No terveppä kaikki kaksnelosen lueskelijat! Tulin just Pattayalta kahden viikon lomalta! Iso kynnys tuli ylitettyä kun ollenkaan lähdin Thaimaahan ja varsinkin Pattayalle. Juttuja on tällä kaksnelosella ollut kaikenlaisia Pattayasta ja nyt sitten tuli itse käytyä.
Onneksi kävin ja sanoisin muillekkin, jotka kipuilee sen paikan maineen kanssa, että nostakaa itteenne niskasta ja menkää itse käymään ja kokemaan yhden kerran. Sitten voi päättää että meenkö uudestaan vai jääkö tähän.
Ihmettelen vähän sitä "suomibaarien" morkkausta. Itselleni ainakin oli hieno homma tavata sielläpäin enempikin viihtyneitä ja saada opastusta ja varmaan näin välttyä joiltakin mokilta, mitä noviisille saattaa oudoissa oloissa sattua. Kiva oli käydä porukalla kalassa ja sukeltelemassa ja ajamassa cartinkia ja pelailemassa jotain kapulapelejä rannalla, rahasta tietenkin (kiellettyä kuulemma). Ei näitä menoja olis itse osannu hakea, ainakaan näin helposti.
Yllättävää minulle oli että vanhat koulutti minua baarien suhteen ja varsinkin gogo-baarien, että käy jos huvittaa kerran pari ja sitten on ne kaikki nähty. Luulin että kyseiset illanvietot olisi pääasia siellä. No ei näköjään ole! Toki baareissa kävin ja oli ihan kiva flirttailla tyttöjen kanssa, mutta ei ne minusta kauaa piitannu. Olis kuulemma pitäny juoda enempi ja ostaa tytöillekin. No ihan kiva niitä oli hetken kattella, mutta mitään pakkoa mihinkään suuntaan en kokenut. Kukaan ei yrittänyt väkisin matkaan, enkä mitään traumoja saanut.
Tuntuu ne "tyttöbaari"- jutut, että ei saa rauhassa olla kun aina on joku käsipuolessa kiinni, vähän yliampuvilta. Olis ollu ihan kivaa jos jutut olis pitäny paikkansa.
En yhtään epäile, etteikö siinä kaupungista kaikenlaista menoa löytyisi. Tulin kyllä informoiduksi asiasta, muttei mitään vastentahtoista ole käsittääkseni pakko tehdä. Omat kokemukseni oli kyllä myönteisiä eikä mitään tullut tehtyä mitä joutuisi sukulaisilta salaamaan. Ensi talvena mennään varmaan isommalla porukalla samaan paikkaan, koska näyttää olevan halvempi, kuin muut Thaimaan kohteet ja paljon jäi näkemättä, kun esimerkiksi missään matkayhtiön retkikohteessa ei tullut käytyä.
No tällaista aloittelevan Thaimaanmatkaajan sanailua..
Eka matka
29
587
Vastaukset
- virtuaalimatkailuun
Noin se yksinkertaisesti vain menee, sanoo Sika-Amalia mitä tahansa. Niin, sehän poistattaa tällaiset todellisen matkailijan kommentit.
- tsillain..
muutamia kertoja myös thaikuissa käyneenä. Suomi-ahdasmieliselle akalle kaikki maailman naiset ovat uhkia, ja kun he itse eivät ole jatkuvasti puheenaiheena ja esillä. kateellisia ovat joka asiasta, jopa siitä köyhyydestä. sit mies ei osaa ajatella ite, ja ymmärrä siis että mihin maahan on soveliasta matkustaa. Itse en lähde toista kertaa musu-maahan, semmoseen ahdasmielisiin ei tasa-arvo kannattaviin maihin siis. Kesällä parin kaverin kans filippareille. palawan ja jne...
- Khop khun khaa
Oli mukava lukea , kerrankin , asiallinen kirjoitus, näyttää vaan noissa vastaajissa elävän sitkeästi
käsitys, ettei Suomalaiset naiset ymmärrä yhtään mitään... Ei , me kaikki, olla mitään Amalian
myötäilijöitä, vaan, matkustamme Thaimaahan, jopa Pattya n menoa katsomaan, tosin henk. koht.
mieluummin muualle Thaimaahan, mutta erittäin hienoa, että kerroit , todellakaan ,ei siellä ketään VÄKISIN
viedä, miehet , jotka tyttöseuraa hakevat, oppirahat maksettuaan , kummasti rauhoittu, ja onhan
monia onnellisiakin suhteita syntynyt, tai sitten " etsivä löytää "- väliaikaista lohtua. Suuresti liioiteltuja
tarinoita, enimmäkseen levittävät ne, jotka eivät ole koskaan käyneet koko maassa.- evvk- asenne
Paras ratkaisu kaikille että ne horot suljetaan taloihin jonnekin sivummalle. Muut alueet puhdistettaisiin ko. ongelmajätteestä että maa saisi uusia turisteja.
- Lopeta tollanen
evvk- asenne kirjoitti:
Paras ratkaisu kaikille että ne horot suljetaan taloihin jonnekin sivummalle. Muut alueet puhdistettaisiin ko. ongelmajätteestä että maa saisi uusia turisteja.
Niin että mitkä horot? Amaliatäti siellä kiikkustuolissaan antaa mielikuvituksensa lentää! Aika asiallinen tämän keskustelun avaus. Aina kaikkialle ehtivä Amalia sotkeutuu taas normaalien ihmisten normaaliin keskusteluun. Kuinka sä jaksat ja viittit?
- hoitoonohjaaja
evvk- asenne kirjoitti:
Paras ratkaisu kaikille että ne horot suljetaan taloihin jonnekin sivummalle. Muut alueet puhdistettaisiin ko. ongelmajätteestä että maa saisi uusia turisteja.
Pakkomielle on mielenterveysongelma. Hakeudu siis hoitoon.
- ko.ongelmilta
evvk- asenne kirjoitti:
Paras ratkaisu kaikille että ne horot suljetaan taloihin jonnekin sivummalle. Muut alueet puhdistettaisiin ko. ongelmajätteestä että maa saisi uusia turisteja.
Tällainen käytös, seksiturismilta silmänsä sulkeminen, on usein vähän kouluja käyneen ja sivistymättömien asenne. Kukapa ei oikopolkuja oikaisisi hyvään mieleen ja helppoon elämään ? Asenteen kantaminen vaatiikiin jo paljon enemmän.( Olin sanoa munaa, mutta sanonkin amaliaa.)
- Lopeta jo
ko.ongelmilta kirjoitti:
Tällainen käytös, seksiturismilta silmänsä sulkeminen, on usein vähän kouluja käyneen ja sivistymättömien asenne. Kukapa ei oikopolkuja oikaisisi hyvään mieleen ja helppoon elämään ? Asenteen kantaminen vaatiikiin jo paljon enemmän.( Olin sanoa munaa, mutta sanonkin amaliaa.)
Mistä helvetin seksiturismista sä puhut? Käsittääkseni aloittaja ei millään tavoin ole semmoisesta kirjoittanut. Miksi siis pitää väkisin tuoda tällaiset asiat asialliseen matkakertomukseen. Viheliäisellä Amalialla on pahasti vinksahtanut jossain.
- mielikuvitusta vain
Lopeta tollanen kirjoitti:
Niin että mitkä horot? Amaliatäti siellä kiikkustuolissaan antaa mielikuvituksensa lentää! Aika asiallinen tämän keskustelun avaus. Aina kaikkialle ehtivä Amalia sotkeutuu taas normaalien ihmisten normaaliin keskusteluun. Kuinka sä jaksat ja viittit?
Eihän toki muutenkin saastuneelle paskajoelle ole rantautunut horoja vaan pyhäkoulutyttösiä,joita itse pastorin luuskat paneskelee. Viilaako vintilläs ?
- "aasianhelmi"
mukavaa kun joku välillä vaivautuu kertomaan matkastaan oikeasti värittelemättä liikoja , itse olen Pattayan innokas kävijä , Thaimaan reissuja on jo kertynyt parisenkymmentä joista neljä kertaa Pattiksella ja joka ainoalla kerralla on oma vaimo ollut matkalla mukana , eikä hän ole millään tavalla vaivautunut saatikka närkästynyt tyttöbaarien paljoudesta , sillointällöin poikkeamme parille kaljallekin ja aina olemme saaneet eríttäin kohteliaan vastaanoton ja tervetuloa toivotukset.
- nussitte horoja
Vai erittäin kohteliuaan vastaanoton. : DDDDDDDDDDD.
- thaimatkaaja
nussitte horoja kirjoitti:
Vai erittäin kohteliuaan vastaanoton. : DDDDDDDDDDD.
että tänne pitäisi saada rajoitus, että vain rekisteröityneet käyttäjät saa kirjoittaa ja kommentoida.
Ainut keino pitää tämmöset keskenkasvuiset/urpot pois täältä. - siltä horolta
thaimatkaaja kirjoitti:
että tänne pitäisi saada rajoitus, että vain rekisteröityneet käyttäjät saa kirjoittaa ja kommentoida.
Ainut keino pitää tämmöset keskenkasvuiset/urpot pois täältä.Kirjaudu sä sukupuolipolille. Ton jälkeen joudutkin menemään.
- Mape 32v
Kiitos asiallisista kommenteista! Jotkut tekstit kylläkin vaikuttavat roskapostilta, mutta ei niistä auta välittää, kaipa ne kuuluu sellaiseen pakolliseen sälään, jota on siedettävä tällä palstalla.
Käsitys siitä että jotkut kestävät matkan kiusat, kymmenen tuntia lentokoneessa ahtaalla penkillä umpinaisessa putkessa ja maksavat toista tonnia pelkästään matkasta jonkun "seksikokemuksen" takia on kyllä mielestäni jotenkin apsurdi. Olen yhden matkan jälkeen valmis kallistumaan niiden kannalle jotka sanovat Pattayakritiikin tulevan lähinnä sellaisilta ihmisiltä jotka eivät itse ole käyneet paikalla. Itse en kyllä maksaisi tonnia ensin matkasta saadakseni jonkun seksikokemuksen. Sillä tonnilla tekisi jo ihmeitä lähialueella, Virossa ja Venäjällä eikä matka maksa juuri mitään.
On iso vahinko, että jotkut vaikuttavat kirjoituksillaan toisten matkasuunnitelmiin näin väärällä, tai ainakin värittyneellä informaatiolla, kuin tällä palstalla tapahtuu. Itselleni on juuri käynyt niin. Luulin ihan mahottomia Pattayasta luettuani kaikenlaisia juttuja täällä. Nyt kuitenkin tiedän jotakin käytyäni itse paikalla ja olen pikkuisen katkera näille maineenlikaajille ja törkykirjoittajille.- saman kritiikin
Nyt kuulimme sitä vaitonaisesti vältellen ja inhoten kun olisi pitänyt sanoa napakasti, mitä mestoja pattis ja phuket on. Niin sitten loma meni horojen ja tyrkyn seksiturismin takia ihan perseelleen. Me olisimme taatusti tarvinneet samaisen kritiikin ja satavarma, sen annamme eteenkinpäin.
- 28 x...
saman kritiikin kirjoitti:

ovat maailman hienovaraisempia ja ammattitaitoisinta väkeä mitä tiedän. Yhdellä reissulla oli mukanani hieman iäkkäämpi herrasmies. Hän löysi itselleen 41 kg painavan (punnittiin) ja 41 v- oppaan. Äijä oli hieman laiska omaa hygieniaansa hoitamaan. Palkkaamansa opas suihkutti hänet joka aamu, rasvasi, veti äijälle puhtaat kalsarit oikeinpäin ja huolehti että eilinen paita meni pyykkipussiin. Ukko olisi muuten tehnyt toisin. Lisäksi huolehti että hampaat pestiin. Aamulla mentiin parturiin parranajolle ja vietiin pyykit
pesulaan. Ei sättinyt äijää viskinjuonnista vaan tuki ukkelia hänen joskus hoiperrellessa. Ukon kämpän ja vaatteet piti armeijakunnossa. Lisäksi jokainen purkki ja purnukka oli joka paikassa kuin viivoittimella vedetyt. Koko lysti maksoi herralle 1000 Bht/pv 300 baarille. Olivat yhdessä 4 viikkoa. Ukko sai pari x
käydä vieraissakin; ihan luvan kera...
Löyryisikö suomesta sellaista naista?, vaikka ovat helvetin paljon kalliimpia........... - Sushi Lover
saman kritiikin kirjoitti:
Nyt kuulimme sitä vaitonaisesti vältellen ja inhoten kun olisi pitänyt sanoa napakasti, mitä mestoja pattis ja phuket on. Niin sitten loma meni horojen ja tyrkyn seksiturismin takia ihan perseelleen. Me olisimme taatusti tarvinneet samaisen kritiikin ja satavarma, sen annamme eteenkinpäin.
Siis missä TE olette oikein käyneet? Olen itse käynyt kerran Phuketissa ja useammasti Pattaylla enkä tunnista "horotyrkytystä ja seksiturismia". Missä teidän hotelli oikein oli? Ainoa ongelma minulle oli yli innokkaat piraattipaitakauppiaat ja suorastaan ärsyttävät intialaiset räätälit.
- Mape 32v
saman kritiikin kirjoitti:
Nyt kuulimme sitä vaitonaisesti vältellen ja inhoten kun olisi pitänyt sanoa napakasti, mitä mestoja pattis ja phuket on. Niin sitten loma meni horojen ja tyrkyn seksiturismin takia ihan perseelleen. Me olisimme taatusti tarvinneet samaisen kritiikin ja satavarma, sen annamme eteenkinpäin.
Totanoin! Mitenku pikkusen mieleen tulee kysymys että kenessä mahtaisi olla vika kun loma menee "perseelleen", kuten kerrot? Onkohan vika paikallisissa ihmisissä vaiko turisteissa itsessään?
Ihmettelen sitäkin, kun tekstisi mukaan olet ollut Pattiksella ja Phuketissa!! Miksi menit Thaimaahan uudestaan jos kerran loma meni ekalla kerralla pieleen? Outoa todella!
Vai oisko asia niin, että sinä olet niitä vihaisia ahdistuneita ihmispoloja jotka purkavat ahdistustaan milloin mihinkin, esimerkiksi matkailijoihin ja vaikkapa maahanmuuttajiin. Toivottavasti et sentään mennyt riehumaan jotenkin siellä matkallasi ja saanut nenillesi. Se selittäisi kyllä pahan ja vihaisen mielenlaatusi. - eka ja vika kerta
Mape 32v kirjoitti:
Totanoin! Mitenku pikkusen mieleen tulee kysymys että kenessä mahtaisi olla vika kun loma menee "perseelleen", kuten kerrot? Onkohan vika paikallisissa ihmisissä vaiko turisteissa itsessään?
Ihmettelen sitäkin, kun tekstisi mukaan olet ollut Pattiksella ja Phuketissa!! Miksi menit Thaimaahan uudestaan jos kerran loma meni ekalla kerralla pieleen? Outoa todella!
Vai oisko asia niin, että sinä olet niitä vihaisia ahdistuneita ihmispoloja jotka purkavat ahdistustaan milloin mihinkin, esimerkiksi matkailijoihin ja vaikkapa maahanmuuttajiin. Toivottavasti et sentään mennyt riehumaan jotenkin siellä matkallasi ja saanut nenillesi. Se selittäisi kyllä pahan ja vihaisen mielenlaatusi.Lähtökohtahan oli, että kaikki mahdolliset varoitteli thaimaasta ja niistä huorista nimenomaan. Mutta
kun on niin pässi, että itse pitää mennä ja nähdä kaikki. Ja oikeassahan tutut oli olleetkin.
Seksiturismi oli täysin avointa ja sallivaa, sitä ilmeni joka baarissa iltaviidestä alkaen. Siihen törmäsi kaduilla ja rannoilla ja hotellin uima-altaillakin. Myös Phukessa. Jopa thaihieronnoissa jos pariskunta
meni yhtäaikaa sisään, käytiin äijän mulkkuun kiinni. Minä itse en mennyt.
Kuka tällaista turismia voi puolustaa ? Miten tällainen seksiturismi palvelee naisturistia ? Tai perhettä ? - Mape 32v
eka ja vika kerta kirjoitti:
Lähtökohtahan oli, että kaikki mahdolliset varoitteli thaimaasta ja niistä huorista nimenomaan. Mutta
kun on niin pässi, että itse pitää mennä ja nähdä kaikki. Ja oikeassahan tutut oli olleetkin.
Seksiturismi oli täysin avointa ja sallivaa, sitä ilmeni joka baarissa iltaviidestä alkaen. Siihen törmäsi kaduilla ja rannoilla ja hotellin uima-altaillakin. Myös Phukessa. Jopa thaihieronnoissa jos pariskunta
meni yhtäaikaa sisään, käytiin äijän mulkkuun kiinni. Minä itse en mennyt.
Kuka tällaista turismia voi puolustaa ? Miten tällainen seksiturismi palvelee naisturistia ? Tai perhettä ?Voi sentäs! Nyt siis kaikki tuttusi ovat matkustaneet Thaimaahan, ja jokainen vuorollaan on tullut sitten sinua varoittamaan. Et sitten niitä tuttujasi uskonut. MITÄ NE TUTUT SITTEN KUKIN VUOROLLAAN SINNE TUPPAUTUIVAT? JA KAIKKI SITTEN SINUA KÄVIVÄT VAROITTAMASSA MENEMÄSTÄ SINNE, MUTTA SINÄ VAIN MENIT!! MIKSI?
Tajuatko miten epäloogista kirjoittelusi on? Se vain todistaa että olet samanlainen, kuin minä olin ennen kuin kävin itse katsomassa ja toteamassa asian oikean laidan. Olet juuri sellainen rasistisika, joka minäkin olin ennen, ja jota nyt häpeän. Uskoin näitä kaltaistesi kirjoituksia. Nyt pistää oikein vihaksi. - aivan toisenlaisen
saman kritiikin kirjoitti:
Nyt kuulimme sitä vaitonaisesti vältellen ja inhoten kun olisi pitänyt sanoa napakasti, mitä mestoja pattis ja phuket on. Niin sitten loma meni horojen ja tyrkyn seksiturismin takia ihan perseelleen. Me olisimme taatusti tarvinneet samaisen kritiikin ja satavarma, sen annamme eteenkinpäin.
kuvan thaikaupungeista kuin sinä sika-Amalia, jotta matkailijat nauttisivat lomistaan. Se, että sinä olet joutunut menettämään miehesi thaimaalaiselle kauniimmalle naiselle, ei ole miehesi syy, vaan sinun sotanorsun naamasi ja mielenlaatusi syy.
- HAISTA THAIVITTU
aivan toisenlaisen kirjoitti:
kuvan thaikaupungeista kuin sinä sika-Amalia, jotta matkailijat nauttisivat lomistaan. Se, että sinä olet joutunut menettämään miehesi thaimaalaiselle kauniimmalle naiselle, ei ole miehesi syy, vaan sinun sotanorsun naamasi ja mielenlaatusi syy.
KALTAISESI SEKSITURISTIT LISÄÄ NAISKATOA NAIMAAHAN. KIITOS SIITÄ.
- kuten minullekin
Mape 32v kirjoitti:
Voi sentäs! Nyt siis kaikki tuttusi ovat matkustaneet Thaimaahan, ja jokainen vuorollaan on tullut sitten sinua varoittamaan. Et sitten niitä tuttujasi uskonut. MITÄ NE TUTUT SITTEN KUKIN VUOROLLAAN SINNE TUPPAUTUIVAT? JA KAIKKI SITTEN SINUA KÄVIVÄT VAROITTAMASSA MENEMÄSTÄ SINNE, MUTTA SINÄ VAIN MENIT!! MIKSI?
Tajuatko miten epäloogista kirjoittelusi on? Se vain todistaa että olet samanlainen, kuin minä olin ennen kuin kävin itse katsomassa ja toteamassa asian oikean laidan. Olet juuri sellainen rasistisika, joka minäkin olin ennen, ja jota nyt häpeän. Uskoin näitä kaltaistesi kirjoituksia. Nyt pistää oikein vihaksi.On niin helppoa sanoa joka asiaan rasisti, rasisti, rasisti. Niin, jos sitä tolla nimellä kutsuu, kun on saanut niistä ämmistä tarpeekseen sekä siellä että Suomessa pyörivän seksibisneksen ympärillä.
Kun matka tosiaan maksaa tonnin, samalla rahalla pääsee lähemmäksikin ja yhtä aurinkotakuulla sekä edullisesti. Välimeren maissa myös naisturisti on asiakas.
Niin silloin olenkin mielummin rassisti. - Mape 32v
kuten minullekin kirjoitti:
On niin helppoa sanoa joka asiaan rasisti, rasisti, rasisti. Niin, jos sitä tolla nimellä kutsuu, kun on saanut niistä ämmistä tarpeekseen sekä siellä että Suomessa pyörivän seksibisneksen ympärillä.
Kun matka tosiaan maksaa tonnin, samalla rahalla pääsee lähemmäksikin ja yhtä aurinkotakuulla sekä edullisesti. Välimeren maissa myös naisturisti on asiakas.
Niin silloin olenkin mielummin rassisti.No sorry vaan se nimittely! Provosoiduin, kun haistoin kirjoituksessani sellaista keksittyä yleistämistä, joka usein aloitetaan sanoin "meitä on täällä monta, jotka olemme sitä mieltä että..." Kerroit ystävistäsi, jotka ilmeisesti toinen toisensa jälkeen kävivät Thaimaassa toteamassa, kuinka kamalaa siellä on, ja varoittivat aina muita ja kuitenkin taas seuraava matkusti sinne kamalaan paikkaan ja lopulta sinäkin ja aina kaikki totesivat, että kamalaa, sinne ei voi mennä!!!! Tämän käsityksen sain, olinko väärässä?
Näin minäkin aikaisemmin kirjoittelin jonkinlaisessa "pyhässä vihassa" ja keksin muiden kirjoituksista niitä kamaluuksia, mitä Thaimaassa matkaaja kohtaa. Nyt haistan sinussa sitä samaa. En oikein usko, että olet koskaan Thaimaassa käynyt, niin typerän kuuluisia kliseitä esität niinkuin minäkin ennen.
- Hyväksikäyttäjä...
Jos thaimaalainen tyttö todella ihastuu suomalaismieheen, ei miehen tarvitse hänelle mitään ostella. Mulle 17 v koulutyttö toi joka ilta ilmaisen juoman resortin baarista, koska oli niin ihastunut.... :O Suomessa thainaiset ovat tarjonneet mulle ravintolareissuja, kun ovat olleet ihastuneita.
- ehdit vielä katumaan
Eiköhän limupullos kiikuttajalla aikomus lähinnä päästä länsimaihin elintasovaltioon. Tulee limupullolle hintaa.
- ja pikapikaa
ehdit vielä katumaan kirjoitti:
Eiköhän limupullos kiikuttajalla aikomus lähinnä päästä länsimaihin elintasovaltioon. Tulee limupullolle hintaa.
Limupullon hintana rakkaus, ahhhh. Siitä saat uskollisen, hyvän ja ahkeran vaimon ja AIVAN toista kuin norsunvittunaamaisen suomalaisen ryhävalaan, et kadu!
- pidä ämmä siellä
ehdit vielä katumaan kirjoitti:
Eiköhän limupullos kiikuttajalla aikomus lähinnä päästä länsimaihin elintasovaltioon. Tulee limupullolle hintaa.
Kaikki maahanmuuttajat pitää priorisoida sen mukaan, miten kalliiksi ne tulee valtiolle eli veronmaksa-
jille. Kun täysi-ikäiseltä ämmältä puuttuu peruskoulut, kielitaidot jne, kalliiksi tulee. - KANNATETAAN
pidä ämmä siellä kirjoitti:
Kaikki maahanmuuttajat pitää priorisoida sen mukaan, miten kalliiksi ne tulee valtiolle eli veronmaksa-
jille. Kun täysi-ikäiseltä ämmältä puuttuu peruskoulut, kielitaidot jne, kalliiksi tulee.Ryhävalaiden poistamista kotoSuomestamme muslimimaille, siellähän ne heistä tykkäävät, tulee paljon halvemmaksi MEILLE veronmaksajille, kun ei tarvitse elättää epäterveelliset elämäntavat omaavia tuollaisia satakiloisia saivareita, thaitytöt tilalle! Jes
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole482519Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742507Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732382Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.612175Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321887Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1031739Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko231185Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71034Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411015Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön57922