Männä viikolla valittiin Suomeen uusi arkkipiispa. Valinta ei ollut demokraattinen, sillä valinnat suorittivat pääsääntöisesti eli 70 prosenttisesti Turun hiippakunnan papit.
Valinta on tehty ja valituksi tuli vapaamielisyydestään tunnettu pappismies.
Uusi arkkipiispa on erityisen suopea homoille.
Vaalin tultua julki, alkoi heti netissä ryntäys pois ev.lut. kirkon jäsenyydestä. Se on nykyään helppoa, kun sen voi tehdä netissä.
Jos eroat nyt tai hyvissä ajoin ennen seuraavaa vuodenvaihdetta, poistuu kirkollisveron maksu ensi vuoden alusta alkaen.
Se on sievä summa, tietty tuloista riippuvainen. Nykyisinä aikoina, kun kuntaverot vain nousevat ja uusista veronkorotuksista puhutaan päivittäin, kannattaa laskea mistä voisi hieman säästää?
Kirkosta eroaminen on monille tunne asia. Mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että eroaa, noin kuvaannollisesti sanottuna Jeesuksesta.
Kirkosta eroamisessa on kysymys vain siitä, että eroaa byrokraattisesta yhteisöstä nimeltä evakeelisluterilainen kirkko.
Verot kansan varta juo
7
140
Vastaukset
- Maalaismies*
Veroista ei pääse erosipa kirkosta tai ei. Siviilirekisterin pitokin maksaa. Eihän täällä pääse eroon edes televisiosta. Tai maksat vaikka et katsoisikaan.
Enemmistö ihmisistä kaipaa kirkollisia menoja. Homoparitkin suorastaan vaativat kirkollista vihkimistä. Uskonnoilla on edelleen merkittävä osuus maallisissa hallinnoissa.
Pidän itseäni vapaamielisenä, mutta mieluummin pistäydyn kirkossa kuin rockkonsertissa. Mitä kulttuurimatkailijat katsoisivat ellei olisi kirkkoja tai moskeijoita. - näkökanta
Itse erosin myös ns Jeesuksesta.
- xx
.
Milloinka kirkko on ollut demokraattinen?
Taisi löytyä aloittajalle markkinarako mainostaa kirkosta eroamista.
Itse en kuulu kirkkoon, mutta näin puusta katsoen näyttää siltä, että demokraattisempio ehdokas voitti.- Pelottava tilanne
Mistä tietää, onko joku naimaton ihminen seksuaalisesti poikkeava?
Ihan kauheaa ajatella, että on tietämättään SELLAISEN kanssa tekemisissä.
Entä ihan noi vanhapiiat ja -pojat? Mikä niissä on vialla, kun eivät ole paria löytäneet? Jos ne on jotenkin taitamattomia, ihan sukupuolettomia tai muuten kylmäverisiä!
Miten tulisi suhtautua?
Muuten - miten arkkipiispa olisi pitänyt valita? Kansanäänestykselläkö? Monen muunkin konsernin johto valitaaan epädemokraattisesti vain jonkun klikin kesken. En ole ainakaan kuulut, että Nordean tai Nokian johto olisi valittu kansanäänestyksellä.
On vielä paljon korjattavaa.
Pitääpä myydä pois Nokian osakkeet. - hiljainen jäsen
kirkollisveron, kun palveluja joskus käytän, niin miksi en maksaisi?
Lapseni olen vienyt kirkkoon kasteelle ja siunattavaksi.
Turhempaankin rahaa menee, seurakunnassa tehdään paljon hyvää työtä.
Onko se jonkun siunauksesta pois, jos muitakin siunataan?- 6+3
on olla ihmisellä jokin tukipilari,niinkuin tuo kirkko.
Jos tulee vakava kriisi,voi sinne mennä papin kanssa juttelemaan ja saamaan apua.
Jo tieto siitä,että on "side" kirkkoon,antaa voimaa. Niin uskon.
Minusta on väärin,että jotkut ovat n.s. vapaamatkustajia.
Silti osallistutaan kirkollisiin menoihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3618076Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1582353Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta60823- 24785
- 64782
- 55773
- 46746
- 60723
- 10718
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss68673