Lomamatkat!

Onko kellään kokemusta Lomatkojen järjestämistä matkoista? Kannattaako edes harkita???
15521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ainenkaan viime suvena eivät rodokselle tehneet matkoja kuin keväällä ja syksyllä. Ne on varmaan kesällä lomalla.

Äänestä

Jokunen vuosi sitten oltiin isolla sukulaisporukalla Bangkok - Cha Am yhdistelmällä ja kaikki pelasi ok. Huonetoiveetkin huomioivat kiitettävästi.

Äänestä

Olimme Alanyassa Lomamatkojen matkalla. matka-alkoi 9.4 ja piti päättyä 16.4! Tuhkapilvien vuoksi paluu
ei onnistunut aikataulussa,joten loma jatkui 4-päivällä. Olimme all inclusive matkalla joka sisälsi kaikki ateriat ja juomat. Saimme ylimääräisille pakkopäiville myös täyden palvelun samassa hotellissa missä olimme.
Oppaat pitivät meidät kiitettävästi ajan tasalla mahd.pikakotiinlähdön varalta. Toisin kävi Deturin matkaajille
heitä heiteltiin hotellista toiseen ja ylipäivät meni omaan laskuun!! Lomamatkojen paluulennot alkoivat
heti Suomen tilanteen hiukan selvittyä mutta Deturilaiset tuttavamme olivat melkein viikon ylimääräistä!
Lomamatkoille pisteitä 10 Olimme eka kertaa kys.toimiston matkalla mutta ei tosiaankaan viimeistä!
Suosittelen varauksetta!

Äänestä
  • mulle kelpais viikko ylimäärästä lomaa paikan päällä! mietityttää vaan että näinköhän ovat hotellia joutuneet vaihtamaan kun eihän sinne edes uusia matkustajia päässyt mistään tulemaan...sitä vaan tässä ihmettelen...mut ei haittas sekään vaik hotellia joutus vaihtaa! kyllä se deturi on huolehtinu kuluista ja aterioista!!! niin ja lehdissä on kyllä lukenut että deturi kyllä korvaa kulut joten en oikein ota tosissani mitä kirjoittelet

    Äänestä

  • ?!?!!! kirjoitti:

    mulle kelpais viikko ylimäärästä lomaa paikan päällä! mietityttää vaan että näinköhän ovat hotellia joutuneet vaihtamaan kun eihän sinne edes uusia matkustajia päässyt mistään tulemaan...sitä vaan tässä ihmettelen...mut ei haittas sekään vaik hotellia joutus vaihtaa! kyllä se deturi on huolehtinu kuluista ja aterioista!!! niin ja lehdissä on kyllä lukenut että deturi kyllä korvaa kulut joten en oikein ota tosissani mitä kirjoittelet

    Kahtena vuonna -08 ja -09 olemme olleet perheen kanssa Lomamatkojen matkoilla.Ei voi kuin kehua.Kaikki meni hyvin ja jotenkin olemme aina löytäneet sen edullisimman ja meille parhaiten sopivimman matkan Lomamatkoilta.

    Äänestä

  • jgjhghoörhg kirjoitti:

    Kahtena vuonna -08 ja -09 olemme olleet perheen kanssa Lomamatkojen matkoilla.Ei voi kuin kehua.Kaikki meni hyvin ja jotenkin olemme aina löytäneet sen edullisimman ja meille parhaiten sopivimman matkan Lomamatkoilta.

    Kohtuullisen suopeita kannanottoja. Tästä Finnair luopuu pönkittääkseen toista tytäryhtiötä.
    Lähtökohta on tietysti raha. Miksipä sitä muuten tuottavaa,hyvämaineista yksikköä pilkottaisiin.

    Äänestä

  • pakkorako varmaan kirjoitti:

    Kohtuullisen suopeita kannanottoja. Tästä Finnair luopuu pönkittääkseen toista tytäryhtiötä.
    Lähtökohta on tietysti raha. Miksipä sitä muuten tuottavaa,hyvämaineista yksikköä pilkottaisiin.

    paikka auringossa ja finnair sekä tytäryhtiöt aiheuttaa näköjään joillekin mielenterveysongelmia joka on yksi lisäsyy sen sulkemiseen.
    Muutama kirjoittelija on nyt löytänyt kaikkea mahdolista vikaa siitä aina salaliitoteorioista alkaen. Ei tuollainen tee hyvää heidän mielenterveydelle.

    Äänestä

Olemme juuri ollet Lomamatkojen matkalla Bulgariassa ja ei ole muuta sanottavaa Lomamatkoista matkanjarjestajana kuin hyvaa. Lomamatkat hoitivat homman erinomaisesti alusta loppuun - asiakkaita oikeasti kuunneltiin ja kaikkeen reagoitiin valittomasti ja asinan vaatimalla vakavuudella. Voin suositella tata yritysta lampimasti!

Äänestä
  • Nyt ei kehut auta. Just oli ketjussa uutinen että finski pilkkoo tytäryhtiönsä Lomamatkat muiden
    pelastukseksi. Eli Area, SMK ja AM.
    Sikäli inho tilanne,että paras puretaan jotta heikompi säilyisi. Tosin AM on tietynlainen lippulaiva,
    ja siihen on uhrattu pirusti rahaa.

    Äänestä

  • kohtalokas juttu kirjoitti:

    Nyt ei kehut auta. Just oli ketjussa uutinen että finski pilkkoo tytäryhtiönsä Lomamatkat muiden
    pelastukseksi. Eli Area, SMK ja AM.
    Sikäli inho tilanne,että paras puretaan jotta heikompi säilyisi. Tosin AM on tietynlainen lippulaiva,
    ja siihen on uhrattu pirusti rahaa.

    ihan hyvä että puretaan, miksi ihmeessä Finnairin pitäisi pitä neljää. Riitää, että olisi Aurinkomatkat ja Area. Tuo SMK on ihan tuntematon, ei kaiset ole sama kuin
    Suomen Moottoriveneklubi ry - Finlands Motorbåtsklubb ry - SMK
    vai onko se
    Wikipedia
    SMK tarkoittaa seuraavia asioita:
    Sähkömarkkinakeskuksen lyhenne
    Ruotsalaisen Slagsmålsklubben -yhtyeen lyhenne.

    Ehka alan ammattilaiset tietää

    Äänestä

  • kohtalokas juttu kirjoitti:

    Nyt ei kehut auta. Just oli ketjussa uutinen että finski pilkkoo tytäryhtiönsä Lomamatkat muiden
    pelastukseksi. Eli Area, SMK ja AM.
    Sikäli inho tilanne,että paras puretaan jotta heikompi säilyisi. Tosin AM on tietynlainen lippulaiva,
    ja siihen on uhrattu pirusti rahaa.

    paikka auringossa ja finnair sekä tytäryhtiöt aiheuttaa näköjään joillekin mielenterveysongelmia joka on yksi lisäsyy sen sulkemiseen.
    Muutama kirjoittelija on nyt löytänyt kaikkea mahdolista vikaa siitä aina salaliitoteorioista alkaen. Ei tuollainen tee hyvää heidän mielenterveydelle.

    Äänestä

  • mikä ihmeen SMK kirjoitti:

    ihan hyvä että puretaan, miksi ihmeessä Finnairin pitäisi pitä neljää. Riitää, että olisi Aurinkomatkat ja Area. Tuo SMK on ihan tuntematon, ei kaiset ole sama kuin
    Suomen Moottoriveneklubi ry - Finlands Motorbåtsklubb ry - SMK
    vai onko se
    Wikipedia
    SMK tarkoittaa seuraavia asioita:
    Sähkömarkkinakeskuksen lyhenne
    Ruotsalaisen Slagsmålsklubben -yhtyeen lyhenne.

    Ehka alan ammattilaiset tietää

    SMT = Suomen matkatoimisto.

    Virhe oli harkittu kiusa tälle AM ryhmän höperölle,joka käy tuon mainoksen heittämässä
    joka ketjuun. Olipa tuolla sekoillut että oli kolmekin samanlaista perän jälkeen.

    Alan ammattilaisena voin sanoa että lyhenne tarkoittaa s--ttu mahtava kanttura.

    Äänestä

  • valirutimutkunrutkun kirjoitti:

    SMT = Suomen matkatoimisto.

    Virhe oli harkittu kiusa tälle AM ryhmän höperölle,joka käy tuon mainoksen heittämässä
    joka ketjuun. Olipa tuolla sekoillut että oli kolmekin samanlaista perän jälkeen.

    Alan ammattilaisena voin sanoa että lyhenne tarkoittaa s--ttu mahtava kanttura.

    paikka auringossa ja finnair sekä tytäryhtiöt aiheuttaa näköjään joillekin mielenterveysongelmia joka on yksi lisäsyy sen sulkemiseen.
    Muutama kirjoittelija on nyt löytänyt kaikkea mahdolista vikaa siitä aina salaliitoteorioista alkaen. Ei tuollainen tee hyvää heidän mielenterveydelle.

    Äänestä

  • on se kirjoitti:

    Kun töppää ja tyrii, pääsee palstalle.

    Nuo moiteketjut on useamman ihmisen havaintoja. Jos niissä on erheellistä tietoa
    niin korjaa ihmeessä.

    Äänestä

Oli tuo huipputäti täälläkin käynyt. Tilanne kolme vuotta aiemmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mami77 kirjoitti:

Onko kellään kokemusta Lomatkojen järjestämistä matkoista? Kannattaako edes harkita???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu