Tilannetta sen verran, että koira on ollut suunnitelmissa jo pidempään. Olemme muuttamassa ehkä vuoden sisällä isompaan asuntoon (tod. näk. rivariin) ja alkuperäinen ajatus oli ottaa koira sitten sinne, kunhan ensin me olisimme kotiutuneet. Tällä hetkellä asumme kaksiossa ja meillä on 2-vuotias lapsi (vuoden päästä suunnitelmissa myös toinen lapsonen).
Nyt kävikin niin, että miehen tuttava joutuu äkillisesti luopumaan koiristaan ja oli ehdottanut, että me ottaisimme näistä yhden. En tarkalleen tiedä, minkä rotuinen koira on kyseessä, joku sekoitus, jossa huskya tai malamuttia (tai mikä ihme olikaan), 1,5 -vuotias narttu ja ei kuulemma hauku. Husky on ollut minun ja miehen koiralistalla korkealla, mutta epäilyttää vähän ko. rodun vaatima liikunta. Toki kyse on ollut aina siitä, että koiran kanssa sitten liikutaan urakalla, minä mm. lenkkeilen paljon, joten lenkkiseurakin olisi kiva. Mutta riittääkö se sitten?
Mitä tässä nyt kannattaisi tehdä? Tilanne tuli todella yllättäen (eilen) ja viikonloppu aikaa miettiä asiaa. Minulla ei ole koskaan ollut koiraa, mutta siskollani on kaksi ja hänellä oli ne jo, kun asuimme vanhempien luona. Eli kaiketi jotain tiedän koirista. Miehellä puolestaan on ollut koira lapsena ja nuorena ja lapsemme on tottunut koiriin sisareni luona sekä olemme vierailleet muidenkin koirien luona (asumme myös hyvin koiraystävällisellä alueella, tunnemme naapurin koirat ja käymme usein koirapuistossa katsomassa, kuinka koirat juoksevat) eli osaa 2-vuotiaaksi hyvin kohdella koiria.
Halu ottaa koira on aivan valtava, lisäksi koiran nimikin oli ennemäisesti yksi niistä harvoista nimistä, jonka lapsemme olisi saanut, jos olisi ollut tyttö. Ikävää on kuitenkin olla aikuinen ja miettiä näitä järkiasioita. Voiko tuollaista isohkoa (oletan, että se on isohko, en ole vielä kuvaa nähnyt) koiraa mitenkään järkevästi pitää kaksiossa? Muutamme kyllä, mutta yritämme asua täällä mahdollisimman pitkään taloudellisista syistä. Lenkkeilyalueet ovat mahtavat, iso koirapuisto vieressä, jokaisella naapurilla koira ja hoitajiakin löytyy (anoppi mm. on koirahullu ja tarjoutunut vuosia sitten tulevan koiramme hoitajaksi). Olemme lapsen kanssa muutenkin paljon ulkona ja kävelemme paljon, mutta onko sekään sitten tarpeeksi? Siis sellainen noin 2h rauhallinen ulkoilu päivisin, sekä tietysti aamu- ja iltalenkit.
Aikakin on vähän niin ja näin vielä jonkin aikaa. Minä opiskelen pääsääntöisesti eli olen poissa kotoa vähemmän kuin normaali työtä tekevä ihminen, ihan lapsen takia, jotta saisimme viettää enemmän aikaa yhdessä. Kuinka paljon koiran kanssa sitten uskaltaa olla poissa kotoa? Uskallanko jättää sitä yksin meille kotiin? Entäpä sitten jos ja kun saamme toisen lapsen?
Olisin kiitollinen, jos joku vähän haluaisi jakaa ajatuksia tästä asiasta. Koirakuume on kova, mutta pelkään, että sekoitan sen vauvakuumeeseen, enkä vauvankaipuuseen tahtoisi koiraa ottaa. Koira kuitenkin on ollut koko ajan suunnitelmissa... Lapsi on innoissaan ajatuksesta (sen verran kuin kykenee sitä käsittelemään) ja mies on siinä välillä (pelkää koirankarvoja vaatteissaan).
Nyt kävikin niin, että miehen tuttava joutuu äkillisesti luopumaan koiristaan ja oli ehdottanut, että me ottaisimme näistä yhden. En tarkalleen tiedä, minkä rotuinen koira on kyseessä, joku sekoitus, jossa huskya tai malamuttia (tai mikä ihme olikaan), 1,5 -vuotias narttu ja ei kuulemma hauku. Husky on ollut minun ja miehen koiralistalla korkealla, mutta epäilyttää vähän ko. rodun vaatima liikunta. Toki kyse on ollut aina siitä, että koiran kanssa sitten liikutaan urakalla, minä mm. lenkkeilen paljon, joten lenkkiseurakin olisi kiva. Mutta riittääkö se sitten?
Mitä tässä nyt kannattaisi tehdä? Tilanne tuli todella yllättäen (eilen) ja viikonloppu aikaa miettiä asiaa. Minulla ei ole koskaan ollut koiraa, mutta siskollani on kaksi ja hänellä oli ne jo, kun asuimme vanhempien luona. Eli kaiketi jotain tiedän koirista. Miehellä puolestaan on ollut koira lapsena ja nuorena ja lapsemme on tottunut koiriin sisareni luona sekä olemme vierailleet muidenkin koirien luona (asumme myös hyvin koiraystävällisellä alueella, tunnemme naapurin koirat ja käymme usein koirapuistossa katsomassa, kuinka koirat juoksevat) eli osaa 2-vuotiaaksi hyvin kohdella koiria.
Halu ottaa koira on aivan valtava, lisäksi koiran nimikin oli ennemäisesti yksi niistä harvoista nimistä, jonka lapsemme olisi saanut, jos olisi ollut tyttö. Ikävää on kuitenkin olla aikuinen ja miettiä näitä järkiasioita. Voiko tuollaista isohkoa (oletan, että se on isohko, en ole vielä kuvaa nähnyt) koiraa mitenkään järkevästi pitää kaksiossa? Muutamme kyllä, mutta yritämme asua täällä mahdollisimman pitkään taloudellisista syistä. Lenkkeilyalueet ovat mahtavat, iso koirapuisto vieressä, jokaisella naapurilla koira ja hoitajiakin löytyy (anoppi mm. on koirahullu ja tarjoutunut vuosia sitten tulevan koiramme hoitajaksi). Olemme lapsen kanssa muutenkin paljon ulkona ja kävelemme paljon, mutta onko sekään sitten tarpeeksi? Siis sellainen noin 2h rauhallinen ulkoilu päivisin, sekä tietysti aamu- ja iltalenkit.
Aikakin on vähän niin ja näin vielä jonkin aikaa. Minä opiskelen pääsääntöisesti eli olen poissa kotoa vähemmän kuin normaali työtä tekevä ihminen, ihan lapsen takia, jotta saisimme viettää enemmän aikaa yhdessä. Kuinka paljon koiran kanssa sitten uskaltaa olla poissa kotoa? Uskallanko jättää sitä yksin meille kotiin? Entäpä sitten jos ja kun saamme toisen lapsen?
Olisin kiitollinen, jos joku vähän haluaisi jakaa ajatuksia tästä asiasta. Koirakuume on kova, mutta pelkään, että sekoitan sen vauvakuumeeseen, enkä vauvankaipuuseen tahtoisi koiraa ottaa. Koira kuitenkin on ollut koko ajan suunnitelmissa... Lapsi on innoissaan ajatuksesta (sen verran kuin kykenee sitä käsittelemään) ja mies on siinä välillä (pelkää koirankarvoja vaatteissaan).
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minä en suosittele että otatte sen koiran vielä. Ette ole nyt valmiita, teillä on liian monta rautaa tulessa. Jos siinä koirassa on oikeasti huskya ja malamuuttia niin huh huh, ei todellakaan tule olemaan helppoa! Ja siihen päälle vielä muutto ja uusi muksu... tosi huono yhdistelmä.
Husky ja malamuutti haluavat kummatkin ympärilleen lauman, eli mieluiten toisen koiran kaveriksi. Ja oma piha olisi tärkeä. Kaupunkiin en suosittele - se että niitä on kaupungeissa, ei tarkoita että saisi olla tai olisi hyvä idea.
Ymmärrän kyllä että koirakuume on kova ja halu omaan karvapalloon on suuri, mutta laitahan tunteet nyt reippaasti sivuun.. "ennenimet" ja muut ovat täysin epärationaalisia syitä edes harkita koiraa.
Teillä olisi ehkä aikaa ja energiaa rauhalliselle, ongelmattomalle koiralle. Mutta mitenkäs sitten, kun se koira onkin tosi riehakas ja hyppii paljon. Hyppii lapsenne päälle. Ei todellakaan usko jotain "EI" huutoa, jota kiljutte naama punaisena ja välillä turvaudutte voimankäyttöön. Kun tulette kotiin joka huoneeseen on väännetty paskat ja pissat ja sohva on syöty käyttökelvottomaksi. Ja sitä tapahtuu joka päivä. Ainoa jolla hillitsettte tuhoamista on pieni häkki, jonne koira joutuu "jäähylle". Ette uskalla jättää sitä yksin kotiin lainkaan, se tuhoaa KAIKEN ja teiltä alkaa loppua raha ja energia. Ja sen ei pitänyt haukkua, sen piti olla tosi tottelevainen. No nyt uudessa asunnossa se on stressaantunut ja haukkuu KAIKELLE. Lapsi ei saa nukuttua kun koira ulvoo ja ulisee. Teillä ei riitä koiralle rakkautta, välit kiristyvät, itkette iltaisin kun V*TUTTAA niin rankasti. Kunnon hihnakäytöstä ei ole aikaa opettaa, koira on iso ja se vetää. Et uskalla viedä sitä ulos rattaiden kanssa, koska koira kiskoo ne kumoon heti kun näkee toisen koiran/linnun/vastaantulijan/roskan yms. Ja koska lapsi nyt kuitenkin on tärkeämpi, koiran lenkit jäävät vähemmälle. Se turhautuu ja tuhoaa yhä enemmän. Vuoden päästä koira menee taas vaihtoon, koska ei teillä riittänyt aika ja rahkeet siihen.
Älä suutu tästä tekstistä. Tässä ei arvostella teitä, vaan ihan faktaa nämä kaikki kuvitellut ongelmat. HYVIN yleisesti kotia vaihtavalla koiralla on tälläisiä ongelmia. HYVIN usein koirat vaihtavat kotia sitten pian uudestaan. Teillä on pieni kasvava perhe, muutto edessä... Ette ole ottaneet asioista tarpeeksi selvää. Husky on niiiiiiiin haastava rotu, että älkää sitä ainkaan ottako ilman suurta tutkimusta, monen koiran tapaamista, kasvattajien kanssa puhumista.
Toki koira on ihana ystävä :) Toivottavasti vielä sellaisen joskus hommaatte, ja silloin tilanne tuntuu hyvältä ja varmalta. Jo se että kirjoitat tänne epävarmana, kertoo siitä että ette ole valmiita. Hyvä että epäilet etkä heti säntää koiranostoon. Odottakaa edes että muutatte.
Ja kannattaa miettiä strategia valmiiksi noihin kaikkiin ongelmiin. Niitä voi esiintyä yksi tai useampi ja auttaa kun on ennalta miettinyt, miten selviää niistä.
Loppuun voisin vielä kertoa, että oma ihana rakas koirani (tullut pentuna) on käynyt läpi tällaisia vaiheita:
Eroahdistus, haukkui yksin kotona ja kusi sohville, oksensi stressistä
Kenkien syöminen, tuhosi kaiken irtaimiston eteisestä, kengät takit laukut kaikki
Hihnassa vetäminen, vaikka sitä opetettiin pennusta asti. Kiskoi minut kumoon monesti
Päälle hyppiminen, jota tekee edelleen välillä. Lyhyempää ihmistä voi kynsi osua silmään tms.
Karkaaminen riistan perään. Siinä on ihan turha kiljua jotain tänne käskyä...
Ja silti koira ei ole todellakaan ongelmatapaus, nämä ovat olleet ihan perus koira-arjen selvittelyä. En pidä koiraani vaikeana lainkaan ja koulutuksella ollaan päästy pitkälle. Vaan eihän se helppoa ole. Pentuna tuo vei enemmän energiaa kuin ihmislapsi..
samasta aiheesta puhuttiin juuri toisessa keskustelussa.. tässä linkki
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8908871
Koira koska tarjolla nyt on sellainen sittenhän siitä saat kokemuksia muutattehan te joka tapauksessa isompaan asuntoon jossain vaiheessa.Koira tarvii kyllä muutakin tekemistä kuin rauhallista ulkoiluttamista anoppihan sen tarvittaessa hoitaa koska on luvannut.
^ taitaa olla vähän vitsillä väännetty viesti..? kö.?
Juuh, no kiitos ainakin yhdestä asiallisesta vastauksesta.
Tulimme siihen tulokseen, ettemme koiraa ota. Kyseessä siis oli lopulta vetokoira, eikä meillä riitä tilat moiselle.
Lähinnä olisin kaivannut ajatuksia vastaavanlaisista tilanteista ja siitä, miten yleensä on muilla sujunut, jos aluksi asunto on pieni ja perheessä on pieni lapsi. Mutta kiitoksia nyt kuitenkin.
Tuntemallani pariskunnalla on alaskanmalamuutti ja he asuvet kerrostalossa. Heillä on varastossa aina jokapäiväisiä vetohommia varten kärryt ja ahkio. Heidän malamuutti rakastaa lapsia, ja heillä onkin selvästi vauvakuume kohoamassa korkeuksiin. He kyllä pärjäisivät myös sekä koiransa että lapsen kanssa. Minun lapseni ovat jo aikuisia, mutta heidän syntymänsäkin aikana minulla ja miehelläni oli kaksi koiraa. Silloin me tosin asuimme rivitalossa.
Kyllä elämä lapsen ja koiran kanssa kerrostalossa sujuu, jos vain on intoa, energiaa ja aikaa ulkoilla, harrastella ja työskennellä koiran kanssa. Rekikoira sopii vaikkapa kelkan vetämiseen, jossa on lapsi kyydissä.
Täytyy vain yrittää, mutta ei koskaan saa luovottaa;-)