Kiukaan alusta

Hirsisaunaani pitäisi tehdä kiukaalle alusta. Seinäkorkeus saunassa on vain noin 210 cm. Senpä vuoksi haluaisin kiukaan sijoittuvan hieman lattiapinnan alapuolelle. Ajattelin tehdä kiuasnurkkaan betonista anturan, jonka yläpinta olisi vaikka noin 10 senttiä lattiapinnan alapuolella. Lankkulattia tulee olemaan alta tuulettuva, joten sinne jää tyhjää tilaa noin 25 cm.

Miten toteutan lattian ja kiukaan alustan korkeuseron tuoman rako-ongelman? Kiukaan alustasta tulee väkisinkin kaukalo, johon pesuvesiä voi mennä. Haittaako, jos kiukaan alustan ja lattian välistä vettä menee saunan alle? Pitäisikö se estää. Sauna on nurkkakivillä kivikasan päällä. Kivikasa on syntynyt pellosta poistetuista murikoista ja jatkuu ties kuinka syvälle maan sisään.
4856
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei mitään haittaa , kunhan sliippaat tuon alustan ettei vesi jää 2 makamaan " . Hanki oikea kiuas.

Äänestä

Savusauna? Tavallisen jatkuvalämmitteinen ei tarvitse erillisiä anturoita. Anturan pohja kannattaa routaeristää.

Mikäs temppu se on tehdä petiin kallistukset ja ohjata vedet hallitusti kourua tai vastaavaa käyttäen saunasta pois? Kinttu voi livetä alempana olevalle pedille ja se ei ole oikein toivottavaa kiukaan ollessa kuuma. Miksi sitä ei voi tehdä samaan tasoon muun lattiatason kanssa? 215 on aika normaali saunan sisätilan korkeus.

Kerran olen tehnyt savusaunan kiukaalle syvennyksen mutta kiuas lämmitettiinkin ulkopuolelta. Syvennys muodosti kaukalon jonka pohjan liippasin kaltevaksi kohti poistoputkea. Ei vesi jää pohjalle. Märkä pohja pitää kiuasrakenteet märkinä ja lämmitys voi aiheuttaa vaurioita.

Toinen vaihtoehto on iki. Ainoa harkitsemisen arvoinen kiuas vanhaan hirsisaunaan.

Äänestä

Muista ottaa huomioon se, että kiuastyypistä riippuen lattia saattaa lämmitä jopa 200-asteiseksi. Joten lankut kannattaa poistaa riittävän etäälle kiukaasta.

Eikä sinne mitään betonianturoita tarvitse valaa. Ja tulikin palaa kiukaassa iloisemmin, kun ilmaa saa vapaasti lattian alta.

Äänestä
  • Ei ole savusauna, mutta ajattelin tehdä alustan valamalla, koska kivinen saunan alusta on epätasainen. Siihen ei oiken saa routaeristystäkään. (lue ensimmäinen viesti)

    Joku matala kiuas tosiaan saattaisi olla ratkaisu, että voisi lankkulattian päälle sen asentaa, eikä tarvitsisi lattiapinnan tasoa alemmas tulla. Jos tekisi itse kiukaan, vähän ikin tyyliin. Saisi tunnelmallisen. Kiiltoa ei vanhoista hirsistä kyhätyssä saunassa tarvitse.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


etätä kirjoitti:

Hirsisaunaani pitäisi tehdä kiukaalle alusta. Seinäkorkeus saunassa on vain noin 210 cm. Senpä vuoksi haluaisin kiukaan sijoittuvan hieman lattiapinnan alapuolelle. Ajattelin tehdä kiuasnurkkaan betonista anturan, jonka yläpinta olisi vaikka noin 10 senttiä lattiapinnan alapuolella. Lankkulattia tulee olemaan alta tuulettuva, joten sinne jää tyhjää tilaa noin 25 cm.

Miten toteutan lattian ja kiukaan alustan korkeuseron tuoman rako-ongelman? Kiukaan alustasta tulee väkisinkin kaukalo, johon pesuvesiä voi mennä. Haittaako, jos kiukaan alustan ja lattian välistä vettä menee saunan alle? Pitäisikö se estää. Sauna on nurkkakivillä kivikasan päällä. Kivikasa on syntynyt pellosta poistetuista murikoista ja jatkuu ties kuinka syvälle maan sisään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu