MAFIAN

Kansaa aivopestään:
"Teollisuuden kritiikki lakossa olevia ahtaajia kohtaan kovenee. Konecranesin hallituksen puheenjohtaja syyttää ahtaajia yhteiskunnan kiristämisessä Aamulehdessä."
"Hän kummeksuu tilannetta, jossa pieni ydinjoukko kiristää koko yhteiskuntaa. Gustavson vaatii hallitukselta toimia, jos sovitteluratkaisua ei heti synny. "

Gustavson ei näytä tajuavan, että itse kuuluu tuohon ydinjoukkoon joka ahneudessaan on ryöstänyt kansalaisten työnteon tulokset eli RAHAT.
................
Suomen oikeisto pyrkii tekemään Suomesta kapitalistista isänmaata, jossa raha on äidinkieli.

Eihän tuossa ahtaajien lakkoilussa ole kysymys yksistään heistä, he puolustavat kaikkien työtekijöiden oikeuksia kapitalismia vastaan, joka tuhoaa ahneudellaan maailmaa.

Nimensä mukaisesti kapitalismi pyrkii pääoman (kapitaalin) kasvattamiseen ja materiaalisen omistuksen keskittämiseen.
Kaiken toiminnan ja päätöksenteon motiivina on yksinomaan taloudellisen voiton kasvattaminen.

Eihän työnteosta tarvitse jäädä VOITTOA kaikki pitää mennä jokapäiväiseen kulutukseen, vain tuolle yhteiskunnan ydinjoukolle eli AHNEELLE eliitille pitää työnteon tuloksesta jäädä taloudelleista voittoa.

Työnantajien taloudelliset voitot tulevat siitä, että työtekijät valmistavat tuotteita, joita työntekijät sitten kuluttajina ostavat, ei Suomeen voida muodostaa sellaista halpatyövoima yhteiskuntaa, missä työtekijät eivät tule toimeen omalla palkallaan.
25502
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Kansanedustajat pitää laittaa kansalaisten kanssa samalle viivalle???????

Miksi kansanedustajat ovat päättäneet itselleen erilaiset eläke ym etuudet kuin muille kansalaisille???????

Mitä ihmeen lisäarvoa on sellaisesta porukasta, jotka eivät kykene pitämään yhteiskunnassa tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta?????

Miksi poliittisilla päätöksillä on ohjattu rahaa siten, että tuloerot ovat kasvaneet ja köyhyys on lisääntynyt?????

Mitä hyötyä on koulutuksesta ja isoista palkoista jos tuloista maksetuilla veroilla ei kyetä pitämään yhteiskunnan hyvinvointia yllä??????

Suurituloisten vakuutusmaksujen eli verojen pitää olla niin suuria, että sillä kyetään kustantamaan ne tuhot joita suurituloiset AHNEET aiheuttavat!!!!!!!!!

Ben Zyskowicz on todennut, että maailman suurituloisimmat ovat aiheuttaneet finanssi-/talouskriisin.
Kehotan Beniä, sekä hänen kaltaisiaan katsomaan peiliin.

Äänestä
  • Virossa laskettiin palkkoja, niin niin eli julkisella puolella palkkoja on laskettu.
    Viron yksityisen sektorin palkat ovat sopeutuneet markkinatilanteeseen.
    Olen ollut jo noin 30 vuotta sitä mieltä, että julkisenalan palkkamenot kasvavat liikaa verrattuna verotuloihin.

    Vuosi sitten julkaistiin tilastotietoja, että julkisenalan palkat olivat ohittaneet yksityisenalan palkat.
    Julkisella sektorilla pitäisi olla noin 20% pienemmät palkat kuin yksityisellä sektorilla, silloin työvoima suuntautuisi sinne mistä----> NIITÄ VEROSENTTEJÄ OIKEIN TULEEKAAN.

    Äänestä

  • Verotulo kirjoitti:

    Virossa laskettiin palkkoja, niin niin eli julkisella puolella palkkoja on laskettu.

    duuniin ja nosta kunnon liksaa ja maksa veroa vitusti

    Niinpä kuten A-Studiossa todettiin, kuntaliitosten yhteydessä johtaville virkamiehille taattiin 5 vuoden palkka.

