihin, naapurinsa asunnolla.

    Taidat olla omituinen kun tivaat ihmisiltä tarkennuksia mitättömissäkin asioissa. Ei mua vaan jaksasi kiinnostaa mitä kukakin jollain tarkoittaa.

    täällä on spekuloinut?

    Lie aivan eri aisa, jos äiti jättää lapsensa omalle pihalleen. Sehän voi olla naapurista vaikka kymmenen kilometrin päässä, vai mitä.

    Koko asian täällä jankkaaminen on tirkistelynhalua.

    Äänestä

  • - kirjoitti:

    He saavat siitä palkkansa. Me vain odotamme ja ohimennen vastailimme yks jos toinenkin kednahin alouttamaan viestiketjuun arvelujamme, osa tosin ryhtyi arvosteleman muita muiden tekemien arvelujen kirjoittamisesta.
    Se jos mikä on jankkaamista, puuttuminen toisten arveluihin!

    Jatkakaa mun puolestani, oman spekulointini kirjoitin jo ajat sitten aiheesta enkä aio sitä puolustella. Poliisi hoitaa, kuten näkyy:
    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2032419

    Äänestä

Oiskohan ollut, että Varkaudessa ei ole poliisikoiria? Muakin ihmetytti, että poliisit tai muut ei edes löytäneet jälkiä ja luemma joku poliisi oli ollut kävellä lapsen ylikin, sitä haeskellessaan. Lumeen nyt aina jää jotain jälkiä, sokeita poliisejako?

Koko juttu on lähinnä pimeä. Nopeesti ajateltuna tulee mieleen joku mustasukkainen vanhempi sisarus tekijänä. Mutta turha arvuutella mitään, epäilen, että tuokaan juttu ei ratkea koskaan. Niinno, suomen oikeuskäytäntö kun sellainenkun on, luultavasti vanhemmat saavat lopulta syytteen heitteillejätöstä, jeejee.

Vaan kukahan saa syytteen siitä, kun kaksvuotias dokas innoissaan neuvolan käsidesit....

=DW=

Äänestä
  • ei tullut erityisemmin luettua aiheesta, siis kun lapsikin jo löytyi. Mutta oli niillä lehtitietojen mukaan tosiaan ollut joku flunssainen poliisikoira paikalla. Se kyllä joutaa rukkasvärkiksi. Toisaalta poliisikoiria kai koulutetaan haistelemaan huumeita ja sen sellaista, vauvojen haeskeluun koulutettuja koiria kai ei maapallolla montaa lie.

    =DW=

    Äänestä

Poliisi on is:än mukaan luvannut antaa lausunnon klo. 13:00 mennessä ko. asiasta...

Äänestä
  • Se on klo. 16:00 mennessä jos ja kun tarkoittaa tätä päivää vai oisko ens viikon torstai :)

    Äänestä

  • tiesitköasiasta? ennakkoon?

    Äänestä

  • monilla, niin meilläkin.

    Äänestä

  • exmintsi kirjoitti:

    tiesitköasiasta? ennakkoon?

    että kun lapsi kaapataan ja löytyy jostain lähistöltä vahingoittumattomana, on kyseessä toinen lapsi joka ei tajunnut mitä teki. ja lopuksi säikähti

    Äänestä

  • ei muuta voi sanoa. Kyllä 12-vuotias on jo sen verran vanha että pitäis tajuta miten käy kun laittaa pienen vauvan lumihankeen ja vielä kaiken kukkuraksi laittaa kasvojekin päälle 20 cm lunta!!! Olis edes jättänyt kasvot vapaaksi ettei olis ollut tukehtumisvaaraa. Vai että piilotti hankeen ettei joutuis vaikeuksiin!! Ei sitten tullut mieleen laittaa takaisin vaunuihin:(
    Mä arvasin heti että joku alaikäinen tyttö on asialla. Eihän siitä ole montaakaan vuotta aikaa kun joku tyttö oli ottanut vauvan ja vienyt sen jonnekin metsän laitaan ja jättänyt sinne. Varmaan oli vastaava tapaus sekin kun vauva oli viety kerrostalon pihasta vaunuista ja löytyi itkemässä pihakeinussa. En tiedä saatiiko tämän keinutapauksen tekijää selville, mutta epäilen vahvasti jotain lasta tekijäksi siinäkin tapauksessa.
    Mutta lumeen hautaaminen on jo niin rankka juttu etä onneksi selvittiin säikähdyksellä ja onneksi ei ollut kukaan perheen lähipiiristä, sillä olis varmaan tulevaisuudessa ollut vaikea kohdata tätä tyttöä.

    Äänestä

Mitä siinä paskoja pöyhit, niitä maailmassa tulee jatkumaan riittämään. Luonnekysymys tuokin, että ottaa joku ongelma esille ja jeesustella ja pyöritellä sitä hullun lailla, ikäänkuin kerjäten myötätuntoa omalle ihmetykselleen. Täällä päässä ainakin nähdään järjen valo, tai sen totaalinen loistamattomuus.

Äänestä

Haista sinä paska. Mikä mielenkiinto on pöyhiä jo tarpeeksi ikävää asiaa. Saadaanko me se täällä muuttumaan muuksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kednah kirjoitti:

Tästä Varkautelaista nuoresta kuulemme varmaan tulevaisuudessa paljonkin, enkä usko että hyvää...
Entäs poliisikoira? Ei haista 7m päästä pienokaista. Tekisin siitä huonot rukkaset!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu