Minä tiedän

Minä tiedän. Tiedän eriskummallisia asioita. Asioita jotka ovat totaalisen turhia. Asioita jotka mahdollisesti voisivat pelastaa taikka tuhota tuhansien ihmisten hengen. Paljon, aivan liikaa henkilökohtaisia asioita. Muut tietävät että tiedän. Kaikki kyselevät. Jos olen hiljaa he suuttuvat minulle. Pelkäävät että piilottelen aina vain tärkeämpiä asioita. Minulla on kyky. Kyky nähdä ihmisten "mielen sisään". Luen ihmistä kuin avointa kirjaa. Ilmeistä, eleistä, olemuksesta päättelen mitä ihmisen mielessä on. Joskus hyvinkin tarkasti. Harvassa ne kerrat jolloin en tiedä mitä toinen ajattelee. Tiedän myös että puhuessani omakin henkeni on vaarassa. Tiedän hyvinkin arkaluontoisia asioita. Häiritsee. Kirjoitin koska oli pakko avautua. Purkaa sisäisiä paineita. Elämää on pelkkää pakoa todellisuudesta. Tietokoneen avulla. Se on ainoa hyvä syy olla olematta kavereiden kanssa. Toisaalta eivät he haluakkaan olla kanssani. Vanhempia "kykyni" ei häiritse ollenkaan. He tietävät että tiedän. Sanovat sen olevan normaalia. Paskat. Tieto lisää tuskaa.
2142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mäki vissiin.

Äänestä
  • Minulla on täysin samanlainen taipumus, kuulemma sitä kutsutaan soveltavaksi tunneälykkyydeksi.. Masentava kyky kertakaikkisesti, varsinkin jos äkkää jotain sellaista mitä ei haluaisi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jaa. Tylsää. kirjoitti:

Minä tiedän. Tiedän eriskummallisia asioita. Asioita jotka ovat totaalisen turhia. Asioita jotka mahdollisesti voisivat pelastaa taikka tuhota tuhansien ihmisten hengen. Paljon, aivan liikaa henkilökohtaisia asioita. Muut tietävät että tiedän. Kaikki kyselevät. Jos olen hiljaa he suuttuvat minulle. Pelkäävät että piilottelen aina vain tärkeämpiä asioita. Minulla on kyky. Kyky nähdä ihmisten "mielen sisään". Luen ihmistä kuin avointa kirjaa. Ilmeistä, eleistä, olemuksesta päättelen mitä ihmisen mielessä on. Joskus hyvinkin tarkasti. Harvassa ne kerrat jolloin en tiedä mitä toinen ajattelee. Tiedän myös että puhuessani omakin henkeni on vaarassa. Tiedän hyvinkin arkaluontoisia asioita. Häiritsee. Kirjoitin koska oli pakko avautua. Purkaa sisäisiä paineita. Elämää on pelkkää pakoa todellisuudesta. Tietokoneen avulla. Se on ainoa hyvä syy olla olematta kavereiden kanssa. Toisaalta eivät he haluakkaan olla kanssani. Vanhempia "kykyni" ei häiritse ollenkaan. He tietävät että tiedän. Sanovat sen olevan normaalia. Paskat. Tieto lisää tuskaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu