Yllätys työpaikan saunassa
Olen 57-vuotias metallimies Pohjanmaalta. Pyysin mestarilta luvan, että saan jäädä töiden jälkeen pesemään autoani hallimme nurkassa olevaan koneenosien pesupaikkaan. Pesin autoni sekä päältä että putsasin myös sisältä. Hommassa tuli tietenkin hiki kun haalarit päällä touhuaa. Työn tultua valmiiksi menin pukuhuoneeseen ja huomasin, että sauna oli vielä lämmin. Riisuin vaatteeni ja lähdin kävelemään saunaa kohti. Samalla hetkellä pukuhuoneen ovi aukesi ja sisään tuli siivousfirman noin 20-25 tyttö. Peitin kädelläni pienen kullini ja jatkoin matkaa saunaa kohti. Tyttö pyysi anteeksi häiriötä ja sanoi, että oli tullut vaihtamaan hallin lattiaa puhdistavaan harjakoneeseen uutta suodatinta. Vastasin ihan kurillani, että kun olet saanut hommasi tehtyä niin tule saunaan.
Istuin lauteilla ja heittelin löylyä. Löylyt olivatkin hyvät ja viivyin lauteilla aika kauan. Yhtäkkiä kuulin kun pukuhuoneen ovi aukesi ja ihmettelin että kuka siellä nyt on. Hämmästykseni oli suuri kun saunan ovi aukesi ja sissän astui siivoojatyttö. Hänellä oli vaaleat hiukset, pienet kiinteät rinnat ja hento karvoitus alapäässään. Katselin tyttöä ihastuneena ja sanoin, että en olisi ikinä uskonut että saan hänestä saunaseuraa. Tyttö naurahti ja sanoi, että hän menee illalla vielä ulos kavereidensa kanssa ja sauna tekee ihan hyvää. Istuimme lauteilla ja katselin kaunista nuoren tytön vartaloa joka alkoi kiiltää kosteudesta. Heitin pari kertaa lisää löylyä ja tyttö nosti kätensä kohti saunan kattoa ja venytteli itseään. Rinnat olivat ihanan kiinteät ja pienet nännit nöpöttivät yläviistoon.
Juttelimme ihan asiallisesti kaikenlaista kuitenkin ilmassa oli sähköisyyttä ja kullini alkoi tehdä heräämistään. Peitin orastavan seisokkini toisella jalallani. Tyttö huomasi temppuni ja sanoi että älä suotta peittele sehän on luonnollista. Samalla huomasin ,että hän nojasi saunan seinään ja nosti jalkansa lauteille. Katsoin kaunista näkyä ja seisokkini senkuin voimistui. En uskaltanut ehdottaa mitään itseäni yli 30-vuotta nuoremmalle tytölle vaan sanoin meneväni suihkuun ja kiitin löylyseurasta. Lähdin lauteilta puolikova kulli jalkovälissäni ja menin suihkuun. Olin saippuoinut itseni ja pesin hiuksiani kun tunsin hennon kosketuksen kullissani. Tyttö oli huomaamattani tullut saunasta ja seisoi edessäni ja piti kulliani kädessään. Hän katsoi minua silmiin ja kysyi, että saako ottaa sen suuhunsa. Minulla on ihan tavallinen noin 15cm pitkä ja aika ohut kulli. Olin hämmentynyt mutta en tietenkään kieltäytynyt koska oli jo kulunut monta vuotta siitä minua edellisen kerran oli ”imutettu”. Vaimoni ei ikinä ota suuhun. Suljin suihkun ja menin suihkuhuoneen jakkaralle istumaan. Tyttö polvistui eteeni ja alkoi hellän taitavan imemisen. Hän todella osasi tehdä sen hyvin ja kysyinkin, että missä hän oppinut. Tyttö vastasi, että hän tykkää ottaa suuhun ja sanoi että minun pienehkö kullini on ihana suussa. Hyväilin hänen niskaansa, rintojaan ja tunsin etten enää kauaa kestä. Tyttö huomasi paineeni lisääntyvän ja imi kullini syvälle suuhunsa. Hän puristi pallejani ja silloin minulta lähti. Hän nieli kaiken ja lypsi veltostuvaa kaluani kunnes joka tippa oli tullut. Kysyin, että vaihdetaanko osia. Tyttö vastasi että hän säästää itseään iltaa varten. Ymmärsin asian, vaihdoimme hellän poskisuudelman ja menimme suihkuun.
Katselin kaunista nuorta naista suikussa ja olin kateellinen sille joka hänet sai illalla. Menin pukukopilleni, kuivasin itseni, puin päälleni ja olin lähdössä ulos kun tyttö tuli alastomana eteeni ja sanoi että oli kivaa tuottaa nautinto asialliselle vanhemmalle miehelle joka ei ehdotellut mitään pervoja. Toivotin hänelle hauskaa iltaa ja lähdin kotiin. Illalla rakastelin vaimoni kanssa ja kuvittelin että allani oli tuo vaalea tyttönen.
Tämä on tositarina.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jee jee, mahtavan hyvä tarina! Äijä on aika onnenpekka, sattuisipa mullekin noin.... Hieman harvinainen tyttö kyllä tapauksessa;). Mut vitun hyvä juttu!