Mannevastainen huoltis?

y2k

13

432

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • varmaan ainoa

      itse saa valinta toimintatapansa. Eihän se ole vastaisuutta, jos haluaa palvella vain henkilökohtaisesti yhtä kerrallaan. Ei voi sanoa syrjinnäksi. Ja mistähän se johtuu, että on valittu ko. politiikka.

      Sitä paitsi, kyseessä ei taida olla ainoa huoltoasema Turussa. Asiakas voi valita myös.

      Siksi toisekseen, saahan romanikin rajoittaa toisten asumisoikeuksia - romani saa valita naapurinsa.

    • 1245789

      Espoossa olla aika vastaava tapaus, siellä vain rajoitettiin nuorison asiointioikeutta kaupassa.

      • ne nuoret aiheuttanut häiriöö ja eikä ostaneet mitään


    • -White Power-

      Kyseessähän on selvästi valtaväestöä syrjivä asiakaspalvelukonsepti. Mannet saavat henkilökohtaista palvelua, mutta valkolaiset joutuvat tyytymään ryhmäsessioon. Ihme kitisijöitä noi mustilaiset sun muut kukkahattuhyysäritädit.

      • Ternoraklo

        Kaaleet on itse aiheuttaneet tämän"yksilöllisen palvelun"Aikanaan mustalaisten kanssa jouduin ottamaan paljon yhteen kun olin liikkeissä työssä.Tunnen henk.koht.ympäri suomea suomen mustalaisia ja on heissä jokunen fiksukin joukossa mutta vähemmän niitä on valitettavasti!Osaan romanikieltä ja tunnen heidän tapansa.Tässä on vuosien mittaan käynyt niin onnellisesti heille kun on tulleet somalit ja romanian mustalaiset kuvioihin mukaan...Suomen mustalaisia on alettu pitämään parempina ihmisinä kuin romanialaiset ja somput.Tätä he ovat käyttäneet hyväkseen!Suomen Kaaleet,teillä on VIELÄ asiat hyvin ja lovvot ei o nikki.Älkää pilatko tulevaisuuttanne sillä kohta voitte joutua taas kiertämään ja kerjäämään!Voisin hyvin kutsua TEITÄ tinaloiksi kun sooraatte röyhkeästi!


    • cpvammainenn

      neste länsikeskus

    • paljon varkaita

      Meidän lähikaupassakin aikananaan kauppias päästi vain yhden romaanin kerrallaan sisälle, että pysty vahtimaan, sen verran kovia ovat varastamaan.

      • aamuvirrkku

        Aivan totta, nämä kauppiaat ovat aikamoisia varkaita


    • Ei kiitos samettia

      En tiedä, mikä huoltis on, mutta onhan näitä tapauksia enemmänkin. Tiedän joitakin kauppoja Liedossa, joihin pääsee vaan yksi samettihame kerrallaan. Lappua ei ole ilmeisesti ovessa ollut, mutta näin on käytäntö. Kun on kerran päästänyt kauppaan lauman noita samettihameita, joista yksi tekee minimaalisia ostoksia ja muut samettihameet kauhovat kamaa hameittensa kätköihin, ei enää huvita kauppiaan kokea samaa hävikkiä. Kangaskaupoista on lähtenyt jopa kangaspakkoja hameiden kätköissä..

      • 1245789

        miksi sinne huoltoasemalle pitää koko suvun voimin mennä. Jos vaikka meidän perhe lähtis autoajelulle ja päätettäis siinä käydä sitten huoltsikalla jotain autoon tarvittavaa tuotetta hakemassa, kun sopiva huoltis kohdalle sattuu, niin ei sinne myymälään kaikki mee, riittää kun auton asiat parhaiten tietävä käy ostoksilla. Kahvio onkin sitten eri juttu, vaikka ei me kyllä useinkaan sitä pohjaanpalanutta kahvia viittitä käydä juomassa.

        Että mitähän varten sinne kaikkien pitää mennä sinne myymälään?


      • Dorkia kyseleepi...
        1245789 kirjoitti:

        miksi sinne huoltoasemalle pitää koko suvun voimin mennä. Jos vaikka meidän perhe lähtis autoajelulle ja päätettäis siinä käydä sitten huoltsikalla jotain autoon tarvittavaa tuotetta hakemassa, kun sopiva huoltis kohdalle sattuu, niin ei sinne myymälään kaikki mee, riittää kun auton asiat parhaiten tietävä käy ostoksilla. Kahvio onkin sitten eri juttu, vaikka ei me kyllä useinkaan sitä pohjaanpalanutta kahvia viittitä käydä juomassa.

        Että mitähän varten sinne kaikkien pitää mennä sinne myymälään?

        NO,etkö nyt tosiaan tajua miksi?SOORAAMAAN tietysti!Ja teidän perhe ei ole näköjään yhteishenkinen?Erotkaa!


      • ai jaa, jaa, jaa
        Dorkia kyseleepi... kirjoitti:

        NO,etkö nyt tosiaan tajua miksi?SOORAAMAAN tietysti!Ja teidän perhe ei ole näköjään yhteishenkinen?Erotkaa!

        eikä meidän perheessä ymmärretä tota turuun murrettakaan kun ei oo hajuukaan mitä on SOORAAMINEN!

        Kyll meidän isäntä osaa itte autotarvikkeet ostaa, ei se kaipaa muitten apuu ja neuvontaa, paitti ehkä joskus sitä henkilökohtaista myyntityötä huoltsikan henkilökunnalta.


    • pikko m,ukkinde

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      18274
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      56
      5162
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      4797
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      27
      4710
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      36
      4530
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      74
      4427
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      3993
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      3645
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      40
      2924
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2629
    Aihe