Olemme perhe jossa miehen kolme teiniä.Kaksi teineistä asuu joka toinen viikko, yksi aina. Yhteisiä lapsia ei ole, omani jo maailmalla. Täytyy sanoa, että joka toinen viikko on raskasta kun kaikki tenavat meillä.
Viikon aina jaksaa kun seuraavalla viikolla väki vähenee. Nyt meillä asuva teini ( 18v), tuo tyttöystävänsä asumaan aina viikonlopuksi. Olen yrittänyt nätisti sanoa miehelleni voisiko tässä vähän vuorotella,että oltaisiin välillä tytön kotona ja välillä täällä.Mieheni on jo muutaman kuukauden luvannut keskustella asiasta poikansa kanssa mutta joka perjantai meille yöllä tullaan ja sunnuntaina illalla tyttö menee kotiin.Itsestäni tuntuu siltä
ettei mieheni lainkaan ota minun toivomustani asiassa huomioon vaan tehdään niin kun poika haluaa.
Mitään kotitöitä ei lasten tarvitse tehdä. Alan todella väsymään siihen ettei meillä ole koskaan rauhaa.
Tässä perheessä tenavat päättää . Minusta itsestäni on hyvää vauhtia kehittymässä räksyttävä akka.
Haluaisin että vielä aikuiset päättää koska kavereita tuodaan ja koska ei.Mieheni kun hyväksyy tälläisen elämän niin en voi minäkään asioita järkeistää.Toiveitani ei täällä arvosteta.
Viikon aina jaksaa kun seuraavalla viikolla väki vähenee. Nyt meillä asuva teini ( 18v), tuo tyttöystävänsä asumaan aina viikonlopuksi. Olen yrittänyt nätisti sanoa miehelleni voisiko tässä vähän vuorotella,että oltaisiin välillä tytön kotona ja välillä täällä.Mieheni on jo muutaman kuukauden luvannut keskustella asiasta poikansa kanssa mutta joka perjantai meille yöllä tullaan ja sunnuntaina illalla tyttö menee kotiin.Itsestäni tuntuu siltä
ettei mieheni lainkaan ota minun toivomustani asiassa huomioon vaan tehdään niin kun poika haluaa.
Mitään kotitöitä ei lasten tarvitse tehdä. Alan todella väsymään siihen ettei meillä ole koskaan rauhaa.
Tässä perheessä tenavat päättää . Minusta itsestäni on hyvää vauhtia kehittymässä räksyttävä akka.
Haluaisin että vielä aikuiset päättää koska kavereita tuodaan ja koska ei.Mieheni kun hyväksyy tälläisen elämän niin en voi minäkään asioita järkeistää.Toiveitani ei täällä arvosteta.
Vastaukset 29
Vanhimmat
lähtee nyt.
Niin......
Millähän perusteella ?
Etkö sitten muuta keksinyt
että miehesi ei ota lainkaaan toivomustasi huomioon. Jotkut miehet nyt vain ovat sellaisia, ja jotkut liitot.
Ikävää sekin, että sinusta on tulossa räskyttävä akka. Varsinkin se on ikävää muille perheenjäsenille ja aivan syyttömälle tytölle.
nykyajan miehet ei osaa omia lapsiaan kasvattaa enää lapsettomien naisten mielestä ollenkaan! Sitten kuitenkin sellainen mies kelpaa tälle lapsettomalle naiselle... Etkö pelkää että sun lapsista tulee miehen kaltaisia hunsvotteja???
Sinuna etsisin paremman miehen, joka pärjää teini ikäisten lasten kanssa, ja osaa heitä kasvattaa.
Onko miehellä mitään toivomuksia sinun suhteen, vai saatko vain sinä toivoa ja arvostella?
En nyt itseäni ihan vihreänä pidä lasten kasvatuksessa. Itselläni 2 lasta, elävät jo omillaan.
Meidän kotona aikoinaan lapseni eivät saaneet tuoda joka ikinen viikonloppu kavereita asumaan.
Haluasin että koti on koti eikä hostelli. Toki meille sai kavereita tulla aina välillä.Nyt kyse onkin siitä
että mieheni pojan tyttöystävä asuu jo kolmatta kuukautta meillä kaikki viikonloput.Ihan en ymmärrä ettenkö saisi tästä nätisti mainita miehelleni. Mielestäni se ei ole arvostelua . Kaiken kukkuraksi mielestäni minuakin pitäisi kuunnella toiveissani.Sinulle tiedoksi etten pelkää että lapsistani tulisi hunsvotteja. Kun tapasin mieheni olivat omani jo aikuisia ,joten ei vaaraa tartuntataudilta.Miehelläni todellakin on toivomuksia minua kohtaan. Toivomukset kulkee vain yhteen suuntaan , valitettavasti.
Lapsille en näytä kiukustumistani tästä tilanteesta, miehelleni kylläkin. Hostelli asukkimme ei varmasti
tiedä toivettani.
Mikäs sinä sitten olet kun sinulla on omasta mielestäsi oikeus arvostella KAIKKIA.
Vitun mitäänsanomaton paska.
Miksi annat kakaroiden määrätä?
Näinhän se pitäisi olla, mutta kun miehelleni kerron ajatuksiani, mielipiteitäni jotka koskettavat hänen
jälkikasvuaan syntyy siitä mykkäkoulu. Mieheni kun ei kestä yhtään asioita jotka kohdistuvat hänen lapsiinsa.
Jos lapsille uskallan huomauttaa jostain asiasta, niin mieheni on itse ihan hiljaa eikä tue minua. Sanomiseni voi koskea vaikka omien huoneiden siivousta,astioiden laittamista tiskikoneeseen.Yleensä mieheni hoitaa nämä
lastensa puolesta myös huoneen siivoukset, autonkuljettajana toimimiset jne.
miehesi laittaa lastensa astiat tiskikoneeseen, siivota huoneet ja toimia autonkuljettajana. Mitä se sinun kankkuasi kihnuttaa?
se teini enään mikään pikkulapsi ole 18v on aikuinen äijä, eikö sillä pojalla ole ajokorttia vielä, yleensä 18v on kortti. Poikahan elää parisuhteessa ja asuu teillä kuin hienoisto hotellissa, kaikki passataan eteen ja myös tyttöystävälle.
minullakin 18v poika joka käy lukiota ja käy samalla työssä ja tekee kotona lumihommat ja hoitaa myös huushollihommia.Tuolla tyylillä kasvatatte uusavuttomia luusereita.
puhalsi tällaisen peli poikki. Hän sanoi itse tyttärelleen, että niitä jätkiä ei tänne tarvitse raahata passattavaksi, tyttö saa itse käydä ja olla, mutta ylimääräisiä karvaturpia ei täällä tarvita. Mieheni tekee pitkää päivää ja usein on viikonloppunakin töitä. Hän halusi rauhoittaa edes vkloput siihen että sai levätä ja olla kotonaan ilman, että joku vieras jätkä pomppii joka paikassa vastaan.
Aluksi tyttö juonitteli siitä, että ei saa kavereita tuoda, mutta isänsä sanoi, että kuinka tahansa juonittelet tai ruikutat, niin niitä kolleja et tänne tuo!
Kirjoita seuraavaksi kerraksi valmiiksi lasku, jonka isket tälle tyttökaverille käpälään. Johon olet erittelyt kaikki mitä olet joutunut passaamaan neitiä.
Eli
pyykinpesut
ruuanlaitot
siivoukset
yöpymiset
ei hotellissakaan mitään ilmaiseksi saa. Kaikesta pitää maksaa ja kun kerran on kyse täysikäisistä lapsista, niin saavat oppia elämän realiteetti. Asiastahan nousee möly, mutta silloin sinäkin saat mielipiteesi esiin ja voit sanoa, että voisitte vaihteeksi olla tytön kotona täyshoidossa vaihteeksi kuin aina täällä passattavana. Ja voit ilmoittaa että poika voi käydä, mutta tyttö voi olla omassa kotanaan silloin, eikä ylimääräisenä passattavana, kun ei kerran missään auta eikä osallistu millään lailla kuluihin mitä heistä tulee. Sanot, että jos täällä haluatte olla, niin A. Tuotte ruokaa tullessa B. Siivoatte jälkenne C. Teette oman osuuden kotitöistä.
Jos tämä ei passaa miehellesi eikä näille lapsille, niin jätä avioerohakemus käräjäoikeuteen ja ala katselemaan uutta asuntoa. Ei kaikkeen tarvitse suostua, eikä kaikkea tarvitse sietää. Jospa siinä vaiheessa miehesikin silmät aukeaa, kun erohakemus kilahtaa postilaatikosta, että sinä olet tosissaan.
joka viikonloppu, otin asian puheeksi ensin miehen kanssa. Sanoin, että en jaksa sitä, että miellä on joka viikonloppu vieraita ihmisiä, en ole kovin sosiaalinen ihminen ja kaipaan omaa rauhaa, vaikka toki ymmärrän että tytärpuoli tahtoo poikaystävää nähdä ja mies sosiaalisena ihmisenä ei taas yhtään häiriinny siitä, että miellä on vieraita (lisäksi mies ei paljon kotona ole viikonloppuisin, vaan harrastusmenoissa). Sovimme sitten niin, että poikaystävä saa tulle meille joka toinen viikonloppu, ja max kaksi yötä olla kerralla. Tämän sitten esitimme tytölle, ja asia on siitä lähtien toiminut näin, ilman ongelmia.
lapsellisia aikuisia!!! Voi hyvä jysäys... tän on pakko olla provo.
mitä toisen lapset tekee ja ketä tuo kylään. Hän on isän luona ja sun on vaan hyväksyttävä se tosiasia, että hänellä ex vaimolla on ihanat lapset, joita kahdehdit noin paljon. Nöyrry nyt lasten edessä koska olen siihen perheeseen mennytkin, omasta halusta.
menoa teillä.
Mutta vakka kantensa valitsee.
ahdistaako yksinäisyys noin kovaa....varo vaan, pääsi sanoo kohta poks.
sanookin kun moisia tarinoita täällä lukee! Ihan naurattaa ja ällöttää.
mitäs luet.
Painu pois palstalta niin jo kummasti palstan taso nousee.
otat mielellään joka viikonloppu vieraan kollin nurkkiisi pyörimään? Ja passaat ruuat eteen? Siivoat jäljet ja peset pyykit? Ja koko viikonlopun olet varpaallasi omassa kotona, koska tyttäresi poikakaveri on kylässä ja pitää passata näitä nuoria? Nöyrrytkö itse samaan tyttäresi ja hänen kollin edessä? Todennäköisesti alkaisit sanomaan itsekin väsymään ja sanomaa sekä vihjaamaan, että olisiko mitenkään mahdollista jos, toisitte joskus ruokaa ja auttaisitte kotitöissä.
Eihän teillä lähiäideillä koskaan tunnun olevaan tarpeeksi rahaa, mitä lukee tuolta yksin ja yhteishuoltajan palstalla.
Ja koti se on isälläkin ja oikeus määrätä ketä siellä ravaa jatkuvalla syötöllä syömässä oman lapsen lisäksi.
olla sivistymätön. Koti se on isälläkin ja oikeus nauttia elämästään sekä levosta ilman, että vieraita kolleja jatkuvasti pyörii jaloissa. Kerronpa esim. tytärpuoli tuli yllättäin sen hetkisen kollin kanssa meille vkl viettoon. Olin laittanut ruuat työstä tulevalle puolisolle valmiiksi, nämä kaksi ottivat lautaset hyllystä alkoivat syömään. Katsoin kauhulla, kun kolli nappasi kattilasta 10 perunaa ja tytär 5 perunaa. Työtä tekevälle jäi vain 3 perunaa. Jauhelihakastikkeen latoivat niin vähiin, että jäi kauhallinen puolisolle. (siis ruokaa oli laitettu ihan reilusti, että seuraavana päivänä olisin tehnyt paistettuja pottuja kahdelle henkilölle) Itse jäin ilman ruokaa, tyydyin pelkään ruisleipään maidon kanssa, vaikka kova työpäivä oli takana myös.
Ja nämä kollit vaihtui uusiin noin joka kolmas kuukausi. Ja aina piti opetella uutta kollia tuntemaan ja kun se jollain lailla tunti, tuotiin uusi kolli esittelyyn, että tämä on minun uusi kolli. Isänsä sai itse tarpeeksi näistä jatkuvasti vaihtuvista jätkistä ja puhallisi peli poikki. Sanoi, että hänestä ei ole mukava tulla kotiin kun täällä joku vieras kolli penkoo hänen työhuoneessa hänen henkilökohtaisia papereita (niin kuin nämä jätkät tekivät!) Sanoi tytölle, että sinä saat käydä, mutta kollit pysyköön poissa täältä.
Sinä varmaan esittelet kaikki henkilökohtaiset paperisi tyttösi kollille ja hän saa rauhassa urkki tietokoneet ja koluta joka paikan?
menoa teillä.
Mutta vakka kantensa valitsee.
Näemmä jäänyt levy päälle, vai etkö yksinkertaisesti pysty muuta tekstiä tuotamaan.
On varmaan rankkaa olla noin helvetin tyhmä.
muulla ole merkutystä kun SINUN TOIVEELLA
Juuri tällaisia on uudet suhteet, Pois pois vaan eniset miehen elämästä jotta uusion toiveet toetuttuu.. Hhahahaha
on Lissulla jäänyt psyykelääkkeet ottamatta.
On täällä tosi paljon mielenhäiriöstä kärsiviä liikkeellä kun lukee näitä vastauksia.
Toivon ettei heillä ole lapsia perheissään muuten käy tosi sääliksi
Ota itteäs niskasta kiinni ja kissa pöydälle.Silläkin riskillä,että suhde menee poikki.Jos et saa selvästi sanottua julki omia tarpeitasi niin sitten täytyy vaan tyytyä ja olla valittamatta.Meillä oli samantyyppisiä juttuja ja kova tappeluhan siitä tuli miehen kanssa mutta sain tahtoni läpi.Olin jo valmis lähtemään jos ei homma muutu.Mikä ihmeen piika sa niille olet?Pyykit voi itse pestä koneella ja jos ruokaa tahtoo niin sitäkin voi itse tehdä ja samalla siivota jälkensä. Sanot kersoille,että huoneet pysyy kiinni jos siellä ei siivota itse.Ja vielä,että jos yhteisissä tiloissa tahtoo olla niin silloin osallistuu kotihommiin.Toivottavasti se mies edes tekee osansa.Tsemppiä
sentään, miten sinä olet tehnyt omasta elämästäsi niin hankalaa? Eikö se ole sun päätettävissä, miten sen elät? Jos halusit kiilata itsesi miehen ja hänen perheensä väliin, syytä siitä itseäsi. Kukaan ei sua pakota oleen siellä missä sun on vaikea olla.
"Alan todella väsymään siihen ettei meillä ole koskaan rauhaa." Juuri niin, rauhan saat kun valitset miehen jolla ei ole lapsia, tai elät yksin! Ei kovin vaikeaa ole hankkiutua eroon asioista jossa ei voi olla.
Mies ei ajattele omista lapsistaan niin, että ei ole koskaan rauhaa.... hänelle lapset ovat tärkeimmät kuin sinä koskaan tulet olemaan.
Kuinka sinun ja miehen suhde voi ? Mitä sinä saat suhteestanne ? Kuinka mies huomioi sinua ?
Olet valinnut miehen, joka tuntee valtavaa syyllisyyttä ja hyvittämisen tarvetta lapsilleen. Mies tuntuu asettavat lapsiin liittyvät asiat kaiken edelle. Hän vaikuttaa ilmeisen hyväluonteiselta ja sen sijaan, että vaatisi lapsiaan tekemään osuutensa kotitöistä, haluaa palvella heitä. Jos poika haluaa majoittaa tytön viikonlopuksi, mies sallii sen, koska hän ei halua asettua vastaan poikansa tahtoa. Poika ja tyttöystävä tietävät, että teillä voi vapaasti viettää viikonloppua. Siksi he ovat teillä. Tyttöystävän kotona säännöt voivat olla kokonaan toiset. Ymmärrän hyvin kantasi. En minäkään jaksaisi viikonlopusta toiseen vierasta henkilöä kodissani
Koet elämäsi epätyydyttäväksi uusperheessä. Ratkaisu ongelmiisi voisi olla oma yksiö jossain lähistöllä. Siellä voit levät ja viettää vapaasti omaa aikaa. Seurustelu miehen kanssa voi jatkua. Muutaman vuoden päästä lapset lähtevät omilleen ja pääset viettämään aikuisten aikaa miehen kanssa. Vai onnistuuko se ollenkaan ? Miksi olet jäänyt noin omalta kannaltasi noin epätyydyttävään suhteeseen ?