METSÄSTYS

akim(

No se oli kahdeksankytluvun alkuu kun eräänä perjantai iltapäivänä koulusta päästyä taas kerran tuli tosi miehekäs olo,että tämähän mies ottaa tänään piparia.No noita oloja oli joka perjantai,mutta silloin tärppäs siksi siitä kirjoitan.Valmistauduin huolella tipujen metsästykseen.

Ensin levis farkut totta kai hiekkapestyt ja reisissä ylinmääräistä kangasta vaikka puolijoukkueteltan tekoon.Spittarit, ylisuuri kolitspaita,nahkarotsi, letti laineille ja tuhdisti hajusteita.
Kaiken kaikkiaan mielestäni silloin lähes täydellisyyttä hipova kokonaisuus.

No en kuitenkaan niin kova jätkä ollut,että ilman rohkaisua olisin kartsalle lähtenyt.Rohkeutta piti hakea miestä väkevämmästä,elikkä iskän pulloista,mutta olin niin montakertaa jo käynyt niillä ja vedellä plantrannut etten tohtinut enään niistä ottaa.Mutta eipä hätiä mitiä pannuhuoneessa oli saavillinen perunaviiniä.
Sitä kun olin siemaillut litran pari olo alkoi olla tosi miehekäs.
Ei muuta kuin mopon päälle ja kylille.(jatkan kun jaksan)

93

44228

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • (akim)

      Olin juuri päässyt niinsanotulle pikitielle kun vatsan kierrokset ohittivat viritetyn moponi kierrokset.
      Mielessäni pyöri vain yksi tai oikeastaan kaksi ajatusta kumpi tulee ensin? sopiva pysähdyspaikka vai paska.
      Sopiva pysähdyspaikan jo häämöttäessä tuli mopooni nokitulppa joka sai aikaan helvetillisen pamauksen ja lennätti teharini äänenvaimentimen maatakiertävälle radalle.
      No ei siinä muu auttanut kuin pistää mopedi parkkiin ja lähteä etsimään äänenvaimentajaa.
      Pian käryävät vuorivillat johdattivatkin minut häviinneelle osalle.
      Kun kumarruin sitä maasta ottamaan silloin törähti paskat housuihin sitä itteensä oli housuissani enemmän kuin pari ruokalusikallista mut ehkä vähemmän kuin kottikärryllinen.
      Onnekseni mulla ei ollut boksereita joten levikset oli pelastettavissa ja perjantai ilta.

      Siinä astellessa metsän siimekseen itseäni putsaamaan kuin mikäkin rodeoratsastaja hajareisin paskat housuissa meinasi pimppi kadota ajatuksista.
      No ei muuta kuin kalsarit vekka ja rasselilla pikkaisen pyyhkäisin ylimmät kokkareet pakoputken ympäriltä ja ei muuta kuin menoks.
      Vaiks paska haisi kyl enemmän kuin painimatsissa.
      Siis en mä enään haissut, vaan varikkoalue.(jatkan kun jaksan)

      • (akim,)

        Marsin sieltä ryteikön kesketä mopolleni ja aloin sovitella vaimentajaa paikoilleen tosin ilman niitä palaneita villoja jotka kyrvähtivät nokipiikin seurauksena.
        No vaimennus oli mitä oli nykyään moponi ääni tukkisi kaikki hätäpuhelulinjat eteläsuomesta.
        Ei aikaakaan kun näin ohi menevän auton joka hiljensi vauhtiaan kohdallani,meni ohi ja palasi pian.
        Se oli tumman vihreä 100A tai oli ollut sitä kunnes ruoste oli siihen tarttunut rajulla kädellä.

        Ratsunin kuskin ovi avautui ensin näkyi neliön verran tulenpunaistatukkaa ja auto heilahti noin puolenmetrin verran jousituksensa puolesta ylöspäin.Ja herran lettas sieltä tuli naista noin kivitalon verran joka oli pakattu teryleeniin.
        Kysymys kajahti hänen huuliltaan,onko pojan vehkeessä vikaa.
        No ei vaan mopossa,sain sanotuksi mielestäni vitsikkäästi.
        Silloin jo tiesin mitä tarkoittaa kun otetaan tila ja aika haltuun niinkuin Tami sanoi vasta vuosien päästä.
        Ja silloin nämä kaksi edellä mainittua eivät oleet tämän pojan lapasessa vaan olin kohdannut
        jotain suurta kooltaan ja auktoriteetiltaa.

        Sitten hanttarin puoleisesta ovesta ponnahti kaksi soman näköistä kikattavaa ,hemaisevan näköistä nuorta naisen alkua.(jatkan kun jaksan)

      • (akim:)
        (akim,) kirjoitti:

        Ja voi luoja millaisia ihanuuksia oletkaan tänne maapallolle luonnut ja järjestänyt ne juuri sopivasti oikeaan osoitteeseen.Toinen neidoista oli tumma ja toinen vaalea.
        Pikaisen katselmuksen jälkeen täydellisiä molemmat,ja jo pikkaisen päätään nostava pikkuveli oli samaa mieltä.

        Kun havahduin ajatuksiltani taas tähän maailmaan ja liityin neitosten keskusteluun eivät ne mitään sen syvällisempiä ollut,mutta eipä minunkaan päässäni liikkunut suhteellisuus teorian ongelmat.
        Vaan pimppi ja perunaviini, tosin vinksu jäi näistä kahdesta reippaasti hopealle.

        Molempia oli käden ulottuvilla,mutta vain toista saa ottaa kysymättä lupaa.
        Siis otin viintä joka olin tankannut kahdeksaan 1,5 lirran mehukannuun jotka olin näppärästi sitonut narulla neljäksi erilliseksi setiksi kuljetuksen helpottamiseksi.

        Keskustelu jatkui iloisissa merkeissä johtuikohan se osin siitä,että olin antanut näille prinsessoille myös lestillisen tonttulan taikajuomaa.

        Sitten näiden kaikkien ohimenneiden, tyhjänpäiväisten ja mitäänsanottomattomien keskustelujen jälkeen tulee kysymys kuskin elikkä tuhdin tytön suusta joka saa kaikki elikkä meidät kolme hiljaisiksi ja hämilleen.

      • (.akim)
        (akim:) kirjoitti:

        Ja kysymys kuului!Lähteekö poju saunomaan. Olin yhtä hämilläni kysymyksestä kuin vieressä seisseet naisenalut jotka katsoivat toisiaan silmät ja suut auki.
        Kysymys tuli myös siis täytenä yllätyksenä myös heille.
        Ensinmäinen ajatus joka päähän pälkähti oli selitellä itsensä ulos jotenkin tästä tilanteesta.
        Ja olinhan minä menossa kylille diskoon ja viettämään kavereiden kanssa iltaa.
        (jatkan kun jaksan)

      • (akim;)
        (.akim) kirjoitti:

        Siinä se tämä poika sitten yritti valehdella itselleen minkä ehti.
        Todellisuudessa se kaveriporukka oli käynyt,ehkä jo liiankin tutuksi.
        Tiesin tasantarkkaan ketkä kestää pari pullollista omppupomppua ja ketkä kolme tai useamman.
        Kenellä taasen alkaa illan vanhetessa keskiolut siirtyä lihaksiin siinä määrin,että paita käy liian pieneksi ja se pitää riisua päältä ja sitä rataa.

        Sitä paitsi piparia tämä poika on lähtenyt hakemaan ja nyt kun niitä olisi tarjolla koko purkillinen,niin pupu alkoi pikkuhiljaa hiipiä tämän urhon housuihin ja vatsassakin oli sellainen tunne kuin olisin ollut menossa ensinmäistä kertaa elämässäni hammaslääkäriin.

        No niin sitten lähdetään.Menkääs tytöt autoon ja sinä seuraat perässä niin löydät perille.
        Se oli käsky eikä kehoitus.Tai ei se minusta ainakaan pyynnöltä kuullostanut.

        Yritin siinä vielä jotain mumista puutteellisesta saunavarustuksestani, mutta sanani menivät kuuroille korville.

        Polkaisin moponi käyntiin ja olin valmis seuraamaan autoa joka lähtikin liikkeele saman tien.
        Siinä perässä ajellessa tuli jos jonkin laista ajatusta ja kysymystä mieleen.
        On tämäkin tunnetila kun ujostutaa, pelottaa ja panettaa samaan aikaan.
        Suomessa kateus voittaa kiimankin,mutta kyllä tässä on käymässä niin,että kiima voittaa pelon ja uteliaisuus arkuuden.
        Mahtaako matka olla vielä pitkäkin?
        Saanko ja jos niin keltä vai saisinko kaikilta?
        Kaikkein huolestuttavin vaihtoehto olisi,etten saisi kuin tämän touhutipan jonka tunsin tulleen veitikkani päähän riettaiden ajatuksieni seurauksena.
        (jatkan kun jaksan)

      • (akim)
        (akim;) kirjoitti:

        Olimme ajelleet jo naapuri kunnan puolelle.Se antoi selityksen yhdelle mieltäni vaivanneista kysymyksistä,että miksen ollut tavannut näitä kahta prinsessaa aikaisemmin.
        Kävimmehän eri kouluja ja tyttöjen reviiri taisi olla pikkaisen omaani pienempi.

        Teitä ja risteyksiä toinen toisensa perään ainoa merkki oli siitä,että pian meidän pitää olla perillä kun tie kapeni kapenemistaan.

        Ja vihdoin vilkku vilkahti ja jarruvalo välähti viimeisen kerran,siis viimein perillä.
        Siis voi pyhäpietari mikä palatsi keskellä ei mitään.Oli ensimmäinen ajatukseni kun näin talon ja sen edessä olevan uima-altaan.

        Kun ratsuni tyhjeni tytöistä alkoi uteluni välittömästi.
        Sain vastauksen sille miksi nämä kolme isännöivät tätä taloa.
        Siis vaaleaverikön vanhemat omistivat talo, tummatyttö oli hänen kaverinsa ja tuhtityttö oli omistajen tytön serkku joka oli pyydetty niin sanotuksi lapsenlikaksi.

        Poju ota ne kannusi ja tule perässäni niin teen niistä meille boolin ja minähän menin ja seurasin häntä kuin purkka tennarinpohjassa.
        (jatkan kun jaksan)

      • (akim)
        (akim) kirjoitti:

        Katselin siinä vieressä kun hän tyhjenteli kanisterin toinen toisensa jälkeen valkoiseen muoviämpäriin.
        Ja sen jälkeen pilkkoi sinne appelsiineja ja ties mitä muita hedelmiä ja vihanneksia.
        Pilkoppa tämä hunajamelooni pieneksi ja sen jälkeen menet soittamaan vanhemmillesi ja sanot,että jäät kaverin luokse yöksi.Puhelin on siinä eteisessä.

        Siis mitä, onko tämä jokin vitsi? et sä kyllä mua määrää,Mikä sä luulet oikein olevas plösö.
        Sain sanotuksi raivoissani.
        Poju sanon tämän sulle vain tämän yhdenkerran tytöt tekee ja sanoo mitä minä haluan.
        Siis puhelin kouraan ettei tule ongelmia vai mitä.

        Samassa tajusin sanoneeni todella typerästi jota pyysinkin häneltä välittömästi anteeksi.
        En ymmärrä mikä minuun meni,ei tuollaiset raivonpuuskat ja nimittelyt kyllä olleet tavanomaisia minulle.

        Siinä puhelimelle astellessa ajattelin mitäköhän tämä ilta toisi tullessaan ja miksi tällä isolla tytöllä oli niin vahva ote näistä naisenaluista,että oli täysin vakuuttunut siitä,että he tekevät juuri niin kun hän sanoo.

        Soitin puhelun ja vanhempani olivat tyytyväisiä kun ilmoitin,etteivät turhaan odota minua yöksi kotiin.Minulla kyllä muutenkin oli tapana ilmoitella ilman ulkopuolista käskynantajaa jos en tulisi yöksi kotiin.

        No niin poju tuleppa tänne ja ota tuo ämpäri mukaan niin mennään katsomaan mitä saunaosastolle kuuluu.Kuljin perässä kuin varjo alas rappusia jotka johdattivat meidät sellaiseen tilaan josta olin aina haaveillut ja haaveilen vielä tänäkin päivänä.
        Siellä oli uima-allas ei tosin niin iso kuin pihalla,baarinurkkaus,takka,biljardipöytä ja ovi saunaan siis oikea paratiisi.

        Tytöt tulkaas tänne tulitukka huusi.Ja tytöthän tulivat juoksujalkaa.
        Turvat kiinni ja kuunnelkaa hän aloitti puheensa.
        Tästä illasta voi tulla ikimuistoinen ja opettava meille kaikille se riippuu teistä kolmesta.
        Ensinnäkin me vietämme tänään saunaillan siihen ei kuulu ujostelu koska alhalla on samaa nahkaa kuin nenänpäässäkin.
        Toiseksi siihen ei kuulu kikatus, tyhjänpäiväiset,jonninjoutavat jutut ja puheet.
        Ja kolmanneksi nyt boolin kimppuun se poistaa turhia estoja.

        Jatkossa tulen kutsumaan punatukkaista tuhtia tyttöä Paulaksi,vaaleahiuksista tyttöä Viiviksi ja tummatukkaista tyttöä Tuijaksi.Nimet ovat hatusta vedettyjä,ei siksi etten muistaisi heidän oikeita nimiä.Minä poika kyllä muistan jopa heidän sukunimensä vielä tänäkin päivänä.Itse voin kertoa oikean etunimeni vaikka kyllä moni lukijoista on voinut sen päätelläkkin"niin kovin omaperäisestä nimimerkistäni".

        Tunnelma alkoi muuttua koko ajan mukavammaksi ja vapautuneemmaksi sitä mukaa kun kauha kolahti taikajuoma-ämpärin reunaan.
        Saunan lämpenemistä odotellessa Paula jutteli meille kaksimielisiä juttuja ja tarinoita jotka muuttuivat yksi toisensa jälkeen roisimmiksi ja lopuksi hän kertoi jo yksityiskohtaisesti omista seksi kokemuksistaan ja akteistaan.

        "Herranjestas",ajattelin",on tuo Paula jotain elämässään muutakin kokenut kuin naapurin rysää.Samassa vilkaisin Viiviä ja Tuijaa.Heidän poskipäihinsä oli tullut mukavasti punaa,joka ei voinnut johtua yksin viinistä.
        Vaan osansa oli varmasti näillä tarinoilla,jotka kyllä olivat saanneet minunkin vereni liikkumaan vikkelämmin.Jos tytöillä oli yhtään sama tila alapäässään kuin minulla niin pikkarit joutaa kyllä pesuun.Minullahan ei ollut pikkareita sen paremmin kalsareitakaan vaan ne oli jäänyt täynnä paskaa puun alle matkalla tänne.
        Se alkoi minua huolestuttaa jos emme lähtisi piakkoin saunaan niin touhutippani tulisivat vaaleista housuistani läpi ja erottuisivat niistä yhtä hyvin kuin aurinko pilvettömältä taivaaalla.

        "Poju tuleppas pikkasen auttamaa,niin laitetaan nuo levyt ja peite tuon bilispöydän päälle.Tänään kun pelataan hieman erinlaista peliä.Minä menen sekoittamaan meille lisää juotavaa.Sillä välin te valmistaudutte saunaan menoon."

        Siinä sitten katselimme sivusilmällä toisiamme kun vähensimme vaatteitamme,joka tosin kävi kuin hidastetussa elokuvassa.Tilanne oli hyvin kihelmöivän eroottinen.Sen oli huomannut myös pikku veijarini joka nosteli jo iloisesti päätään tosin vielä piilossa päivänvalolta.
        Töminä rapuissa lisäsi huomattavasti nopeutta riisumiseen.
        Sinä hetkenä kun tytöiltä putosivat viimeisetkin vaatekappaleet lattialle tuli jotenkin tarve nielaista.Se ei jäänyt kaksikolta huomaamatta.
        Näky oli mieleen painuva.Kaksi kuvan kaunista tyttöä joista vielä viattomuus suorastaan hehkui,olivat edessäni vailla rihman kiertämää.
        Niin terhakkaana törröttävät rinnat joihin ei vielä maanvetovoma ollut päässyt vaikuttamaan.Ja kaikkein pyhintä peitti vain pieni kolmion mallinen karvatupsu.

        Paula saapui.Näin jälkeen päin ajatellen näky oli sangen koominen.Hänellä ei ollut muuta vaatetusta päällään kuin kirkkaan punaiset kumisaappaat jaloissaan.Toisessa kädessä oli valkoinen muoviämpäri ja toisessa Anttilan muovipussi.Rinnat olivat uhkeat,arviolta noin keilapallon kokoluokkaa.Alhaalta löytyi karvaa suurin piirtein saman verran kun porontaljasta joka roikkuu mökkimme seinällä.Oli kuulemma käynyt ulkovarastossa hakemassa hieman tarvikkeita.Siinä oli meille selitystä tähän asu kokonaisuuteen.

        Ei silti,jos joku kärpänen olisi katsellut meitä kolmea katonrajasta se ei sitä vakavin ilmein olisi pystynyt tekemään.Siinä me seisoimme jähmettyneinä kuin kaverit Kolmen Sepän patsaalla.Tytöt täydellisissä Eevan asuissa ja minä poika farkut nilkoissa,jortikka tanassa yhtä määrätietoisesti osoittaen kohti avaruutta kuin lipputanko konsulaatin seinässä.

        Paula vei ämpärin baaritiskille ja pudotti muovipussin sen taakse lattialle.Jonka jälkeen asteli eteeni vilkaisi sukukalleuksiani ja tarttui niihin raudan lujalla otteella ja tokaisi ollaampa täällä terhakkaala tuulella.Toivottavasi intoa tällä vekkulilla riittää,sillä sitä se tulee tarvitsemaan.

        Tytöt pistäkää ne vaatteet kaappeihin niin on siistimmän näköistä.Sillä hetken aikaan ette tule niitä tarvitsemaan.Otetaan vielä yhdet kunnon mukilliset ja sitten suihkun kautta saunaan.Suihkussa näytän teille miten pippeli pestään kunnolla,sillä kun on hyvin pestyt vehkeet niilä on ilo tehdä töitä.

        Paulan viimeisin lause sai jäykkä-Jaakkoni aivan uusiin mittasuhteisiin.
        Sen huomasivat myös Viivi ja Tuija,mikä vain lisäsi painetta entisestään putkessani.
        Erektioni alkoi jo olla epämiellyttävän kivulias.
        Olin jo aivan varma ettei Paula vaikka hänellä kokemusta olikin pystyisi käsittelemään tätä herkkää ja ladattua asetta.ilman,että se laukeaisi vahingossa.

        Sitten pesulle kuului käsky.Paula laittoi veden valumaan ja komensi tyttöjä lähemmäs katsomaan kuinka tämä hygienian kannalta tärkeä toimenpide suoritetaan.
        He tulivat aivan viereen ja seurasivat siinä silmä tarkkana tapahtuman päätähteä.
        Hän otti nahkanuijastani kiinni hyvin rutinoiduin ottein.Ja suihkutti siihen vettä.Sen jälkeen aloitti saippuoiduin käsin hyvin hellävaroin pesun nahkakuulistani joita hän pyöritteli kuin marmorikuulia kämmenellään.Siitä sitten siirtyen itse pääesintyjää. Se oli liikaa.Tunsin polvieni notkahtavan,tajunnan hämärtyvän ja tunsin jotain poistuvan itsestäni raketin lailla.Niin kuin jo ennalta hyvin arvasin.Siellä Tuijan reisillä olivat miljoonat perinnön jakajaksi haluavat pikku jälkeläiset muutamassa valkoisessa kasassa.(jatkan kun jaksan)

        Pahoittelin tapahtunutta vaikka sisimmässäni olin tapahtuneesta enemmän kuin hyvilläni.Otin käsisuihkun ja polvistuin Tuijan eteen puhdistamaan roiskeitani.
        Osa niistä oli mennyt mielenkiintoisen lähelle hentoa karvoitusta.
        Siinä sitten peseskelin todella huolella siirtyen asteittain lähemmäs riemukolmion rajaa.Samassa hän hieman siirsi toista jalkaansa joka mahdollisti pesun myös reisien sisäpuolilta.Suuntasin suihkuvirran kulkemaan alhaalta ylöspäin suoraan hänen jalkojensa väliin.Tunsin pesevässä kädessäni kuinka hänen vartalonsa värähteli.
        Samalla katsahdin ylöspäin,Hän oli sulkenut silmänsä ja puri alahultaan.
        Pieniltä rinnoilta erottuivat hyvin terhakasti nöpöttävät nännit.

        Tästä näystä kiihoittuneena ja rohkaistuneena uskalsin siirtyä pesemään yhä ylempää ja ylempää kunnes olin lopulta mirriä pesemässä.
        Tunnustelin sormellani hetken tytön riemu nappulaa,ja ei aikaakaan kun hänen sorja vartalonsa alkoi nytkähdellä holtittomasti.Tuija otti kiinni olkapäistäni ja laskeutui polvilleen.Ja katsoi minua suoraan silmiin.Sitä katsetta on täysin mahdotonta kuvailla sanoin.

        Paula otti suihkun kädestäni ja tokaisi"sinä se poju osaat pestä".

        Tästä vierestä kun pesua seurasin vaikutti tulleen todella puhdasta."Paula tokaisi pirullisen ivallinen ilme kasvoillaan".
        Viivi nyt on sinun vuorosi suihkutella ja näyttää jäikö mitään mieleen opettamastani.
        Tosin kovin lyhyeksi jääneestä oppi tuokiostani.Otappa siitä nyt pippeli kätee,ei se pure.Siihe voi kyllä laittaa saippuaa ihan reippaasti toisin kuin meidän värkkeihin.
        Vetäise esinahka taakse ja pese sieltä todella huolella sillä siellä ne pöpöt muhii.
        Viivi teki työtä käskettyä.Hän otti ujosti ja varovaisesti kiinni pilistäni kuin se olisi ollut jotain helposti särkyvää.Nämä arat ja hellät kosketukset alakerrassani saivat taas aseeni kaliperin kasvamaan.Hän pyöritteli saippuoituja sormiaan nöpöni varrella,päässä ja kuulillani.Aivan tietämättömänä siitä,että minä olin kuin seitsemännessä taivaassa.Mutta se oli varma,että Paula kyllä tiesi missä ollaan ja missä menään.Ja käski Viiviä lopettamaan pesun välittömästi.

        No niin näyttää hyvältä,mutta maistuuko se myös siltä,otetaanpa siitä selvää.Paula tuli eteeni ja laskeutui korkeaan polviasentoon.
        Hetken asettani tarkkailtuaan hän avasi huulensa ja imaisi sen suuhunsa.
        Yllätyin täysin,ei ennen kukaan ole pystynyt antamaan minulle yhtä hyvää poskihoitoa kuin nyt sain.
        Imun,huulten ja kielen saumaton yhteistyö sai minut murisemaan nautinnosta.
        Välillä hän otti sen kokonaan suustaan ja nuoli mutteriani kuin tikkaria ja välillä taas hoiteli suullaan koko vehjettä.Tämä käsittely sai aikaan kehossani ja päässäni
        ainutkertaisia tuntemuksia.Millään muulla ei tuntunut olevan väliä kuin tällä hetkellä ja tunteella.Olin paratiisissa maan päällä.

        Paula lopetti käsittelyni kuin seinään ja komensi tytöt saunaan.
        Katselin Viivin ja Tuijan pieniä hemaisevia pyllyjä kun ne vilahtivat saunan puolelle.Ovi sulkeutui.Olin nyt kahden Paulan kanssa ja se jotenkin pelotti.

        Tiedän poju mitä himoitset ja mitä haluat.Mutta ilman minua ei haaveesi toteudu.Joten jos teet niin kuin sanon pääset päämäärääsi,
        joka lienee viedä heiltä jotain jota he eivät saa takaisin.

        Älä kysele äläkä kyseenalaista käskyjäni.Vaan toimi niiden mukaan niin tottelevaisuutesi palkitaan ruhtinaallisesti,sen lupaan.Ensimmäinen tehtäväsi ennen kuin menemme tuonne saunan puolelle pikku pimujen luokse on tyydyttää tämä nainen.Nyt menen tuohon lattialle nelinkontin ja otat minut takaapäin kuin mies vain voi.Jos en ole tyytyväinen hirtän sinut palleistasi kahvikupin sankaan.

        Siinä minä olin hänen takanaan peitsi tanassa katsoen noita kahta lihaisaa kankkua
        jotka vaikuttivat minusta maailman puolikkailta.Mietin myös olisiko tuonne mitään asiaa nöpölläni.
        No ei muuta kuin tuumasta toimeen.Vasemmalla kädellä irrotin kankut toisistaan ja oikealla ohjailin ohjustani kohti maalia.
        Ja sinnehän se upposi kuin hohtimet kaivoon.
        Aikani siinä työstettyäni iski piru mieleeni.Jospa nostaisin peistäni kerrosta ylemmäksi.Otin toisella kädelläni pumppupullosta aika annoksen pesuainetta ja hieraisin sen kankkujen väliin ja slaikkariini.
        Sitten survaisin kampeni hänen pakoputkeen.Vain pieni inahdus,ei muuta reaktiota toimen piteestäni.Kirnusin siinä kuin hullu,läimäytellin avokämmenellä hänen perposkilleen.Olin niin nähnyt tehtävän pornoelokuvissa.Sitten hän alkoi heittelehtiä siihen malliin etten ollut satulassa pysyä.Ulinaa,äännähdyksiä ja kiljahduksia.Hänen liikkeensä pysähtyi yllättäin.Jota seurasi tasainen nytkähtely joka vaikutti kulkevan läpi koko hänen vartalonsa.(jakan kun jaksan)

        Jes ajattelin,saisin pitää pallini ilman posliini koristeita.Oloni oli kuin olisin tehnyt suurenkin urotyön.Itsetuntoni hipoi pilviä"olen minä kone".
        Siinä itse vielä suurinta hekumaa saavutellessa lisäsin työntöihin pituutta ja syvyyttä.Otin vasemmalla kädelläni kiinni Paulan takatukasta ja oikealla löin rytmiä pakaraan.Nyt minä vien ja sinä vikiset oli ajatukseni sillä hetkellä.
        Annoin palaa sydämmeni kyllyydestä.Tovin kuluttua tunsin panoksen asettuneen piippuun.Ja niin kuin elokuvissa,oli kundin kudin irrottava kankkujen välistä selälle.Näin jäkkeen päin ajatellen olinko saanut liikaa vaikutteita Saksalaisista pornoelokuvista.No viimein tunsin paukun tulevan ja siirsin vehkeeni jatkamaan mäntä liikettä kankkujen väliin.Tein töitä siinä vielä pitkään"mihin lie kuti matkalla juuttunut"?.Viimein se tuli ja lähti kyllä rivakammin kuin musu työkkäristä.(jatkan kun jaksan)

