Outi on antanut sielunsa pirulle?
Siellä keparissa mielipidesivulla.
Juha Honkakoski kirjoittaa asiaa.
Keparin veneessä tuhdin alla makaa Airola.
Outi, ---->>Airoilla pitäisi soutaa eteenpäin eikä huovata taaksepäin.
”Duunareiden pitäisi liittyä yhteen ja ajaa Suomeen pienempiä tuloeroja ja kunnon toimeentuloa kaikille työssä käyville. ”
Yritätkö sohia niillä airoilla duunareita hajalle?
Suomessa on oikeistolla valta johon leiriin sinäkin näytät kuuluvan.
”Sulle-mulle politiikkaa” varten meillä on eduskunta ja hallitus, siellä päätetään erilaisilla ratkaisuilla kelle-sille yhteiskunnassa ohjataan rahaa, siellä voidaan enemmistön päätöksellä estää heikompien sortaminen.
Itsekkäänä kapitalistien edunvalvojana oikeistohallitus ei tietenkään halua pienentää tuloeroja ja antaa kunnon toimeentuloa kaikille, muutenhan tuloerot eivät olisi kasvaneet ja köyhyys ei olisi lisääntynyt.
En kannata suuria ansiotuloveroja, mutta jos yhteiskunnan ahneita ei saada muuten kuriin, niin veroleikkurilla se voidaan tehdä, nyt oikeiston laaja veropohja leikkaa lisää pienituloisten reaaliansioista, ihmisten perustarpeisiin lisätään veroja sekä erilaisia maksuja eli köyhää kansaa kuritetaan.
Wahlroos maksaa 13,5 miljoonan euron tuloistaan saman suuruista veroprosenttia kuin nuo sinun kadehtimasi ahtaajat.
Katso peiliin ja päättele kenelle sinäkin olet sielusi myynyt.
Siellä keparissa mielipidesivulla.
Juha Honkakoski kirjoittaa asiaa.
Keparin veneessä tuhdin alla makaa Airola.
Outi, ---->>Airoilla pitäisi soutaa eteenpäin eikä huovata taaksepäin.
”Duunareiden pitäisi liittyä yhteen ja ajaa Suomeen pienempiä tuloeroja ja kunnon toimeentuloa kaikille työssä käyville. ”
Yritätkö sohia niillä airoilla duunareita hajalle?
Suomessa on oikeistolla valta johon leiriin sinäkin näytät kuuluvan.
”Sulle-mulle politiikkaa” varten meillä on eduskunta ja hallitus, siellä päätetään erilaisilla ratkaisuilla kelle-sille yhteiskunnassa ohjataan rahaa, siellä voidaan enemmistön päätöksellä estää heikompien sortaminen.
Itsekkäänä kapitalistien edunvalvojana oikeistohallitus ei tietenkään halua pienentää tuloeroja ja antaa kunnon toimeentuloa kaikille, muutenhan tuloerot eivät olisi kasvaneet ja köyhyys ei olisi lisääntynyt.
En kannata suuria ansiotuloveroja, mutta jos yhteiskunnan ahneita ei saada muuten kuriin, niin veroleikkurilla se voidaan tehdä, nyt oikeiston laaja veropohja leikkaa lisää pienituloisten reaaliansioista, ihmisten perustarpeisiin lisätään veroja sekä erilaisia maksuja eli köyhää kansaa kuritetaan.
Wahlroos maksaa 13,5 miljoonan euron tuloistaan saman suuruista veroprosenttia kuin nuo sinun kadehtimasi ahtaajat.
Katso peiliin ja päättele kenelle sinäkin olet sielusi myynyt.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Jotta Outi selviytyisi MOKASTAAN kunnialla ja voisi vielä kävellä Kokkolan/Ykspihlajan kaduilla pääpystyssä, hänen kanattaisi pyrkiä VASEMMISTOLIITON kansaedustaja ehdokkaaksi, eduskunnassa hän voisi puolustaa köyhiä ja huono-osaisia OIKEISTO sortajia vastaan.
Katso Outi joko piru vei pikkusormen, no jos se on vielä tallella niin varmista, ettei piru vie koko kättä.
Joskus väärässä seurassa voi takkikin mennä vahingossa väärinpäin päälle, mutta jos todella haluaa varmistaa että yhteiskunnassa oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo lisääntyy, takin voi laittaa niin päin päälle, että kaikki huono-osaiset ja köyhät näkevät, että "katumusharjoituksia" on tehty.
Miksi Outi et kirjoita asioista??????
"Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo ei voi estää rahantuloa. Hänen palkkansa bonuksineen nimittäin nousi viime vuonna lähes kolmanneksella 2,46 miljoonaan euroon, paljastaa Nokian Form 20-F-vuosikertomus. "
Miksi pyrit aiheuttamaan kateutta työntekijöiden keskuudessa?????
EK. EK. EK.
EK on valassa ja jarruttaa.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010/03/31545&ext=rss
Oikeisto on kasannut kaikki voimansa ja lopparinsa jotta syylliseksi saanaan Median kautta RÄTY.
Onko niin, että kun toistetaan ja toistetaan RÄTY---RÄTY---, niin kansaa voidaan aivopestä?
Sielujenohjaus toimii samoin kuin rahanohjaus vain harvoille ja valituille suodaan RAHAHALLA hyvinvointia.
Outi tarkoittaa varmaankin, että kaikille kuuluu samanlaiset tasa-arvoiset "perseellepotku" etuisuudet.
Potkituille toimitusjohtajille maksetaan 12kk irtisanomisajalta, sekä lisänä 12kk tai 18kk eroraha yleensä kahdevuoden palkka.
Hyväosaiset varmistavat joukkonsa rahantulon, maksajina duunarit.
Hyväveli, hyväveli, siihen joukkoon duunreita ei huolita;-))
Sullu, Sulle, Sulle, milloin on Mulle vuoro?
Outin tämän päivän 5.3 vastine keparissa olleeseen mielipiteseen, olipahan tyhjää täynnä!
Mikään anteeksi pyyntö ei kasvoja pelasta, niin vakavaan asiaan hän ymmärtömyyttään otti kantaa, särö jää, tai railo paremminkin!
siis 15.3
Samat sanat, tosin vakavaan asiaan pitääkin ottaa kantaa, mutta kannaoton pitää perustua totuuteen.
Onko niin, että vanhemien pahat teot periytyvät kolmanteeen polveen saaakka?
Poranen/Typpö - Airola - toivottavasti ei???
Ykspihlajalaiset ovat Outin "kuopasta" nostaneet, sama porukka voi tyrkätä hänet sinne takaisin.
Outi souda, souda, luovi, luovi niillä Airoilla, mutta katso ettet karille kolahda.
Duunarit eivät ole yhtään vähemmän ahneita kuin joku vuorineuvos.
Tilaisuus tekee varkaan samalla lailla.
Honkakoski vetosi naurettavaan väitteeseen että tässä riitelyyn tarvitaan kaksi. Otetaanpa yksinkertainen esimerkki: Ryöstäjä osoittaa kulkijaa aseella ja sanoo rahat tänne. Kulkija ei suostu ja ryöstäjä ampuu. Paikalle tulee Honkakoski ja sanoo: miksei kulkija suostunut? Riitelemiseen tarvitaan aina kaksi. Joko tajuatte stallarit?
Nostaan hattua Outi Airolalle, viisas nainen. Olet aivan oikeassa. Nuo lakkoilevat pellet ovat häpeäksi koko suomalaiselle yhteiskunnalle. Ei mitään vastuuta mistään.
Hyvä että joku uskaltaa sanoa asiat suoraan. Mutta sehän piti olla nainen, kun nuo miehet ovat sellaisia kateellisia pamppujen johdettavissa olevia paskahousuja.
Kiitos Outi Airola.
Media on rahavallan omistuksesssa.
Median rakkikoirat joita oikeisto taluttaa narussaan räksyttää sinne minne niitä usutetaan.
Median pitäisi valvoa valassaolijoiden ja ahneenrahavallan toimia, mutta kun köyhät, huono-osaiset, vanhukset, vammaiset ja sairaat eivät omista Mediaa, niin mitenkä heidän äänensä saadaan kuulumaan?
Mitä sinä nyt rystöjuttuja häh?
Tosi yksinkertaista hah hah haaaa!
Mitenkä voit tulla siihen johtopäätökseen että kulkija riiteli.
Voi helevetin tollo älä nyt tule tänne munaamaan itseäsi.
Jeesuskin osasi murtaa leivän siten, että sitä riitti kaikille tarvitseville, "stallarikin" tajuaa, että nyt yritetään kyykyttää köyhiä.
Hikiduunarit ovat kuolleet yxpihlajasta,kunnon kommari-demaritkin ajaa mersulla.´Heh heh
Tajutaan ja ymmäretään mitä sakkia sinäkin olet.
Työmies ei ole omistanut hatua vuosikymmeniin.
Outin olisi viisainta kirjoittaa "kuldduurista"(eikä duunareista), jos hän esittää mielipitetä ja kannaottoja yhteiskunnan epäkohtiin, hänen pitäisi hakea niihin vahvistusta mahdollisimman vasemalta, silloin ei tulisi niin paljon väärää potaskaa.
Käy Outi katsomassa vaikka Suomen suurimman työväenpuolueen eli Kokoomuksen periaateohjelmaa, sinne on "kopioitu" kaikki ne hyvät asiat, jotka ovat sodan jälkeeen olleet vasemmiston ajamissa ohjelmissa.
Niin niin sitä voidaan jopa vaaleissa laittaa hanskat käteen ja pitää hanskakädellä pirristä kiinni ja kusta kansalaisten silmille.
Katainen lupasi, että apu on kohdenettava huono-osaisille ja köyhille.
Voi saatanan hurskastelijat kohta joudutaan kaikki lakkoilemaan, jos ahneet ja suurituloiset eivät ota mitään vastuuta yhteiskunnan hyvinvoinista.
Kommarit ovat työllään ansainneet niin mersunsa kuin ladansakin.
Aate ei ole kuopattu, se on liinavaatteiden alla odottamassa.
Kommarikin voi olla "varakas", kun "pienenä" piti kituuttaa ja säästää kaikesta ja nyt ei osaa kuluttaa ja elvyttää suur-rikkaitten elintasoa.
Jos joku pieni avainryhmä käyttää TÖRKEÄSTI asemaansa hyväkseen KIRISTÄÄKSEEN paremmat edut kuin muut!! Se on Suomelta, meiltä ja teiltä rääkyjiltä pois kuitenkin, ja teidän "omat" vie! Kyllä terveen järjen pitäisi mennä ohi sokean herravihan ja ahneuden.
Esimerillä yksinkertaisti tämän Honkakosken ajatuksen juoksua, yksinkertainen esimerkki yksinkertaisille ihmisille; eikä kuitenkaan vielä näköjään tarpeeksi yksinkertainen. Honkakoskelle puolue syöttää ilmeisesti näitä valmiita sammakoita jaettavaksi. JÄRKI HOI! VETÄKÄÄ SILMÄT SUMENTAVA PUNAINEN VERHO POIS SILMIENNE EDESTÄ! Tällä tavalla kaikki häviävät, ay-liike kaikista eniten.
Et ole syventynyt asioihin et edes keskustelu ketjussa oleviin, jotenka saat varis raakua ihan omaksi iloksesi.
Ahtaajat ovat satamyöntekijöitä en kadehdi heitä, tiedän että siellä on paljon amattinsa ja asiansa hoitavia ihmisiä, he eivät tosin ole sitä koulupapereilla leveilevää porukkaa, jotka istuvat tyhjänpanttina lämpimissä kopeissa kuluttamassa verorahoja.
Outi Airola kirjoitti aikoinaan kirjan Ykspihlajasta, kunnia siitä hänelle.
Olisi ollut suotavaa, että hän olisi hankkinut tietoa niiltä vielä silloin elossa olevilta henkilöiltä, joilla olisi ollut arvokasta tietoa laajemmin oikeista Ykspihlajalaisista ja Ykspihlajasta.
Tuhansien edelle taisi mennä räikeys, jossa suuren huomion kirjasessa sai henkilö jolla ei ole Ykspilajalaisten kanssa mitään tekemistä eikä millään lailla liity Ykspihlajan historiaan eli ykspihlajan ääni.
Oli kirjasssa myös henkilöiden nimiä väärin, no sattuuhan sitä.
Kirja ei anna todellista kuvaa Ykspihlajasta, mutta kirja jää historiallisena "fiktiona" elämään, katsottuna selaisesta näkökulmasta joka muodostuu vain määrätyillä kulmilla liikkuessa.
Hyvä suoritus kuitenkin, ei kukaan muukaan ole saanut parempaa aikaiseksi;-))
Miten se kirja liittyy viestiketjun keskusteluun ?
Outista on muodostunut tähän asti aina positiivinen kuva.
Olen "tullista" tullut eli Kokkolaan muualta muuttanut lähes 30 vuotta sitten.
Nyt en tiedä mitä ajatella....
Kyllä se kirjakin liittyy, kaikki liittyy kaikkeen, jopa Outin kirjoittelu ja katkeruus ahtaajia kohtaan saattaa liittyä huonontuneista ihmissuhteista ja tuen vähenemisestä hänen huseeraamiselleen Ykspihlajassa.
Kuka Yxpila:ssa on nauttinut "yhteiskunnantukitoimista" enemmän kuin henkilö, joka hutkii airoillaan ahtaajia.
On surkuhupaista lukea, kun osa moittii lakkoilevia työläisiä.
Poliittinen oikeisto on romuttanut tupon, tupon joka antoi tulonjakoa kaikille tasaisesti.
Oikeiston myötä on saatu kilpailuyhteiskunta jossa vain vahvemmat pärjäävät.
Tuloerot ja jatkuva köyhyys sen vahvistavat.
Pääomat virtaavat Suomesta maihin jossa ihmisten ahdingoa ja köyhyyttä käytetään häikäilemättömästi hyväksi.
Mitä tekee poliittinen valta, EI MITÄÄN
Meiltä viedään tieto- taitoa halpatyömaihin, jotka suomalaiset veronmaksajat ovat kymmeniä vuosia maksaneet, koulutus, työ,kehitys ym.satojen milljardien arvosta.
Vaalilupauksillaan kokoomus voitti vaalit, lunastaa hyvin lupauksiaan kannattajilleen
tuloerot kasvaa, verohelpotukset hyväosaisille, terveydenhuolto yksityistetään, tässä muutama esimerkki.
ATK:lla on selkärankaa vastustaa tätä oikeiston häikäilemätöntä valtaa, se antaa uskoa muillekkin työtätekeville, ettei yksipuolinen sanelupolitiikka palkkaneuvotteluissa tuo ratkaisua.
Tässä ei ole rahasta kysymys, vaan alistaa työmies sellaiseen asemaan jossa oltiin
kansalais sodan kynnyksellä.
Eikö Airola huomaa kuka tätä lakkoa vie ja mikä tarkoitus sillä on?
Tämän lakon syyllinen löytyy Elinkeinoelämän keskusliitosta, nyt kun maassa on valta kokoomuksella ja EK:lla niin kyykytetään työntekijöitä kunnolla ja ahtaajat ovat nyt lyömäaseena ja yritetään saada palkansaajia tappelemaan keskenään.
Pitäisi Airolan "vanhana stallarina"(sanonta keparin mielipidesivulla) huomata missä mennään eikä tarttua EK:n syöttiin.
kaikki hullut ja humalaiset saadaan täällä nimettöminä huudella mitä sattuu.
No ei se tänne kuulu mitä siellä huudat, mutta jos oikein heittää niin kannattais hakea apua!
Outi on piilo porvari,,ja ajattelee oikeistolaisesti.
Outi ja raha kohdata toisensa maailmalla !
Mikäli Outi ei ole onnistunut miellyttämään kaikkia, ainakin hän on päässyt tavoitteeseensa. Saanut aikaan keskustelua.
Hyvä Outi!
Ei ole enää hikiduunareita,,mersuilla ja audeilla ajavat ja kiiltonahkakengissä kulkevat.
Aatteet on kuolleet,markkinatalous jyllää pihlajassa.
... vai jeesus teitä duunarit. Miten pienestä ihmisestä riittää näin paljon juttua? Kyllä Ykspihlajassa osataan ja pidetään yhtä. Porvarit ja koulutus kunniaan.
Airola on salaporvari..
Vasemmistoliitto Kokoomus vetoisessa hallituksessa on täysi farssi
Ottakaas ihmiset luuria käteen ja soittakaa Outille aivan itse kertoaksenne laadukkaan kritiikkinne. Tai menkää ovelle kolkuttelemaan. Sinne Airolaan on aina kaikki tervetulleita minun käsittääkseni, niin vihaajat kuin ystävätkin. Ei se Outi näitä palstoja lue. Luulempa että ei pistä pahakseen vaikka palautetta kuulee ihan suoraankin. Vahva nainen, joka osaa ottaa mielipiteet vastaan.
Löytyykö samanlaista naista Kokkolasta toista? Kertokaahan ihan aluksi: Kuka muu on perustanut asuinlähiöönsä osuuskunnan, joka työllistää kymmeniä syrjäytyneitä ja on saanut aikaan esimerkiksi uuden päiväkodin vanhan ja homeisen tilalle? Kuka muu nainen järjestää joka kesä pihallaan kesäteatteria ja konsertteja? Kuka muu on perustanut ja vetää Ykspihlajan asukasyhdistystä monta vuotta? Kuka muu on vapaa toimittaja, joka tuo keskipohjanmaalle näkyvyyttä joka ilta ennen niin helsinki-keskeisissä kymmenen uutisissa? Kuka kirjoittaa asuinpaikastaan kirjan? Perustaa musiikkiyhdistyksen? Järjestää markkinoita? Luo yhteishenkeä jota monet niin yrittävät tukahduttaa mädänneillä netin keskustelupalstoilla? Perustaa kesäkahvilan pihaansa, johon ovat kaikki tervetulleita?
Sanompa vaan että harva. Sanokaa te mitä sanotte.
Osakeyhtiön tarkoitus on tuottaa voittoa. Ei silloin olla salaporvareita, tontut :)
Jos Wahlroos maksaa tänäpäivänä tuloistaan samaa veroprosenttia kuin ahtaajat asiat ovat menneet oikeaan suuntaan. Valitettavasti näin ei ole käynyt, eikä tule käymäänkään ennenkuin työntekijät ymmärtävät paikkansa. Vaikka on 300000 euroa asunto velkaa kookoomus ei nosta teidän palkkaanne. Wahlroos on leipäjonossa jos hän joutuisi tuloistaan maksamaan samaa veroprosenttia kuin ahtaajat.
Kommunismi on nykyään aika saatanan raadollista näennäishapatusta (alkuperältään hyvinkin ylevä ihmislähtöinen suuntaus) ja ikäänkuin nurkkaan ahdistetun eläimen julkista hätähuutoa ei-kenenkään eikä lopulta minkään puolesta, koska kannanottoja leimaava piirre ainakin kokkola 24 palstalla näyttäisi olevan puhdas yksinkertaisuus ja perkeleellinen kateus. Se ankara negatiivinen lataus kannattaisi mun mielestä kääntää yhdistäväksi voimavaraksi ja toteuttaa kommunismia originaaleissa tarkoitusperissä, joten yhdistykää veljet ja sisaret ja miettikää oikeasti mitä tämä maailma tarvitsee sen sijaan, että räksytätte jollekin uutisankurille tms..eli asenteen muutos esim. kanssakävijän jokapäiväisen elämän positiivinen huomioiminen panettelun sijaan voisi olla se elementti jolla alunperin hieno ja ylväs aate saataisiin tänne oikeasti sikiämään..
outi on kommari
Outi on kuin kettu kanatarhassa.
Sairasta vetää näitä tänne esille!
Milloinkas nämä miesduunari marttyyrit ovat naisduunarien puolta pitäneet? Täälläkin valittavat, että Wahlroosi tienaa heitä enemmän!
Ei sellaista neuvottelua ole vielä tullutkaan!
Naiseten kannattaisi jättää koko vasenlaita. Parempi olla Wahlroosin piikana mitä aateveljien.
Niin on sairasta jauhamista nämä.
Kyllä, ja kaukana asian ytimestä, eli siitä, että työväenluokka se vasta luokkayhteiskunta on!
Siellä on kymmenet vuodet raivottu vain hyväpalkkasille miehille lisää.
Tuollainen ääripäiden vastakkainasettelu on sama kuin hakkaisitte päätä seinään. Meillä Persuissa ei mm. maahanmuuttajia sekä kulttuuriväkeä hyysäillä, vaan jokaisella on oikeus rikastua omalla rehdillä työpanoksellaan.
te ootte ite hyysättäviä
Työväenaate on hyvä, mutta suurin-osa työläisistä äänestää porvareita (eli rikkaita) .
Työläiset eli työväestö ei ymmärrä omaa parastaan vaan he äänestämällä kannattavat niitä tahoja jotka vaativat palkanalennusta siitä työstä joista porvarien rikkaudet saavat alkunsa.
Suomea sanotaan hyvinvointivaltioksi suomella oli valtion velkaa 2005 noin 60 miljardia nyt sitä on jo yli 130 miljardia, rikkaat ovat rikastuneet ja köyhät köyhtyneet.
Suomalaisen median omistaa porvarit eli rikkaat, ei siellä kerrota totuutta, koska kaikenlaisilla lööpeillä joita köyhä kansaa lukee saa rahaa enemmän kuin ovat suomen sosiaalimenot.
Terveisiä muille köyhille äänestetään edelleen rikkaita ja veikataan jospa onni suosii vielä köyhää.
Kukaan keskimääräinen työnsyrjään pääsyt velkamersulla suhaava nuori ei halua olla mikään ei ummehtunut kommunisti. Se on persuaate tai kokoomuksesta jotain äänestettävä jos ylipäätään edes kiinnostaa.
Kommunismi on katoava luonnonvara, kommunismista taitaa eniten möly pitää persut.
Työnsyrjään kiinni päässyt velka mersulla ajava nuori voi liittyä ammattiliittoon silloin saa turvattua kapitalistin ajamat palkka alet.
paljonko kahvila saha tuottaa voittoa
Aha joko taas närästää. Mene ja kysy sieltä paikanpäältä rehellisesti jos kehtaat.