Koppi autotallissa?

Olemme suunnitelleet ulkokoiran hankintaa. Koiralla olisi pihalla iso häkki ja häkki jatkuisi autotallin sisälle, jossa olisi iso lämmitetty koppi. Onko muilla koppi autotallin sisällä? Vai olisiko parempi, että koppi olisi pihalla häkin keskellä? Ajattelin, että ruokailu ainakin olisi koiralle mukavampaa autotallissa.( Auto ei ole ollut vuosiin tallissa. ) Häkissä olisi vain katos, joka päällä myös voisi olla.
7452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hieno idea!
Ja sitten kaivasitte viä uimakuopan siihen autotallin viereen, tekisitte sen läheisyyteen suihkun ja jatkaistte aitausta kilometrin verran poispäin rakennuksesta, jotta ette missään määrin häiriytyisi niistä koiran aiheuttamista äänistä,
Voisittehan te tehdä sen aitauksen päähän vielä sellasen sähköllä toimivan portinkin, että se teidän lemmikkinne pääsee sitten tarpeilleen naapurin tontille, ettei teidän vaan missään nimessä tarvi niistä paskoista ees huolehtia.
Kyllä hyvin ootte miettinyt kaikkea, mutta kertokaas yks asia: Mitä helvettiä te sillä koiralla sitten oikein teette?

Äänestä
  • Minulla oli lapsena allergiaa. Aikuisena en ole reagoinut koiran hilseeseen vaikka meillä on ollut koiria yötä ja pitkiä aikoja hoidossa. En kuitenkaan uskalla laittaa sisäkoiraa. Haluan koiran pääasiassa lenkkeilykaveriksi. Lapseni ovat erittäin eläinrakkaita ja haluavat lemmikin seuraksi ja agilityyn/tokoon. Tiedän, että koiralle olisi parempi olla sisällä kuin ulkona, mutta se ei vain onnistu. Siksi haluan että sillä olisi ulkona mahdollismman hyvät oltavat. Nyt jollakin varmaan nousee karvat pystyyn, kun lukee mitä minä itsekkäästi HALUAN, mutta eikö koiran hankinta ole aina haluamis-kysymys? Varmaan joku alkaa jo suunnitteleen laki-aloitetta, joka kieltäisi allergisilta koiran oston...
    Alkuperäinen kysymys olis siis: Kumpi on parempi vaihtoehto, koppi autotallissa vai häkissä?

    Äänestä

  • sinä vaahtoat... mä tunnen montakin ihmistä jolla koira ulkokoirana. varsinkin hysky ei viihdy etes sisällä mutta niitä pitää sitten olla useampi..vähintään kaksi ja ruokintaan pitää kiinnittää huomiota..turhaan sä riehut kun et näköjään tiedä asioista tuon taivaallista.. kaikki ei ole sohvakoiria..ja viihtyvät ulkona paremmin kun hyvin.. luoja tätä palstan tasoa..

    Äänestä

  • Milla71 kirjoitti:

    Minulla oli lapsena allergiaa. Aikuisena en ole reagoinut koiran hilseeseen vaikka meillä on ollut koiria yötä ja pitkiä aikoja hoidossa. En kuitenkaan uskalla laittaa sisäkoiraa. Haluan koiran pääasiassa lenkkeilykaveriksi. Lapseni ovat erittäin eläinrakkaita ja haluavat lemmikin seuraksi ja agilityyn/tokoon. Tiedän, että koiralle olisi parempi olla sisällä kuin ulkona, mutta se ei vain onnistu. Siksi haluan että sillä olisi ulkona mahdollismman hyvät oltavat. Nyt jollakin varmaan nousee karvat pystyyn, kun lukee mitä minä itsekkäästi HALUAN, mutta eikö koiran hankinta ole aina haluamis-kysymys? Varmaan joku alkaa jo suunnitteleen laki-aloitetta, joka kieltäisi allergisilta koiran oston...
    Alkuperäinen kysymys olis siis: Kumpi on parempi vaihtoehto, koppi autotallissa vai häkissä?

    ihan miten itse parhaiten sen näet..ja helpoin pitää puhtaana ym. kaverilla oli eristetty koppi jonne laittoi olkia niin sinne ne teki pesänsä...koppi oli myös sennoinen tasakattoinen missä koirat tykkäsivät katsella maailmaa...voisitko harkita 2 koiran ottamista? niin olisi varmaan parempi koiralle...

    Äänestä

  • hohhoijaa.......... kirjoitti:

    ihan miten itse parhaiten sen näet..ja helpoin pitää puhtaana ym. kaverilla oli eristetty koppi jonne laittoi olkia niin sinne ne teki pesänsä...koppi oli myös sennoinen tasakattoinen missä koirat tykkäsivät katsella maailmaa...voisitko harkita 2 koiran ottamista? niin olisi varmaan parempi koiralle...

    Olen joskus harkinnutkin kahta koiraa. Voi olla että olen väärässä,mutta minusta tuntuu että kahden pennun kouluttaminen yhtä aikaa olisi erittäin työlästä. (Jollen sitten ostaisi pentua ja nuorta aikuista yhtä aikaa; ja vielä samasta kennelistä jotta olisivat tuttuja keskenään.... )

    Äänestä

autotalliin. Sinullahan on jo allergia, eikö sinulle mikään riitä ?

Äänestä

No luulisi että ainakin siellä autotallissa koira pääsisi tosi hyvin suojaan kaikenlaiselta säältä. :)

En ole nähnyt koppia autotallissa, mutta olen nähnyt että kahdella huskylla on autotallin takaosassa oma "karsina", jonne saa lämmön päälle kun on oikein kylmä. Oviaukossa on tuulensuoja ja koirien pedit on sellaisten lauteiden päällä että pääsevät vähän ylemmäksi nukkumaan.

Se tähystyspaikka on varmasti koiralle mieleen siellä aitauksen keskellä, sama kai se koiralle on onko se katos vai koppi, kunhan sen päällä voi istua ja loikoilla. :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Milla71 kirjoitti:

Olemme suunnitelleet ulkokoiran hankintaa. Koiralla olisi pihalla iso häkki ja häkki jatkuisi autotallin sisälle, jossa olisi iso lämmitetty koppi. Onko muilla koppi autotallin sisällä? Vai olisiko parempi, että koppi olisi pihalla häkin keskellä? Ajattelin, että ruokailu ainakin olisi koiralle mukavampaa autotallissa.( Auto ei ole ollut vuosiin tallissa. ) Häkissä olisi vain katos, joka päällä myös voisi olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu