APUA kiitos!

Noin 4 kuukautta sitten alkoi järjettömät yhdyntäkivut, seksiä pystyi siitä lähtien harrastamaan vain niin
että mies on päällä ja liike on todella tasaista ja hidasta, jos vähänkin meni vinoon tai liike oli liian nopeaa tunsin kipeän vihlaisun ja homma piti jättää siihen, koska alavatsaan alkoi sattua niin paljon.

Menin asian takia lääkäriin, teki sisätutkimuksen, otti papakokeen, kaikki sukupuolitautitestit, verikokeet, hiivakokeen, virtsasta joitain näytteitä, ja mitään ei löytynyt, olen täysin terve ja puhdas kaikkien tutkimusten mukaan, toisinsanoen minussa ei tosiasiassa pitäisi olla mitään vikaan.
Mutta kivut jatkuu edelleen.

Olen syönyt mercilon pillereitä noin 1½vuotta, ja ehdotin lääkärille että jos ne vaihdettaisiin.
Hän sanoi ettei syy voi olla näin pitkän ajan jälkeen yhtäkkiä niissä, mutta suostui vaihtoon.
Uudet pillerit tulee käyttööni vasta parin viikon päästä, vaihdettiin yasminelleen.

No kuitenkin, jos minusta ei löydetty mitään vikaa, kivut vain jatkuvat, käytän pillereitä ja kivun alkamisesta lähtien olemme myös käyttäneet lisänä kondomia.
Niin missä vika?
Lääkäri ei osannut antaa mitään järkevää vastausta, sanoi vain että jos kivut jatkuvat viellä 1-2kk päästä, niin tule uudestaan käymään, katsotaan mitä asialle voi tehdä.

Ennen nautin seksistä, olin seksuaalisesti aktiivinen, halusin monta kertaa päivässä ja seksi oli aina mielessä. Kipujen takia olen nykyään täysin haluton, välillä haluan kokeilla että sattuuko, kun sattuu on lopetettava heti, sitten olen taas haluton pidemmän aikaa, ja tämä on aivan uutta minulle, sillä näin ei koskaan aikaisemmin ole ollut.
Ja koskaan aikasemmin seksi siis ei tosiaan ole sattunut, alkoi vasta 4 kuukautta sitten, sitä ennen ei koskaan mitään, kun gynekologi laittoi sormensa sisään, ei tuntunut missään, kun käytän tampoonia, ei tunnu missään, mutta seksi sattuu aivan älyttömän paljon.
2165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

endo oireili aikoinaan juuri noin, sen jälkeen tulikin sitten tukuttain muita helvetillisiä kipuja, nyt yritetään hoitaa hormonikierukalla. onko menkkasi muuten normit ? hirveitä kipuja, ulostamis, virtsaamisongelmia ? jos noita ed.mainittuja niin varaa gynelle aika ja kysäise endometrioosista.

Äänestä
  • Ihan selvästi endometrioosi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


epätoivoinennnnn kirjoitti:

Noin 4 kuukautta sitten alkoi järjettömät yhdyntäkivut, seksiä pystyi siitä lähtien harrastamaan vain niin
että mies on päällä ja liike on todella tasaista ja hidasta, jos vähänkin meni vinoon tai liike oli liian nopeaa tunsin kipeän vihlaisun ja homma piti jättää siihen, koska alavatsaan alkoi sattua niin paljon.

Menin asian takia lääkäriin, teki sisätutkimuksen, otti papakokeen, kaikki sukupuolitautitestit, verikokeet, hiivakokeen, virtsasta joitain näytteitä, ja mitään ei löytynyt, olen täysin terve ja puhdas kaikkien tutkimusten mukaan, toisinsanoen minussa ei tosiasiassa pitäisi olla mitään vikaan.
Mutta kivut jatkuu edelleen.

Olen syönyt mercilon pillereitä noin 1½vuotta, ja ehdotin lääkärille että jos ne vaihdettaisiin.
Hän sanoi ettei syy voi olla näin pitkän ajan jälkeen yhtäkkiä niissä, mutta suostui vaihtoon.
Uudet pillerit tulee käyttööni vasta parin viikon päästä, vaihdettiin yasminelleen.

No kuitenkin, jos minusta ei löydetty mitään vikaa, kivut vain jatkuvat, käytän pillereitä ja kivun alkamisesta lähtien olemme myös käyttäneet lisänä kondomia.
Niin missä vika?
Lääkäri ei osannut antaa mitään järkevää vastausta, sanoi vain että jos kivut jatkuvat viellä 1-2kk päästä, niin tule uudestaan käymään, katsotaan mitä asialle voi tehdä.

Ennen nautin seksistä, olin seksuaalisesti aktiivinen, halusin monta kertaa päivässä ja seksi oli aina mielessä. Kipujen takia olen nykyään täysin haluton, välillä haluan kokeilla että sattuuko, kun sattuu on lopetettava heti, sitten olen taas haluton pidemmän aikaa, ja tämä on aivan uutta minulle, sillä näin ei koskaan aikaisemmin ole ollut.
Ja koskaan aikasemmin seksi siis ei tosiaan ole sattunut, alkoi vasta 4 kuukautta sitten, sitä ennen ei koskaan mitään, kun gynekologi laittoi sormensa sisään, ei tuntunut missään, kun käytän tampoonia, ei tunnu missään, mutta seksi sattuu aivan älyttömän paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu