tästä olen kuullut kehuja. onkos jollain kokemusta kyseisestä paikasta. sanotaan, että pitäisi olla tallinnan aidoimpia venäläisiä ravintoloita.
troika ravintola
5
655
Vastaukset
- kkvv
Just viikolla oltiin Tallinnassa ja käytiin Troikassa syömässä.Ruoka oli hyvää,söimme troikan pihvin joka tuodaan tirisevänä parilalla eteen ja jälkiruoaksi rahkatäytteiset blinit.Jos haluaa venäläistä meininkiä niin raakaa vodkaa kyllä tarjoillaan pöytiin suolakurkkujen kera..kannattaa muuten varata pöytä varsinkin jos viikonloppuna on menossa,on sen verran suosittu ravintola.
- PeresTROIKKA
Lukuisia kertoja kävin, en enää.. Yksi pettymysten sarja alkaen ruuan tasosta päätyen tarjoilijoiden koppavuuteen. Tiedä sitten mikä oli heidän päivänsä pilannut, mutta ei sitä meille olisi tarvinnut kostaa. Ilta pilalle, eikä ikinä enää tuohon ravintolaan.
- PeresTROIKKA
Ei tuohon kyllä mitenkään liittynyt lapset (viittaus tuohon linkkiin), vaan 4 aikuisen hengen seurue. Enää en mene, etsiskelen aivan muita kokemuksia kuin venäläistä "palvelua" - useasti kävin mutta viime kerta oli todella surkea kokemus.
- Onpa
Joo, saman suuntaisia on kokemuksia meikällä myös. Tarjoilijat tosiaan koppavia ja osa ns.ovimiehistä suorastaan vmäisiä. Jätän nykyään paikan väliin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k463633On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole362349Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi812287Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä592195Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.261614Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma641542- 761447
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?55993Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?69977Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi40869