Ongelma!

Rakastan taidetta ja maalaamista yli kaiken, olen harrastanut sitä omatoimisesti niin kauan kuin muistan. Peruskoulusta valinnainen kuvataide oli 10. Ripustan omia töitä huoneeni seinille mieluummin kuin menisin ostamaan kaupasta julisteita. Nyt olen ammattikoulussa enkä varsinaista opetusta aineeseen kauheasti saa, mutta harrastan tätä kuitenkin ahkerasti vapaa-ajalla.

Yhdeksänneltä luokalta asti on kuitenkin jäänyt varsin ikävä ongelma että tämä onkin liian vaikeaa. Kun koulussa saan taulukankaan eteeni niin iskee jonkinlainen ahdistus/paniikki. Ensinäkään ei tule koskaan mieleen mitä siihen maalaisi. Viime aikoina en ole pystynyt keksimään juuri mitään omasta päästäni, lähinnä maalailen vain musiikkialbumien kansia tai jotain mikä ei ole lainkaan itse keksimää. Olenko liian ahdasmielinen? Ennen ei ollut tällaista ongelmaa. Jos ei tule mitään ideaa niin saatan lähteä ulos metsään ottamaan kuvan jostain maisemasta/paikasta ja maalata siitä kotona taulun. Lisäksi on melkein mahdotonta työskennellä isossa porukassa, eli on melkein pakko vetäytyä maalaamaan johonkin nurkkaan/omiin oloihin muilta näkymättömiin. Pelkään aloittaa isoja töitä (hiili, öljyväri tai vesiväri tai mitä tahansa) koska jotenkin luulen että siitä tulee huono tai pilaan sen. Työn aloittamiseen menee aina yksi tai useampi kuvistunti hukkaan suunnitteluun ja saan aina työn valmiiksi paljon myöhemmin kuin muut, mutta lähes aina niistä on tullut saatua täysi arvosana. Ihmiset ovat kutsuneet perfektionistiksi tai että vaadin itseltäni aivan liikaa.

Olisiko kenelläkään neuvoja miten parantaa omaa luovaa abstraktia ajattelua, eikä piirtää vain mallista?
3218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Heitä ennakkoasenteesi vähäksi aikaa naulakkoon ja unohda se sinne.

Tyhjennä mielesi kaikesta ja anna hiljaisuuden vallata "näkymä" suljettujen silmiesi takana. Hengitä rauhallisesti ja syvään muutamia kertoja. Katso suljetuilla silmilläsi hetki pimeään tyhjyyteen ja päästä sitten ajatus jälleen vapaaksi. Paina mieleesi ensimmäinen kuva, ajatus tai mielenmaisema joka ilmestyy tajuntaasi. Hahmottele tämä näkemäsi kuvajainen paperille ettei se katoa. Näin sinulla on oman mielesi tuote, kuva jonka halutessasi voit jalostaa maalaukseksi tai vaikkapa hiilipiirrokseksi.

Myös musiikki voi auttaa tuottamaan kuvia mieleesi, itse olen käyttänyt mp3-soitinta ja kuulokkeita hyvällä menestyksellä edellä mainitun "meditoinnin" kanssa.

Äänestä

on "valkoisen paperin kammo" eikä oikein tiedä mistä kirjoittaa.

Mahdollisesti sinulla "maalaamattoman taulun kammo"?

Auttaisiko jos piirrät paperille ennen maaöaustyön alkua. Tai vastaavasti käytät luonnoskansiota, piirrät siihen ideoita ja maalaat siitä?

Äänestä

Parempi olisi etsiä kirjastosta tai kirjakaupasta luovan taiteen oppaita! En suosittele mielen tyhjenystekniikoita, ne muuttavat liikaa persoonaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dimmu17 kirjoitti:

Rakastan taidetta ja maalaamista yli kaiken, olen harrastanut sitä omatoimisesti niin kauan kuin muistan. Peruskoulusta valinnainen kuvataide oli 10. Ripustan omia töitä huoneeni seinille mieluummin kuin menisin ostamaan kaupasta julisteita. Nyt olen ammattikoulussa enkä varsinaista opetusta aineeseen kauheasti saa, mutta harrastan tätä kuitenkin ahkerasti vapaa-ajalla.

Yhdeksänneltä luokalta asti on kuitenkin jäänyt varsin ikävä ongelma että tämä onkin liian vaikeaa. Kun koulussa saan taulukankaan eteeni niin iskee jonkinlainen ahdistus/paniikki. Ensinäkään ei tule koskaan mieleen mitä siihen maalaisi. Viime aikoina en ole pystynyt keksimään juuri mitään omasta päästäni, lähinnä maalailen vain musiikkialbumien kansia tai jotain mikä ei ole lainkaan itse keksimää. Olenko liian ahdasmielinen? Ennen ei ollut tällaista ongelmaa. Jos ei tule mitään ideaa niin saatan lähteä ulos metsään ottamaan kuvan jostain maisemasta/paikasta ja maalata siitä kotona taulun. Lisäksi on melkein mahdotonta työskennellä isossa porukassa, eli on melkein pakko vetäytyä maalaamaan johonkin nurkkaan/omiin oloihin muilta näkymättömiin. Pelkään aloittaa isoja töitä (hiili, öljyväri tai vesiväri tai mitä tahansa) koska jotenkin luulen että siitä tulee huono tai pilaan sen. Työn aloittamiseen menee aina yksi tai useampi kuvistunti hukkaan suunnitteluun ja saan aina työn valmiiksi paljon myöhemmin kuin muut, mutta lähes aina niistä on tullut saatua täysi arvosana. Ihmiset ovat kutsuneet perfektionistiksi tai että vaadin itseltäni aivan liikaa.

Olisiko kenelläkään neuvoja miten parantaa omaa luovaa abstraktia ajattelua, eikä piirtää vain mallista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu