ruostevauriot maalipinnassa

On talven jäljiltä parissa kohtaa maalipinnassa
kupru, siis ruostunut. Mitenkähän tuollainen kannattaa korjata, onko oikea konsti hioa peltipuhtaaksi, laittaa ensin ruosteenestomaali ja sen päälle pintamaali? Vaikuttaisi olevan
ihan pinnassa, ainakin toivon ettei kovin pahaa
monttua kun kuprun hioo pois.
1569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Valitettavasti oikotietä ruostevaurion korjaamiseksi ei ole. Ei ole myöskään keksitty ainetta joka pysäyttäisi alkaneen ruostumisen maalipinnan alla.

Mielestäni ainoa oikea konsti on hioa pinta puhtaaksi KAIKESTA ruosteesta. Maalaa kohta pohjamaalilla muutamaan kertaan. Lopuksi suihkuta pintamaali ja lakkakerros päälle.
HUOM! anna pinnan kuivua kunnolla ennen uuden kerroksen maalaamista.

Jos kuprut ovat hyvin pieniä, kannattaa ensin seurata ruosteen etenemistä ennen toimenpiteisiin ryhtymistä. Toisaalta ruostevaurioista näkyy yleensä vain jäävuoren huippu. Ruostuminen saattaa olla jo hyvinkin pitkällä, jos se on alkanut pellin takapuolelta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten korjailette? kirjoitti:

On talven jäljiltä parissa kohtaa maalipinnassa
kupru, siis ruostunut. Mitenkähän tuollainen kannattaa korjata, onko oikea konsti hioa peltipuhtaaksi, laittaa ensin ruosteenestomaali ja sen päälle pintamaali? Vaikuttaisi olevan
ihan pinnassa, ainakin toivon ettei kovin pahaa
monttua kun kuprun hioo pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu