Ulkosuomalaiseksi talven ajaksi

Nari-naa

Haaveissa on viettää yksi talvi (3-4 kk) ulkomailla perheen kanssa. Mieluiten Euroopassa ja suhteellisen lämpimässä paikassa. Mitään varsinaista auringonhelotusta ei kaivata ja tuskinpa sitä tammikuussa missään juuri onkaan. Pääasiallinen idea on viettää yksi kunnon lomarupeama kun töitäkin on tullut tehtyä, mutta samalla tuosta saisi hyvän kokemuksen pidempäänkin oleiluun vieraassa maassa. Lapset on ala-asteiässä ja vaimo opettaja joten kotiopetuskin hoituisi. En tiedä sitten miten koululaitos tuohon suhtautuu, mutta selvittää pitää.

Meininkinä olisi ottaa sapattivapaat ja sinnitellä tuo aika niillä tuloilla ja säästöillä. Oletan että nelihenkinen perhe asuu kivasti tonnilla kuussa ja saman verran voisi budjetoida muuhun elämiseen. Toki joitain tonneja saa varata muuhun kivaan. Tuohon matkat päälle joten ajattelin että esim. 4 kk pärjättäisiin n 12 tonnilla.

Kohdemaata ollaan mietitty muutamilta kanteilta. Espanjaa ja sikäläistä suomalaismeininkiä vähän kammoksutaan, mutta olisi siinä hyvätkin puolensa. Suomalaisista saisi toki tukea ja turvaa jos homma alkaa ahistamaan. Ja voihan sitä olla vähän sivummallakin. Joku Nizzan seutu ja Italia voisivat tulla kyseeseen myös.

Onko tällä palstalla kellään kokemuksia tuollaisesta irtiotosta? Muitakin kommentteja haaveemme järkevyydestä otetaan mielellään vastaan.

4

479

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaikkia kunnia Espanjalle, mutta Euroopassa on runsaasti muita mahdollisuuksia. Kohdallanne valintaa voi tosin rajoittaa suomalaisen yhteisön puute. Espanjasta löytyy paljon paljon paikkoja, joissa ei asu suomalaisia.

      On tärkeää miettiä, minkälaisen ympäristön haluaa noiksi neljäksi kuukaudeksi, onko se esim. maalaisympäristö vai kaupunkiympäristö, lomanviettopaikka, iso kaupunki vai pieni kaupunki. Valintaan tältä osin vaikuttanevat perheenne harrastukset ja mieltymykset.

      Yksin Espanjan naapurimaista on Portugali, jonka etelärannikolla talvehtii ja asuu pysyvästikin jonkin verran suomalaisia. Minä ja vaimoni asumme pysyvästi Ponta Delgadan kaupungissa São Miguelin saarella Azoreilla, joka mielestäni on myös mahdollinen valinta. Meillä on täällä rauhallista ja luonto on lähellä. Budjettinne on enemmän kuin riittävä. Nelihenkisen portugalilaisen perheen on pärjättävä keskimäärin noin 1500 euron kuukausibudjetilla.

    • vakiasukki

      Viime talvikauden (lokakuusta toukokuuhun) Kyproksen Limassolissa oli turistipappina nuorehko mies, joka toi perheensä mukanaan. Eli mies oli täällä työssä (no, koko perhe kyllä osallistui välillä!) ja lisäksi vaimo 3 lasta, iältään sylivauvasta-esikouluikäiseen.
      Uskoisin, että se oli ihan mukava kokemus heille. Vaikkei mikään 'sapattivapaa'.
      Rahat riittävät kyllä ja esim. juuri Limassolissa on aika paljon suomalaisiakin talviasukkaita (ei riesaksi asti..). Englannilla pärjää hyvin. Ja mahdollisen sairaanhoidon saa EU-kortilla.

      Limassol on kansainvälinen, elävä kaupunki ympäri vuoden. Esim. Pafoksessa on talvisin melko hiljaista; onhan se paljon pienempikin.
      Saari sinänsä on niin pieni, että 4 kk oleskelun aikana ehtii hyvin reissata vaikka pohjoisessa, Kyreniassa. Päätiet ovat hyväkuntoisia, ainoa miinus on vasemmanpuoleinen liikenne johon pitää alussa totutella. :-)

      • Kyproksen

        Agia Napassa on talvisin runsaasti Suomalaisia.


    • maistuva ulkoelo

      Kun näin ensin vain otsikon ja nimimerkkisi, tuskailin että taas on luvassa valitusta suomalaisesta talvesta. Minusta ei ole eroa, tepasteleeko talvella lätäköissä pimeän harmaassa Pariisissa vai Helsingissä. Tunnelmassakin on suuri ero talven ja kesän välillä, aivan kuten Suomessakin.

      Mutta tässähän ei ollut tuosta kyse. Suunnitelmanne kuulostaa hauskalta. Tosiaankin, lyhyillä turistireissuilla ei pääse todellisuudessa ulkomaan kulttuuriin tutustumaan, vaan se vaatii arjessa elämistä. Kuulostaa hyvältä idealta kokeilla, miltä ulkomailla elo vakituisesti maistuisi.

      Paikkaan en ota mitään kantaa, koska itse asun pohjoisempana Pariisissa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1342
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1269
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1221
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1005
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      10
      1004
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      72
      926
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      85
      851
    8. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      51
      706
    9. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      692
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      677
    11. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      594
    12. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      579
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      578
    14. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      577
    15. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      54
      563
    16. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      549
    17. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      548
    18. 46
      543
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      526
    20. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      19
      526
    Aihe