KÄRKIKOLMIO

Pitäisiköhän taajama alueellakin kärkikolmiot katujen risteyksissä korvata STOP-merkillä, niin menisi se väistämis velvollisuus paremmin perille myös teille ikäihmisille.
En ole harmissani itseni vaan poikani puolesta, törmäys olisi vaikuttanut häneen kaikista pahimmin. Tälläinen tapaus meinasi sattua viime Perjantaina. eikös sivukadulta meinaa tulla auto eteen ja kuski on ikämies ainakin reilusti 60. Jarrut pohjaan, tööttiä painamaan, säikähdyksellä selvittiin.
Ikä ei määritä kuka on hyvä kuljettaja ja kuka ei kuten ei myöskään sukupuoli. Vaan se mitä ratin ja penkin välissä. Ikä tuo myös liikenteeseen malttia ja kokemusta.
Mutta kun tuollaiset äkkijarrutustilanteet lisäävät myös niitä peräänajo tilanteita jota en myöskään toivo enää kokevani.
Eikä se ole ikäihmisten vika että tämä maailma on mennyt niin hektiseksi.(pätkätyöt ym. joillakin voi ihan oikeastikin olla kiire jonnekkin. vaikka seuraavaan työpaikkaan.)
12193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Yhdessä Pirkanmaan pikkukaupungissa on STOP-merkki kummastakin suunnasta sivulta tuleville. Pääväylän vieressä on kevyen liikenteen väylä. Kerran kävellessäni tarkkailin liikennettä risteyksessä. Hyvin harva pysähtyi.

Äänestä
  • isäni (s.-37)ei myöskään pysähdy ehkä hetkeksi. Ja sillä kohtaa on todella suuret nopeudet.

    Äänestä

Etuajo-oikeus aiheuttaa taajamissa aina nopeuden nousua. Ihmiset eivät malta noudattaa nopeusrajoituksia, koska tietävät sivusta tulevien väistävän heitä. Siispä pitäisikin poistaa kaikki kolmiot ja stopmerkit.

Äänestä

ei ole niitä tekevän omassa tahdossa, ihmiset on niihin alistettu..

Äänestä

Taajamissa on muutenkin alhaiset ajonopeudet, että vaikka sieltä sivusta kuinka änkeäisi tielle, ehtii pysäyttämään, ellei aja ylinopeutta, miten oli oma ajonopeutenne?

Äänestä

Joka ei kärkikolmiota näe, tuskin näe stop-merkkiäkään.
"Menisi paremmin perille teille ikäihmisille".
En oikein ymmärtänyt mitä viestissäsi halusit sanoa, mutta uskon, että terve ikäihminen on vähintään yhtä turvallinen liikenteessä kuin nuori kokematon. On näet kokemusta sen verran, ettei pelkästään jarruihin ja tööttiin luoteta. Näkökenttä on kokemuksen myötä laajentunut, nähdään kauemmaksi kuin edellä ajavan puskuriin, nähdään taakse ja myös sivuille. Osataan varautua siihen, että kanssakulkija tekee virheitä.

Nuoruudessani päätietä ajellessani tuli sivutieltä vanhahko nainen polkupyörällä eteen. Lensi konepellin kautta tuulilasin läpi suoraan syliini. Jäi henkiin, mutta loukkaantui pahasti. Itsekin jouduin sairaalaan sidottavaksi. Olen tapahtumaa usein ajatellut, ja uskon että nyt yli 40 vuotta myöhemmin ei olisi tapahtunutkaan. Olisin nähnyt hänet paljon aiemmin ja osannut varautua hänen liikkeisiin.

Turvallista matkaa kaikille, myös meille ikäihmisille!

Äänestä
  • auttaa näissä asioissa. Pyöräilijöitä varon erityisesti sekä lapsia. Ovat arvaamattomia. Pensasaidat ovat usein näköesteenä kadunkulmissa. Itse olen muutaman kerran tupsahtanut lumihankeen, kun olen arvioinut väärin lumen määrän tai väistänyt liikaa keskellä tulevaa vastaantulijaa. Työelämässä ollessa yöunet jäivät usein lyhyiksi. Hälytysmerkki oli, kun ei hoksannut vaihtaa valoja vastaantulijan kohdatessa. Nyt eläkeläisenä saa nukkua tarpeeksi enkä ole väsynyt. Lähden pääkaupunkiin junalle klo 1.17. Turvallista yötä kaikille liikenteessä oleville.

    Äänestä

  • 1943 kirjoitti:

    auttaa näissä asioissa. Pyöräilijöitä varon erityisesti sekä lapsia. Ovat arvaamattomia. Pensasaidat ovat usein näköesteenä kadunkulmissa. Itse olen muutaman kerran tupsahtanut lumihankeen, kun olen arvioinut väärin lumen määrän tai väistänyt liikaa keskellä tulevaa vastaantulijaa. Työelämässä ollessa yöunet jäivät usein lyhyiksi. Hälytysmerkki oli, kun ei hoksannut vaihtaa valoja vastaantulijan kohdatessa. Nyt eläkeläisenä saa nukkua tarpeeksi enkä ole väsynyt. Lähden pääkaupunkiin junalle klo 1.17. Turvallista yötä kaikille liikenteessä oleville.

    Kyllä ennakoiva ajo on jo tarttunut takaraivoon. Nuorena kävin ennakoivan ajon kurssin, mutta nyt sitä jo luonnostaan varoo taajamissa kaikkia tienristeyksiä ja ajamalla todella alhaista taajaman nopeutta. Sieltä kolmion takaa kun voi pöllähtää kuka tahansa, lapsi, nuori juuri kortin saanut maailmanomista ei ollenkaan ole harvinsuus, rollaattoirvanhus, kissa, koira, hevonen, ihan mikä vaan. En edes uskalla ajaa taajamassa 40: kovempaa.

    Tuossakin taajamassa tuttavan poika pienellä kolmipyörällään ajaa pölläytti tielle ja suoraan auton eteen (ei minun autoni eteen vaan mulle jonkun tuntemattoman). Lensi konepellille, mutta lapsen luut ovat vielä nin taipuisat, ettei onneki käynyt muuta kuin kipeää. Toinen tapaus, kun nuori alaikäinen pihisti isän auton, ja ajatteli käydä vaan kaverin luona, mutta huonostihan siinä kävi. Tuli kolmion takaa ja pam... yhteen päätiellä ajavan kanssa.

    Ettei ikinä kannata luottaa siihen, että tuo on kolmio tai STOP, vaan ennekoiva ajo aina takaraivossa.

    Äänestä

Liikenne valojen punainen puolta isommaksi vilkkuvaksi STOP merkiksi.

Viikolla oli tulla mälli, kun pappa ja mamma kääntyi eteeni päin punaista valoa. Köröttelivät siinä niin viattomasti, kuin liikenne valoja ei olis ollut ollenkaan. Vain hyvällä tuurilla välttivät kolarin.

Lisäksi ammatti autoilijoille liikenne koulutusta. Tänään Taksi tuli parimetristen lumivallien suojassa oikaisi sisäkurvissa samaa kaistaa vastaan. Vain minun varovainen vauhti pelasti pelti rutuilta ja niska säryiltä.

Äänestä
  • Jos on tosi kolarin paikka, ei tööttiä ehdi painaa.
    Aloittajalle: Perjantai suurella tuo mieleen erään henkilön.

    Äänestä

näyttää toimivan hyvin tuon esimerkin kaltaisissa taajamien risteysongelmissa.

Kalliita kai rakentaa, mutta säästävät kyllä hintansa.

Äänestä
  • No ei niitä kiertoliittymiä voi joka ikiseen taajama-alueen risteykseen tyrkätä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maltti Valtti kirjoitti:

Pitäisiköhän taajama alueellakin kärkikolmiot katujen risteyksissä korvata STOP-merkillä, niin menisi se väistämis velvollisuus paremmin perille myös teille ikäihmisille.
En ole harmissani itseni vaan poikani puolesta, törmäys olisi vaikuttanut häneen kaikista pahimmin. Tälläinen tapaus meinasi sattua viime Perjantaina. eikös sivukadulta meinaa tulla auto eteen ja kuski on ikämies ainakin reilusti 60. Jarrut pohjaan, tööttiä painamaan, säikähdyksellä selvittiin.
Ikä ei määritä kuka on hyvä kuljettaja ja kuka ei kuten ei myöskään sukupuoli. Vaan se mitä ratin ja penkin välissä. Ikä tuo myös liikenteeseen malttia ja kokemusta.
Mutta kun tuollaiset äkkijarrutustilanteet lisäävät myös niitä peräänajo tilanteita jota en myöskään toivo enää kokevani.
Eikä se ole ikäihmisten vika että tämä maailma on mennyt niin hektiseksi.(pätkätyöt ym. joillakin voi ihan oikeastikin olla kiire jonnekkin. vaikka seuraavaan työpaikkaan.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu