Eli olemme kahden lapsen perhe Helsingistä. Pojat 2- ja 4-vuotiaat. Suunnittelemme talon rakennusta Askolaan, sillä haluamme lapsillemme rauhallisemman ja turvallisen kasvuympäristön ja pois kaupungin hälinästä.
Haluaisinkin kuulla kokemuksia paikasta.
Asuuko alueella paljon lapsiperheitä? Olisimme siis muuttamassa hieman keskustasta sivummalle, emme ihan Askolan keskustaan. Mites päivähoito järjestyy? Äiti tekee vuorotyötä Helsingissä ja isä päivätyötä PK-seudulla. Melkoiset ajomatkat siis mietityttävät myös.
Kaikenlaisia kokemuksia haluaisin kuulla.
Kiitos jo etukäteen! :)
Lapsiperhe muuttamassa Askolaan, kokemuksia paikasta?
17
4825
Vastaukset
- lasten äiti
Päivähoidosta saat vastauksen parhaiten, kun otat kunnan päivähoidon-ohjaajaan vastauksen. Kun itse muutettiin, meillä luvattiin hoitopaikka ja se kyllä toteutui. Päivähoitopaikat ovat oikein hyviä verrattuna esim. Helsinkiin.
Askola on kasvualuetta, mutta onneksi kuitenkin vielä melkoisen rauhallista. Ainakin kirkonkylän ala-aste on loistava koulu.
Jos kaipaa kovasti harrastuksia ja ohjattua toimintaa, sitä ei niin paljon ole. Toisaalta lapset oppivat myös itse keksimään tekemistä. Lapsia ei yleensä raahata harrastuksesta toiseen minuuttiaikataululla, kuten kaupungeissa usein on.
Matkoihin palaa rahaa, mutta tuota samaa tekevät monet muutkin.
Terveyskeskus on muuten tosi hyvä. Siellä pääsee hoitoon ihan eri tavalla kuin esim. pääkaupunkiseudulla tai Porvoossa. Ihan eri tavalla ystävällisiäkin kuin muissa terveyskeskuksissa, joissa olen joutunut vierailemaan.
Paikalliset kaupat eivät valikoimiltaan ole kovin hyviä, mutta palvelupuolella taas oikein hyviä.
Suosittelen, sillä ainakin meille Askola on ollut erittäin hyvä ratkaisu.- .............?
Vielä melko rauhallista...
- ek7
Oikein hyviä kokemuksia Askolasta, on kasvukunta. Suosittelen asuinalueeksi esim. Vahijärveä, kaunis maalaismaisema, josta hyvät kulkuyhteydet Porvooseen, Järvenpäähän ja Mäntsälään päin. Jokunen talo näyttäisi siellä olevan nytkin kaupan..
- myös muuttanut
En tiedä tarkoitatko Askolan kirkonkylään vai monninkylän lähistölle muuttamista. Oma kokemus vain Monninkylästä.
Monninkylän ala-aste on kiva kun on niin pieni koulu. Kakkosia taitaa olla 2 luokkaa, muita luokkia 1. Päiväkoti Sateenkaarikin ihan uusi kiinteistö ja kivan tuntuinen.
Matkathan täältä ovat pitkät. Kun lapset alkavat harrastamaan ja pitää kuskata esim porvooseen, niin kilometrejä tulee jo 40 yhdestä reissusta. Samoin jos itse haluaa käydä ohjatussa jumpassa tai spinningissä, niin porvoossa lähin. Sitten jos vielä johonkin vähän kauemmas keskustasta muutatte, niin lapset on kuskattava kavereille koulun jälkeen. Ja jos koulumatkaa alle 5 km niin kouluun myös. Kunnan sivuilta löytyy ehdot koulukyydin saamiseksi; rajana on 5 km tai jos koulumatkalla on vaaralliseksi luokiteltu tie.
Lapsille suunnattuja tapahtumia on ihan kivasti, ja kesäisin ammattikoulun takana on maauimala (joka kuitenkin kait lakkautusuhan alla?).
Ruokakaupoissa on tosiaan aika surkeat valikoimat. Ihan peruskamaa saa toki. Kuninkaanportista läheltä porvoota löytyy rauta-, kangas-, kodinkonekaupat ja lapsille Hoplop.
Sellaista nyt mulla ekana tuli mieleen.- iskä331
Kyllä niitä ohjattuja kansalaisopiston (edullisia) jumppia on sekä kirkonkylällä että Monninkylässä ja muillakin kylillä, ei tosin mitään hienoa spinningiä tms.
- Nami, nami
Käyn töissä Helsingissä, mutta ostokset teen Askolan uudessa hienossa Salessa. Ei todellakaan kiinnosta jäädä tarpomaan isojen Prismojen ja Cittareiden käytäviä työpäivän jälkeen. Aina kiire kotiin ja luonnon rauhaan:). Hyvää ruokaa syntyy näilläkin valikoimilla.
- viihdymme
Hyvä paikka asua ja elää. Työmatkat pitkät, mutta ei ongelma. Kaunista seutua tämä Askolan kirkonkylä. Monninkylä aika karu. Koulut lähellä, hienot ulkoilumahdollisuudet, ladut, luistinrata ja lenkkipolut ja tietenkin hyvä uimaranta. Pois en lähtisi=).
- Oma talo Askolaan?
Kiitos paljon kommenteista!
Eli Askolan pohjoispuolella suunnittelemme talon rakentamista joten tosiaan tulisi lapsille yli 5-6km koulumatkaa. Rakentaminen suunnitteilla mahdollisesti ensi keväänä, mutta näin ajoissa olen alkanut selvitellä kunnan palveluita ja koulu- sekä päiväkotimahdollisuuksia. - Kaikki kunnossa
Oma talo Askolaan? kirjoitti:
Kiitos paljon kommenteista!
Eli Askolan pohjoispuolella suunnittelemme talon rakentamista joten tosiaan tulisi lapsille yli 5-6km koulumatkaa. Rakentaminen suunnitteilla mahdollisesti ensi keväänä, mutta näin ajoissa olen alkanut selvitellä kunnan palveluita ja koulu- sekä päiväkotimahdollisuuksia.Kelpaiskos valmis talo Monninkylässä, lähellä koulua ja ruokakauppoja.
- RÄKNÄTKÄÄ
Kaikki kunnossa kirjoitti:
Kelpaiskos valmis talo Monninkylässä, lähellä koulua ja ruokakauppoja.
Jotenkin tuntuu aika rallilta tuo vuorotyö/pitkät ajomatkat lasten kannalta..
Voisi kuvitella, että järkeä tuossa muuttamisessa ja rakentamisessa olisi, jos teillä olisi normaali päivätyö ja viikonloput vapaat..no toivon mukaan parisuhde on kunnossa, ja rahat ei liian tiukilla.
Istukaa alas, ja puhukaa..tehkää laskelmia, että meneekö kahteen autoon,bensoihin,asuntolainaan,päivähoitoon ym. kuinka paljon, ettei siinä ole sitten suuret riidat,rahavaikeudet, ja pahimmoillaan ero edessä.
Nyt voi tietty olla, että olette molemmat hyväpalkkaisia kirurgeja tms. niin sittenhän tässä em.höpinästä ole niin paljon hyötyä, mutta olettamus on että oletten normi työssäkäyviä duunareita.
- steme
multa saisitte tontin edullisesti.kouluun ja kauppaan 4km porvoo 10km.
- Lapsiperhe
Hei!
Haluaisin nostaa tätä keskustelua, jos vaikka tulisi uusia kommentteja. Keskustelun aloitin siis keväällä ja nyt edelleen olemme suunnittelemassa talon rakentamista. Tällähetkellä vanhempi lapsemme on päiväkodissa ns. viimeistä vuotta ennen eskaria ja talon vamistuminen olisi toiveissa ajoittua esikon koulun aloituksen kanssa samoihin. Tontti tosiaan on jo valmiina, mutta tässä edelleen laskeskelemme talohankkeemme kannattavuutta. Tällähetkellä olemme tulleet siihen tulokseen laskelmissamme, että samalla hinnalla mitä nyt lyhennämme kerrostaloasuntomme lainaa ja vastikkeet päälle saisimme talon ja vaikka lainanlyhennyksemme kasvaisikin jäisi meille bensakulujen jälkeen enemmän käteen, mitä tällähetkellä täällä betonibunkkerissamme. Käytännössä siis suunnittelisimme, ettemme menisi kahdella autolla joka päivä töihin, sillä pystyn itse aika joustavasti suunnittelemaan vuorolistaani ja ajoittamaan työvuorot samoille ajoille mieheni kanssa ja toiveissa tietysti itselle työpaikka joskus lähempänä asuinpaikkaa. Olen alalla, jolta pitäisi löytyä tulevaisuudessakin helposti töitä. Olemme siis "perusduunareita", joilla tällähetkellä asumismenot isot, mutta pärjätään hyvin näinkin ja laskelmien mukaan pitäisi kulujen tippua peräti alaspäin talon valmistuttua. Emme suunnittele siis mitään 300 m2 kokoista taloa, vaan realistista taloa mahdollisesti kolmilapsiselle perheelle tulevaisuudessa.
Lisää kommentteja odotan :) - onnellinenisä
Lapsiperhe kirjoitti:
Hei!
Haluaisin nostaa tätä keskustelua, jos vaikka tulisi uusia kommentteja. Keskustelun aloitin siis keväällä ja nyt edelleen olemme suunnittelemassa talon rakentamista. Tällähetkellä vanhempi lapsemme on päiväkodissa ns. viimeistä vuotta ennen eskaria ja talon vamistuminen olisi toiveissa ajoittua esikon koulun aloituksen kanssa samoihin. Tontti tosiaan on jo valmiina, mutta tässä edelleen laskeskelemme talohankkeemme kannattavuutta. Tällähetkellä olemme tulleet siihen tulokseen laskelmissamme, että samalla hinnalla mitä nyt lyhennämme kerrostaloasuntomme lainaa ja vastikkeet päälle saisimme talon ja vaikka lainanlyhennyksemme kasvaisikin jäisi meille bensakulujen jälkeen enemmän käteen, mitä tällähetkellä täällä betonibunkkerissamme. Käytännössä siis suunnittelisimme, ettemme menisi kahdella autolla joka päivä töihin, sillä pystyn itse aika joustavasti suunnittelemaan vuorolistaani ja ajoittamaan työvuorot samoille ajoille mieheni kanssa ja toiveissa tietysti itselle työpaikka joskus lähempänä asuinpaikkaa. Olen alalla, jolta pitäisi löytyä tulevaisuudessakin helposti töitä. Olemme siis "perusduunareita", joilla tällähetkellä asumismenot isot, mutta pärjätään hyvin näinkin ja laskelmien mukaan pitäisi kulujen tippua peräti alaspäin talon valmistuttua. Emme suunnittele siis mitään 300 m2 kokoista taloa, vaan realistista taloa mahdollisesti kolmilapsiselle perheelle tulevaisuudessa.
Lisää kommentteja odotan :)Kyllä omakotitalossa maalla asuminen aina kerrostaloasumisen voittaa:Talo vaan pystyyn(avaimet käteen)ja velkaa vähän niin jää joskus hamassa tulevaisuudessakin jotain perintöä lapsillekkin.Itse tein tuon ratkaisun kaupungista-maalle 20v sitten ja nyt on maksettu velaton talo ja autotkin.
kiva käskeä sukulaisiakin kylään kun oma talo!
Työmatka ei ole ongelma.moottoritie on valaistu ja nykyautot kuluttaa vähän ja on mukavia.
Älä sitten ökyile talon rakentamisessa,perustalo jossa sisävessa ja juokseva vesi ;)
Ja mitä parasta-Askola on mukava paikka asua ja kehittyy koko ajan.Tosin kuin joku mäntsälä-myskylä
- maalleko?
Hei keskustelun aloittaja.
Ihan mielenkiinnosta haluaisin udella mikä teidän tilanne on tällä hetkellä? asutteko nyt Askolassa, jos asutte niin mikä on nyt tuntuma paikasta, palveluista, työmatkasta, ja maalla asumisesta?
Me haikailemme nyt kaupungin hälinästä pois ja Askola tuntuu houkuttelevalta vaihtoehdolta... - äitimaalla
Hei,
Mekin teimme sen ratkaisun että muutimme Helsingistä maalle päin. Vuosi sitten rakensimme talon Monninkylään ja hyvin on kaikki mennyt. Täällä asuu paljon lapsiperheitä ja olen kokenut että tämä on turvallinen paikka kasvattaa lapsia.
Monninkylä on parempi vaihtoehto meille, kuin askolan kirkonkylä, koska tästä on lyhyempi matka Porvooseen, jossa meillä nykyisin työpaikat.
Kyllä täältäkin löytyy harrastusmahollisuuksia ettei tarvi kauemmaksi lähteä. Kansalaisopiston kursseja, naisten sählyä, jumppaa, kuntosali..
Monninkylästä löytyy meille kaikki tarpeellinen tällä hetkellä; päiväkoti, ala-aste, neuvola, hammashoitola, pieni ruokakauppa, harrastukset, maaseudunrauha ja lapsille kavereita. - kaahareita täälläkin
Aloittajalle ei liene enää ajankohtaista, mutta kyllähän tuota samaa aina joku miettii.
Muutimme kaupungista Askolaan vanhaan omakotitaloon, metsien ja peltojen keskelle viisi vuotta sitten. Takaisin kaupunkiin en vapaaehtoisesti lähtisi. Nautimme maadeudun rauhasta.
Muuttaessamme jo aikuinen lapsi muutti omilleen toisaalle, joten asumisesta Askolassa pienten lasten kannalta ei kokemusta. Koulumatkoista tuli mieleen, että Askolaan muuttavan lapsiperheen ehkä kannattaisi hieman perehtyä koulumatkoihin. Itseä ainakin hirvittäisi laittaa pieni lapsi pyöräilemään tai kävelemään esim. kirkonkylän pohjoisosista Tiilääntietä pitkin Kirkonkylän kouluun syksyn pimeillä tai talven liukkailla, kun matka ei riitä koulukyytiin. Ei siellä itselläkään arkiaamuisin tee mieli koiraa lenkittää. - Anonyymi
Hei AP, toteutitteko hankkeenne Askolaan muuttamisesta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä561968Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651678Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701398Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411357Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2281295Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3391169- 1281155
- 781106
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3161080IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3361070