Teollisuusompelulangat

Heipsan. Mistäköhän ihmeestä saisin paksuja vahvoja teollisuusompelulankoja? Muutamista paikoista olen jo kysellyt kyllä ja googletellut, mutta ongelmaksi on muodostunut minun suhteellisen vähäinen tarpeeni ja se, että värivalikoimaa ei tunnut olevan riittävästi. Tai tietysti kaikkia värejä saa, mutta silloin pitäisi tilata puolia yli kymmenen kerralla ja siihen minulla ei ole tarvetta. Käytän kaikkea pastellinsävyistä tummiin ja juurikin esimerkiksi joku vaaleanpunainen tuntuu olevan kiven alla. Olisi kiva kun saisi kaikki yhdestä paikasta tilattua, sellaisissa isoissa puolissa. Eli ei niitä mitä nappikaupoista sun muista saa.

Jos joku sattuisi tietämään niin olisin kiitollinen. :)
5223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse olen tilannut Finnlangalta. Saa tilata vaikka muutamia puolia, mutta hintahan on aina edullisempi mitä useampia tilaat. Nopea ja ystävällinen palvelu ja mikä parasta langat ovat suomalaisia. Sieltä voi tilata myös värikartan.

Äänestä
  • verhoiluliikkeistä kannattaa kysellä:)

    Äänestä

Ompelukonemyynti Isokääntä, myy koneita ja tarvikkeita. Valikoima vaihtelee, mutta ainakin kannattaa kysyä. Monesti on kaupan jonkun muun liikkeen jäämistöjä, joista voi tehdä edullisia löytöjä.

Äänestä

  • kaikkea löydän kirjoitti:

    Kiitos paljon viesteistä. :)
    Finnlanka näyttää olevan suosittu, mutta valitettavasti heillä on turhan vähän sävyjä paksummissa langoissa. :/ Jos vielä joku jonkun paikan tietää, niin olisi mukava. :) Täytyy jatkaa etsintöjä, vaikka tuntuu hieman epätoivoiselta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


etsivä- kirjoitti:

Heipsan. Mistäköhän ihmeestä saisin paksuja vahvoja teollisuusompelulankoja? Muutamista paikoista olen jo kysellyt kyllä ja googletellut, mutta ongelmaksi on muodostunut minun suhteellisen vähäinen tarpeeni ja se, että värivalikoimaa ei tunnut olevan riittävästi. Tai tietysti kaikkia värejä saa, mutta silloin pitäisi tilata puolia yli kymmenen kerralla ja siihen minulla ei ole tarvetta. Käytän kaikkea pastellinsävyistä tummiin ja juurikin esimerkiksi joku vaaleanpunainen tuntuu olevan kiven alla. Olisi kiva kun saisi kaikki yhdestä paikasta tilattua, sellaisissa isoissa puolissa. Eli ei niitä mitä nappikaupoista sun muista saa.

Jos joku sattuisi tietämään niin olisin kiitollinen. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu