Kumpi parempi

Ylipormestari Jussi Pajunen on jälleen tehnyt rajun ehdotuksen ja kuten olemme huomanneet, Pajusen visioilla on tapana toteutua, tästä suurkunta-asiasta voi myös tulla hallitusohjelmakysymys. Jos Sipoon vaihtoehtoina siis olisi liittyä Helsinkiin tai Porvooseen, liittyisimmekö uuteen suureen pääkaupunkiin, jonne valtaosa työssäkävijöistä kulkee muutenkin päivittäin vai konkurssikypsän, sisäänpäin kääntyneen ja riitaisen Porvoon syrjäkyläksi, asioimaan päinvastaiseen suuntaan kuin mitä muutoin liikumme?
1597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen asunut Porvoossa ja Helsingissä. Viihdyn loistavasti Sipoossa ja Sipoo saisi mielestäni ollakin itsenäinen.

Jos pitäisi kuitenkin valita, niin Helsinki oli ehdoton valinta. Pelkästään lompakollaan sen päätöksen voisi tehdä. Veroäyri on alhaisempi ja yhteydet ovat parempia. Porvoo on hoitanut huonosti asiansa eikä se varmasti tule paranemaan.

Porvoossa etenkin terveydenhuolto on katastrofi. Jos on vakava sairaus, passitetaan Sipoosta Porvooseen ja aikaa odottaessa kannattaa aina varautua siihen puolen vuoden (hoitotakuu) jonoon. Sitten ottavat tutkimuksiin ja seuraava vaihe kestää ikuisuuden. Jos jossain vaiheessa myöntävät, etteivät osaa ja raaskivat lähettää eteenpäin, sitten pääsee HYKS;iin kunnon hoitoon. Helsinkiläisenä olisi paljon nopeampi tahti. Helsingissä kun eivät odota aina sitä puolta, kun kutsuvat tutkimuksiin ja jäisi tuo täysin tarpeeton Porvoon pyörähdys välistä. Sitä voi jopa jäädä henkiin!

Tosiasia lienee kuitenkin, että Sipoon ruotsinkieliset tahtovat pitää kiinni äidinkielestään ja päättävät meidän kaikkien muiden puolesta liittymisestä Porvooseen.

Voikun olisin väärässä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Örnulf kirjoitti:

Ylipormestari Jussi Pajunen on jälleen tehnyt rajun ehdotuksen ja kuten olemme huomanneet, Pajusen visioilla on tapana toteutua, tästä suurkunta-asiasta voi myös tulla hallitusohjelmakysymys. Jos Sipoon vaihtoehtoina siis olisi liittyä Helsinkiin tai Porvooseen, liittyisimmekö uuteen suureen pääkaupunkiin, jonne valtaosa työssäkävijöistä kulkee muutenkin päivittäin vai konkurssikypsän, sisäänpäin kääntyneen ja riitaisen Porvoon syrjäkyläksi, asioimaan päinvastaiseen suuntaan kuin mitä muutoin liikumme?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu