Jos hoitaja oli erityisvalvonnassa niin miksi hän on sitten kuollut?Jos vangilla todetaan suurentunut itsemurhariski asutetaan vanki miltei aina eristysselliin jossa on kameravalvonta. Miksi siis turussa ei näin tehty?Jos riski on näin suuri, niin miksi valvontaa ei velvoitettu tarkastamaan vankia vaikka herättämällä häntä kesken yön?Siihen olisi riittänyt kaksi vartijaa tekemään tätä tehtävää.En usko, että turun vankila ja sen johto on tehnyt kaikkensa juuri kuolleen hoitajan hengissä pitämiseksi. Tiedä onko kyseisellä osastolla käynyt edes vartijaa koko yönä?!Moni itsemurha saadaan estettyä tai ainakin siirettyä jos valvonta on todellinen eikä vain nimellinen niin kuin turussa näkyy olleen. Toivottavasti poliisi tutkii tämän asian kunnolla eikä ko tutkintaa haittaa ns hyvä veli järjestelmä.
Valvottu hoitaja?
Turku teki kaiken
14375
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
lopetettu ja uutta vankilaa rakennettu, olisiko tuo vanki poloinen hengissä vielä?
Ainahan voi jossitella. Mutta maallikkona muurien ulkopuolella tuossa asiassa jää
ulkopuoliseksi.
Turun vankilasta täytyisi tehdä kantelu. Uusi nykyaikainen vankila jossa annetaan ja päästetään vanki tekemään itsemurha. Miten vanhat nuhjuiset aikansa eläneet vankilat onnistuvat kuitenkin pelastamaan vankeja kuoleman partaalta?Tuntuu, että Turku meni siitä mistä aitaa ei ollut. Miksi vanki ei ollut kamerakopissa niin kuin aloittajakin on maininnut?Miksi Turku miksi?Toivottavasti töissä olleet sekä ylempi johto joutuu vastuuseen virkarikkeestä!
Jos henkilö todella haluaa tappaa itsensä, keinot kyllä keksii, vaikka olisi millainen kameravalvonta.
kuin laitoksessa henkilökunta voi hurskastella vanhoilla fraaseilla: ilta-, aamu-, päivälääkkeet jaetaan valvotusti ja katsotaan, ettei niitä "jemmata" yms.
Sivuutetaan asia, että laitoksissa liikkuu muitakin aineksia kuin viralliset lääkkeet. Sanonta "tabu on tabu" pitänee kutinsa kautta aikojen ja tarvittaessa sitä haluava saanee sellaisen annoksen kuin haluaa. Sen jälkeen on sama onko valvonta päällä vai ei, jos vanki on äättänyt tehdä jotain itselleen.
On yleensä sitä, että vartija antaa lääkkeen ja puolihuolimattomasti sitten vilkaisee että heittääkö vanki sen suuhunsa ja samaan aikaan laittaa dosettia pois. Itse lääkkeitä jakaessa voin kertoa, että yksi vartija 20:stä katsoo tarkasti että lääkkeet menee suuhun. Hyvin harvalla vangilla on yleensä edes juomamuki mukana kun hän ottaa lääkkeen, eli vangin on helppo feikata ottaneensa lääkkeen vaikka tosiasiassa hän jemmaa sen joko käteensä tai suuhunsa. Turun vankilankin on siis aivan turha mainostaa miten tarkkaan on katsottu lääkkeen jako. Jos se olisi hoidettu 100% varmasti, niin hoitajat olisi antaneet lääkkeen piikillä jolloin sitä olisi ollut elimistössä juuri sen verran kuin sitä pitäisi olla. Jos hoitaja ei ole tehnyt iloista kiikkua itselleen tai hoidellut ranteitaan auki voi varmasti todeta, että vanginvartijat eivät ole tehneet työtään kunnolla ja tarkasti. kolmas vaihtoehto tietenkin itsemurhaan sellissä on ne jemmatut lääkkeet ja niitähän saa vartijoiden jakamista talon lääkkeistä.Edelleen herää kysymys miten turku voi sanoa hoitaneensa asian tarkkaan?Jos vanki tappaa itsensä ja on ollut tiedossa että tämä voisi tapahtua ei turku ole hoitanut asiaansa hyvin!Ehkä eduskunnanoikeusasiamies paneutuisi tähän asiaan paremmin ja tarkemmin kuin vankeinhoitoviranomaiset tai poliisi. Toivon vain, että syylliset saadaan tilille!
"jotain" vastauksia kevään aikana. Huhtikuussa? Ei se varmastikaan ollut ranneoire- tai kiikkuyhtymä koska tekevät kuolinsyytutkinnan ruumiinavauksineen. Tiedä vaikka olisi juonut lattianpesuainetta tai kloriittia.
joka tapauksessa aikamoinen moka turun vankilan henkilökunnalta ja sen johtajilta. Tällainen laiminlyönti on tutkittava perinpohjin, jokainen kivi on käänettävä. Tutkijoiden täytyisi paneutua niin kirjoitettuihin ohjeisiin kuin myös sen osaston ja vankilan työtapoihin. Anteeksi antamatonta touhua jälleen kerran Turun vartijoilta sekä heidän esimiehiltään.Turun on kannettava vastuunsa tästä laiminlyönnistä!
Valvonta on todennäköisesti pettänyt.