        Siinä sitten vilpoisella vedellä itseäni suihkutellessa,pallejani ja kaluani pestessä napsahti ajatus mieleeni.Eihän tämä voinut olla totta.Tämä kaikki mikä oli tapahtunut.Oli kuin suoraan Jallun tarinapalstalta.Näitten nuorien tyttöjen estottomuus samoin minun.Ei se sopinut todellisuuden kuvaani.
        En tosin ollut mikään ujo poika mutten ihan täydessä kondiksessa olisi käyttäytynyt niin kuin olin tehnyt.Olin juuri saanut elämäni ensinmäisen kerran hanuria ja nauttinut siitä suunnattomasti.Sehän oli joka pojan unelma saada neitsyt korkattua ja sen jälkeen hyvänä kakkosena tuli hanuri pano.
        Se herätti kysymyksen miksi tämä illan alku oli sujunut liian täydellisesti todellisuuden tajuuni verraten.Kysyin suoraan Paulalta,että oliko hän laittanut jotain muutakin juomaamme kuin hedelmiä.
        Hänen etusormensa nousi huulien eteen ja sen jälkeen hän sihisi kuin kyy kahden rantakiven välissä joka tunsi olevansa uhattu.(jatkan kun jaksan)

        Sain vahvistuksen ajatukselleni.Paula ei sanonut mitään,mutta antoi minun ymmärtää,että hänellä oli jotenkin sormensa pelissä tämän rennon fiiliksen luomisessa.Se siitä,en enää kysellyt.Olin vain hyvin tyytyväinen jos Paula oli hieman avittanut haaveissa olevissa pyrkimyksissäni.Odotin jo käskyä saunaan menolle.Vielä enemmän odotin jotain aivan muuta.Vielä muutamia vuosia sitten odotin pukilta jouluaattona kovia paketteja.Nyt odotin vielä innokkaammin saavani kaksi pehmeää vaikkei joulu ollutkaan.Käsky kävi saunaan ujuttauduin Viivin ja Tuijan väliin.Löylyä ei kyllä mielestäni oltu paljon heitelty tässä tilassa.Olivatko he vain kuunneelleet mitä me touhusimme oven toisella puolen.Se sai vereni kiehumaan ja piruni valloileen.En ole koskaan hyväksynyt salakuuntelua tai yleensä muiden asioiden urkkimista.Laskin käteni tyttöjen jalkojen väliin ja sipaisin sieltä keskisormellani.Aivan litimärkiä värkkejä kumpainenkin.(jatkan kun jaksan)

        En siinä tosin mitään vatsanpohjatähystystä suorittanut keskareillani.
        Mutta märkää oli kuin ojaamattomalla korpisuolla.
        Toiseelta tilanne vitutti ja toiseelta taas kiihotti.
        Jos tytöt olivat kuulleet tai jopa katsoneet mitä Paulan kanssa touhusimme kylpytilassa.On se varmasti ollut mielenkiintoisempaa katsottavaa kuin pikku kakkosen lopussa luettava iltasatu.Vekkulini tuntui taas osoittavan heräämisen merkkejä.Siirsin käteni tyttöjen olkapäille siten,että uloituin koskemaan kummankin tytön rintaa.Niin pieniä,kiinteitä ja terhakoita olivat silloin rinnat joihin sain tutustua.(Vaan toisin on nyt,ovat kimmoisuudeltaan ja näöltään kuin loppuun kulutetut työkintaat).Otimme siinä muutamat kipakat löylyt kunnes Paula sanoi,että nyt mennään vilvoittelemaan.(jatkan kun jaksan)

        Olen aina vältellyt kautta innonut vääntämistä hikisten miesten kanssa eli painia.Näitten neitosten kanssa voisin kyllä painia jotain muutakin kuin Kreikkalais Roomalaista.Vaikka olivat hikisiä myös mielestäni hieman kosteita.Senkin voisin nyt armahtaa,Kunhan painittaisiin.
        Jompi kumpi tytöistä yritti ottaa pyyheliinan.
        "Johon Paula välittömästi sanoi.meinaatko pistää puhtaan pyyhkeen hihisen kroppasi ympärille!".
        Siinä me kaikki neljä astelimme kohti niin sanottua vilvoitustilaa,Ilman rihma kiertämää.
        Paula meni baarin jääkaapille ja kaivoi sieltä esiin neljä pulloa koffin kolmosta.
        Ihanaa kylmää olutta.Se tuli tarpeeseen tähän kuivuvaan kroppaani.

        Sitten alkoi Paulan puhe.Te teette jokainen kuin minä sanon tai käsken tästä hetkestä lähtien.Niin te vältytte mahdollisilta tulevilta ongelmilta.Ei tämä ole pelkkää uhkailua ja pakottamista.Tämä on hetki teille mitä en saanut itse kokea.Siis totelkaa niin olette huomenna paljon lähempänä itseänne kuin minä olen tai tulen koskaan olemaan.

        En ymmärrä miksi Paula toistaa tuota samaa puhetta niin kovin usein.Hieman vain erisanoin ja versioinJohtuiko se humalatilan tuomasta muistamattomuudesta vai asian tärkeydestä tai ehkä molemmista.

        "Menkääs te suihkun kautta saunaan niin minä täällä vähän valmistelen tulevaa varten Paula tokaisi."

        Minä sipsutin tyttöjen perässä suihkutilaan.
        Välittömästi kun ovi sulkeutui käteni tarttui tyttöjen kiinteisiin kankkuihin.
        Viivi pisti veden valumaan ja siirryimme kaikki saman suihkun alle.
        En saannut pidettyä käsiäni pois heidän vartaloiltaan.
        Hyväilin ja koskettilin tyttöjä joka paikasta minkä vain pystyin ja ehdin.
        Voi hyvä luoja niin paljon hyväiltävää ja niin vähän käsiä oli ajatukseni sillä hetkellä.
        Vekkulini varsi oli myös tuossa tohinassa alkanut lupaavasti vankistua.
        Se ei tosin saannut tytöiltä kaipaamaansa huomiota.

        Tuija sulki suihkun.Oli siis aika siirtyä saunomaan.
        Minä otin tällä kertaa vastuun löylyn heitosta ja siten myös pidin huolta saunaan kuuluvasta lämpötilasta.
        Se oli nyt aivan jotain muuta kuin ensikertaa tähän saunaan astuessani.
        Lämmön vaikutus alkoi näkyä tovin kuluttua tytöissä.
        Niskat olivat kumarassa katseet kohti lattiaa ja heidän vartaloilleen oli ilmestyneet hikipisarat.
        Sanoin ääneen,tätä minä sanon saunomiseksi.Ei lämpimässä kopissa oloa siinä sivussa toisten touhujen katseleminen ja kuunteleminen,eivät ole saunomista.
        Vilkaisin Viiviä ja Tuijaa heidän liikkeistään ja eleistään kyllä huomasi,että he tiesivät mistä puhun.

        Oli aika siirtyä peseytymään.(jatkan kun jaksan)

        Pesutilaan mentyämme minusta tuntui,että viimeisetkin ujouden rippeet jäivät saunaan.Siinä kanki tanassa tyttöjen kanssa olin menossa suihkuttelemaan,muina miehinä niin kuin ei mitään erikoista olisi ollut.

        Kyllä minä poika tyttöjä pesinkin saippuaa ja aikaa säästelemättä.
        Kaikkein kiihottavinta oli pestä etupuolta ollen itse takana jortikka kankkujen välissä.Hyväillen,samalla pesten rintoja ja hieman alempaakin.
        Näin tein molemmille ja useasti.Olisin siinä kai voinut jatkaa maailman tappiin asiti.
        Tytöiltä en tosin saanut vastakaikua hyvin tehdylle työlleni.
        Olin kuitenkin itse hyvin tietoinen,ettei pesuni jättänyt tyttöja kylmiksi eikä varsinkaan likaisiksi.Voisin jopa väittää,että tuli läpi puhdasta sanan varsinaisessa merkityksessä.(jatkan kun jaksan)

        Sitten kuului Paulan äänekäs käsky.Nyt saa se vedellä plotraaminen riittää.
        Onneksi olimme ehtineet peseytyä ja myös saanneet virautettua itsestämme suurimmat saippuat pois.
        "Mikä teitä viivyttää kuului Paulan kysymys."
        Siinä me sitten marssimme ovea kohti kuin kolme muskettisoturia konsanaan.Tosin aseistuksemme ei suurta vastarintaa olisi kestänyt.

        Kun avasimme oven se veti meidät kaikki hämillemme.
        Ikkunoiden eteen oli vedetty pimennysverhot,valot oli sammutettu ja tilassa paloi satoja kynttilöitä.
        Näky oli kaunis,jollain tapaa hyvin kiehtova,erootisen kihelmöivä,mutta samalla jokseenkin pelottava.

        Paula sanoi käväisevänsä suihkussa pikaisesti.Ja kertoi tehneensä maljat baaritiskin päähän meille.Kaksi punaistamukia ja yhden sinisen.Arvatkaa itse mikä muki kuuluu kullekkin.

        Minähän otin tietenkin sinisen ja siemaisin mukin puoleenväliin muitta mutkitta.Vahvaa se oli,jos ei vahvempaa kuin kusen haju yleisessä käymälässä.

        Katselin siinä sumenivin silmin pilispöytää josta oli värkätty mielestäni kuin mikäkin uhrialttari.Kynttilä paloi joka reijän kohdalla ja keskellä pöytää oli kaksi pientä valkoista tyynyä.(jatkan kun jaksan)

        Tunsin oloni jokseenkin sekavaksi ja heikoksi.Kysyin Paulalta lupaa,jos voisin pulahtaa hetkeksi altaaseen hieman päätäni selvittämään.
        Lupa myönnettiin,hyppäsin innoissani veteen kuin lapsena.Tosin innostus laski hyvin nopeasti kun huomasin sammuttaneeni ainakin viisikymmentä kynttilää joista osa oli tipahtanut altaaseen.

        En uskaltanut edes katsoa taakseni miltä Paulan ilme näytti.
        Odotin vain veret seisauttavaa huutoa joka komentaisi minut altaasta.
        Voi luoja miten sinä hetkenä pelotti.Sekavuuteni kyllä katosi tuossa tuokiossa,mutta tilalle tuli hyytävä pelontunne.

        Sekunnit kuluivat,jotka tosin tuntuivat minuuteilta.Olin valmistautunut jo huutoon joka sisältäisi käskyn.Sitä ei kuulunut vaikka kello kävi.

        Kun viimein uskalsin kääntää katseeni kohti Paulaa hän touhusi Anttilan muovikassin kimpussa ja nosteli sieltä jotakin baaritiskille.

        Alkoi jo viluttaa.Olin ollut vedessä jo pitkään.Keräsin rohkeuteni rippeet ja nousin altaasta.

        Kun näin tavarat baaritiskillä,silloin vatsanpohjassa kouraisi pahemman kerran.(jatkan kun jaksan)

        Meinasin jo kysyä Paulalta,mitä helkattia.Miten nuo liittyy ihanaan ikimuistoiseen iltaan jota meidän piti täällä neljästään viettää.
        Sitten muistin,ei kysymyksiä vaan toimintaa ohjeiden mukaan.

        Tiskin tarjonta oli seuraavanlainen.Narua,nippusiteitä,tummelia,hieromasauva,säästöpakka-us hampaattoman purukumeja,pyykkipoikia ja niin edelleen.Kattaus vaikutti minusta pelottavan laajalta.

        Paula katsoi minuun ja sanoi nyt poju menet tuohon peitetylle pilispöydälle.Pistät toisen tyynyn pääsi ja toisen pyllysi alle.
        En uskaltanut osoittaa mieltäni eleelläkään.
        Sillä olinhan juuri töpeksinyt pahemman kerran altaaseen hypättyäni.

        Siis toimin ohjeiden mukaan.Jotenkin humalaisessa ja hieman unisen sekaisessa mielessäni sain tämän kaiken käännettyä hauskaksi kokeilemisen arvoiseksi hetkeksi.(jatkan kun jaksan)

        Tytöt ottakaa nuo kynttilät pois pöydältä ettei satu haavereita.
        Nyt on liha tiskillä ,siis poju otappa rennosti ja pistä se tyyny sinne pyllyn alle niin pili on paremmin hollilla.
        Tänään Viivi ja Tuija näytän teille miten liha esivalmistellaan käyttöä varten mahdollisimman hyvin.
        Valitettavasti minulla ei nyt ole esittää teille kunnon sonnia.
        Vaan hieman aliravittu luiseva luikku.
        Kuitenkin tälläinenkin luuviulu on syytä sitoa kunnolla pöytään jatkokäsittelyn helpottamiseksi.

        Hetkeä myöhemmin olin kiinni pöydässä kuin takiainen tukassa.
        Nippusiteet ja narut pitivät siitä huolen.

        Paula kapusi pöydälle ja peruutti ahterinsa hyvin määrätietoisesti ja tarkasti kasvojeni yläpuolelle.Avitti sen jälkeen hieman sormillaan
        avaamaan tämän naisellisen aarteensa.Se oli auetessaan kuin pesäpalloräpylä.Tosin silloin ei mielessäni pyörinyt Tahko Pihkalan kehittämä kansallispelimme.(jatkan kun jaksan)

        Olin kyllä Paulan kanssa rungostani täysin erimieltä,jota en tosin ääneen uskaltanut sanoa.Olin harrastanut koko pienen ikäni jalkopalloa,jääkiekkoa ja hitusen yleisurheilua.Olin tosi timmissä kunnossa ja se on saletti.

        Nyt oli tosi kyseessä,eikä tämä ollut enään mitään lasten leikkiä.
        Torttu laskeutui vähitellen vasten kasvojani peittäen kasvoni ja hukkaputken suuaukko sulki sieraimeni.
        Se oli ankkurioitunut koko komeudessaan naamalleni.
        Välittömästi tämän jälkeen kuului käsky,nuole.
        Tein mikä vain suinkin osasin ja kykenin.
        Paulan lemmennesteet valuivat vuolaana pitkin poskiani.
        Minä yritin tyydyttää ja miellyttää häntä minkä pystyin.
        Happikatoni alkoi olla jo melkoinen,johtuen siitä,että kärsäni oli hanurissa ja suu oli täynnä torttua.

        Minä ja keuhkoni huusivat ilmaa.Yritin sitä otaa aina pyllyn noustetta jommalta kummalta puolelta kuin mikäkin uimari.Tunteistani tuona hetkenä esiin tuli kuoleman pelko.Pillun alle kuoleminen kun ei oikein ollut käynnyt mielessäni.
        Hetken ilma säännöstelyn jälkeen tilanne helpottui hieman.
        Paula nosti hieman pyllyään ja siirtyi lähemmäs minut tähän jamaan saattanutta ongelma keisariani.
        Se oli jostain kumman syystä päässyt pahasti lerpahtamaan.
        Liekö siihen syy hapen vajaus vai kuoleman pelko tai molemmat yhdessä.

        Hetken päästä Paulan käsittelyn alettua oli jo veijjari unohtanut ajatukset tuonpuoleisesta.
        Hoito mitä veijarini sai nostatti isovarpaankynnetkin pystyyn.
        (Antakaa anteeksi.Olen kyllä miljoonasti luvannut itselleni,etten liioittelisi.)

        Kaluni sai nyt täydellistä hoitoa.Tunne ja paine minkä alakerrassani tunsin oli jotain aivan sanoin kuvaamatonta.Makkarani tuntui olevan nyt nakin kuoressa,
        joka oli repeämis pisteessä.
        En vielä kuitenkaan ollut räjähdys herkässä kunnossa sillä olihan jo suurempia paineita päässyt poistamaan illan aikana.
        Kasvoni tuntuivat kuin olisin ne työntänyt sammakon kutuun.
        Nenänpäänikin taisi hieman olla paskassa,joka ei nyt liiemmin haitannut
        tätä tunteiden ja tunnetilan kirjoa joka kehossani vallitsi.

        Paula lopetti imutuksensa ja heilautti ahterinsa ja myös koko painonsa vatsalleni,että paskat meinasivat tulla pöydälle.Olin siinä aikamoisen lihavuoren alla.
        Paula huusi,nyt on juomatauko.(jatkan kun jaksan)

        Paussi tuli enemmän kuin hyvään paikkaan.Kun Paulakin vihdoin nousi päältäni ei olonikaan tuntunut lainkaan paskemmalta,vaikka olin kiinni pöytälevyssä ja liikkumiseni oli jokseenkin rajallista.
        Katselin Viiviä ja Tuijaa,heidän kiihottavia pieniä pyllyjään,rintojaan ja haaveilin pääseväni heidän kanssaan pian läheisempään kanssakäymiseen.
        Saisinko hyväillä heidän nuoria täydellisiä vartaloitaan.
        Pidellä heitä todella hellästi ja lopuksi korkata heidät kuin olutpullot.
        Nämä olivat unelmiani,mutta toteutuisivatko ne? sen ilta tulee varmasti näyttämään.
        Jos oikein huonosti menisi enkä pääsisikään nuorta vakoa kyntämään.
        Olin saannut kuitenkin hyvän poskihoidon ja elämäni ensimmäisen kerran hanuria ja soitellutkin sitä mielestäni ihan kiitettävästi.
        Pienenä miinuksena tosin,en ollut varmaan ensinmäinen joka oli Paulan toosassa käynyt kikkeliään kastamassa.
        Olin kuitenkin heti toinen Porin prikaatin jälkeen.(jatkan kun jaksan)

        Paula käski Tuijaa toimittamaan minulle juotavaa.
        Pian hän jo saapuikin viereeni ripein askelin rinnan alut terhakasti heilahdellen.Nostin päätäni ja odotin lasia huulilleni.
        Sain pian aika suullisen jallukolaa,mausta en voinut erehtyä.
        En tosin pysty sanomaan oliko se yhden vai kolmen tähden jallua.
        Samassa uskallauduin kysymään Tuijalta jos voisin saada pienen pusun. Hetkeäkään epäröimättä ja sanaakaan sanomatta hän tuli lähemmäksi ja suuteli minua noilla hunajaisilla huulillaan pitkään.
        Kun suudelman jälkeen katsoin häntä silmiin.
        Niissä näkyi jokseenkin kiihotus ja sääli samaan aikaan.
        Oloni jotenkin helpottui siltä osin,jos Paula tulisi käskemään meitä olemaan intiimissä kanssakäymisessä. Ei se olisi Tuijalle ylitsepääsemättömän vastenmielistä.
        Mutta miten oli Viivin laita olisikohan hän yhtä avoin uusille kokemuksille kuin Tuija.(jatkan kun jaksan)

        Paula käski Tuijan antaa minulle lisää juomaa,että olisin hieman rennompi tulevaa ajatellen.Mietin miten niin rennompi.Mielestäni olin etten sanoisi hyvinkin rento ja vapautuneen oloinen ottaen huomioon tämän hetkisen tilanteen ja jamani missä olin.

        Paula sanoi minun pian kokevan jotain vastaavaa mitä hän oli joskus tyttösenä joutunut kokemaan.Tosin paljon epämielyttävämmässä ympäristössä ja ilmapiirissä.
        Otappa poju vaan rauhallisesti en minä sinulta henkeä vie.
        Olen vain vannonut itselleni tekeväni tämän joskus jollekkin pojan juipille joka luulee olevansa kovakin tyttöjen kellistäjä.
        Ei siis mitään henkilökohtaista.

        Paula asteli hyvin määrätietoisin askelin baaritiskille ja otti siltä hetkeäkään epäröimättä tummelipurkin,hieromasauvan,pyykkipoikia ja Anttilan muovipussin.
        Pyysin lisää juomaa,näkemäni alkoi siinä määrin hirvittää.
        Kurkkuni oli kuivempi kuin pankkitilini.
        Päänikin tuntui selvinneen aivan liiaksi.
        Ei helvetti! ajatukseni alkoivat lentää,mitäköhän tuleman pitää.

        Ai perskutti,Viivi tuo partaveitsi tiskiltä se on sellainen linkkarin näköinen kapistus.
        Mitä helvettiä?meinattiinko minut kuohia kuin pienet porsaat.
        Paula oli tosin luvannut säästää henkeni,mutta palleistani ei hän tosin ollut maininnut ja niiden kohtalosta mitään.
        Nyt rupesi kyllä tätä jäpikkää jänskättään.
        Oliko tulevaisuuteni laulella sopraanon osat kunnan sekakuorossa elämäni loppuun asti.
        Poju nyt kuuntelet tarkkaan.Teet juuri niin kuin sanon.Elikkä et liiku, etkä päästä suustasi ääntäkään.
        Ensimmäisestä virheestä rangaistuksena on kulmakarvojen menetys ja sitä rataa.(jatkan kun jaksan)

        Nainen ja partaveitsi,ei siis enää voi olla hirvittävämpää yhdistemää.Paitsi lapsi ja käynnissä oleva moottorisaha.Voi luoja jos tästä selviän en kyllä enään koskaan lähde ventovieraiden naikkosten mukaan sen lupaan. Pysyn kotona ja seksuaalisten tarpeiden tullessa esiin kaivan patijan alta niin rakkaaksi käyneen,tosin jo aika pahasti rypistyneen Jallun.
        Siinä sitten nylpytellessä voisin vaikka harjoitella käden vaihtoa vauhdissa ja vaikka peukalo jarrutusta.Mällini lentokaaressakin oli parantamisen varaa vaikken sitä aivan otsalleni halunnutkaan saada lentämään.
        Voi kuinka rakastinkaan omia käsiäni.Niiden tuttua ja turvallista kosketusta.
        Olin siinä jo tovin unelmoinut peräkammari pojan pimpittömästä,mutta niin turvallisesta elosta.

        Kunnes Paulan rautainen ote kaluni varresta sai minut palaamaan todellisuuteen.
        Vasen käsi ohjaili lemmen sauvaani suuntaan jos toiseen.Oikea käsi taasen työskenteli partaveitsen kanssa vieden sentti sentiltä kaluni karvoja.En ollut enkä ole mitään karvaista sorttia joten työ tuntui varmasti helpolta.
        Paulan siirtyessä raakkaamaan pallejani tunsin kylmiä väreitä.
        Yksikin väärä liike niin olisin valmis munkki luostariin.

        Paula käski Viivin hakea välittömästi imurin ja intiimipyyhkeitä.
        Kun partaterä napsahti kiinni tai tuppeensa miten se sitten sanotaankaan.
        Oloni huojentui melkoisesti.Pallinikin näyttivät olevan tallella,myös riemusauvani näytti siltä,ettei ollut käsittelyssä kokenut kovia kolhuja.
        Tosin olin havaitsevani pintä veren vuotoa riemutornini lähettyvillä,muttei se näyttänyt kovinkaan vakavalta vaan pieniltä haavoilta.
        Kun Viivi palasi imurin ja savettien kansa oloni huomattavasti terhakoitui.
        Sillä tiesin tasan tarkkaan miltä tuntuisi pölynimurin imuvoima jos sillä alettaisiin lähennellä sukukalleuksiani.Sitä kun oli tullut kokeiltua yhtä sun toista.Oikeastaan kaikkea muuta kuin omaa siskoa ja kansantanhuja.

        Viivi laittoi töpön seinään ja Paula aloitti imuroinnin.
        Pöytäkangas sai huolellisen käsittelyn ympäriltäni.Kunnes Paula otti suulakkeen pois ja alkoi imuroida karvojani jotka eivät tosin olleet kiinni enään juuritupessaan.Tahattomasti tai sitten ihan tarkoituksella vasen pallini joutui tämän tunteettoman hyvän imutehon omaavan syväkurkun nieluun.Kipu jota koin oli aivan helvetillistä.Tuntui kuin pallini olisi pyörinyt pölypussin pohjalla kuin kuula rulettipöydässä.(jatkan kun jaksan)

        Ne sekunnin tuntuivat ikuisuudelta.Tuska jota koin oli minulle ennen kokematonta,ja sitä vain lisäsi Paulan tunteeton jopa sadistinen ilme hänen kasvoillaan.
        Imuri sammui,katsoin sivulleni siinä olivat tytöt joidenka katseista voin lukea säälin ja myötätunnon.
        En uskaltanut puhua taikka elehtiä tytöille.Voin vain katsella tyttöjä sääliä anelivin silmini.
        Paula otti Anttilan Kallen ostoksille tarkoitetun muovipussin ja sulloi sen ahterini alle.
        Jonka jälkeen hän upotti tekopeniksen tummelipurkkiin.
        Hieraisi purkin reunoilla myös hieman sormillaan.
        Joilla sitten sutaisi kankkujeni välistä.
        En enään edes uskaltanut ajatella tulevaa.
        Sillä olin jo niin nöyryytetty,että halusin vajota maan alle.

        Saatanan Elvis! nyt saat kokea jotakin sellaista jota minä jouduin kokemaan nuorena tyttönä.Tuija tuo ne pyykkipojat ja hampaattoman purukumit tänne ja sassiin!.
        Paulan ilme oli kaiken puhuva.Siitä ei kuvastunut myötätunto,armo taikka sääli,vaan tunteettomuus ja kostonhimo.
        Paula käski Tuijaa laittamaan pyykkipojat kiinni nänneihini.
        Kipu oli aivan helvetillistä jotka nuo pyykkipojat nänneissäni aiheuttivat.
        Samassa Paula alkoi sovitella rasvattua sauvaa takamukseeni.
        Laitoin hanttiin minkä vain pystyin,mutta viimein hanurini supistajalihakset antoivat periksi ja olin ahteri täynnä tuota tunteetonta jäykkä Jaakkoa.
        Paula aloitti sauvan nytkytyksen pyllyssäni.En tuntenut enään kipua kehossani,en ylhällä enkä alhalla.
        Olin hyvän olon tunteen vallassa jota lisäsi suuresti Paulan rasvainen käsi joka hoiteli pikkuveljeäni.
        Olin sidottu,alistettu ja häväisty,mutta olin tällä hetkellä osaani tyytyväinen.(jatkan kun jaksan)

        Paula taisi tietää hyvin mitä teki?.Hänen ilmeinen tarkoituksensa oli tuottaa minulle tuskaa siinä samassa häväistä ja pistää minut kiemurtelemaan nautinnosta.
        Hän todella tiesi mihin ja miten sauvalla tökkitään ja miten siinä samalla käsitellään jortikkaani toisella kädellä nautintoa tuottaen.
        En tiedä kuinka pitkään tätä minut häpäisevää,mutta niin nautinnollista käsittelyä ajallisetti kesti.
        Mutta se loppui ehkä? elämäni parhaimpaan orgasmiini.
        Kun nautinnon viimeisimmätkin väristykset olivat hävinneet kehostani.
        Avasin silmäni ja näin kaksi kaunista tyttöä tuijottamassa minua.
        Ja näin heidän katseistaan,että olin menyttänyt sen pienenkin auktoriteettini heihin.
        Mieleeni hiipi ajatuksia,olisinko jatkossa vain heidän toiveidensa toteuttaja vailla minkään laisia oikeuksia.(jatkan kun jaksan)

        Paula käski Viiviä poistamaan pyykkipojat nänneistäni.
        Oloni oli taas tai en oikeastaan tiedäkkään,olin aivan sekaisi tunteistani.
        Olin niin pienen hetken aikana joutunut kokemaan. Kipua,nautintoa,nöyryytystä ja kuitenkin aistin tässä tilassa ja näissä ihmisissä jotain sellaista,joka ties sairaalla tavalla kiehtoi minua.
        Ja paskan marjat.Järkeni kun alkoi taas luistaa niin minua ei oikeastaan kiinnostaneet mitkään tunteet taikka muut syvälliset asiat.
        Vaan noiden hemaisevien pikkupillujen korkkaaminen.
        Jotka olivat kyllä pikku pimppien valiojoukko ulkonäöltään ja rungoltaan.

        No niin poju miltä käsittelyni tuntui?.Muistathan kai ettei ollut kyse mistään henkilökohtaisesta.Vaan tein sen minkä olin itselleni luvannut.
        Pahin koittelemus on nyt osaltasi ohi.Ja jos olet kiltti poika niin pääset namuttelemaan sellaisilla herkuilla joita on harvoin tarjolla.

        Paula käski tyttöjen siistimään minua paperein ja pyyhkein.
        Olinhan aika roisissa kunnossa tuon Paulan äskeisen käsittelyn jälkeen.
        Tytöt saivat siinä sitten siemenlietteeni siivottua ja muutenkin veijarini viritettyä taas taistelu kuntoon hellillä kosketuksillaan.

        No niin tytöt teistä on aika tulla naisia.(jatkan kun jaksan)

        Onko vaapaehtoisia?Nyt olisi teinipojan nahkanuijaa tarjolla.
        Se oli Paulan ensinmäinen ei käskymuodossa tullut lausahdus koko kuluvan illan aikana.
        Viivi ja Tuija katsoivat toisiaan,kysymys oli lamauttanut heidät täysin.
        He katsoivat toisiaan ja meitä alta kulmiensa posket punoittaen.
        Ujous tuntui iskeneen heihin vaikka olimme olleet jo pitkään kaikki ilman pienintäkään rääsyä päällämme.
        No ymmärsin tyttöjä täysin.Eihän enään ollut kysymys mistään alastomuudesta vaan aivan toisista asioista.

        He kenties olivat voineet mielesään arvuutella illan tapahtumia.
        Nyt kun se hetki oli edessä ilman pienintäkään arvoitusta ja paikkaa väistellä tulevaa.Heidät valtasi jonkin lainen pakokauhu.
        Voin vain kuvitella miltä heistä tuntui.Paula oli päättänyt kaiken heidän puolestaan.
        He eivät päässeet kokemaan mitään suurta rakkautta mille olisivat neitsyytensä menettäneet ja niitä kauniita herkkiä hetkiä jotka teini rakkauden edetessä siihen johtavat.(jatkan kun jaksan)

        Odotin Paulan käskyä,kumpikohan istuu seipäälleni ensin.
        Olisiko se vaalea tukkainen Viivi tai tumma tukkainen Tuija.
        Minullelle sillä tosin ei ollut mitään merkitystä.
        Uhraako Paula ensinmäisenä serkkunsa tälle nautinnon seipäälle.
        Tai olisiko vuorossa kuitenkin ensin hänen naapuri kaverinsa.

        Pitkän hiljaisuuden jälkeen Paula komensi Tuijan,vartaloni päälle hajareisin.Niin,että hänen pyllynsä oli kasvojani kohden.
        Hän oli nyt vatsani päällä.Paula käski häntä peruuttamaan ylemmas ja ylemmäs.
        Kunnes kasvojeni edessä oli tuo kaunis ja koskematon ruusunnuppu.
        Tunsin sen niin viattoman,mutta niin viettelevän tuoksun nenässäni.
        Se oli kuitenkin vielä liian kaukana,että olisin päässyt sitä lipaisemaan kielelläni.Sen välittömässä läheidyysesä oli myös rusinan ulkonäköä muistuttava reikä joka ei minua tällä hetkellä kiinnostanut.
        Tai toisealta oli aivan sama kumpaa pääsisin lipomaan kielelläni kunhan vain pääsisin.Sillä olinhan itse päässyt pesemään tarjolla olevat tavarat.
        Siis tavara mitä edessäni oli on varmasti puhdasta ja ehtaa.(jatkan kun jaksan)

        Vielä,vielä lähemäs muutama sentti huusin mielessäni.Niin pääsisin lipaisemaan tuota ihanuutta.
        Tuijan neitseellinen lihatiski alkoi lähestyä minun kasvojani kuin raiteilla,mutta niin tuskallisen hitaasti niin hitaasti.
        Perkeleen Paula hän ohjasi koko touhua ja tiesi miten tätä viriiliä poikaa kiusataan loppuun asti.
        Tämä kukkasten kuningatar alkoi jo olla niin lähellä,että sitä seuratessa alkoi näkö kenttä hämärtyä ja silmät mennä ristiin.

        Kunnes käänsin päätäni ja huomasin voivani seurata tilannetta ja tapahtumia seinässä olevan peilin välityksellä.
        Se jos joku oli live-kuvaa ja sitä ei nyky maailman dikilähetys ongelmat vaivanneet.(Kuva ja äänet olivat aivan käsittömän aidon tuntuisia).

        Paula alkoi hypistellä pakettia jossa hampaattoman purukumit olivat.
        Oliko hän etsimässä sieltä suojaa kohtuporani ja tämän tutkimattoman kaivoksen väliin.(jatkan kun jaksan)

        Tuija ja Viivi katsokaa tarkkaan mitä nyt teen.Sanoi Paula ja imaisi jo suhteellisen terhakoituneen veitikkani nielunsa syvyyksiin.
        Hetkellisen syväkurkku hoidon jälkeen hän jatkoi luentoaan.
        Kalun pitää olla stämingissä ennen kuin siihen voi alkaa asetella kumia.
        Kortsun päässä on tälläinen niin sanottu kutikuppi.Sen täytyy olla supussa elikkä tyhjä ilmasta ennen kuin sitä aletaan rullata jortikan päälle.
        Paula puhui ja teki niin kuin puhui.Hän otti vasemmalla kädellä kondarin päästä kiinni ja toi tämän suojavarustuksen terskani päähän ja alkoi rullata oikealla kädellään kumisuojaa kaluni vatta pitkin pallejani kohden.

        No niin nyt tämä peitsi on valmiina ja turvallinen taistoon.
        Ilman tätä huppua tosin nautinto olisi suurempaa ja ihanempaa.
        Mutta tytöt kaikki aikanaan ja se aika ei ole tänään.
        Nyt kun ei paljaalla vedellä.(jatkan kun jaksan)

      • Jubajuba6

        tätä tarinaa. Vaihda tyyliä ja aloita alusta.

      • (akim)
        Jubajuba6 kirjoitti:

        YLEISÖN PYYNNÖTTÄ SE OLI SIINÄ !

      • (akim)
        (akim) kirjoitti:

        YLEISÖN PYYNNÖTTÄ SE OLI SIINÄ !

        TULI VIELÄ VIRHE PAHOLAINENKIN TÄHÄN LOPPUUN.
        No eipä muuta kuin heippa hei lukiat!
        Jos edes joku tykkäsi niin hyvä.
        Tarina on tosi,ehkä hieman väritetty.

      • Jubajuba6
        (akim) kirjoitti:

        TULI VIELÄ VIRHE PAHOLAINENKIN TÄHÄN LOPPUUN.
        No eipä muuta kuin heippa hei lukiat!
        Jos edes joku tykkäsi niin hyvä.
        Tarina on tosi,ehkä hieman väritetty.

        tarkoitus masentaa. Kirjoita tosiaankin lisää, mutta muokkaa tyyliä. Tänne tarvitaan lisää tekstejä.

      • mla1
        Jubajuba6 kirjoitti:

        tarkoitus masentaa. Kirjoita tosiaankin lisää, mutta muokkaa tyyliä. Tänne tarvitaan lisää tekstejä.

        Miksi ei saa kukin kirjoittaa tyylillään?. tyyli on persoonallinen, kuten on ihmisen luonnekin.

      • Nelli90
        (akim) kirjoitti:

        TULI VIELÄ VIRHE PAHOLAINENKIN TÄHÄN LOPPUUN.
        No eipä muuta kuin heippa hei lukiat!
        Jos edes joku tykkäsi niin hyvä.
        Tarina on tosi,ehkä hieman väritetty.

        Paras tarina täällä aikoihin.

      • erkki75
        Nelli90 kirjoitti:

        Paras tarina täällä aikoihin.

        Tämä juupa jaapa on varmaan itse kirjailia?
        Todella hienosti perusteltu kommentti sinulta.
        Missä täällä saisin tutustua täydellisesti ja oikealla tyylillä kirjoitettuihisi tarinoihisi???
        Kerrothan minulle!.

      • löopo
        (akim) kirjoitti:

        Tuija ja Viivi katsokaa tarkkaan mitä nyt teen.Sanoi Paula ja imaisi jo suhteellisen terhakoituneen veitikkani nielunsa syvyyksiin.
        Hetkellisen syväkurkku hoidon jälkeen hän jatkoi luentoaan.
        Kalun pitää olla stämingissä ennen kuin siihen voi alkaa asetella kumia.
        Kortsun päässä on tälläinen niin sanottu kutikuppi.Sen täytyy olla supussa elikkä tyhjä ilmasta ennen kuin sitä aletaan rullata jortikan päälle.
        Paula puhui ja teki niin kuin puhui.Hän otti vasemmalla kädellä kondarin päästä kiinni ja toi tämän suojavarustuksen terskani päähän ja alkoi rullata oikealla kädellään kumisuojaa kaluni vatta pitkin pallejani kohden.

        No niin nyt tämä peitsi on valmiina ja turvallinen taistoon.
        Ilman tätä huppua tosin nautinto olisi suurempaa ja ihanempaa.
        Mutta tytöt kaikki aikanaan ja se aika ei ole tänään.
        Nyt kun ei paljaalla vedellä.(jatkan kun jaksan)

        jatka jatka!!

        "heti toinen porin prikaatin jälkeen", vittu mä repesin..:D

      • mararion10
        löopo kirjoitti:

        jatka jatka!!

        "heti toinen porin prikaatin jälkeen", vittu mä repesin..:D

        Aivan vitun hyvä!!. Jatkoa oottelen!.Tuleehan???!!!.

      • (akim)
        (akim) kirjoitti:

        TULI VIELÄ VIRHE PAHOLAINENKIN TÄHÄN LOPPUUN.
        No eipä muuta kuin heippa hei lukiat!
        Jos edes joku tykkäsi niin hyvä.
        Tarina on tosi,ehkä hieman väritetty.

        Oli ihan pakko tulla tänne kertomaan pieni fakta.
        Tarinaa en ainakaan vielä tule tässä ja nyt jatkamaan.
        Teini poikana ajatuksissani oli aina ja vain se.
        Kaikissa näin jotain seksuaalisesti kiihottavaa(naisten polkupyöristä, tikapuihin).
        Ja kaikkihan mikä liikkui niin sitä tuli nusaistua.
        Omistin kohtalaisen ulkonäön ja hyvät puhelahjat joista oli suurta apua reissuillani.
        Tosin tämä reissu josta olen kertonut teille ei oikein ollut lapasessani.
        Siis nuoruus tuli elettyä kunnolla ja tosi railakkaasti.
        Armeijan jäkkeen minussa alkoi kiehtoa naisissa yläpää alapään sijaan.
        Eikä yhden yön selätykset enään kiinnostaneet pätkääkään.
        No se vain tiedoksi teille jotka epäilevät minua peräkammarin pojaksi.

        Minä en ollut se kaveri joka meni näyttämään kauttaaltaan keltaisen väristä kullia lääkärille.
        Lääkäri katsoi elintä ihmeissään ja sanoi en kolmikymmenvuotisen urani aikana ole nähnyt mitään vastaavaa.
        Oletko ollut sukupuoliyhdynnässä jonkun tai joidenkin maksullisten tyttöjen kanssa?.
        No en ole.
        Mitä harrastat?
        No en juuri mitään.
        Missä olet töissä?
        Ei mulla oo duunia.
        Mitä teet iltaisin?
        No en mä mitään ihmeellistä,luen pornolehtiä ja syön juustonaksuja.
        (jatkan kun jaksan)

      • nea95
        (akim) kirjoitti:

        Tuija ja Viivi katsokaa tarkkaan mitä nyt teen.Sanoi Paula ja imaisi jo suhteellisen terhakoituneen veitikkani nielunsa syvyyksiin.
        Hetkellisen syväkurkku hoidon jälkeen hän jatkoi luentoaan.
        Kalun pitää olla stämingissä ennen kuin siihen voi alkaa asetella kumia.
        Kortsun päässä on tälläinen niin sanottu kutikuppi.Sen täytyy olla supussa elikkä tyhjä ilmasta ennen kuin sitä aletaan rullata jortikan päälle.
        Paula puhui ja teki niin kuin puhui.Hän otti vasemmalla kädellä kondarin päästä kiinni ja toi tämän suojavarustuksen terskani päähän ja alkoi rullata oikealla kädellään kumisuojaa kaluni vatta pitkin pallejani kohden.

        No niin nyt tämä peitsi on valmiina ja turvallinen taistoon.
        Ilman tätä huppua tosin nautinto olisi suurempaa ja ihanempaa.
        Mutta tytöt kaikki aikanaan ja se aika ei ole tänään.
        Nyt kun ei paljaalla vedellä.(jatkan kun jaksan)

        Eksyin vahingossa tälle palstalle.
        Mahtava kertomus.
        Toivottavasti jatkat kertomustasi.

        Tämä neitsyt pimpin poksauttamisen odottelu alkoi tuntua piinaavan pitkältä.Se tuntui myös palleissani ja patukassani.Joihin oli tämän odottelun seurauksena kertynyt painetta muutaman kilobaarin verran liikaa.Eikä oloani helpottanut sekään.Vaikka kuinka yritin ajatella jotain ei niin kiinnostavaa taikka kiihottavaa.Kuten pari ajatusta tässä mainitakseni.
        Marttojen kevätkokous ja siihen liittyvät riennot tai mökin paskahuussin tyhjennys montun kaivamisineen.

        Olin jo vajoamassa ajatuksissani synkkyyteen kunnes viimein liha liikahti.
        Tuijan ihanainen lemmen nestettä valuva hakkaistu persikka oli suuni ja silmieni edessä.Olen joidenkin kuulut väittävän,etteivät ole koskaan nähneet kaunista vittua tai maistaneensa hyvän makuista viinaa.
        Nyt sen tiesin,he olivat väärässä.Tosin edessäni oli nyt neitseellinen pimppi.Eikä mikään rautatietunneli josta veturi vaunuineen oli tullut pokittain ulos tai mennyt sisään.(jatkan kun jaksan)

        Huusin mielessäni kuin Antero Mertaranta konsanaan se on siinä,se siinä.
        Lipaisin kielelläni se maistui hieman suolaiselta,ehkä hieman karvaalta.
        Mutta niin hyvältä ja hunajaiselta,tämän pitkän odottelun jälkeen.
        Kieleni alkoi tehdä työtä tämän maistiaisen jälkeen armottomalla tarmolla.
        Ei kulunut aikaakaan kun vikkelä kieleni sai Tuijan vingahtelemaan,kuin olisin soitelut epävireistä viulua.Voi pyhä pietari miten jo entisestään kiihottunut kroppani sai uutta potkua näistä teinitytön villeistä vingahduksista.Hän inisi,vinkui,valitti ja kiermulteli kasvojeni päällä kuin olisi tolkkunsa menettänyt.Ja juuri kun tiesin Tuijan olevan hekumansa huipussa niin Paula tempaisi hänet pois kasvoiltani.
        Ja tokaisi"eipäs nyt vielä namutella liikaa,kaikki aikanaan".

        Paula siirsi Tuijaa alemmas vasten hikistä kehoani.Kunnes patukkani tuli vastaan,se tosin ei paljon tätä operaatioa haitannut.Tunsin kuinka kivettynyt veijarini kulki Tuijan ihanaisten kankkujen välistä päättyen jöpöttämään hänen sorjaa selkäänsä vasten.Voi hyvä tavaton näyttipähän aseeneeni valtaisalta tuon siron tytön selkää vasten.Ajattelin ettei vehkeeni ikipäivinä voisi mahtua pienen Tuijan herkkurasiaan.
        Vilkaisin sivulleni jossa Viivi seurasi tapahtumaa silmä tarkkana posket punoittaen.Paula nosti Tuijan pyllyä ylös ja samalla hieman alemmas jolloin se oli juuri jöpöttävän aseeni yläpuolella.Viimein tämä neitseellinen torttu alkoi laskeutua kohti keihästäni.Nyt ja viimein tämä piinaavan pitkä odotus palkitaan.(jatkan kun jaksan)

        Neitseellinen torttu ei ehtinyt kunnolla edes laskeutua terskani puoliväliin kun Tuija alkoi huutaa ei se mahdu ei se mene sinne.
        Paula tokaisi remseällä tyyliillään.On se nyt ihme jos ei tuollainen nöpö sovi sinun rasiaasi.Paulan käsi kahmaisi aikamoisen satsin tummelia purkista ja levitti sen roisin ottein väliimme.Tuija vingahteli hyvin kiihottavasti kun hän aloitti uuden laskeutumisen seipäälleni.
        Voi sissus perkele,että se teki Eedvarttia.
        Tuija jatkoi huutamista en oikein tiedä johtuiko se kivusta vai nautinnosta.(jatkan kun jaksan)

        Vilkaisin seinällä olevaan peiliin.Sieltä näin Tuijan ilmeen siinä ei ollut nautinnosta tietoakaan,vaan ilme oli pelästyttävän tuskainen.
        Silloin minä tytöjen hurmuri ja nautintoa tuottava herkkupulttini saivat aika kolauksen itsetuntoonsa.Kuitenkin veijarini painui häneen milli, milliltä minulle suurta nautintoa tuottaen.Tie oli ahdas muttei,pitkä ja kivinen.Tunsin veijarini nupinpäässä sen tunteen,että olin tullut portille joka erotti tytön ja naisen toisistaan.Sen tunsi myös mitä ilmeisimmin Tuija joka ponkaisi pois kaluni päältä.Hän ei tosin kovin pitkään ehtinyt riemutunneliaan tuulettaa kun jo Paula käski häntä istumaan takaisin satulaan.Vitutti aivan suunnattomasti kun en itse voinut tehdä juuri mitään kun olin kiinni tässä kirotussa pilispöydässä kuin tikku paskassa.No oloni helpottui aikatavalla kun Tuijan tihti pimppi alkoi taasen laskeutua terskaani pitkin.Tuija äänteli hyvin voimaakkaasti,muttei niin tuskaisen kuuloisesti kuin aijemmin.Se sai sydämmeni pumppaamaan verta lisää siihen paikkaan jotka kiljahdukset aiheuttaa.Olin onnesta sekaisin Tuijan ininistä,nyyhtyksestä ja kun hän alkoi hyväilemään minua käsillään se tuntui voitolta ja sai taas itsetuntoni palaamaan.
        Enään vain pieni tovi ja matka niin saan haluamani.(jatkan kun jaksan)

      • Suvessa sykkien

        Tämä on klassikko Suomen korpikirjallisuuden jalossa joukossa. Kiitos. Vielä ei ole Maamme luova parhaimmisto menettänyt teräänsä. Toivottavasti voin tilata tämän joskus 50-vuotisjuhlapainoksena lapsilleni ja lastenlastenlapsille.

      • (akim)
        (akim) kirjoitti:

        Vilkaisin seinällä olevaan peiliin.Sieltä näin Tuijan ilmeen siinä ei ollut nautinnosta tietoakaan,vaan ilme oli pelästyttävän tuskainen.
        Silloin minä tytöjen hurmuri ja nautintoa tuottava herkkupulttini saivat aika kolauksen itsetuntoonsa.Kuitenkin veijarini painui häneen milli, milliltä minulle suurta nautintoa tuottaen.Tie oli ahdas muttei,pitkä ja kivinen.Tunsin veijarini nupinpäässä sen tunteen,että olin tullut portille joka erotti tytön ja naisen toisistaan.Sen tunsi myös mitä ilmeisimmin Tuija joka ponkaisi pois kaluni päältä.Hän ei tosin kovin pitkään ehtinyt riemutunneliaan tuulettaa kun jo Paula käski häntä istumaan takaisin satulaan.Vitutti aivan suunnattomasti kun en itse voinut tehdä juuri mitään kun olin kiinni tässä kirotussa pilispöydässä kuin tikku paskassa.No oloni helpottui aikatavalla kun Tuijan tihti pimppi alkoi taasen laskeutua terskaani pitkin.Tuija äänteli hyvin voimaakkaasti,muttei niin tuskaisen kuuloisesti kuin aijemmin.Se sai sydämmeni pumppaamaan verta lisää siihen paikkaan jotka kiljahdukset aiheuttaa.Olin onnesta sekaisin Tuijan ininistä,nyyhtyksestä ja kun hän alkoi hyväilemään minua käsillään se tuntui voitolta ja sai taas itsetuntoni palaamaan.
        Enään vain pieni tovi ja matka niin saan haluamani.(jatkan kun jaksan)

        Tuija pysäytti liikkeensä.Hänen päänsä kääntyi kohden Paulaa"Ja kysyi jos saisi kääntyä,kasvot kohden minua".En kuullut lupaa,mutta mitä ilmeisemmin lupa annettiin nyökkäämällä kun kerran Tuija alkoi kääntyä päälläni.Hän teki sen jotenkin mielestäni taidokkaasti koska heppini klunssi pysyi koko käännöksen aikana hänen sisällään.
        Tunsin kuitenkin,että hän varoi istumasta päälleni kovin syvästi.
        Se kun näin Tuijan kasvot ja niiden ilmeet sekä pienet terhakat rinnat ja niiden nöpöttövät nännit,sitä näkyä en voi unohtaa.Hänen kiihottunut ilmeensä sai minut hyvin räjähdys herkkään tilaa.

        Näin,että Tuija nautti täysin siemauksin vallan ja hyvänolon tunteetta, jota hän pääsi maistamaan minun kustaksukselani.
        Hän puri alahuultaan ja koskettili pieniä rintojaan kuin kiusatakseen minua.

        Tuija ei päästänyt minua syvälle vaan piti huolen siitä,että nahkanuijastani oli vain pätkä hänen sisällään.
        No ei toki ja sen puolen olihan tämäkin mannaa pojulle joka jo pelkäsi joutuvansa tyytymään pelkästään Paulan hanuriin.(jatkan kun jaksan)

        Hyväilyä,nautiskelua ja naiskentelua tämän hennon ja soman tytön ehdoilla kesti vain nuo muutamat jumalaiset hetket.
        Kunnes taas kerran Paula puuttui tähän rakkauden peliin.
        Hän otti Tuijaa hartioista kiinni ja painoi hänet vasten minua siten,että torpeedoni teki hänen sisällään pohja kosketuksen.
        Kipu ja tuska jota Tuija koki äänestä ja ilmeestä päätellen oli jotain järkyttävää.
        Sisimmässäni kiehui ja vannoin itselleni kostavani tämän tempun Paulalle.
        (Kosto olikin suloinen se pisti käymään suihkussa sekä kävelemään koko yön mutta palaan siihen myöhemmin.PS jos tämän pienen koiruuden teille jatkossa kerron niin,ettehän sitä tule käyttämään,ettehän?).
        Tovin kuluttua tunsin taas sylinterin liikkuvan mäntäni päällä.
        Liikerata oli pidentynyt ja Tuijan otteista oli tullut selväsi rohkeampia.
        Olin siis saanut hänen pyhimpänsä elikkä neitsyyden.
        No ei tilanne aivan odotettuja kiksejä minulle tuonnut,mutta kuitenkin sulan hattuun.
        Tärkeintä oli kuitenkin mielestäni,että Tuija nauttii.Se jos mikä tuotti mielihyvää minulle.(jatkan kun jaksan)

        Ai,ai ai kun tekee nannaa,hyräilin mielessäni.Samassa muistin vedelleeni Paulaa paljaalla.Ei perkele tuon tosiasian muistaminen vei kangestani parhaimman jäykkyyden.Voihan vitun rasvaiset ranssit.
        Paulan hameen allahan oli käynyt jutuista päätellen miestä kuin upseerikerholla.Ei voi olla totta,että olin upottanut herkkupultti noiden reisien väliin jotka ovat olleet kaikille avoimet kun Anttilan ovet.

        Olin unohtanu pillun himossani erään opettavaisen tarinan varovaisuudesta jonka olin joskus kuullut.

        Isä oli huomannut poikansa tulleen siihen ikään,että oli aika hieman valistaa häntä tyttöjen suhteen.
        Poikani kun sitten joskus menet niin sanotusti tytön kanssa sellaisiin petipuuhiin kannattaa sinun ottaa mukaan sitruunanpuolikas.
        Miksi ihmeessä kysyi poika?.
        Katsoppas poikani kun puristat tytön pimpin päälle tipan sitruunasta ja jos hän ei reakoi mitenkään niin hänellä ei ole tauteja kun ei kerran kirvelyä esiinny.Ja jos taasen pimppi aristaa kautta kirvelee se on syytä jättää rauhaan.
        Kun viimein oli se hetki käsillä,että pojalla oli nuori hemaiseva naikkonen alasti vuoteellaan.Poika ei suinkaan ollut unohtanut isänsä neuvoja vaan kipusi tytön viereen sitruunanpuolikas kourassaan.
        Siitä hän sitten puristi tipan tytön pimpin päälle mitään ei kuitenkaan tapahtunut.Varmuuden vuoksi hän otti kaksin käsin sitruunasta kiinni ja rutisti kaiken mehun pimpin päälle.
        Silloin tyttö nosti päätään tyynyltä ja sanoi.
        En oikein tiedä mitä sä touhuut,mutta se on vittu eikä mikään Winerleike.(jatkan kun jaksan)

        Tuijan työskentely päälläni jatkui tomerin ottein.Voidaan varmaan sanoa,että hän pisti lihaa piiloon aivan minun tahdosta riippumatta.
        Näky joka avautui silmieni edessä oli ihanaisen kaunis,nuori kiiman vallassa oleva nuori neito heilutti päätään sivuttain edestakaisin mitä ilmeisimmin hyvän olon tunteesta.Jota minä vaatimattomasti sanottuna hänelle tuotin tuolla pikkuveitikallani.
        Katsahdut karvattomaan alakertaani sai minut vakuuttumaan Tuijan neitsyydestä.Siellä oli verta joka jossain kohden tuntui yhdynnän aikana tuottavan pientä merkillistä kitkaa tai paremminkin sanottuna tahmeutta työskentelyyn lemmen välineidemme välissä.
        Ei kulunut aikaakaan kun tunsin väistämättömän ja ennakoitavissa olevan tapahtumaketjun käynistyneen itsessäni.

        Päässä humisi,ranteet paukkui ja nilkat naksui vai olivatko ne nippusiteet, no sama se.Tunne oli kuitenkin taas kerran minulle aivan uusi.Sisälläni tuntui vellovan sankka joukko sisiliskoja velttoine pyrstöineen,etsien tietä ulos kehostani.Tämä joukko kun lähti etenemään riemupulttini käytävää kohden se tuntui vievän kaikki nesteet nikamistani.Se oli tuloillaan tai oikeastaan jo tulossa siis kahvikupillinen siemenlietettäni oli valmis purkautumaan patukastani tuohon kumiseen myssyyn mikä eroitti meidät isin ja äidin velvollisuuksista.
        Olin taivaallisessa olotilassa ja tuntui kun olisin sinne lähtenytkin jos en olisi ollut sidottuna pöytään.Pystyin kuitenkin tämän nautinnollisen kokemuksen tuoksinnassa sen verran silloin tällöin raottamaan silmiäni
        ,ettei hekumani huippu kuitenkaan tullut täysin yllättäin ja odottamatta kuten tv-lupatarkastaja ainakaan Paulalle.Viivillä taisi olla tulloin jotain muuta ajateltavaa.Niin kuin te tarinaani lukeneet tiedätte.(jatkan kun jaksan)

        Nyt tulee!huusin kuin olisin ollut vailla minkään laista järjellistä tolkkua.Olin pöydällä kuin viulunjousi pingoitettuna.Jokainen lihakseni oli jännittynyt ja valmiina suureen purkaukseen.Kaluni sykki tuon nuoren viattoman tytön sisuksissa nyt tahdostani riippumatta.Lastini lähti liikkeelle sykäyksittäin ja minä poika heittelehdin onnesta ja hyvänolon tunteesta niiden tahdissa kahdeksanjalan pilispöydällä kuin kiimainen ankerias konsanaan.
        Kutikuppi tuntui hieman alimitoitetulta lastini tarpeisiin.
        Mutta,lasti tai ainakin osa siitä oli siellä,ja lopun tunsin pullistelevan kondarin ja kaluni välissä.
        Kokemus oli niin ihana ja sanoin kuvaamaton,että meinasi jo hetken Viivin viaton pimppi kadota ajatuksista.Jota oli mitä ilmeisimmin seuraavaksi tarjolla.Mutta kaikkihan riipuu Paulasta johon voi luottaa kuin meidän politiikkoihin.(jatkan kun jaksan)

        Kun orgasmin viimeisimmätkin hyvää oloa tuottavat aallot olivat pyyhkäisseet läpi vartaloni.Katsahdin sumein silmin kohden Paulaa joka oli siinä vieressä tomerana kuin Pekka ja Pätkä elokuvista tuttu Justiina konsanaan.Tuli mieleeni tarina joka ei nyt oikeastaan tähän juttuuni varsinaisesti liity aivan suoranaisesti,mutta kerron kuitenkin.
        Se napsahti ajatuksiini Paulan tulipunaisesta tukasta.
        Se tarina menee näin.
        Nainen joka rakasti miestään suunnattomasti vaikka hänen miehensä joutui olemaan poissa kotoa työnsä vuoksi hyvinkin pitkiä aikoja.
        Kun nainen sai viimein tietää pitkän epätietoisuuden jälkeen miehensä kotiin tulopäivän ja arvioidun kelloalan hän päätti yllättää miehensä.Hän tiesi miten punatukkaiset naiset kiihottavat hänen miestään.Siis kaupaan ja väriä ostamaan ja tukka koreaksi.
        Nainen oli kuitenkin fiksu ja tarkka.Ennen värin päähän laittoa hän riisui kaikki päältään,ettei väri sotkisi hänen vaatteitaan.
        Punainen väri kun ei jäisi keneltäkään huomaamatta varsinkaan vaatteissa johon ei se kuulu.Muoviset kertakäyttö hanskat käteen ja sitten väriä päähän tahkoamaan.Lopputuloksen nyt viimein jokseenkin tyytyväisenä hän lopetti hiustensa hinkkaamisen.Tarkka ja fiksu kun oli hän muisti rappukäytävässä sijaitsevan roskiksen.(jatkan kun jaksan)

        Siispä hän veisi ne sinne,nämä punaisen värin tuhrimat suojakäsineet, ettei mitkään paikat kotona sotkeentuisi.Alasti kun oli ei hän voinut ohittaa mitenkään peiliä katsomatta omaa lähes täydellistä vartaloaan.(ainakaan hänen mielestään lähes täydellistä)Ennen kuin hän saapui ovelle joka johti asunnosta rappukäytävään.Hän otti oikean käden hanska pois kädestä ja aukaisi oven ja suunnisti kohden rappukäytävän portaikon keskiosassa siaitsevaa roskista.Oven joka oli tarkoitus ja jäikin raolleen ristiveto imaisi kiinni joten hän oli ilkosillaan tukka sekaisin ja värit päässään orpona kuin piru merrassa tyhjässä rappukäytävässä.Tämän kaiken järkyttävän tapahtuman ymmärtäneenä hän kaiken lisäksi kuuli hissin nousevan ylös kohden hänen asumaa kerrosta.Häpeä oli liian suuri kohdattavaksi,joten hän painoi päänsä syvälle roskakoriin.Hissistä astui ulos hänen naapurinsa lempinimeltään parruna tunnettu vekkuli velikulta.Hetken katseltuaan hemaisevaa ahteria hän alkoi kaivaa suunnattoman suurta jo jokseenkin terhakoitunutta asettaan housustaan(kalun koosta lie lempinimi parru).Onneksi ei tämä tyttölapsi nähnyt mitä hänen sisäänsä oltiin pian laittamassa.Kaveri ohjasi valtavaa kankeaan kohti määränpäätään ja naikkonen ei voinut tai ei kehdannut tehdä mitään asian eteen.Oli otettava vastaan kaikki mikä tuli ja se ei ollut mitään pientä ja yhdentekevää mitä oli tulossa.(jatkan kun jaksan)

        Kaverin kalu oli kuin ratapölkky ja pallit kuin kookkospähkinät.Varovasti,mutta hyvin määrätietoisesti hän alkoi asetella kohtuporaansa kankkujen väliin.Ohjaten ja syljellä liukastuttaen kohti lopullista määränpäätä.Tarkkaa työtä vähän kuin ajaisi rekkaa henkilöautolle tarkoitettuun talliin.Viimein terskan tavoitettua nuo ihanaiset vitunhuulet hän rykäisi kertaheitolla poransa kaivoksen pohjalle.Seurauksena naisen tuskainen kiljaisu joka kaikui läpi rappukäytävän,oli desipeleiltään sumutorven luokkaa.Nuo tuskan ja nöyryytyksen hetket tuntuivat naikkosesta ikuisuudelta.(Oli kai aina mielessään salaa toivonut saavansa isoa ja nyt sitä tuli vaikkei ollut tilannut).Suuret karvaiset pallit pamahtelivat vasten vaaleaa takamutta säestäen miehen himokasta murinaa.Akti kesti vielä jonkun tovin ja päättyi kun naikkonen tunsi jotakuinkin piimäpurkillisen verran jotain valkoista ja tahmeaa valuvan reisiensä välistä alas päin.Mies oli tempun tehtyään aloittanut sovitella kaluaan housuihin ja tokaisi ääneen.KUKAKOHAN ON MAHTANUT HEITTÄÄ NOIN HYVÄN VITUN ROSKIIN.(jatkan kun jaksan)

        No siinä sitten vähän aikaa huokailtuamme Paula käski Tuijan nousta pois telakalta.Ja veltto limainen kaluni lävähti reidellelleni(ei kerrassaan mikään seksihaluja kiihottava näky varmaan ainakaan naisnäkökulmasta ajatellen.)
        Liman ja veren koristama miehuuden mittani näytti enemmänkin merivedestä nostetulta meduusalta kuin miltään tytöjen himoitsemalta herkkupultilta.
        Aseeni oli lauennut ja piippu oli tyhjaä kuin Turusen pyssy ja pallini kuivat,punaiset ja ryppyiset kuin auringossa kuivatuttut tomaatit konsanaan.
        Mutta asia mikä minua eniten huolestutti.Oli virtsarakkoni joka oli ääriään myöten täynnä.(Siihen aikaan kun ei varmaan kukaan olisi ymmärtänyt jos olisin sanonut kultaisen suihkuni tulevan.)
        Huusin tai oikeastaan sanoin Paulle joka oli vieressäni,että nyt on päästävä vessaan tai tämä pöytä lainehtii virtsastani kuin pielinen aalloistaan.(jatkan kun jaksan)

        En tiedä miten sitä kuuluisaa palokunnan hevosta on kusettanut,mutta minua kusetti ja rajusti.Unelmoin jo tilaanteesta jossa olen tuulettmassa pitkoani pöntön päällä ja katselen jo niin tutuksi käynyttä tekstiä IDO 59.
        En tiedä teistä,mutta meikä on kerran jos toisenkin tuijottanut tuota vessanpöntön takareunaan kirjoitettua logoa.Syy siihen oli usein viikonloppuisin esiintyvä vatsaepidemia.

        Viivi käy hakemassa keittiöstä tämän pojun tuoma mehukannu.

        Siis mitä?mietin mielessäni eikö Paula lopettaisi nöyryyttämistäni milloinkaan.
        Ei voi olla totta,että Paula pistää minut pissaamaan tyhjään tonttulan taikajuoma kannuun.
        Olin tähänasti ottanut tilanteen rennosti ja huumorilla,nyt alkoi kuitenkin leikki mennä mielestäni hieman yli huumorintajuni.
        Mitäs jos järeämpi tarve yllättäisi?
        Laskisinko tappeeni perseeni alla olevaan muovipussiin?.
        En salaile enkä kiistä sitä tosiasiaa,että niinkin kovaa ja lujaluonteista jätkää kuin minä olin ja olen,alkoi ahdistaa.

        Nyt vasta vanhempana olen ymmärtänyt sen tosiasian,että olin narsistin käsittelyssä.(jatkan kun jaksan)

        Paineensieto kykyäni koiteltiin nyt mitä enemmissä määrin.
        No oli varmaan kunnossa ainakin silloin ja hieman myöhemmemin tehtyjen armeijan palikkatestejen mukaan.Elikkä aukkiin mentiin,että heilahti.
        Mutta sillä hetkellä vitutti kuin pientä oravaa.Paulan diktaatorin omainen käytös.

        Kapina henki velloi sisälläni ja teki suunnattomasti mieli tehdä jotain repäisevää ei välttämättä kovin järkevää.Kuten antaa kusen suihkuta pilispöydän vihreälle veralle.Mutta kun ei ollut uskallusta,eikä kanttia nämä jutut jäivät ajatuksen tasolle ja siis toteuttamatta.
        Tosiasiassa olin vain poju jolla oli hyvin rajalliset liikkumis mahdollisuudet ja sitäkin pienemmät puheoikeudet.Oli siis mentävä näillä ehdoilla mitä Paula oli minulle antanut.(jatkan kun jaksan)

      • akim2

        Vihdoin Paula sanoi ne jumalliset sanat.
        Päästäkää poju irti,pippelin toimintakyky on nähty.
        Tämän naisen alkoi juuri tehdä mieli kullia.
        Eikä tuolla kastemadolla tätä tyttöä tyydytetä.
        Siis lähden tästä hieman kylillä käymään.

        Sinä aikana kun olen poissa,te tytöt voitte leikkiä pippelillä.
        Mutta,muistakaa vaikka se on pieni se voi teistä äitejä.

        Vai pieni ajattelin,hevosellekko hän on lähdössä itseään panettamaan.
        Voihan vittu pitääkö sen kullin pään kitarisoja heiluttaa.
        (jatkan kun jaksan)

      • (AkIm,)
        akim2 kirjoitti:

        Luojan kiitos oliko tämä tässä ajattelin.
        Ei niin hyvää ettei jotain pahaa pohdin mielessäni.
        Jääkö nyt minulta Viivin viaton neitseellinen torttu koe ajamatta.
        Jos Paula lähtisi kylille, jäisinkö vaille toista neitsyt panoa.
        Katsahdin Viiviin se antoi toki pieniä lupauksia tulevasta.
        Hänen sisäreisissään oli jotakin märkää,enkä uskonut sen olevan boolia taikka virtsaa.
        Voi luoja,voiko joku nuori naikkonen tulla noin kosteaksi näkemästään.
        Ajatukseni tästä näystä saa vieläkin punttini pullistelemaan vaikken enään kovin nuori ole .
        Se oli silloin kun kosteutta ja jäykkyyttä riitti.
        Kyllähän sitä vieläkin riittää vaimolla se vaan tahtoo olla pissaa ja minulla jäykkyyttä selässä.
        Mutta taas tarinaan, voi hyvä tavaton kuinka kaunis hän olikaan ja miten hänen viattomuutensa minua kiihottikaan.(jatkan kun jaksan).

      • AKIM,,
        (AkIm,) kirjoitti:

        Ja viimein niks ja naks sakset vapauttivat minut tuosta pöydästä jolla minua oli käytetty panopuuna.
        En tosin sitä käy kiistämään jos vaikka jouduin antamaa niin olinhan minä itsekkin hieman saannut.
        Vapauttamiseni ja tieto siitä,että Paula oli lähdössä kylille sai kasvoilleni vienon hymyn.
        Se tosin ei jäännyt Paulalta huomaamatta.
        Mikäs pojua hymyillyttää?.
        Ei mikään vastasin.
        Täytyy myöntää,että tässä kohtaa katosi pimppi hetkeksi mielestä.
        Ja ajatus mitä kaikkea kivaa voisin tehdä hänen poissa ollessaan sai ajatuksissani vallan.
        Aloin innoistuksissani olla jo kärsimätön Paulan lähdön suhteen.
        Tulisiko siitä mitään kun muija on kännissä kuin kärpänen.
        Siinä hän vaelsi edes takas vittu paljaana ilman vaatteita ja päämäärää.
        Ei tainnut muistaa,että vaatteensa olivat siististi kaapissa joihinka hän oli komentanut meidänkin vaatteemme laittamaan.
        No tytöistä jompikumpi vihjaisi vaatteiden siainnin ja ne löytyivät.(jatkan kun jaksan)

      • akim;
        AKIM,, kirjoitti:

        En olisi koskaan uskonut kuinka vaikeaa ja hidasta voi olla vaatteiden pukeminen jos en sitä itse olisi nähnyt.
        Eivät tahtoneet piksu pöksyt oikein totella tätä pukiaa eikä rinnat pysyä noissa rintsikoiden vesimeloonin kokoisissa kupeissa.
        Se oli jokseenkin huvittavaa,mutta juuri tällä hetkellä minusta kovin ärsyttävää.
        Sillä halusin päästä Paulasta eroon mitä pikimmiten.
        Siihen oli taas tasan tarkkaan kaksi syytä,eli tyttöjen pimsat ja kosto jonka olin suunnitellut Paulalle.

        Hän vaelteli ympäriinsä allastilassa kuin norsu posliinikaupassa tehden tuhojaan.Olin kuitenkin tyytyväinen sillä hänen lähtönsä tuntui kaikesta huolimatta lähenevän.

        Viimein hän oli ovella ja huusi,tytöt olkaa sitten kiltisti ja sitten ajoissa nukkumaan.
        Poju tuleppas tänne ja anna Paulalle oikein kunnon moiskautus.
        Niin menin ja tein,mutta hyi helvetti miten tuo ihminen oli saannut minut inhoamaan häntä.
        Viimein ovi painui kiinni ja Paula kylille.
        Eikä kyllä lähtenyt kävellen.(jatkan kun jaksan).

      • AkIm 1
        akim; kirjoitti:

        No lähti jalan tai ei,se tosin kiinnostanut ei.(Ai että kun trimmaa,mutta asiaan).
        Siis minä yksin kahden todella kauniin tytön kanssa,keskellä oikeastaan ei yhtään mitää, ilman rihman kirtämää.
        Tajusin tamän vasta kun,Paula oli lähtenyt itseään kylille panettamaan.
        Tunnuimme kaikki olevan tyytyväisiä Paulan lähdöstä.

        Olkoon sitten niin tai näin Paula oli pelkkä paska ja paljon muuta negatiivista jota ei kannata tässä alkaa luettelemaan.
        Hän kuitenkin oli opettanut tai oikeastaan pakottanut meidät luopumaan vaatteistamme,ujoudesta ja ahdasmielisyydestämme.

        Nyt kun kun johtaja oli poistunut emme oikein tienneet miten pitäisi olla sillä kaikkia tuntui kaikesta tapahtuneesta huolimatta hieman ujostuttavan.

        Siis ehdotin meille maljaa.
        Nyt tosin piti mielestäni saada muuta lasiin kuin kiljua tai kaljaa.
        Olihan meillä jallua talon puolesta.(tai ainakin sitä oli).

        Eipä kaunistella,tarkoitukseni näillä maljoilla oli tarkoitus viedä tytöiltä viimeisimmätkin estot illan leikkeihin.
        (jatkan kun jaksan)

        .

      • AKIM
        AkIm 1 kirjoitti:

        Siinä sitten aikamme kilisteltii ja tunnelma alkoi vapautua,tytöillä ja niin kuin myös minulla.Paulan lähtö sai meidät kaikki vapautumaan ja todella kivaan fiilikseen.
        Siinä me pussailimme,flirttailimme ja pikkaisen koskettelimme toisiamme.Ilmapiiri joka nyt vallitsi ei myöskään veitikaltani jäänyt huomaamatta.
        Vaan se alkoi taasen iloisesti nostaa päätään.
        Tytöt siitä hieman kiusoittelivat minua,mutta se ei kaiken aikaisemman kokekemani jälkeen saannut minua kovinkaan paljon nolostumaan.

        En lainkaan ala kiistämään sitä tosiasiaa,että tuona kauniina hetkenä en olisin välittömäsi halunnut antaa heille kummallekkin ja ottaa siinä samassa hieman itsekkin.

        Mutta,mutta en voinnut unohtaa Paulaa ja sitä jäynää minkä olin päättänyt hänelle tehdä.
        Eli nyt minun piti saada tytöt saunaan,että voisin hieman fiksailla asioita.
        En tiedä mikä pakkomielle mahtoi päässäni melloa tuon Paulan suhteen vaikka oli niin ihanaista nuorta lihaa tarjolla.
        (jatkan kun jaksan)

      • (akim)
        AKIM kirjoitti:

        No niin tytöt sitten saunaan sanoin hieman maireella äänellä.
        Haluan,että pesemme pois kaiken tämän äsken kokemamme ja näkemämme.
        Ilostuin kun näin saavan kehoitukselleni kannatusta,ja näin kuinka he sipsuttivat pienet persikan pehmeät pyllynposket vain heiluen saunatilan puolelle.

        Oi luoja miten olin ylpeä itsestäni tuona hetkenä,päässäni alkoi soida kappale"ajomies älä kiirehdi suotta pakoon,et pääse kohtaloas".
        Tunsin itseni Tauno Paloksi jonka viehätys voimaa ei yksikään tyttö lapsi päällä maan voisi vastustaa.Eli itsetuntoni oli palaamasssa tuon jokseenkin kovan nöyryytyksen jälkeen jota Paula minulle tarjoili.
        Olin valmis kuin partiopoika tulevaan,tarjoilipa se sitten mitä tahansa.
        Siis ei muuta kuin saunan helliviin löylyihin.
        Siellä minua jo odottavatkin kaksi kaunista marjaa,jotka todella olin päättänyt poimia.

        Astelin määrätietoisin askelin saunan lauteille ja istuin heidän jo hieman hiestä kostuneiden vartaloidensa väliin.Se on ehdottomasi paras paikka mitä voi olla tarjolla viriilille miehen alulle maailmassa.
        Löylyä sanoin äänenpainolla joka ei ollut pyyntö vaan käsky.
        Ja niin alkoi kiuas kihahdella siihen malliin,että olkapäitäni ja korvalehtiäni alkoi polttamaan.
        Perkele hikeä meni silmiin,kuuma saatana tokaisin vai mitä tytöt?.
        Ketään ei vastannut.
        Käsikopelolla tunnustelin alemmalta lauteelta ahterilleni paikkaa ja vesisankoa jossa voisin silmiäni huuhdella.

        Ja sitten jos joskus olen osunut naulankantaan niin silloin osuin,asetin ahterini noin sata asteiseen naulaan jonka polttomerkki näkyy vielä tänäkin päivänä hanurissani.(jatkan kun jaksan)

        Olin päässäni ajatellut kysäistä mielipidettä tytöiltä ja heidän kantaansa ajattelemastani jatko suunitelmastani illan suhteen,kunnes tosiaan havahduin siihen,että kuuma rauta merkkasi minut kuin teuraseläimen.

        Kun avasin saunan oven sai mietteissäni ollut ajatus tukea näkemästäni.
        Siellä olivat nämä kaunokaiset saman suihkun alla ja ei tarvinnut olla kovin tarkkanäköinen huomatakseen,että oli kyse jostakin muustakin kuin selän pesuusta.Tytöt eivät huomanneet oven avaustani tai eivät olleet huomaavavinaan.
        Neljä pientä kätöstä pyörivät noiden jumalaisten vartaloiden ympärillä eikä aivan vilpittömästi pesu tarkoituksessa.

        Kädet kuljeksivat ympäri vartaloa kauloilla,rinnoilla,reisien sisäpinnoilla ja välillä tekivät myös siellä kaikkein pyhimmän lähellä visiittejä.Olin tulla hulliksi näkemästäni,en tiedä johtuiko se siitä,että kaikki vereni oli pakkautunut vain yhteen paikkaan ja siksi kait päässäni fiirasi.
        En voinnut enään olla koskematta itseeni vaan aloin hyväillä kädelläni jo lähes räjähdyspisteessä olevaa kaluani.(jatkan kun jaksan)

        Nyt oli pakko ajatella jotain ei niin kovin eroottista kuten panssarivaunuja,Sulkavan soutuja ja Savonlinnan oopperajuhlia.
        Vain pelkästään siittä syystä,että tunsin panoksen siirtyneen piippuun.
        Joka odotti iskurin napsautusta joka saisi kutini liikkeelle.
        Katsellessani tyttöjen touhuja se ei tuntunut olevan helppoa ja likipitäen mahdotonta.

        Samassa huomasin Viivin arvostelevan katseen joka kulki alhalta ylöspäin arvioiden minua ja ruumistani.
        No tekisikö pojun mieli pimpaa, Viivi tokaisi katsoen minua silmiin.
        Poju sana Viivin suusta sai sappeni kiehumaan.
        Mieleni teki sanoa,että meneppä laittamaan se sänky kuntoon jossa sinua tehdessä on valunut paras osa sinusta vitun ja kyrvän välistä lakanoihin,niin tulen ja nain sinusta ällin pihalle.
        No jätin sanomatta ääneen ja hyvä niin,olisivat tulevat petipuuhat saattaneet hieman kärsiä kommentistani.

        Havahduin tähän hetkeen, ja rohkenin kysyä tytöiltä jos vaikka jompikumpi voisi hieman imaista terhakoitunutta pikkuveljeäni.
        Käsiä ei noussut vaan kaksi suuta aukeni.(jatkan kun jaksan)

        Siis mitä sanoi Viivi hyvin painokkaalla äänellä,luuletko todella,että olemme valmiit ottamaan tuon hikisen lihan kimpaleen suihimme.
        Älä poju unta näe.
        Eli se siitä,minä kun jo luulin että tytöt olivat suut sepposen selällään auki sitä varten,että voisin hieman pistää moloa poskeen.
        Esitin loukkaantunutta anteeksi,että keskeytin jotain mahdollisesti todella tärkeää ja marssin ulos pesutilasta.
        Siinä samassa napsahti mieleeni Paula.
        Nyt oli oikea hetki lähteä toteuttamaan suunitelmaani tuon ilmestyskirjan pedon suhteen.

        Eli vessaan ja sieltä paskapaperirulla kainakoon ja kohti ulkovarastoa.
        Jossain kohtaa matkalla päämäärääni hieman tuli ajatuksiini,jospa joku minut näkisi Aatamin asussa naapuristosta,mutta se tuskin oli mahdollista olimme kyllä sen verran korvessa,että toiseltaan hirvitti.

        Aukaisin varaston oven ja napsaisin valot päälle.Hämmästyin sen siisteyttä ja tavaroiden järjestelmälisyyttä hyllyillä.Katselin hyllyjä sieltä löytyi muummuassa tärpättiä,lasolia,tinneriä jopa risiiniöljyä joka sai mielenkiintoni heräämään.
        Se oli kuulemani mukaan suhteelisen kovaa kamaa ihmisen suoliston kannalta meinaan.Ei perkele tuota en voi kyllä käyttää vaikka mieleni tekevi.
        Hetken siinä taistelin itseni ja ajatuksieni kanssa ja se tuli selväksi etten uskaltanut käyttää tätä ainetta jäynässäni.
        Mutta,mutta näin varaston nurkassa tavaraa jota ajattelinkin täältä löytyvän.
        Tämän tuotteen löytymisestä olin varma,koska olin tullessamme nähnyt kesken eräisen vierasmajan tai mökin miksi sitä sitten kukin haluaakaan kutsua.

        Hykertelin onnesta ja hihittelin yksinäni.No nyt taitaa tulla tuonne huuhkajan alakertaan jos ei säpinään niin ainakin kutinaa.Otin varaston seinustalta harjan ja harjailin keskelle lattiaa täysin pienimmistäkin roskista vapaan kaistaleen ja pyyhin sen myös varmuudenvuoksi tuolla niin tärkeän paskapareri rullan palasilla.
        Sitten rullasin tuota wc-paperia lattialle noin puolentoistametrin mittaisen kaistaleen.

        Näin Paulan tulevat reaktiot silmissäni eikä hommastani tahtonut tulla mitään kun vain hihittelin ja hykertelin tulevan tapahtuman johdosta,jonka näin jo silmissäni.

        Samalla kun siinä päätäni pyörittelin ja mietin tulevaa,tulin huomaanneeksi yhden tutun etiketin pilkottavan kahden pullon välistä ja siinä oli numerot 013.
        Jes olin löytänyt talon isännän jemmapullon.
        En voinnut vastustaa kiusausta vaan korkkasin pullon ja aloin siemailemaan sitä.
        Siinä juodessa tulin ajatelleeksi,että mitäköhän mahtaisi talon isäntä ajatella kaverista joka oli juomassa hänen viinojaan ja pian jo naimasssa hänen tytärtään.
        No ei kait mitään,viinaa saa lisää alkosta,eikä se pimppi panemalla pahane vaan korkeintaan hieman venyy.
        Hups taidan olla hieman humalassa?.
        No eipä taida Viivin isipappa ajatella tosipaikan tullen aivan samoin asioista joita kuvailin.
        Saatana en oikein tiedä kuinka pitkään siinä paljas perse vasten lattiaa olin haaveillut?,olihan minulla tehtävä ruoritettavana.

      • eroottisia

    • jepjep5

      Kopsasit sitten faijas vanhasta pornolehdestä jutun tänne........ aika noloa.

      • tarinan seuraaja

        Todella taas fiksu kommentti.Hyvin perusteltu ja asiallisesti kirjoitettu.
        Voin kuitenkin kertoa sinunlaistesi arvostelu kriteerit.
        Tarina on liian pätkä,liian pitkä,liikaa kirjoitusvirheitä,muuten vaan paska.
        Jossei se ole näistä mitään se on kopioitu jostain Jallusta ennen syntymääsi.
        PS.jos olet kotona ja olet oikein tarkkaavainen voit mahdollisesti vielä nähdä kuinka äiti riisuu.

    • repsreps

      Myytiiks kahekskyt luvulla 013 sarjaa??
      Mietin vain ku multaki sitä löytyy ja o iha 2000- luvulla ostettua!

      • Joskus sitä ottan

        JEP! Kyl myytti.

    • late2

      013 ei myyty... tosin 0132 myytiin joka on täysin vastaavaa tavaraa

      • Alkonmyyjä

        JEE JEE näsäviisas. 013 on koskenkorva viinan koodi ja tuo sun 2 on pullokoko. Eli 013 myytiin koska siitä oli silloin vaan tuo 2 koko. Euro kossu (0.75L) tuli vasta myöemmin.

    • neitsyt121

      "Paula lopetti imutuksensa ja heilautti ahterinsa ja myös koko painonsa vatsalleni,että paskat meinasivat tulla pöydälle.Olin siinä aikamoisen lihavuoren alla.
      Paula huusi,nyt on juomatauko."

      etköhän sä ollu jo juonu ihan tarpeeks

    • runks

      Hyvä tarina,missä jatko viipyy?.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      264
      2926
    2. 199
      2845
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      68
      2415
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      209
      1902
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      13
      1358
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1317
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      23
      1285
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1257
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      159
      1182
    Aihe