Mummoilleni !

Nyt kun talvisodan muistojuhlaa vietettiin, muistoni mummoistani tulvahtivat mieleeni. Minulla oli muutaman vuosikymmenen ajan onni omistaa kaksi lämmintä ja pyylevää mummoa, kaksi elävää lähihistorian kirjaa.
He eivä taisteluista kertoneet, taisteluista, jotka ukkini taholta olivat kuoliaaksivaiettuja. Niitä ei lapselle kerrottu, vaikka kuinka kärtin.
Mummoni kertoivat siviilien sodasta, evakkomatkasta, evakosta, nälästä ja kuinka koti piti jättää, kuinka kaikesta oli pula vielä kauan sodan päättymisen jälkeen.He eivät tahallaan kauhistelleet ,he kertoivat tosiasiat, sodan kauhun ,jonka he olivat kokeeneet, eivätkä elämänsä aikana sitä kyenneet unohtamaan.

Minä kampasin ja letitin mummoni tukkaa. Palkaksi hän luki minulle Kotimaa lehdestä Pikku-Heidiä ja kertoili juttujaan. Sain myös mummon kätköstä aina kirkkomuorin pastillin tai kaksi.
Mummoni puhui hiipalakeista, ryssistä ja vanjasta, niin kait sitten minäkin. Usein näin unta kuinka hiippalakit hyppivät laidunmaan aidan yli pyssyineen ja minä olin piilossa sängyn alla. Hyvä Isä, sanoi mummoni ja toivoi ,ettei minun ikinä tarvitsisi sotaa nähdä.Hänen tarinansa ovat yhä arvokkaimpia muistojani.

Toinen mummoni teki evakkomatkaa äitini kanssa, lähetti Suomussalmelle kaksi nuorta poikaansa. Nuorin veljeksistä, joka neuvoi vanhempaa veljeään pitämään päänsä matalalla rintamalla, palasi itse kotiin muutaman päivän päästä sinkkiarkussa. Mummoni ei enää poikaansa nähnyt. Eikä koskaan uskonut tämän kaatuneen, vaikka naapurin poika kertoi kammanneensa tämän hiukset arkussa. Mummoni odotti. Kuolemaansa saakka hän odotti poikansa palaavan sotavankeudesta, ei uskonut tämän lepäävän sankarihaudassa.Nuori mies.

Naapurin isäntä. pieni,laiha ja kuivakka mies kiikutti minua usein polvellaan. Kertoi kuinka suuri ja mahtava naapurimaa meillä on ja että vielä kerran rajaa ei tulisi olemaan ja kaikki pääsisivät katsomaan sitä ihanuutta. Ei puutetta eikä kurjuutta.Kerroin mummolle. Hän komensi minut leikkimään.
2416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kauniisti ja viisaasti kirjoitettu.

Äänestä
  • Isäni kertoi sodasta: "Kannoin 4 vuotta konekivääriä. En halua nähdä enää aseita. Kaikki, jotka Luoja on luonut elämään, saavat minun puolestani elää. Ei kannata millään tavalla puolustella sodan aloittamista, siitä missä loppuu järki, alkaa sota. Olen varma siitä, että teidän lasten ei tarvitse Suomessa enää sotia nähdä." Hymyili ja meni peltotöihinsä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


muistitikku kirjoitti:

Nyt kun talvisodan muistojuhlaa vietettiin, muistoni mummoistani tulvahtivat mieleeni. Minulla oli muutaman vuosikymmenen ajan onni omistaa kaksi lämmintä ja pyylevää mummoa, kaksi elävää lähihistorian kirjaa.
He eivä taisteluista kertoneet, taisteluista, jotka ukkini taholta olivat kuoliaaksivaiettuja. Niitä ei lapselle kerrottu, vaikka kuinka kärtin.
Mummoni kertoivat siviilien sodasta, evakkomatkasta, evakosta, nälästä ja kuinka koti piti jättää, kuinka kaikesta oli pula vielä kauan sodan päättymisen jälkeen.He eivät tahallaan kauhistelleet ,he kertoivat tosiasiat, sodan kauhun ,jonka he olivat kokeeneet, eivätkä elämänsä aikana sitä kyenneet unohtamaan.

Minä kampasin ja letitin mummoni tukkaa. Palkaksi hän luki minulle Kotimaa lehdestä Pikku-Heidiä ja kertoili juttujaan. Sain myös mummon kätköstä aina kirkkomuorin pastillin tai kaksi.
Mummoni puhui hiipalakeista, ryssistä ja vanjasta, niin kait sitten minäkin. Usein näin unta kuinka hiippalakit hyppivät laidunmaan aidan yli pyssyineen ja minä olin piilossa sängyn alla. Hyvä Isä, sanoi mummoni ja toivoi ,ettei minun ikinä tarvitsisi sotaa nähdä.Hänen tarinansa ovat yhä arvokkaimpia muistojani.

Toinen mummoni teki evakkomatkaa äitini kanssa, lähetti Suomussalmelle kaksi nuorta poikaansa. Nuorin veljeksistä, joka neuvoi vanhempaa veljeään pitämään päänsä matalalla rintamalla, palasi itse kotiin muutaman päivän päästä sinkkiarkussa. Mummoni ei enää poikaansa nähnyt. Eikä koskaan uskonut tämän kaatuneen, vaikka naapurin poika kertoi kammanneensa tämän hiukset arkussa. Mummoni odotti. Kuolemaansa saakka hän odotti poikansa palaavan sotavankeudesta, ei uskonut tämän lepäävän sankarihaudassa.Nuori mies.

Naapurin isäntä. pieni,laiha ja kuivakka mies kiikutti minua usein polvellaan. Kertoi kuinka suuri ja mahtava naapurimaa meillä on ja että vielä kerran rajaa ei tulisi olemaan ja kaikki pääsisivät katsomaan sitä ihanuutta. Ei puutetta eikä kurjuutta.Kerroin mummolle. Hän komensi minut leikkimään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu