Unohdatteko ne lapset kuitenkin täällä keskusteluissa, vaikka heistä puhuttekin?
Keskusteluista paistaa läpi aikuisten ihmisten väliset ongelmat, jotka eivät kuitenkaan loppujen lopuksi liity edes lapseen itseensä...harvoin ne erot kuitenkaan lapsesta johtuu.
Ei pieni lapsi ymmärrä isän/äidin lähtemistä vieraan matkaan, kaikenlaisia hylkäämisiä yms. jos aikuinen ei sitä heille erikseen kerro.
Mitä hyötyä on esim. vanhemman kertoa lapselleen, että isä/äiti lähti toisen matkaan, kun ei lapsella (ei teini-ikäinen) ole kykyä asiaa edes kunnolla ymmärtää?? Miksi hämmentää lasta molemminpuolisilla solvauksilla, kun hän joutuu välikädessä siitä kovimman hinnan kuitenkin maksamaan.
Ymmärrän toki, petämisestä yms. johtuvan katkeruuden entistä ja hänen mahdollisesti mukana tulevaa uutta puolisoa kohtaan, mutta miten se asia lapselle kuuluu millään muotoa?
Vanhempien erojen likaiset puolet eivät mielestäni edes kuulu lapselle, ne ovat vanhempien välisiä asioita.
Näitä keskusteluja kun lukee, niin tulee tunne lasten jäävät puolin ja toisin ihmeellisten valtataistelujen jalkoihin. Sitä pahimmassa tapauksessa ruokitaan vielä suoranaisella solvauksilla uusia perheitä kohtaan.
Mitä sillä sitten voitetaan? tuskinpa se lapsen turvalista henkistä kasvua ainakaan helpottaa.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Mutta käytännössä ihminen on niin kovin keskeneräinen. Ihanteellista olisi, että jaksaisi olla parempi, mutta kun sitten tulee riitaa ja tulee vaikeita tilanteita pinna palaa. Kaikki tietävät, että arjessa ei voi esittää, siellä näkyy ne huonot päivät ja kaikki lapsille. Jos elämä on rankkaa se on rankkaa lapsillekkin. Sitä voi miettiä miten itse ainan jaksaa olla oikeudenmukainen ja löytää positiivisen ratkaisun. Kun sitten olet väsyneenä ja yllättäen tulee ongelmia ja lepohetki siirtyy palaa pinna helpommin. Kun lapsi ei ole enkeli vaan purkaa omaa pettymystään sinuun ei olekkaan niin helppo olla terapeutti. Minä ainakin olen pudonnut polvilleni oman ja meidän vajaavaisuutemme edessä.
käsitin väärin viestin...itse olen uusperheellinen. Mutta varmasti on niitä ex;iä kohtaan joiden erossa on ollut petosta mukana, voi olla vaikea erottaa tunteita ja ajatella kylmästi lapsen etua. Sitten tietenkin on nämä niin sairaat tapaukset...
joutuu kaikesta siitä kuitenkin kärsimään, niin salailusta kuin solvaamisestakin.
Hän menettää ehjän perheen ja suurelta osin toisen vanhempansa. Hänen elintasonsa laskee ja syrjäytymisvaaransa kasvaa.
Lapsi joutuu maksajan paikalle sekä henkisesti että aineellisesti. Hänellä on oikeus saada selitys, tai hän keksii sen itse.
ja tuotako käytät perusteena sille että puhut lapselle hänen toisesta vanhemmastaan pahaa.
Olen aloittajan kanssa TÄYSIN samaa mieltä. Ihmiset unohtavat lapset eron keskellä.
Jättäjä on eron kanssa jo siten sinut ettei hänen tarvitse purkaa pahaa oloaan lapseen, kun taas
lähes poikkeuksetta jätetty purkaa pahaa oloaan lapseenkin ja käyttää tätä jopa lyömävasarana lapsen toista vanhempaa vastaan.
En kyllä ymmärrä mistä vedit tuon elintaso laskee ja syrjäytymisvaara kasvaa ?
Toki jos lähivanhempi jää yksin pystymättä jatkamaan elämää elintaso saattaa laskea, ja kyllä
kai se syrjäytymisvaarakin on jos kotona majailee sellainen vanhempi ettei sitä kehtaa kavereille näyttää....
En ylipäätään ymmärrä tuota elintasonlaskua, josta puhutaan myös tuolla yh puolella paljon, ei kaikessa ole kyse rahasta. Puhuin tosiaan vain ja ainoastaan lapsen henkisestä tasosta ymmärtää aikuisten välisiä asioita, joiden kohdalla kannattaa miettiä, mitä lapselle kertoo.
Sekä nimenomaan siitä lapsen lyömävasaraksi joutumisesta.
On väärin vanhempien haukkua toisiaan puolin ja toisin lapselle, hän kuitenkin todennäköisesti rakastaa molempia vilpittömästi. Se jos mikä vahingoittaa lapsen henkistä kasvua.
kanssasi samaa mieltä,lasta tulisi suojella vanhempien riitaisuudelta.
On nimittäin helvetin rankkaa tulla petetyksi,on rankkaa kun yksi päivä huomasi että ei ollutkaan enää miestä,kotia eikä elinkeinoakaan,sillä kaikki nämä olivat kytköksissä toisiinsa.Vain tärkein,lapsi, jäi minulle.
Täällä niin mielellään naureskellaan "jätetyille katkerille exille",mutta kuka näistä naureskelijoista on sen kokenut?
Voin kokemuksesta sanoa miten vaikeaa oli olla solvaamatta exää lapsen kuullen!! Todella vaikeaa!!
En lapselle itselleen olisi alentunut isää haukkumaan,mutta pienet lapset kuulevat kyllä kaiken mitä muillekin kerrotaan.
Nyt kun erosta on jo aikaa,olen ylpeä että jaksoin pitää suuni kiinni.Kun exän villi menojalka rauhoittui,on hän taas löytänyt itsestään isänkin,ja malttaa lapsensa kanssa aikaa viettää.Ja sen huomaa,miten tärkeää aikaa tuo lapselle on.
Kun tuo isä vietti hulttioaikaa eikä tavannut lastaan lainkaan,olisi ollut hyvin hedelmällinen maaperä istuttaa pieneen viha isää kohtaa.
Mutta kuka siinä olisi mitään voittanut? Ei kukaan,kaikki olisivat hävinneet..
katkeruudesta se johtuu, kun he eivät hyväksy miehen lapsia että ne tulee isää katsomaan. Ne pitää saada jollaa tapaa pois isän mielestä.
parjaa miehen exää ja lapsia, kuin juuri uusikko? Kun uusikkko ilmestyy kuvioihin, vasta sitten exä ja laspset ovat huonoja ihmisiä. Jos ne olisi miehestä huonoja, kertoisi hän siitä itse, mutta täällä palstalla ei miehiä juurikaan näy exänsä ja lapsia haukkumassa. Ihan keksittyjä juttuja.
Mistähän johtuu että uusikko on niin kateellinen miehen exälle ja lapsille, ett pitää heti alkaa haukkumaan? Miksi uusikot haluaa ongelmia omalla käytöksellään?
Mistä tämä uusi kumppani on niin kateellinen, entisestä perheestä vai?
Miksi automaattisesti oletatte hänen haukkuvan lapsen äitiä/isää lapsen kuullen??
Oletteko itse paikalla sitä kuulemassa, kertooko lapsi siitä, vai kuvitteletteko sitä tapahtuvan?
Tekee äiti myöski väärin haukkumalla isän uutta kumppania lapsen kuulleen.
Tekee sitä kuka tahansa aikuinen, mihin tahansa suuntaan on se väärin lasta kohtaan!
Monelle vanhemmalle tuntuu olevan kova paikka sekin, jos lapsi näistä uusista pitääkin...
ei siis ole hyvä kumpikaan.
Kysymys kuuluukin, jos äiti/isä ei uudesta pidä, niin eikö lapsikaan saisi pitää????
Oikeutetaanko oma käytös, omia lapsia kohtaan, syyttämällä uusikkoa? Kun uusikko on exän mielestä niiiin kamala "kyllä lapsilla on oikeus se tietää"? Lapsillehan luodaan näin ristiriitoja ja paineita uusioperheessä olemisesta, joita hän joutuu maksamaan kehityksessään koko loppuelämänsä.
Ei jaksa ymmärtää miksei aikuiset käyttäydy aikuismaisesti ja säilytä lasta näin ehjänä.