Päättäjät kertovat kirkkain silmin televisiossa että eläkeläisten ostovoima nousee. En tiedä millaisia matemaattisia kaavoja he käyttävät. Itse olen laskenut "Elon laskuopin" mukaan että nyt saan 14,70 € vähemmän kuin joulukussa, se tekee 176.40 € vuodessa. Sillä taitaisi päästä 2 kertaa Tallinnaan "Shoppailemaan", kuten tyttärenpoikani sanoo. Selittäkkää minulle miten käännän tämän ostovoiman nousuksi.
Eläkeläisten ostovoima
4
152
Vastaukset
- vilosohvi
Sirpa hyvä.
Päättäjät, siis Vanhanen ja kumppanit eivät tarkoita rahaa, kun he puhuvat ostovoimasta. He hämäävät, kuten tavallista on.
He tarkoittavat mitä ilmeisimmin lihasvoimaa.
Siis, kun reenaa esim. käsivarren lihaksia, niin voima lisääntyy eli kasvaa ja sillä kasvaneella voimalla voi sitten ostaa enemmän sapuskaa kaupasta ja kantaa kotiinsa, jos on rahnaa.
Niin se ostovoima kasvaa.
Päättäjät ovat ketkuja, mutta onneksi me tiedämme sen.Edellisessä vuodenvaihteesa saatiin niin harvinainen indeksikorotus. Se ainakin lisäsi ostovoimaa hiukan. Kun on väitetty hintojen alentuneen niin silläkin olisi vaikutusta.
Emme me eläkeläiset ole yksin "rikkauksinemme", minäkin menetin kuun vaihteessa parikyppiä veroprosentin muutoksessa.
Ehkä se tarkoittaa, että me eläkeläiset olemme paremmassa fyysisessä kunnossa kuin joskus kauan sitten. Näin pystymme käymään omin voimin terveyskeskuksissa, apteekissa, kirjastoissa, kirkoissa, leipäjonoissa jne. koska meillä on voimia käytettävänä. Emmekä edes häpeä, koska meille on aina sanottu, että maksamillamme veroilla ylläpidetään myös näitä laitoksia. Maksammehan eläkkeestämmekin verot edelleen.
Niinpä me sitten voimiemme mukaan "ostamme" yhteiskunnan ja kirkon tukemia palveluja vuosikausia pitempään kuin edeltäjämme. Ja kun tämä ostovoima päättyy, muutamme palvelutaloihin, jossa loput voimamme sitten käytämme loppuun maksamalla rahalla jokaisesta mehulasillisestakin.
Ja mitä pitempään voimme ostaa halvalla esim. terveyspalveluja, sitä pitempään voimme olla seuraavien sukupolvien taakkana.
:)Ainakaan toistaiseksi eläkeläistä ei voi erottaa ja siirtää kortistoon, joten meillä jatkuu työttömään nähden ostovoima ennallaan.
Eläkeläiset yleensä ovat myös kutakuinkin velattomia, joten suuria muutoksia silläkään saralla ei tule, kun taas työssäkäyvän velallisen jäädessä työttömäksi, velat iskevät kuin nuija päähän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2401938- 1881607
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461240Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50952- 40779
- 14760
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30751Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21740Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .23722Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637