monen muun kanssa,että tämän pitäisi olla syöpäpotilaiden,( omaisten)palsta.Kun aluksi luin noita kirjoituksia,niin ajattelin ,että voi herran jestas sentään.Oli sellaisia kirjoituksia ettei niitä kukaan kasvotusten pystyisi laukomaan,ainakaan kovin moni.Itsekin olen aika räväkkä mummo ja ajattelin ,että jos ottaisin osaa siihen riitelyyn,niin siitä vasta soppa syntyisi.Olen aika haka pitämään puoliani,vaikka olisin vähän väärässäkin,mutta rajansa kaikella.Kun tajusin miksi yleensä tätä palstaa aloin tutkia,selvisi siihen syykin.Siksi,että voisin imeä tietoa,kokemuksia ja neuvoja niiltä jotka jo ovat kokeneet sen mikä miehelläni on menneillään ja edessä.Se on selvää,että keuhkosyöpä vie hänet,joskaan aikataulua ei kellään ole.Koska leikata ei voinut ja aikaisemmat hoidot eivät auttaneet ,tämä nykyinen hoito on arpapeliä niinkuin useilla muillakin.Nyt yritän opetella tukemaan oikealla tavalla sen ajan ,mikä meille on annettu.On vaan raskasta,kun toinen on mietteissään ,on jopa huonolla tuulella,välillä tuntuu,että olen aivan liikaa,vaikka sitten minua tarvitseekin.Mutta sitten tajuan ,että sekin on avun pyytämistä.Ei ole mitenkään mieltä ylentävää,kun on aina paha olo,ei ole ruokahaluja,koskee niveliin ja voimat on menneet.Sitten aloitan aina alusta uusin voimin ja konstein.Minulle on kaikki uutta,eli opettelemme ihan erilaista elämää,joka toivon mukaan kestäisi vielä pitkään.Tietenkin sillä tavoin ,että mieskin voisi nauttia ,eikä pelkästään kärsiä.Eli totuus on se.ettei meidän kannata täällä palstalla kinata ja riidellä.Elämä on kaikenkaikkiaankin,hyvin hyvin lyhyt.jopa liian lyhyt.Autetaan toisiamme ,kun kerta vielä voimme ja olkaamme tukena kaikille sairautta vastaan taisteleville.Mehän ollaan vahvoja jos halutaan.Periksi ei anneta,vaikka sitten toisten kiusalla.Elikä päät pystyyn Suomen naiset ja miehet.
Olen samaa mieltä
R1
3147
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
aloituksesta tuli mieleeni tämä puolison tuki.Minä itse olen yksineläjä eikä minulla oli puolisoa tukenani,siitä huolimatta ajattelen tätä aihetta.Että millaista tukea te vakavasti sairastuneet haluatte
omaiseltanne ja miten koette ja otatte tuen vastaan?
Vai vetäydyttekö mielellään omiin oloihin?
ole sairas vaan mieheni.Siinähän se pulma on ,että mikä olis aina sopiva keino olla tukena eri asioissa.Onko hyvä, että sairaudesta puhutaan usein ,jos siltä tuntuu.Voiko tulevaisuudesta keskustella,joskin mieheni jo kyllä pohjusti eräänä iltana ,mitä minun pitäisi tehdä määrätyissä' asioissa.Emme kuitenkaan puhuneet sairaudesta,vaikka se oli se jutun juju.Luin jostakin ,että syövästä pitäisi puhua ,vaikka joka päivä,mutta en tiedä haluaako toinen ottaa sen aina esille.En haluaisi olla mikään paapoja,koska miehellä pitää säilyä oma tahto ja taistelu into,mutta siinähän se onkin ,että missä ja milloin.Joku vois kertoa,että miltä se tuntuu ,ja millainen tuki ja apu olis parasta,vai sekö,että elää siinä rinnalla.Sitä haluaisi kuitenkin tehdä jotain konkreettisempaa,kun tietäisi mitä.Antakaa vinkkejä.Teitä on niin paljon,että neuvoja varmaan riittää joka tilanteeseen.Ja paljon niitä pitää ollakin,koska jokainen on oma yksilönsä,eikä kaikki sovi jokaiselle.Kiitos vinkistä.
sairastuneen itse ottaa asioita esille.