Olen nuori nainen ja olen aiemmin sairastanut keskivaikean masennuksen. Viime aikoina tutut ahdistavat syyllisyydentunteet ovat taas pyörineet päässäni. Tunnen olevani vastuussa lähipiirin huolista. Päätökseni esimerkiksi olla antamatta rahaa alkoholisoituneelle isälleni viinarahaksi mietityttää...Hän on joskus jopa uhkaillut väkivallalla, kun on pitänyt niin itsestäänselvänä sitä, että multa tippuu rahaa ja yhtäkkiä olenkin kieltäytynyt.
Monestihan nähdään, että rikolliset ovat nurkkaan ajettuja ihmisiä. Esimerkiksi koulusurmien, insuliinisurmaajan ja sen ostoskeskussurmaajan (Ibrahim tai mikä lie) kohdalla puhuttiin siitä, miten julma lähipiiri on ajanut heidät huonoon jamaan ja miten lähipiirin olisi pitänyt olla kiltimpi ja ymmärtäväisempi. Samoin syrjäytyneiden (kuten juuri alkkisten) sanotaan olevan itsekkäiden ihmisten hylkäämiä julman maailman uhreja, joita täytyy auttaa ja ymmärtää.
Mielestäni on kuitenkin hankala elää siten, että miellyttää aina ja kaikkia. Niinhän se on, että kun yhdelle kumartaa niin toiselle pyllistää. Ja vaikka yrittäisikin olla tasapuolisesti hyvä, ei siltikään aina voi miellyttää. Kai sitä jokainen on ainakin jossain mielessä syyllinen ja toisaalta taas uhri. Itse käsitän terveen itsekkyyden siten, että edistää omaa hyvinvoinitaan ilman että se on keltään pois. Epäterve itsekkyys taas on sitä, että edistää omaa asiaansa muiden kustannuksella.
Mielestäni ihmisiä syytetään itsekkäiksi liiankin helposti. Kikattavat pissikset muotivaatteineen ovat kuulemma syy koululaisten pahoinvointiin. Itse taas lähinnä huvitun nähdessäni noita koheltavia pissiksiä, mitäs pahaa heissä on. Saattavat he ärsyttäviä toki olla, mutta voiko heitä sentään syyllistää maailman pahuudesta? Tai eläinsuojelijoita syytetään itsekkäiksi ajaessaan elukoiden etua vaikka ihmisiäkin olisi autettavana. Tai vanhustenhoitajia syytetään itsekkäiksi kun eivät resurssipulassaan ehdi joka paikkaan. Tai päiväkodin henkilökuntaa syytetään välinpitämättömiksi lapsenvihaajiksi jos yksi lapsi on päässyt maistamaan käsidesiä. Ja naapurin Jarmo on itsekäs oman navan tuijottelija materialisti, kun sillä on uusi hieno auto. Tai poliisi on holtiton ja lääkäritkään eivät välitä ihmisistä. Tuttuja tarinoita.
Itse pyrin olemaan kaikille ystävällinen ja pahallakin päällä ainakin neutraali. Pyrin myös olemaan tuomitsematta ihmisiä pinnallisten seikkojen perusteella. Kadulla vastaan kävelevä helkkarin vihaisen näkönen kurppanaama saattaa olla vaikka maailman mukavin ihminen, jos vaan lähemmin tutustuu. Tai se kikattava muotipelle saattaa olla paljon muutakin kuin kikattava muotipelle. Tai se eläinsuojelija saattaa olla aivan yhtä ihmisrakas kuin kuka tahansa muukin. Tai apua tarvitsevan vanhuksen sängyn ohi äkeissään pyyhältävä hoitaja saattaa olla menossa toisen potilaan luokse. Vaikka parhaansa tekisi, niin silti ei voi aina miellyttää. Pyrin ymmärtämään ihmisiä, vaikka joku ei minua miellyttäisikään, ei hän välttämättä mikään karsea tyyppi ole. Sen sijaan tuomitsen epäterveen itsekkyyden perusteella.
Olenkin yllättynyt siitä, miten yleinen moraali taas tuntuu olevan päin vastainen: helposti tuomitaan pinnallisten seikkojen tai terveen itsekkyyden perusteella mutta sitten kun joku tekee jonkun todella suuren luokan pahan teon tyyliin tökkäilee insuliinia vieraisiin ihmisiin niin sissus mikä pahan maailman nurkkaan potkima marttyyri hänestä tuleekaan. Muotiblogin pitäminen on monen mielestä todella narsistista ja itsekästä, mutta toisten ihmisten tappaminen on ihan ymmärrettävää, kun vähän ahdisti. Tai esmes perheväkivalta on ihan ymmärrettävää, onhan miesrukka kokenut kovia ja typerä vaimo ei ymmärrä.
Miten voin sallia itselleni terveen itsekkyyden, kun ihmisiä piiskataan yhä suurempaan kiltteyteen?
Kun yrittää olla hyvä eikä aina onnistu on itsekäs. Kun edistää omaa hyvinvointiaan (ilman että se on keltään pois) on itsekäs. Jos ei miellytä, on itsekäs. Sen sijaan muiden tökkääminen insuliinilla on ihan ok, täytyyhän noita itsekkäitä ihmisiä vähän näpäyttää. Epäterve itsekkyys ja uhmäikäisen käytös (jos joku asia ei miellytä niin ei muuta kuin ranttaliksi) tuntuu hirveän monen mielestä olevan ok. Itse luen muotiblogia ja suunnittelen menoa kissanäyttelyyn. En halua jutella isäni kanssa, kun hän on humalassa. Monen mielestä taas minä olen sellainen inha pinnallinen ja itsekäs ihminen, jonka saatua kuula kalloon maailma olisi varmasti parempi paikka.
Tulipa sekavaa tekstiä. Kuitenkin pari viime viikkoa ovat tuntuneet todella pahalta elää...
Monestihan nähdään, että rikolliset ovat nurkkaan ajettuja ihmisiä. Esimerkiksi koulusurmien, insuliinisurmaajan ja sen ostoskeskussurmaajan (Ibrahim tai mikä lie) kohdalla puhuttiin siitä, miten julma lähipiiri on ajanut heidät huonoon jamaan ja miten lähipiirin olisi pitänyt olla kiltimpi ja ymmärtäväisempi. Samoin syrjäytyneiden (kuten juuri alkkisten) sanotaan olevan itsekkäiden ihmisten hylkäämiä julman maailman uhreja, joita täytyy auttaa ja ymmärtää.
Mielestäni on kuitenkin hankala elää siten, että miellyttää aina ja kaikkia. Niinhän se on, että kun yhdelle kumartaa niin toiselle pyllistää. Ja vaikka yrittäisikin olla tasapuolisesti hyvä, ei siltikään aina voi miellyttää. Kai sitä jokainen on ainakin jossain mielessä syyllinen ja toisaalta taas uhri. Itse käsitän terveen itsekkyyden siten, että edistää omaa hyvinvoinitaan ilman että se on keltään pois. Epäterve itsekkyys taas on sitä, että edistää omaa asiaansa muiden kustannuksella.
Mielestäni ihmisiä syytetään itsekkäiksi liiankin helposti. Kikattavat pissikset muotivaatteineen ovat kuulemma syy koululaisten pahoinvointiin. Itse taas lähinnä huvitun nähdessäni noita koheltavia pissiksiä, mitäs pahaa heissä on. Saattavat he ärsyttäviä toki olla, mutta voiko heitä sentään syyllistää maailman pahuudesta? Tai eläinsuojelijoita syytetään itsekkäiksi ajaessaan elukoiden etua vaikka ihmisiäkin olisi autettavana. Tai vanhustenhoitajia syytetään itsekkäiksi kun eivät resurssipulassaan ehdi joka paikkaan. Tai päiväkodin henkilökuntaa syytetään välinpitämättömiksi lapsenvihaajiksi jos yksi lapsi on päässyt maistamaan käsidesiä. Ja naapurin Jarmo on itsekäs oman navan tuijottelija materialisti, kun sillä on uusi hieno auto. Tai poliisi on holtiton ja lääkäritkään eivät välitä ihmisistä. Tuttuja tarinoita.
Itse pyrin olemaan kaikille ystävällinen ja pahallakin päällä ainakin neutraali. Pyrin myös olemaan tuomitsematta ihmisiä pinnallisten seikkojen perusteella. Kadulla vastaan kävelevä helkkarin vihaisen näkönen kurppanaama saattaa olla vaikka maailman mukavin ihminen, jos vaan lähemmin tutustuu. Tai se kikattava muotipelle saattaa olla paljon muutakin kuin kikattava muotipelle. Tai se eläinsuojelija saattaa olla aivan yhtä ihmisrakas kuin kuka tahansa muukin. Tai apua tarvitsevan vanhuksen sängyn ohi äkeissään pyyhältävä hoitaja saattaa olla menossa toisen potilaan luokse. Vaikka parhaansa tekisi, niin silti ei voi aina miellyttää. Pyrin ymmärtämään ihmisiä, vaikka joku ei minua miellyttäisikään, ei hän välttämättä mikään karsea tyyppi ole. Sen sijaan tuomitsen epäterveen itsekkyyden perusteella.
Olenkin yllättynyt siitä, miten yleinen moraali taas tuntuu olevan päin vastainen: helposti tuomitaan pinnallisten seikkojen tai terveen itsekkyyden perusteella mutta sitten kun joku tekee jonkun todella suuren luokan pahan teon tyyliin tökkäilee insuliinia vieraisiin ihmisiin niin sissus mikä pahan maailman nurkkaan potkima marttyyri hänestä tuleekaan. Muotiblogin pitäminen on monen mielestä todella narsistista ja itsekästä, mutta toisten ihmisten tappaminen on ihan ymmärrettävää, kun vähän ahdisti. Tai esmes perheväkivalta on ihan ymmärrettävää, onhan miesrukka kokenut kovia ja typerä vaimo ei ymmärrä.
Miten voin sallia itselleni terveen itsekkyyden, kun ihmisiä piiskataan yhä suurempaan kiltteyteen?
Kun yrittää olla hyvä eikä aina onnistu on itsekäs. Kun edistää omaa hyvinvointiaan (ilman että se on keltään pois) on itsekäs. Jos ei miellytä, on itsekäs. Sen sijaan muiden tökkääminen insuliinilla on ihan ok, täytyyhän noita itsekkäitä ihmisiä vähän näpäyttää. Epäterve itsekkyys ja uhmäikäisen käytös (jos joku asia ei miellytä niin ei muuta kuin ranttaliksi) tuntuu hirveän monen mielestä olevan ok. Itse luen muotiblogia ja suunnittelen menoa kissanäyttelyyn. En halua jutella isäni kanssa, kun hän on humalassa. Monen mielestä taas minä olen sellainen inha pinnallinen ja itsekäs ihminen, jonka saatua kuula kalloon maailma olisi varmasti parempi paikka.
Tulipa sekavaa tekstiä. Kuitenkin pari viime viikkoa ovat tuntuneet todella pahalta elää...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jaahah ja äsken taas annoin osan opintotuesta isälle viinarahaksi. Sunnittelen sitä kertaa, kun sanon sille, että nyt loppui kuppaaminen!
Mielestäni alkoholismista parantuminen lähtee alkoholistista itsestään. Sellaista ihmistä on hankala pitää pinnalla, joka ei edes yritä uida. Kun koko lapsuuden on katsellut viinanhuuruisia tappeluita ym. kivaa, niin on mielestäni kohtuutonta vaatia, että käyttää sitten vielä aikuisuudenkin alkoholistin asioiden selvittelyssä. Luinkin jostain, että alkoholistisessa perheessä kasvaneilla lapsilla on monesti korostunut vastuuntunto ja he (me) ovat vähän liian kilttejä ja helposti poljettavissa. Alkoholistit vievät monesti muutkin perheenjäsenet mukanaan pohjalle.
Olen päättänyt olla itsenäisempi ja ajatella, ettei isäni alkoholismi ole vastuullani. Vain rotta jättää uppoavan laivan, mutta joskus on parempi olla se rotta ja säästyä tuholta. Nämä ajatukset kuulostavat monen mielestä hyvin itsekkäiltä. Tuntuu, että moni ajattelee juuri lähipiirin itsekkyydessä olevan se syy, miksi syrjäytynyt syrjäytyy, alkoholisti juo ja väkivaltainen perheenpää lyö.
Toisaalta siis yritän harjoitella tervettä itsekkyyttä, mutta toisaalta siitä tulee hirveän huono omatunto. En voi hyvällä omalla tunnolla suunnittella käyttäväni rahani omiin menoihini ja esmes säästäväni ulkomaan matkaan kun kuitenkin samaan aikaan isänikin tarvitsisi rahaa.
Niin kuin arvasinkin, väläytettyäni sellaista vaihtoehtoa etten joku kerta antaisikaan isälleni viinarahaa, vastaus oli tyyliin että ei ketään saa hylätä. Isäni kokee, että hylkään hänet, jos en auta häntä taloudellisesti. Hän ei itse voi kuulemma ottaa vastuuta alkoholismistaan, koska se on sairaus jolle ei voi mitään.
Toisin sanoen, hän saa ryypätä rauhassa, kun ei muuta voikaan, ja mun täytyy sitten rahoittaa sitä touhua maailman tappiin, tai olen itsekäs hylkääjä. Huoh...
Toki perheenjäsenten ja ystävysten täytyy auttaa toisiaan, mutta entäs sitten niissä tapauksissa, jossa toinen jää ehdoin tahdoin makaamaan (kiltimpien ihmisten) tukiverkkoon, eikä yritäkään tehdä asialle mitään. En yhtään tiedä, mitä tehdä.
Älä ihmeessä anna isällesi rahaa, jotta hän voisi ryypätä. On todella sairasta ja itsekästä ottaa omalta lapseltaan rahaa ja uhata vielä väkivallalla. Onhan jokin AA-Liike olemassa minne alkoholistit voivat mennä. Nykyään ihmisiltä puuttuu kyllä tua selkäranka kokonaan. Isäsi on itse aloittanut juomisen, joten sinä et ole vastuussa siitä. Ei sairautta pidä ruokkia antamalla rahaa. Tukea voit häntä vaikka siinä, että hän lopettaa juomisen. niin on moni muukin henkilö lopettanut juomisensa.
Niin, eipä se paapominenkaan auta asiaa, sillähän vaan viestitetään että toi sun käytös on ok, jatka ihmeessä! Isä on ollut kuntoutuksissa ym. mutta ei ole malttanut jatkaa niissä. Äitini paapoi häntä vuosikaudet nyt huomaan itse aikuistuttuani olevani tuossa paapojan asemassa. Pikkuveljeni saavat olla rauhassa, he ovat sen verran jämäköitä jätkiä (joskus kadehdin niitä).
Olin naiivi että kuvittelin pääseväni eroon alkoholistisesta ilmapiiristä, väkivallasta ym. kun muutin pois kotoa. Olen turhautunut ajatukseen, että nyt sitten koko aikuisikäni puhelin soi vähintään kerran päivässä ja sitä ällöttävää känniänkyröintiä saa kuunnella. Isäni sanoi tänään, että jos en olisi antanut hänelle niitä muutamaa kymmentä euroa, olisi hän mukilonut jonkun kadulla ja varastanut rahaa. Hän oikeuttaa väkivaltaisen käytöksen itselleen.
Entäs sitten kun on omia lapsia? Sanonko niille, että ukki on pikkasen väkivaltanen, jos se on tossa oven takana raivon vallassa, niin soittakaa poliisit...Jos lähipiiri jatkuvasti vain yltiöymmärtää, hekin sairastuvat. Äidilläni, vanhemmalla pikkuveljelläni ja itsellä on mielenterveys järkkynyt ja suurena tekijänä on ollut juuri tuo alkoholismi väkivalta. Jos ajatellaan, ettei alkoholisti itse mahda mitään käytökselleen, niin miksi lähipiirinkään pitäisi mahtaa? Tuntuu, että alkoholisti on kuin hiekkalaatikolla taapertava uhmaikäinen lapsi joka voi ulkoistaa vastuunsa fiksummille ja kärsivällisemmille aikuisille ja sille päälle sattuessaan voi kiukutella miten lystää. Aikuisten täytyy sitten piilottaa omat tunteensa ja jatkuvasti ymmärtää tuota avutonta pikkuista, joka ei mahda käytökselleen mitään.
Kauhukuvissani istun vielä 30 vuoden päästä vanhanapiikana kuuntelemassa isäni känniselostuksia ja antamassa hänelle rahaa, kun en ole antanut itselleni lupaa keskittyä omaan elämääni. Isäni mielestä hyvä ystävä on sellainen, että häneltä saa apua tarvittaessa 24/7. Niinhän se toisaalta on, mutta mielestäni se on vain empatiantunteen väärinkäyttöä valtuuttaa muut pitämään itseään pinnalla ilman että itse yrittääkään tehdä mitään. Tiedän kyllä, että isäni välittää myös minun murheistani. Mutta omaan väkivaltaiseen käytökseen tai alkoholismista johtuneisiin murheisiin hän suhtautuu hirveän vähättelevästi, "eihän tuo nyt mitään."
Onhan isällä selviäkin kausia, voi olla vaikka viikkoja. Silloin hän on ihan mukava. Mutta olen vähän sitä mieltä, etten halua sietää hänen kännikäytöstään. Mutta siitä juuri tuleekin niin itsekäs ja paha olo. Kun olen siis päättänyt, etten jatkuvasti voi miellyttää.
Hitto näitä mun romaaneja. Pakko vain jonnekin päästä kirjoittamaan, kun ei kellekään muullekaan voi...Haluaisin vielä tähdentää, että isäni oli viinaan ja väkivaltaan tapuvainen jo ennen syntymääni. Mikäköhän siinä on, että juuri tällaisilla tapauksilla on vientiä? Naisilla on varmaan jonkun näköinen hoivavietti tällaisia reppanoita kohtaan. :)
Terve! Isäsi on kyllä mennyt liian pitkälle saadakseen jatkaa juomistaan. Kieltäytyminen joka kerta on tietysti vaikeaa, mutta nyt on kuiteskin kyse sinun rahoistasi. Olen todella hämmästynyt, mitä kaikkea tässä ympäröivässä maailmassa tapahtuu. Kuiteskin toivon, että vetäisit tietyt rajat isällesi. Kenenkään ei tule eikä pidä sietää minkäänlaista uhkailua. Ja jos isäsi uhkailee niin jalkasi pitäisi automaattisesti kävellä ovesta ulos. Jos olet isäsi vallassa ja teet aina mitä hän käskee tulet varmasti loppupelissä hyvin katkeraksi. Hyviä jatkoja
Vedä johtopäätökset ja jätä isukki ryypiskelemään. Ei se ilman rahaa voi ryypätä. Sinun rahasi menee
siis tosi väärään osoitteeseen.
Jos ottaa maailman huolet kantaakseen, niin siinä käy huonosti. Menehän vaikka bailaamaan ja voit
tavata kivan jätkän ( toivottavasti ei alkoholistia). Yksi ratkaisu pulmiisi on tietysti kirkollinen toiminta.
Menet vaikka nuorisokuoroon. Sieltä löytyy kunnon kaverikin.
Kiitos vastauksista. Kun isä sitten joskus jopa käyttää rahansa johonkin oikeasti järkevään ja on juomatta viikkoja, olen iloinen hänen puolestaan. On hän toki muutakin, kuin alkoholisti.
Mutta mitä alkoholismiin tulee, niin mielestäni olen kärsinyt siitä aivan liiaksi. Isäni ei koe olevansa itsekäs ollessaan väkivaltainen tai ryypätessään, nämähän ovat hänen mukaansa asioita, joille hän itse ei voi mitään. Hänen alkoholisminsa ammentaa kuulemma hänen omasta väkivaltaisesta lapsuudestaan. Hän on itse juossut omaa väkivaltaista isäänsä (eli mun ukkia) karkuun ja se on ihan inhimillistä. Mutta jostain syystä se, etten itse suostu kärsimään isäni alkoholismista/väkivaltaisesta käytöksestä, tekee musta itsekkään hylkääjän. Kai hän ei tajua muistutavansa omaa isäänsä. Toisaalta hän mielellään etsii syitä omaan saamattomuuteen ja käytökseensä ympäristöstä. Paha 90-luvun lama vei kuulemma yrityksen ja vaikeutti elämää. Äitini kertoi, että isän yritys oli tuhoon tuomittu jo kauan ennen lamaakin juuri ryyppäämisen takia. Ja toisaalta isän veljistä kasvoi ihan kunnollisia ihmisiä vaikka kasvoivat samoissa olosuhteissa.
Yritän elää omaa elämääni, mutta (liiankin) kiltiksi kasvatettuna ihmisenä mun on hankala erottaa terve itsekkyys sairaasta itsekkyydestä. Kai se vaan täytyy opetella sanomaan siihen puhelimeen, että soittaisi sitten kun on selvinpäin ja pysyisi jämäkkänä vaikka miten uhkailtaisiin...Ilman itsesyytöksiä:)