Tällä palstalla vankilahenkilökuntaa ja valvontaa haukkuvat konnat ovatkin nyt siis yhtäkkiä sitä mieltä että' vankilassa on LIIAN VÄHÄN valvontaa. Voi jeesus, piti mun tämäkin päivä nähdä. No, ette varmaan pane hanttiin jso sellit myllätään 2x päivässä?
Vankiloissa vartijat ovat yksinkertaisesti niin laiskoja, ettei 2xpäivässä tapahtuvaa ratsausta tapahdu ikinä. Jos sellit joskus ratsataankin, vanhemmat ukot suunilleen katselevat ja jos löytävät pornolehtiä sellistä niin katsovat niitä. Ei selliratsioista yleensäkään löydy muuta kuin ylimääräisiä petivaatteita tai jotain tyhjiä pahvilaatikoita joita kantautuu kanttiinista. Mut voithan sinä uskoa itse siihen 2xpäivässä ratsiaan. Vartijoita suoraan sanoen vituttaa jos vankilassa sattuu jotain ja joutuu ratsaamaan likaisia sellejä ja niissä likaisia vaatteita, oli sitten siniset hanskat kädessä tai ei. Turku munasi ja toimi yksinkertaisesti vain väärin ja puutteellisesti tämän naishoitajan kohdalla. Johtaja lausuu; valvonta ei pettänyt! veikkaan, että sillä osastollakin missä se nainen oli ei ollut välitöntä valvontaa!Syylliset on saatava vastuuseen!Syyte voisi olla tässä tapauksessa niinkin kova kuin kuolemantuottamus ja virkavelvollisuuden laiminlyöminen!
Hiukkasen voisit harjoitella sisälukutaitoa. Missä kohtaa väitin, että sellit ratsataan kahdesti päivässä. Kysyin, mitä olisivatko palstan konnat nyt halukkaita sellaiseen. Ja selliratsioissa kyllä löytyy aikalailla kaikenlaista muutakin kuin ylimääräisiä lakanoita ja tyynyliinoja. Et sitten vissiin ole kunnon selliratsioissa ollutkaan? Et koskaan ole ollut töissä vankilassa missä sekin homma tehdään perusteellisesti? Usko huviksesi, sellaisiakin paikkoja löytyy. Ja siellä ratsioissa löydetään kaikenlaista.
Toinen juttu on se, että jos joku haluaa hengen pois itseltään, onnistuu siinä kyllä ajan oloon. Ketään, edes tiedossa olevan itsemurhavaaran takia, ei ole mahdollista kuukaudesta toiseen pitää 24/7 valvonnassa. Kyllä poliisit tutkii tuon Turun tapauksen. Mistä sinä luulet niin tarkkaan tietäväsi mitä Turussa on tapahtunut? Minä en tiedä mutta odotan mielenkiinnolla tutkimuksen tuloksia.
yhä nauran sille. Vaikka konnat niitä haluaisikin kahdesti päivässä olemme me vartijat niin laiskoja, että sitä ei tulisi koskaan tapahtumaan. Yksi kertakin päivässä menee puoli huolimattomasti ohi, niin kuin hyvin tiedät jos olet oikea vanginvartija. Tiedät silloin hyvin, että suurinta osaa porukasta keljuttaa käydä ratsaamaan likaisia ja pölyisiä vaatteita ja sellejä. Jos et sitä tiedä, en usko että olet edes ollut kesäjussina koskaan.2xpäivässä ahahahahahahaaa hyvä juttu, tuntuu että tuollainen voisi upota johonkin joka ei oikeasti tee vankeinhoitotyötä tai ole oikeasti vankina vankilassa. Jos nyt jätettäisiin noi päiväunet ja kosteat sellaiset pois kokonaan!
jos katarina ei ollut yrittänyt itsemurhaa TAI uhkaillut tappavansa itsensä niin laki ei anna mahdollisuutta,että henkilökunta voisi sijoittaa vangin eristykseen siitä syystä,että hän on itsetuhoisen näköinen tai oloinen jos näin olisi niin hankalat vangit olisivat vartijoiden mielestä
AINA itsetuhoisen näköisiä ja olisivat rundissa munasillaan kameravalvonnassa nippusiteilllä oven kaltereihin sidottuna,ei itsemurhaa oikeasti haluavaa ihmistä voida millään keinoilla estää toteuttamasta aikeitaan. Muistan ajan kun ns."kanaali-Koskinen" väitti kiven kovaa,että hänet yritti vartijat hirttää kakolan eristysosastolla (rundissa) about .1983-1985,syynä olisi ollut kanaalin äärimmäinen viha vartijoita kohtaan jota hän ilmaisi mm.useilla paskan ja kusen heittämisenä vartijan päälle sekä parista vartijaan kohdistuneesta törkeästä pitelystä, ymmärtäisin jos kanaali väittäisi eduskunnan oikeusasiamiehelle moista mutta hän kertoi asiasta muille vangeille tuohtuneena, joten mitenköhän tuonkin asian kanssa on??Fiksut ihmiset muistavat Andreas Baaderin,Raspen ja Meinhoffin mystiset "itsemurhat" Stamheimin
vankilassa saksassa,kaksi ensin mainittua ampui itseään niskaan (!) euroopan varmimmassa vankilassa,JOS vangilla on ase ja täysi lipas hän ampuu ensin niin monta vartijaa kuin mahdollista ja vika skode menee omaa kuuppaan!!!
ja kypärä päähän?
Jokaisella yksilöllä on oikeus päättää omasta elämästään. Myös elinkautisvangilla.