Lähihoitajan koulutusohjelmista

JompiKumpi

Hei!

Kevään yhteishaut ovat meneillään ja olenkin hakemassa lähihoitajaksi yo-pohjaiselle linjalle. Ongelmani on se, etten osaa päättää, että mihin erikoistumisvaihtoehtoon suuntautuisin. Suuntautumisia on kaiken kaikkiaan yhdeksän ja olenkin valinnut niistä jo kaksi mielenkiintoisinta, mutta niistä kahdesta onkin sitten vaikea valita, vaikka voinhan laittaa toisen ykkös- ja toisen kakkosvaihtoehdoksi.

Eniten olen kiinnostunut kuntoutuksen ja lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelmista.
Kertokaapa te lähihoitajaopiskelijat tai jo valmistuneet lähihoitajat teidän koulutusohjelmistanne, johon olette suuntautuneet? Kaikki vastaukset ovat tervetulleita :)

4

450

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toooot

      pitää/saa valita koulutusohjelman vasta perusopintojen aikana. Ei sitä tarvi/voi valita vielä hakemisvaiheessa. Joten ehtii miettimään vielä opintijen alussa. Ja kannaattakin, koska perusopintojen työssäoppimisjaksot voivat kääntää mielipidettä vielä suuntaan tai toiseen.
      Ja ota selvää, mitä koulutusohjelmia tarjotaan niissä kouluissa, joihin haet. Kaikissa kouluissa ei ole kaikkia koulutusohjelmia eikä samoja edes tarjota joka vuosi.

      Lasten ja nuorten hoito ja kasvatus. Meillä on ollut 5. jaksoa, joista kaksi jaksoa kokonaan työssäoppimista. Muuten suurinpiirtein näin yksi jakso varhaiskasvatus painotteinen, yksi jakso nuorisopainotteinen ja vika jakso lasten ja nuorten erityiskysymyksiä (mielenterv.ongelmat, erityiskasvatus ja sairaanhoio)

      Ensi syksynähän tutkinnon rakenne muuttuu ja koulutusohjelma on entisen 40 ov sijasta 30 ov ja sen lisäksi pitää valita 10 ov tutkinnon osa. Opot neuvoo.

    • .....

      hain lähihoitajan koulutusohjelmaan (tosin peruskoulun todistuksella) ja ei siinä vielä tarvinnut mitään suuntautumisia ilmoitella. Eli käsitin, että se tehdään sitten myöhemmin koulussa.

    • vaanhus

      Muikkamui =)


      Molemmat on mielenkiintoisia vaihtoehtoja, mutta harjottelujen kuluessa varmasti alkaa löytymään se "oma juttu". Että älä suotta vielä lyö lopullisesti lukkoon mitään, eikä sun toisaalta tarttekkaa. Ilmeisimmin teette ne valinnat ensimmäisen vuoden loppupuolella, molemmat suuntaumis vaihtoehdot ovat suosittuja.
      Ite en sen enempää tiedä sisällöistä koska suuntauduin vanhuksiin...

      • taina9

        Olisin kiinnostunut kuntoutuksen suuntautumisesta, kertokaapa minkälaisia työpaikkoja siltä alalta löytyy ja missä kannattaisi jatkaa jos haluaisi hierojaksi.. pääkaupunkiseudulla...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      191
      1330
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      51
      730
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      252
      622
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      597
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      574
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      570
    Aihe