kuukautiskierrosta

Onko kenelläkään tietoa, kuinka pitkä kuukautiskierto (n.36-40 pvää) vaikuttaa raskaaksi tulemiseen? Ennen esikoista kierto oli n.36 pvää ja tulin heti raskaaksi. Esikoisen jälkeen kierto tuntuu aina vaan pitenevän ja "varmoja" päiviä tulla raskaaksi on aika hankala pitää silmällä. Tätä kyselen nyt ihan mielenkiinnosta, sillä jostain kuulin että jo 36 päivän kierto voi aiheuttaa sen että raskaaksi tuleminen on hankalaa. Kävikö meillä tosiaan niin hyvä tuuri esikoisen kohdalla?? Nyt alkaa vauvakuume vaivata uudelleen, katsotaan kuinka käy. Tiedoista kiitollisena!!
39386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei,

kyllä se pitkä kuukautiskierto varmasti vaikeuttaa asiaa, koska netissä olevassa ovulaskurissa heti tulee pitkien kiertojen kohdalla "Ota yhteys lääkäriin, yli 35 pv:n kierrot voi merkitä sitä, ettei munasolu irtoa" tai jotain tähän suuntaan. Itselläni kierto vaihtelee 30-40 päivän välillä. Olen siitä onnekas, että "tunnen" kun munasolu irtoaa eli olen kipeä alavatsasta kierron puolessa välissä. Tämä tapahtuu noin joka kolmannen kierron aikana ja kyseinen kierto on niitä lyhyitä kiertoja (n. 32 pv.)Lääkäri arvioi, että mulla on 8-9 päivää vuodessa mahdollisuus tulla raskaaksi olettaen että putket on auki. (Sitä testataan kohta.)Eli ei kovin mahtavat senssit. Mutta yksilöllistähän se kaikilla on.

Äänestä
  • Äskettäin katsoin yhtä laskuria ja vastaus oli tuo "ota yhteyttä lääkäriin jne". Kumma juttu ettei koskaan ole neuvolassakaan puheeksi tullut, vaikka asiasta mainitsin. Mulla myös tuntuu ovulaatiokivut, yleensä joka kierrolla. Huolimatta siitä, ettei kirto ole ollut vuosiin tuota 36 pvää lyhyempi. Näyttää siis siltä , että kannattasi joka tapauksessa ottaa yhteyttä lääkäriin. Tulenpa raskaaksi tai en. Kun nyt vaikuttaa siltä ettei tämä ole normaalia. Omituista etten ole koskaan tullut edes ajatelleksi koko asiaa.

    Äänestä

Mulla on 35-70 päivän kierrot ja vaikka lääkärin mukaan mun ei pitäs tulla raskaaksi, niin raskaustesti oli plussalla 2 kk kumien pois jättämisen jälkeen. Eli ei se niin kovin vaikeaa ollut. Mutta mene kipinkapin gynelle tutkimuksiin ja muista suhtautua pienellä varauksella huonoihin uutisiin, lekuritkin on joskus (onneksi) väärässä. Hedelmällisiä hetkiä kaikille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nana kirjoitti:

Onko kenelläkään tietoa, kuinka pitkä kuukautiskierto (n.36-40 pvää) vaikuttaa raskaaksi tulemiseen? Ennen esikoista kierto oli n.36 pvää ja tulin heti raskaaksi. Esikoisen jälkeen kierto tuntuu aina vaan pitenevän ja "varmoja" päiviä tulla raskaaksi on aika hankala pitää silmällä. Tätä kyselen nyt ihan mielenkiinnosta, sillä jostain kuulin että jo 36 päivän kierto voi aiheuttaa sen että raskaaksi tuleminen on hankalaa. Kävikö meillä tosiaan niin hyvä tuuri esikoisen kohdalla?? Nyt alkaa vauvakuume vaivata uudelleen, katsotaan kuinka käy. Tiedoista kiitollisena!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu