MIM

ainakin yksi täältä äskettäin lukemani kokemus. Lisää tästä tapauksesta löytyy "Parikanniemi" ja "Tapan itseni" -ketjuista. Tässä taitaa olla keskeisin kysymykseesi:

"
Olin suorastaan "etuoikeutetussa asemassa" näkemään, miten onnettomin ja keksityin syin laitoksen perhetyön "asiantuntijat" perustelevat huostaanottojen jatkamista ja niiden tarpeellisuutta.

Olin kuulema monessa suhteessa kyvytön tukemaan lapsen ikätasoista kehitystä, näin oli selitetty sossuillekin, jotka tietysti olivat ihmetelleet sitä. Perusteiksi oli sanottu mm, että en ota riittävästi katsekontaktia lapseen. Kun kerroin MISSÄ TILANTEESSA tuo arviointi oli tehty, sossut nauroivat ja pudistelivat päätään. Meitä nimittäin pyydettiin pelaamaan muistipelikorteilla ja kai nyt jokainen tajuaa, että en voi yhtä aikaa katsoa kortteja ja tuijottaa lasta. Siksi sossut sanoivat ihmetelleensä laitoksen selityksiä, koska he itse olivat nähneet, että tavassani ottaa katsekontaktia ei ole mitään erikoista.

Lisäperusteita kyvyttömyydelleni lapsen kehityksen tukemiseen (joita ei sossulle tarkemmin kerrottu, missä tilanteessa havainnot oli tehty) oli se, että puhuin lapsen kieltä lapsen kuullen. Niin puhuinkin, koska kissafriikkinä sössötin muutaman sanan kun pelikorteissa oli kissanpennun kuva. Suuri rike oli kuulema myös se, että laskin 9-vuotiaan samaan wc-tilaan kanssani. Tiesin jo niin tehdessäni, että touhu ei mennyt napakymppiin vieressä kyttäävien työntekijöiden silmissä, mutta en hennonut sulkea ovea lapsen nenän eteen, kun hän halatessaan kuiskutti, että hänellä on asiaa minulle.

Suuri syntini oli myös, että en kuulema lohduttanut riittävästi lasta kun hän kertoi vanhemmuuden arviointivideoinnin aikana minulle painajaisunestaan. Uni kuvasi järkyttävällä tavalla nimenomaan sitä turvattomuutta, jota lapsi tunsi huostaanoton takia ja laitoksessa ollessaan. Lapsi kertoi sen näin: "Olimme jossain metsässä ja äkkiä tuli ihan kuin pyörremyrsky, joku tornaado, joka ensin nappasi X:n (siskon miehen), sitten siskon ja minua pelotti niin kauheasti, jos se vie teidätkin. Mutta silti se vei ensin isin ja kun se vei sinutkin, niin se oli ihan kauheaa. Koska heti kun pyörre oli vienyt jonkun tiesin, että en näe sitä ihmistä enää ja sen jälkeen oli vain se pimeä metsä, jossa oli vain puita niin paljon, että minua pelotti kamalasti kun olin niin yksin, pelotti niin kamalasti, enkä tiennyt mitä tehdä, eikä kukaan päässyt auttamaan. Te ette voineet auttaa, kun se pyörre vei teidät." Lapsi kuvasi metsää samoilla sanoilla kuin laitoksessa oloaan, joten kysyin vielä videoinnin aikana "Eikö siellä tosiaan ollut ketään, kukaan olisi lohduttanut sinua?" Niin lapsi vastasi täysin tyhjentävästi, että "Ei ja se pyörre oli vienyt teidät." Kyllä minä häntä lohdutin, mutta toisaalta ajattelin, että siitähän laitoksen perhetyö nyt saa analysoitavakseen omat hienot hoitometodinsa (joita ei ollut), sekä sen, mitä heidän huostaanottovaatimuksensa lapselle aiheutti. Mutta eiväthän he tietysti omia virheitään myönnä, kaikki syyt - olemattomatkin - ovat vain vanhemmissa.

Toinen tilanne, jossa en laitoksen mukaan lohduttanut, olivat loputtomat palaverit, joissa mielestäni käsiteltiin aikuisten välisiä asioita, ne eivät olisi kuuluneet lapsen kuultavaksi ollenkaan! Vaikka en ole kaikin osin tyytyväinen sairaalan tutkimusosastonkaan toimiin, mutta siinä he olivat ehdottomasti oikeassa, että vetivät selvän rajan niiden palaverien välille, mitkä pidettiin aikuisten kesken ja joissa lapsi oli mukana. Toisin oli sekin asia laitoksessa. Yritin rauhallisesti ja asiallisesti monta kertaa selittää henkilökunnalle, että he pakottavat lapsen kuuntelemaan sellaisia keskusteluja, joita hänen ei pitäisi kuulla, mutta kaikki lapsen oikean kohtelun puolustaminen kaikui kuuroille korville. "Meillä on niin avoin toimintatapa, että lapsen on kyllä hyvä tietää, mitä hänen asioistaan päätetään ja mihin päätökset perustuvat." Voi taivas! Niinpä lapsi sai istua kuulemassa, miten varsinkin isää henkilökunta tykkäsi mollata milloin mistäkin. Se tapahtui ehkä siksi, koska isä ei halunnut osallistua palavereihin, niin hän oli helppo kohde pilkattavaksi, koska ei ollut paikalla puolustamassa itseään. "

Tämmöstä ja tässä tapauksessa laitos keksi näitä syitä äidistä, jonka kohdalla sossukaan ei ollut löytänyt huostaanottoperusteita. Huostaanotto tehtiin psykiatrien vaatimuksesta sairaalapaikkojen puutteen takia, vaikka äiti ei vastustanut lapselle annettua hoitoa, koska oli itse lähtenyt hakemaan apua lapselleen. Myöhemmin ilmeni, että lapsi ei olisi edes ollut psykiatrinen potilas, mutta se on jo asia erikseen, joka ei liity enää kysymykseesi.