unirytmi

miten saisin kuuden kuukauden ikäisen tyttöni nukkumaan kunnon päiväunet.aamulla herätään klo7.30.klo11.00 otetaan puolen tunnin päikkärit jos sitäkään.sitten taas valvotaan ja kitistään väsymystä klo 16.00 ja taas otetaan puolen tunnin torkut.sitten valvotaankin yöuniin asti eli klo 21.00.olen koittanut saada rytmiä valvottamalla mutta ei onnistu.ei nuku pidempään edes ulkona.
1340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tyttäreni nukkui kanssa puolen vuoden iässä tosi pienet päiväunet ja sen lisäksi yöt olivat tunnin välein heräilyä. (Ulko unet olivat saman mittaiset kuin sisälläkin otetut). Vaikka teimme kaikkemme niin mikään ei auttanut kunnes 9 kuukauden iässä käännyin jälleen monien aikasempien kertojen lisäksi lääkärin puoleen ja rukoilin että saisin hänet unikouluun. Onneksi lääkäri lopulta uskoi minua kun joutui määräämään minullekin unilääkkeet unettomuuteeni. Tyttäremme oli viisi päivää sairaalassa lasten osastolla ja hänet opetettiin nukkumaan. Sen jälkeen hän on nukkunut yönsä kuin enkeli, mutta päivä unet ovat tunnin- kahden tunnin mittaiset. Nyt tyttäreni on kolmen vanha. Mutta olen ajatellut että kaikki lapset ovat erillaisia, nukkumisen ja kaiken muunkin suhteen. Kuten vanhempi lapsemmekin sillä hän oppi nukkumaan puolen vuoden iässä koko yön ja nukkui vielä kolmen tunnin päiväunetkin neljän vuoden iässä.
Joten jos tyttösi nukkuu yöt hyvin niin anna hänen etsiä päiväuni rytmiään sillä kyllä se ajastaan muodostuu.
Toivotan sinulle jaksamista!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mami83 kirjoitti:

miten saisin kuuden kuukauden ikäisen tyttöni nukkumaan kunnon päiväunet.aamulla herätään klo7.30.klo11.00 otetaan puolen tunnin päikkärit jos sitäkään.sitten taas valvotaan ja kitistään väsymystä klo 16.00 ja taas otetaan puolen tunnin torkut.sitten valvotaankin yöuniin asti eli klo 21.00.olen koittanut saada rytmiä valvottamalla mutta ei onnistu.ei nuku pidempään edes ulkona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu