Multimode talvella

Kylläpä on ollut nihkeä ajella Corolla Verso Multimodevaihteistolla talvella. Jos olisin tiennyt vaihteiston olevan liukkailla aivan pihalla, olisin päätynyt manuaaliin. Multimode ja luistonesto yhdistelmänä talvikeleillä on lähes hengenvaarallinen. Useita kertoja olen jäänyt risteykseen jumiin, kun luistonesto nappaa päälle ja samalla vaihteisto päättää vaihdella 1:n ja 2:n välillä eikä liikkeelle meinaa päästä ollenkaan. Läheltä piti -tilanteita on ollut useita. Lopputalvesta painon luistoneston pois liikkeelle lähdettäessä. Huolossa sanottiin, että kaikki toimii normaalisti, joten kyseessä on ominaisuus. Onko muilla Multimoden omistavilla talviajot sujuneet paremmin?
2406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itselläni on -07 1.6 sedan M-MT eikä sen kanssa ole ollut kyllä minkäänlaisia ongelmia talvella eikä kesällä. 64 tkm on tullut nyt ajettua sellaisella ilman huolia.

Lienee sitten eroa moottorilla, korilla, alustalla ja vuosimallilla toimintaan. Tai ajotavalla yhdistyneenä vaihteistoon. M-MT:llähän ei ajeta kuten perinteisellä automaatilla vaan sen kanssa oppii hieman erilaisen ajotavan joka ottaa huomioon vaihteiston logiikan ja toimintatavan. Itse olen oppinut pitämään siitä huomattavasti alkua enemmän. Kannattaa muuten taajamassa ehdottomasti käyttää Es-modea joka pitää pienempää vaihdetta pidempään päällä.

Mutta olisi se jo korkea aika sen CVT:n tulla kaikkiin malleihin kuten se on ollut Japanissa alusta asti.

Äänestä

Hö, huono trollaus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JukuPätkä kirjoitti:

Kylläpä on ollut nihkeä ajella Corolla Verso Multimodevaihteistolla talvella. Jos olisin tiennyt vaihteiston olevan liukkailla aivan pihalla, olisin päätynyt manuaaliin. Multimode ja luistonesto yhdistelmänä talvikeleillä on lähes hengenvaarallinen. Useita kertoja olen jäänyt risteykseen jumiin, kun luistonesto nappaa päälle ja samalla vaihteisto päättää vaihdella 1:n ja 2:n välillä eikä liikkeelle meinaa päästä ollenkaan. Läheltä piti -tilanteita on ollut useita. Lopputalvesta painon luistoneston pois liikkeelle lähdettäessä. Huolossa sanottiin, että kaikki toimii normaalisti, joten kyseessä on ominaisuus. Onko muilla Multimoden omistavilla talviajot sujuneet paremmin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu