Aivan h...tin vaikeeta olla näin rakastunut ihmiseen, jota ei koskaan voi saada. Viikolla näin vilaukselta pitkään aikaan ja kaikki on sen jälkeen ollut yhtä tuskaa. Kunpa en olisi koskaan häntä edes tavannut... Parempi oisi kyllä olla kuollut, kuin tuntea näin.
Aika tuskaa
?
21891
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
tuntemuksia täällä. Miten tää voikaan olla näin tuskallista...
I´m joining the club. Se mikä ei tapa sattuu aivan helvetisti! :´(
ja hämmentävää... Toisaalta on kiva edes vilaukselta nähdä sut ja toisaalta se tuntuu vaan pahalta kun en koskaan voi sua omakseni saada... Pitänee vaihtaa työpaikkaa...
Varattu? Hetero? Inhoaa sinua? On kuolemansairas? Muuttaa viikon päästä toiselle puolelle maapalloa?
Minäkin olen ihastunut naiseen, jota en voi saada. En nyt sanoisi, että olisi parempi olla kuollut, mutta sattuuhan se kovasti. En tosin ole nähnyt häntä useaan kuukauteen, joten olo alkaa olla jo aika neutraali, mutta välillä, vielä vähän turhankin usein, muistan hänet ja yhden tietyn hetken, ja tuntuu kuin sydäntä revittäisiin rinnasta ulos.
Oih ja auh, samma här. Ihastus sattuu. Helpottaa ja tottuu kun ei ole yhteydessä. Sattuu kun tajuaa ettei toinen kaipaa. Saa kepillä huitoa toistuvia ajatuksia sivuun. Päässä pyörii sama levy ympäri aina uudelleen. Mutta mitäpä tästä, elämää tääkin on, eletään siis!
mitäs tääl itket,sä oot luuseri,joka ei uskala sanoo päivää omalle varjolleen etes vai ookko bisse joka on naimisiss eikä saa tyttö tikkarii ku mies onnii mustis vai ookko mustiksen tyttiksen hirttoköydess ja tekis mieli naapurin liisaa,mutku liinat on loppu elämänkii.mee ittees ja tee jotain.repäse kerää rohkeutes ja pokaa se nainen,jätä mies joka ei ymmärrä sua,jos oot bisse eti mies joka ymmärtää ja antaa sun välill maistaa piparii tai jätää mustis vaimoke ja elä oman näköstä elämää tai mitä vaan mut TEe Jotakin älä itke,nää on oksettavii nyykyjä lukee !!!
Tuliko parempi olo?
ei auta. Hyvä että joskus nähdään edes.
Minua on tuohon auttanut muihin maisemiin hakeutuminen. Aina se on toiminut, vaikka unohtamisen prosessi on aina ollut todella hidasta ja raskasta. Joskus se on kestänyt vuosia.
Tapaat varmasti jonkun ihanan, jos et ihanamman naisen, vaikka nyt siltä ei ehkä tunnukaan.
Hyvät sisaret, lopettakaa nyyhkytys! Jos olet oikeasti sataprosenttisen varma, ettei Hän ole saatavilla, niin sitten vain eteenpäin mars ja hus pois toiveikkaat aatokset mielestä pyörimästä. Mutta jos vain luulet tietäväsi, että Hän on hetero (kai sekin on parannettavissa oleva tila?)/ei kiinnostunut tai ehkä mahdollisesti varattu, niin sitten selvität asian! Vatvominen ei johda muualle kuin hermoparantolaan. ;)
Jos asia olisi noin yksinkertainen, täällä tuskin kukaan kirjoittelisi siitä. Asiat kun voivat olla melko monitahoisiakin joskus, ja toipuminen vie aikaa. Ihmisellä pitää olla oikeus suruunsakin. Joskus tuntuu, että ihmiset, jotka käskevät vain ajatella muuta ja siirtyä eteenpäin, ovat melko empatiakyvyttömiä. Tuskin on olemassa ihmistä, joka olisi jäänyt koko loppuiäkseen vatvomaan onnetonta ihastusta. Aikanaan on pakko siirtyä eteenpäin ja jopa aivan ilman mielenterveyspalvelujen apua. Niistä ei ole hyötyä.
Se, pitäisikö ottaa selville toisen tilanteesta tai yrittää jotain, voi myös olla vaikeaa. Tietenkin maailma näyttää helpolta paikalta, jos löytää mielenkiinnon kohteensa aina jostain naistenbileistä. Kuitenkin voi olla sellaisiakin tilanteita, joissa lähestyminen ei yksinkertaisesti ole järkevää.
Heterous on muuten yhtä paljon parannettavissa oleva tila kuin lesbouskin.
Heterous on kyllä yleensä helpommin "parannettavissa", sillä useinkaan heterona itseään pitävä ei vain ole tullut ajatelleeksi muita vaihtoehtoja, koska tämä yhteiskunta nyt vaan on niin hetero (ei tosin tainnut edes olla ihan tosissaan edellinen...:)?)
En minä ainakaan tahdo mennä väittämään kenellekään, että hän ei ole mitä sanoo olevansa. Enkä tahdo sitä itsellenikään. Jos joku tosiaan on lesbo tietämättään, hän huomaa sen omia aikojaan. Jonkun toisen lesbon aggresiivinen iskuyritys saattaa vain säikäyttää.
Mutta miten saan ne toiveikkaan ajatukset pois? Käytännön neuvoja tarvitaan nyt!
Hjälp.
Aivan sama juttu täälläkin! En osaa päättää olisiko parempi etten olisi ikinä tavannutkaan häntä, mutta toisaalta ne harvat hetket kun on saanut olla samassa tilassa hänen kanssaan ja vaihtaa pari sanaa on ollut taivaallisia.
Taidan minäkin liittyä tähän klubiin.Rakastan ihmistä jota en voi saada ja se sattuu niin...
liityn joukkoonne...
Tää lainaus kuvaa erittäin hyvin mun tuntemuksia:
"Se pieni kuolema kun oma sydän särkyy, se tunne millon sisuskalut ylösalas kääntyy
kun sattuu näin paljon on pakko olla elossa, ei haluu olla elossa"
Minä nojaan liian hataraan todistusainestoon toimiakseni ja olen liian ujo. Ennen kaikkea olen liian ujo.
Sydän liikshtaa, siinä hän on, pitkästä aikaa, yhtäkkiä, hän täällä, sittenkin vielä täällä... niin kauniina, niin pienenä ja hentona... Monta kuukautta tuskaa ja epätoivoa, isoa ikävää, niin monta pientä toivomusta, että hänet edes vilaukselta näen, edes hetken, edes kaukaa. Iktu tulee, ei heti, eihän sitä tienpäällä, kotona vasta, omassa piilossa, katseilta suojassa. Kaikki palautuu mieleen, kaikki tunteet, katseet, silmät, hymy... Oma riittämättömyyden tunne, häpeä näistä tunteista, rakkaudesta, ikävästä... Miksi minä, miksi häneen. Ja lopulta raaka todellisuus: eihän hän edes osoittanut minua tuntevansa... käveli vain muualle, katsoi, näki, ei hymyä, ei tervehdystä, kuin tuntematon vain...
Missä näitte? Oletko aivan varma, että hän näki sinut?
on mestari rakentamaan itse oman vankilansa.