mites teillä lapset suhtautuu siihen ,että banhemmat harrastaa seksiä. Lähinnä kouluikäisten vanhemmilta kysyn siis. Väistämättäkin jää kiinni rysän päältä joskus.
seksistä kii
3
886
Vastaukset
- ei uskikset
tää oli niitä kiellettyjä aiheita ilmeisesti,ku 77 lukee eikä vastaa vaikka takuulla jollain olisi neuvoja tilanteen selittämiseen...tilanne vaan on mietittyttänyt kun lapset kasvaa ja alkaa tajuamaan enempi, se on fakta ettei asten takia pidä alkaa pidättäytymään kumppanistaan ,eli sillonhan murenis koko perheen peruskivi eli avioliitto hajalle.
- Perheen äiti
Kai meidänkin viisi lasta (10-20 -vuotiaita) tietävät meidän harrastavan seksiä,
mutta kukaan ei ole koskaan mitään tästä asiasta kysynyt, emmekä ole jääneet kiinni itse teosta.
Eräs tuttavani kertoi, että hänen 5-vuotias poikansa oli sunnuntai-aamuna yllättänyt hänet (isän) hytkymästä vaimonsa (äidin) päältä kurkatessaan oven raosta. Poika uhan pokkana kysyi, että isä, miks sä sillee hytkyt äidin päällä.
Meitä kuulijoita alkoi naurattaa niinpaljon, että isän vastaus pojalle jäi omaan arvoonsa, mutta jotain tämä mies-polo tietenkin joutui lapselleen selittämään. - nvdpscfndaz
No olen itse lapsi, tai no 16-vuotias ja kerran olen vanhemmat yllättänyt puuhista... jäi traumat. Olin myös menossa joku vkl aamu vanhempieni huoneeseen, mytta ymmärsin lähteä pois kun tajusin ovea avatessa, että se oli teljetty tuolilla.
Pariin otteeseen oon kuullut myös ääniä, ei tosiaan ole mukavaa! Suojelkaa lapsianne tältä, jos vahinkoa ei ole vielä sattunut!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2462189- 1901665
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471309Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501025- 41826
- 14800
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31780Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25766Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21760Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647