    Kokkolassahan tuommoinen tapahtui mitäpä jos kaikille joilta työpaikka loppuu taataan 5 vuoden palkka.

    Olihan A-Studiossa muutakin asiaa kuten kukas sen poistetun Kelamaksu miljardin tuleekaan maksamaan.

    Katso totuutta silmästä silmään ja viisastu, älä usko valeita, opettele ajattelemaan omilla aivoilla.

    Äänestä

  • ei vituttaisi niin p kirjoitti:

    duuniin ja nosta kunnon liksaa ja maksa veroa vitusti

    En minä enää töitä tee, koska elän kapitalistisessa yhteiskunnassa, jossa sijoituksilla voi elellä aika mukavasti.

    Minun tulee vain surku teitä kapitalistien aisankannattajia kun ette tajua mitä teille tehdään.

    Olkaa edes rehellisiä ja tunnustakaa, että VITUTTAA.

    Äänestä

  • kusetusta kirjoitti:

    Niinpä kuten A-Studiossa todettiin, kuntaliitosten yhteydessä johtaville virkamiehille taattiin 5 vuoden palkka.

    Kokkolassahan tuommoinen tapahtui mitäpä jos kaikille joilta työpaikka loppuu taataan 5 vuoden palkka.

    Olihan A-Studiossa muutakin asiaa kuten kukas sen poistetun Kelamaksu miljardin tuleekaan maksamaan.

    Katso totuutta silmästä silmään ja viisastu, älä usko valeita, opettele ajattelemaan omilla aivoilla.

    Että poliittisesti voidaan päättää vain valtion ja kuntien palkat! Yritysten palkkataso määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan ELLEI olla siinä kieroutuneessa tilanteessa jossa mm. paperityöläiset olivat, ahtaajat ovat (lue olivat) ja lennonjohtajat ovat. Lisäksi on muutamia muita avainaloja joilla on monopoli (kommunismin esiastetta 70-luvulta).
    Markkinat ovat nyt avautuneet ja yritysten siirtyminen on helppoa (?).
    Nyt ollaan sellaisessa tilanteessa, että kaikki vientiteollisuus on henkitoreissaan; konkursseilta on vältytty vain matalan korkotason ansiosta (Euro).
    NYT on erittäin tuomittavaa ajaa sokeasti vain omia tai oman ryhmän etuja => kolahtaa kaikkien nilkkaan, myös omaan!

    Äänestä

  • ..riitelyynne... kirjoitti:

    On kumma miten vieläkin monet ihmiset luulevat että v. 2005 oli paperityöläisten lakko. Todellisuudessahan oli työnantajien järjestämä työsulku ja palkanmaksun lopettaminen. Koska koko mediakenttä on EK:n omistuksessa tätä legendaa pidetään aktiivisesti yllä.

    Samoin nyt meneillään olevat paperitehtaitten alasajot. Nyt on aikaistettu normaaleja kevätseisokkeja 6-8 viikkoa. Siitä hyvänä näyttönä toimii se, että kevätseisokkia varten tilattiin varaosat toimitettavaksi tehtaille jo nyt. Olisikohan tämän lakon alkaminen lukkoonlyöty työnantajapiireissä syksyllä kun laitteet kevääksi tilattiin?

    Neuvottelut nyt kyseessä olevista ahtaajien sopimuksista on olleet menossa lähes 2 vuotta, strategiat on EK:ssa hiottu jo hyvissä ajoin. Nyt on hyvä syyttää AKT:tä kun siirretään tuotanto halpoihin, lähes orjatyöllä toimiviin, maihin. Normaalia kapitalistista toimintaa, suoraan oppikirjan mukaan.

    selkänahasta otetaan hyvinvointivaltion kassaan veron muodossaa rahaa sen verran paljon,että sillä voidaan kustantaa "pakolaisia" parin,-kolmentonnin kuukausituloilla Suomeen asumaan-Voihan Vennamon Veikko=VVV!!
    Ei ole hallituksella minkään laista häpyä suomalaisuutta kohtaan, ollaan niin helevatun gloobaaleja ja EU kun jotain sanoo, niin tehdään pilkulleen. Sama kuinka se tulee sivaltamaan duunarin heiveröistä taloutta,jota verotetaan jo joka suunnalta ja päällekkäin!

    Muistettava on,että me olemme edustajamme valinneet hallitukseen. Suomen hallitus on sairastuttanut itse itsensä omaneduntavoittelun kautta näyttämään mallia ay-liitoille miten omaan pesään paskannetaan. Rikkaat rikastuu-köyhät köyhtyy. Kansa äänestää vuodesta toiseen ilman todellista muutoksen halua. Isot puolueet eivät muutokseen kykene, olisi kansan se jo ymmärrettävä.

    Äänestä

  • ..riitelyynne... kirjoitti:

    Että poliittisesti voidaan päättää vain valtion ja kuntien palkat! Yritysten palkkataso määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan ELLEI olla siinä kieroutuneessa tilanteessa jossa mm. paperityöläiset olivat, ahtaajat ovat (lue olivat) ja lennonjohtajat ovat. Lisäksi on muutamia muita avainaloja joilla on monopoli (kommunismin esiastetta 70-luvulta).
    Markkinat ovat nyt avautuneet ja yritysten siirtyminen on helppoa (?).
    Nyt ollaan sellaisessa tilanteessa, että kaikki vientiteollisuus on henkitoreissaan; konkursseilta on vältytty vain matalan korkotason ansiosta (Euro).
    NYT on erittäin tuomittavaa ajaa sokeasti vain omia tai oman ryhmän etuja => kolahtaa kaikkien nilkkaan, myös omaan!

    Poliittisilla ratkaisuilla ohjataan yhteiskuntaa, veropoliittisilla ratkaisuilla ohjataan rahaa, yhteiskunnan ohjauspolitiikka ei ole toiminut.
    ( Vähän noista paperityöläisistä, silloin kun paperi kävi kaupaksi ulkomaille ja paperityöläisten palkat tulivat suurimmaksi osaksi tuosta ulkomaille suuntautuvasta viennistä maksajina olivat ulkomaiset paperin kuluttajat, paperityöläiset käyttivät rahansa suomalaisessa yhteiskunnassa, sillä ostettiin esim. maatalous- ym tuotteita noinhan se toimii globaali talous.)

    Yhteiskunnan päättäjät eivät ole kyenneet lisäämään kotimarkkina toimintaa, kun vientiä ei ole ja ulkoa tuodaan ylimääräistä roinaa ym niin kauppavaje kasvaa.
    Älkää nyt välittäkö vaikka ulkomaalaiset hedelmät ja muutkin tuotteet loppuvat, ehkä silloin ymmärretään lisäämään kotimaisuusastetta.
    Kesä tulee istuttakaa omenapuita ja marjapensaita, laittakaa kasvi- ja ryytimaat kuntoon.
    Nyt voitte ostaa vaikka kotimaisia juureksia ja vihanneksia ja muita kotimaassa valmistettuja tuotteita, eivät halpatyövoimalla tuotetut tuotteet tule aina olemaan halpoja.

    Päivittäkää maailmanne ja varautukaa tulevaisuuteen.
    Suomessa pärjätään jos työnhinta eli tulotaso pidetään tasaisena, eikä anneta AHNEUDELLE pikkusormea, koska se vie lopuksi koko käden.

    Äänestä

  • nimimerkkiä avaaja kirjoitti:

    Kuinka monella duunarilla on pörssiosakkeita? Eikö silloin olla jo ahneuden porstuassa, jospa saan kohta ison tilin toteamuksella, mutta kun suurimmalle osalle jää mopen osa. Lotto ja kaikki arpajaiset ovat niitä myös! Ainoastaan raha tulee rahan tykö, pers`aukiset nuolevat näppejään. Tämä on samaa kuin ketjukirje-puliveivaus, joka kriminalisoitiin, aloittajat tienasivat, lopuille jäi paperinpala kouraan, joista mopet kyselivät, mitä tällä paperille tehdään...pyyhi persees!
    Työ on ainoa, vaikka lapiolla mistä kakkua jaetaan ja voita pannaan leivälle, pörssikeinottelu on loisimista, työnarvon varastamista.

    Äänestä

  • Median kusetusta kirjoitti:

    On kumma miten vieläkin monet ihmiset luulevat että v. 2005 oli paperityöläisten lakko. Todellisuudessahan oli työnantajien järjestämä työsulku ja palkanmaksun lopettaminen. Koska koko mediakenttä on EK:n omistuksessa tätä legendaa pidetään aktiivisesti yllä.

    Samoin nyt meneillään olevat paperitehtaitten alasajot. Nyt on aikaistettu normaaleja kevätseisokkeja 6-8 viikkoa. Siitä hyvänä näyttönä toimii se, että kevätseisokkia varten tilattiin varaosat toimitettavaksi tehtaille jo nyt. Olisikohan tämän lakon alkaminen lukkoonlyöty työnantajapiireissä syksyllä kun laitteet kevääksi tilattiin?

    Neuvottelut nyt kyseessä olevista ahtaajien sopimuksista on olleet menossa lähes 2 vuotta, strategiat on EK:ssa hiottu jo hyvissä ajoin. Nyt on hyvä syyttää AKT:tä kun siirretään tuotanto halpoihin, lähes orjatyöllä toimiviin, maihin. Normaalia kapitalistista toimintaa, suoraan oppikirjan mukaan.

    Lainaus aiemmasta keskustelusta:
    Jaahas että lakko oli työnantajan syytä. Kukas siittä paperitehtaan portista marssi ulos. Jos ei sulla muisti toimi niin soita MTVlle ja käske lähettää videonauha jossa tuskin työnantaja lähti portista ulos. Jos hiukankaan muistelet niin tehtaat jouduttiin ajamaan alas sen vuoksi että liitto marssitti edestakaisin työntekijöitään. Silloin päätti työnantaja olla käynnistämättä tehtaita jossa riski on hajottaa koko tehdas. Eikös se näin mennyt. Ja niinhän se on jälleen uusiutumassa. Eikös niin. Elkää laittako perättömiä juttuja maailmalle pelastakseen omat nahkansa. Lakko on taas päällä ja Räty ja & on sen takana.

    Äänestä

  • ?? kirjoitti:

    Kuinka monella duunarilla on pörssiosakkeita? Eikö silloin olla jo ahneuden porstuassa, jospa saan kohta ison tilin toteamuksella, mutta kun suurimmalle osalle jää mopen osa. Lotto ja kaikki arpajaiset ovat niitä myös! Ainoastaan raha tulee rahan tykö, pers`aukiset nuolevat näppejään. Tämä on samaa kuin ketjukirje-puliveivaus, joka kriminalisoitiin, aloittajat tienasivat, lopuille jäi paperinpala kouraan, joista mopet kyselivät, mitä tällä paperille tehdään...pyyhi persees!
    Työ on ainoa, vaikka lapiolla mistä kakkua jaetaan ja voita pannaan leivälle, pörssikeinottelu on loisimista, työnarvon varastamista.

    Meidän eläkerahamme on pelattu pörssiin. Jos niiden kurssit eivät (mmailmanlaajuisesti) nouse, eläkerahat eivät riitä! Jotkut luulevat (ja väittävät julkisesti), että jokainen duunari on säästänyt eläkemaksuissaan eläkkeensä: VÄÄRIN. Omien työuran aikana kertyneiden eläkemaksujen määrä ei riitä kuin 30-40% tulevasta eläkkeestä...JA VIELÄ: hyvä terveydenhoitomme on tehnyt sen, että elämme pitempään, eli tulee olemaan aina vaan suurempia ongelmia rahojen riittävyydessä.
    Ehkä tämä nyt meni vähän asian vierestä, mutta mitenkäs stalinistiinimimerkki "valhetta vain" reagoi tähän( puolueen opastamilla argumenteilla)! Jään odottamaan. ;-)

    Äänestä

  • on todettava: kirjoitti:

    Kun suomalainen känsäkoura menee turpeeseen 63-65 vuotiaana, eläkkeitä rahastettu 40vuotta, eikä ehdi "nauttia" kerättyjä eläke-euroja, joista aina on puhuttu, että ne on osa palkkaa, jota nautitaan kun joudutaan/ mennään eläkkeelle. No miten valittava mösjöö sisäistää sen, että kerätyt eurot palkasta meneekin eläkeyhtiön(pörssikeinottelijan) pohjattomaan pussiin? Eikö eläkekertymä ole vainajan omaisuutta, perikunnan? Pörssin peluu on rosvousta, joista ei ainakaan sinä ja minä eikä naapurin liisa saa osinkoja! Kun suomipoika/tyttö ottaa ja heittää veivin nurkkaan, alle eläkeiän, mihin joutuu ne kerätyt eurot jotka piti olla vainajan omaisuutta?
    Rahojen riitämättömyys on mantra jota toistetaan aina kun köyhät yrittävät peräänkuuluttaa oikeuksiaan, joihin ottaa ainoastaan kantaa toinen köyhä, jota epäilee toinen, köyhän kaveri saamaa etuuttaa. Eikö kärki pitäisi olla hiukan toiseen suuntaan? Muut oletukset jota esität, on sinun itse ratkaistava!
    Ps. Oletko ehkä maajussi, kun asian hallinta (jotenkin paljastaa)?

    Äänestä

  • valhetta vain kirjoitti:

    Ne eläkemaksut pörssikeinottelijoille vaan eläkevakuutusyhtiöiden pohjattomaan kassaan (joista osa on teidän vasemmistolaisten omistuksessa ;-). Taas narahdit "valhetta vain"!!!. Lueppa uudelleen mitä kirjoitin: Meidän eläkkeemme yritetään PELASTAA pörssissä. Siis ihan oikeasti. Muuta mahdollisuutta ei enää ole jäljellä! TUPOT, höpöt ja stalin ei enää auta! Vain osakkeiden kurssien nousu voi pelastaa eläkkeemme, myös minun (sinun?). En muuten ole maajussi. ;-)

    Äänestä

  • ..pörssikeinottelija kirjoitti:

    ollut sitä eikä pelastamista, vaan eläkekertymästä, joka on palkkaa, jonka duunari saa kun saavuttaa eläkeiän!
    Mutta kun hän kuolee, manit katoaa johonkin, pörssiin, keinottelijoitten taskuun?, Ei eläkkeitä pelasta kukaan muu kuin me, työssä olijat, ei työnantajat, ei EK, vaikka kuinka kritisoitte! Pörssi on pelailua toisten rahoilla, joihin osaksi on myöskin eläkkeitä sotkettu.
    Oikeasti ei näin pelasteta muuta kuin pörssiin panostavat saalistajat!
    Taidat olla kumminkin ?
    Sulla on noita sulku ym. merkerkkejä oikein urakalla ,miksi? Onkohan kansakoulu jotenkin jäännyt vajaaksi?

    Äänestä

  • valheita vain.. kirjoitti:

    ei ole välilyöntiä vaan pilkun jälkeen. Eli siellä on näköjään nyt tämmöinen akateeminen stalinisti!Henkilö joka on aina elänyt joko AY:n järjestämässä työpaikassa tai kuluttanut työaikansa yhteiskunnan varoin ylläpidetyssä suojatyöpaikassa (=virka tms). Et tiedä oikeasta työstä ja oman palkan OIKEASTI tienaamisesta mitään!

    Äänestä

  • ..pörssikeinottelija kirjoitti:

    Ne eläkemaksut pörssikeinottelijoille vaan eläkevakuutusyhtiöiden pohjattomaan kassaan (joista osa on teidän vasemmistolaisten omistuksessa ;-). Taas narahdit "valhetta vain"!!!. Lueppa uudelleen mitä kirjoitin: Meidän eläkkeemme yritetään PELASTAA pörssissä. Siis ihan oikeasti. Muuta mahdollisuutta ei enää ole jäljellä! TUPOT, höpöt ja stalin ei enää auta! Vain osakkeiden kurssien nousu voi pelastaa eläkkeemme, myös minun (sinun?). En muuten ole maajussi. ;-)

    Hah hah haaa voi surkeutta.
    "Vain osakkeiden kurssien nousu voi pelastaa eläkkeemme, myös minun (sinun?). En muuten ole maajussi. ;-)"

    Miksi luulet että pörssikurssien noususta maailma pelastuu?
    Pörssikurssit nousevat kun markkinoilla on liikaa rahaa ja kymmenien vuosien odotusarvoihin on ladattu sellaisia toiveita, että työtekijät tekevät puoli-ilmaiseksi työtä joista sitten yritysten voitot muodostuvat.

    Eläkerahastojen rahaa pitäisi käyttää yhteiskunnan hyödyksi, esimerkiksi jos sieltä annetaan valtiolle ja kunnille lainaa yhteiskunnan infrastruktuurin rakentamiseen, niin silloin myös nykyiset työssä olevat eläkerahojen maksajat pääsevät heti nauttimaan maksamistaan eläkemaksuista.

    Eläkerahoilla voidaan toki jossakin määrin tukea Suomalaista yritystoimintaa, mutta ulkomaille sijoitetut Suomalaiset eläkerahat ovat keinottelua johon sisältyy toiveita, että halpatyö- ja lapsityövoimasta saadaan kotiutettua voittoja Suomeen.

    Äänestä

  • ydinjoukko kirjoitti:

    Miten on luetun ymmärtämisesi???? Nimenomaan sanoin että poliittinen eliitti on ajanut eläkerahamme pörssiin, KOKKA MUUTOIN NE EIVÄT RIITÄ! Eli vielä rautalangasta: Mielestäni pörssiin meno oli hätätoimi JOTTA RAHAT RIITTÄISIVÄT. En ole koskaan pitänyt siitä liikusta. Teidän vasemmistolaiset poliitikkonne oli siinä mukana! Myönnä pois!

    Äänestä

  • ..siis.. kirjoitti:

    En tiedä kelle vastasit en tiedä kelle vastaan, mutta jos luulet kuuluvasi suomen eliittijoukkoihin, jotka keräävät voittoja työtätekevien hiestä ja perseen vaahdosta, niin sinulla täytyy olla maallista mammonaa useita miljoonia euroja.

    Vasemmistolaisen politiikan erilaisilla saavutuksilla elävän on turha yrittää ylentää itseänsä kapitaalien joukkoon, koska ei ihminen voi olla porvari jos ei omista muuta kuin velkarahalla laitetun asunnon, auton ja sen perkeleen vieraissa käyvän puoliskon.

    Äänestä

No ei se sitten mikään ihme jos sovintoa ei synny jos kyse on periaatteista eikä käytännön asioista.

Ps. Näin niinkö itekki tekijänä.....helvetin äkkiä lakko pitää lopettaaa. Jos saatana ei jostakin irtisanomissuojasta päästä sopimukseen niin sopijakaverit on VAIHDETTAVA!

Äänestä
  • Ahonen myös...Tuhosi Suomen paperiteollisuuden!

    Äänestä

  • ...ja... kirjoitti:

    Ahonen myös...Tuhosi Suomen paperiteollisuuden!

    No on se työnantajanpuolikin aikä mössö satamalakossa...vaihtoon!!!

    Äänestä

  • ...ja... kirjoitti:

    Ahonen myös...Tuhosi Suomen paperiteollisuuden!

    Suomalaisen paperiteollisuuden lopun-alku lähti siitä kun suomalaiset suunnittelivat ja veivät paperikoneita, sekä tietoa ja osaamista halpatyövoima maihin, paperitehtaita syntyi vähän sinne sun tänne.

    Globaali talous yhdistettynä yhteisvaluuttaan eli Euroon siinä se sinun Ahonen.
    Enää ei voida devalvoida Suomalaisen työtekijän rahanarvoa, nyt pitää vain sopeuttaa/sopeutua siihen, että jossakin orjatyövoima tekee puoli-ilmaiseksi työt.

    Sopeuttaminen lähtee tasaisemmasta tulonjaosta, ei voida maksaa vain harvoille ja valituille korkeita ansioita ja pitää suurin osa kansasta köyhyysrajan alapuolella.

    Hirteen ne joilla Suomessa on valta päättää asioista.
    OIKEISTOLLA ON SE VALTA JOLLA ASIOISTA PÄÄTETÄÄN.

    Vahinko oli jo tapahtunut tässä mielessä ennen paperimafian lakkoja, se on totta. MUTTA: Ei suomalainen duunari voinut tätä myöntää, vaan kova kovaa vasten tuhosi loputkin! Näinhän se on, myönnä.

    Äänestä

  • ...mutta... kirjoitti:

    Vahinko oli jo tapahtunut tässä mielessä ennen paperimafian lakkoja, se on totta. MUTTA: Ei suomalainen duunari voinut tätä myöntää, vaan kova kovaa vasten tuhosi loputkin! Näinhän se on, myönnä.

    En taaskaan tiedä teidän höpötyksistä, mutta jos minä teen työtä sinulle ja sinä minulle niin kaikki toimii, mutta jos yhdelle miehelle pitää maksaa satakertaa enemmän palkkaa kuin toisille, niin homma ei toimi.

    Suomessa duunarin palkkataso on yleensä 15000-45000 euroa vuodessa, siinä haitarimallissa on sitten erilaisia markkinavoimiin, koulutukseen, osaamiseen ym liitettyjä elementtejä.

    Mistä muodostuu miljoona-ansiot, keinottelu ja ahneus taitaa olla tähtitiedettä, hyi pois se minusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ydinjoukko kirjoitti:

Kansaa aivopestään:
"Teollisuuden kritiikki lakossa olevia ahtaajia kohtaan kovenee. Konecranesin hallituksen puheenjohtaja syyttää ahtaajia yhteiskunnan kiristämisessä Aamulehdessä."
"Hän kummeksuu tilannetta, jossa pieni ydinjoukko kiristää koko yhteiskuntaa. Gustavson vaatii hallitukselta toimia, jos sovitteluratkaisua ei heti synny. "

Gustavson ei näytä tajuavan, että itse kuuluu tuohon ydinjoukkoon joka ahneudessaan on ryöstänyt kansalaisten työnteon tulokset eli RAHAT.
................
Suomen oikeisto pyrkii tekemään Suomesta kapitalistista isänmaata, jossa raha on äidinkieli.

Eihän tuossa ahtaajien lakkoilussa ole kysymys yksistään heistä, he puolustavat kaikkien työtekijöiden oikeuksia kapitalismia vastaan, joka tuhoaa ahneudellaan maailmaa.

Nimensä mukaisesti kapitalismi pyrkii pääoman (kapitaalin) kasvattamiseen ja materiaalisen omistuksen keskittämiseen.
Kaiken toiminnan ja päätöksenteon motiivina on yksinomaan taloudellisen voiton kasvattaminen.

Eihän työnteosta tarvitse jäädä VOITTOA kaikki pitää mennä jokapäiväiseen kulutukseen, vain tuolle yhteiskunnan ydinjoukolle eli AHNEELLE eliitille pitää työnteon tuloksesta jäädä taloudelleista voittoa.

Työnantajien taloudelliset voitot tulevat siitä, että työtekijät valmistavat tuotteita, joita työntekijät sitten kuluttajina ostavat, ei Suomeen voida muodostaa sellaista halpatyövoima yhteiskuntaa, missä työtekijät eivät tule toimeen omalla palkallaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu